Eikö täällä kukaan tappele miehensä kanssa huutaen/haukkuen...

Kyllä me ex-miehen kanssa otettiin kovaäänisestikin yhteen ja usein, astioitakin saattoi lentää ja toinen lähteä ovet paukkuan. Nykyisen miehen kanssa ei ole tarvetta tapella, ei huutaen eikä muutoinkaan.

 

Minä sorruin tuohon miesystävän kanssa. Oli vaan niin narsistinen kusipää että kaikki rakentavat keskustelutritykset menivät hukkaan, oli kuin tuuleen olisi huutanut. Ainoa tapa saada edes pikkasen huomimota, oli puhua rumasti. No onneksi älysin erota. Sitä ennen 20-vuotisessa liitossa emme koskaan nimitelleet toisia. Siksipä tajusinkin asioiden olevan pilalla miesystävän kanssa ja erottiin.

Mulle tuli paha mieli huonosta käyttäytymisestä. Olin kuin nurkkaan ajettu koira, jolla ei ollut muuta keinoa puolustautua. Tappelin tuon miehen kanssa 5 kuukaudessa enemmän kuin aviomieheni 20 vuoden aikana.

 

Miksi pitäisi huutaa kun toista voi ärsyttää vielä enemmän nimenomaan sillä, ettei missään tapauksessa korota omaa ääntään

 

[QUOTE="A P";29179330]Ei me muille huudeta tai puhuta niin kuin toisillemme.[/QUOTE]

On vaikea tajuta, miks juuri rakkaimmalleen haluaa puhua noin. Ja ap sanoi, että ei ole lapsia eikä lasten kuullen käyttäisi moista kieltä-mahtaneeko onnistua itsehillintä, vaikka olisikin lapsia, jollei muuten yhtään osaa hallita tunteitaan ja käytöstään.

Tollanen vaihde jää helposti päälle. IKINÄ IKINÄ en tuollaisessa suhteessa eläisi. Kuulostaa hirveän ahdistavalta ja loukkaavalta.

 

Tuollaisessa riitelyssä on se sama huono puoli kuin nenän kaivamisessakin: voi päättää, ettei lasten kuullen koskaan eikä ikinä ikinä lapselle, mutta eipä sitä ihminen itseään hillitse 20 vuotta. Ihmeekseen sitten huomaa, miten lapset toistavat samaa.

 

[QUOTE="vieras";29181441]Tuollaisessa riitelyssä on se sama huono puoli kuin nenän kaivamisessakin: voi päättää, ettei lasten kuullen koskaan eikä ikinä ikinä lapselle, mutta eipä sitä ihminen itseään hillitse 20 vuotta. Ihmeekseen sitten huomaa, miten lapset toistavat samaa.[/QUOTE]

Niin ja miten ne sanat lopulta vaikuttaa? Jos kutsuu ihmistä, jonka pitäisi olla rakkain ja tärkein vaikkapa kusipääksi, niin miltä tuntuu rakastella kusipäätä, nukkua kusipään vieressä, olla se joka meni naimisiin kusipään kanssa? Entä olla se, jota puoliso suuttuessaan kutsuu kusipääksi, tuleeko fiilis ollakin se kusipää toisinaan kerran jo sitä leimaa kantaa? Jos koulukiusaaminen traumatisoi niin eikö sitä tee myös se, että ns.parempi puolisko aina tunnekuohussa satuttaa henkisesti?

Jos sanotte, ettei sanoja oikeasti tarkoita, niin miksi ne edes koskaan sanotaan? Jos toinen on oikeasti kusipää, miksi olette yhdessä? Eikö puolisoaan haukkuvakin ole jotain vähemmän mairittelevaa?

 

Ei huudeta eikä haukuta. Joskus "äsähdetään" tai tiuskaistaan jostain, mutta emme huuda tai hauku. Se ei ole aikuisten ihmisten kanssakäymistä ja esim. mun mies on sanonut että siinä vaiheessa kun huutamaan pitää alkaa niin hän lopettaa keskustelun kokonaan. Samat fiilikset on mulla. Kuullaan vähemmälläkin.
Mitä rakentavaa tuollaisessa on? Meillä keskustellaan joskus tiukastikin asioista mutta osoittaisi kyllä hirveää epäkunnioitusta alkaa haukkua toista. Huutaminen ei johda mihinkään aikuisten keskustelussa. Lapsellista sanon minä!

 

Olemme molemmat tosi äkkipikaisia ja suuttuessamme hallitsemme valtaisan määrän suomalaisia haukkumanimityksiä perinteisistä nykypäivän trendi-ilmaisuun vierasperäisiä lainauksia unohtamatta. Me suutumme ihan missä vain ja olemme hyvin huonotapaisia kiihtyessämme raivon partaalle. Siinä on lihatiskin myyjistä aina seesteisiin tuttavatapaamisiin asti paheksuttu käytöstämme, mutta ajan kanssa olen päätynyt siihen että mieluummin kunnon riita kuin vuosien kyräily. Minä en muutenkaan pärjää erityisen rauhallisten ja tasaluonteisten ihmisten kanssa, enkä ole nähnyt riitelemättömien pariskuntien olevan sen suuremman onnen äärellä kuin mekään-paremminkin päinvastoin vuosien saatossa joidenkin riitelemättömyys on saanut parisuhteet vaikuttamaan väljähtyneiltä.

 

Olemme molemmat tosi äkkipikaisia ja suuttuessamme hallitsemme valtaisan määrän suomalaisia haukkumanimityksiä perinteisistä nykypäivän trendi-ilmaisuun vierasperäisiä lainauksia unohtamatta. Me suutumme ihan missä vain ja olemme hyvin huonotapaisia kiihtyessämme raivon partaalle. Siinä on lihatiskin myyjistä aina seesteisiin tuttavatapaamisiin asti paheksuttu käytöstämme, mutta ajan kanssa olen päätynyt siihen että mieluummin kunnon riita kuin vuosien kyräily. Minä en muutenkaan pärjää erityisen rauhallisten ja tasaluonteisten ihmisten kanssa, enkä ole nähnyt riitelemättömien pariskuntien olevan sen suuremman onnen äärellä kuin mekään-paremminkin päinvastoin vuosien saatossa joidenkin riitelemättömyys on saanut parisuhteet vaikuttamaan väljähtyneiltä.

Mitään en vihaa niin paljon kuin sanontaa "meillä riidellään ja rakastetaan rajusti".
Kunnioittava käytöskö tarkoittaa väljähtynyttä liittoa? Salli minun nauraa.

 

Se ettei hauku ja huuda, ei tarkoita sitä etteikö joskus olisi riitoja ja kiistoja. Ne vain osataan käsitellä puhumalla ja väittelemällä.

 

Mitään en vihaa niin paljon kuin sanontaa "meillä riidellään ja rakastetaan rajusti".
Kunnioittava käytöskö tarkoittaa väljähtynyttä liittoa? Salli minun nauraa.

Me ei riidellä koska riitelyn aiheita ei ole. Ei siis kyräilläkkään. Tosin vasta 4vuotta yhdessä, eli varmaan alun ihanaa onnea vielä ?
No joka tapauksessa, meillä mielummin rakastetaan nauraen ja kunnioittaen kuin rajusti ja tulisesti. Mies on tasaisempi luonne kuin minä, ex-miehen kanssa hajotin tv:n, tietokoneen, modeemin, vitriinin lasin, kävin tikattavanakin ja tämä oli tämmöinen rakastetaan rajusti ja riidellään myös-suhde joka päättyi onneksi nopeaan (5vuotta).
Tarvitsen tasasemman luonteen vierelleni, en kaipaa sitä draamaa ja pahaa oloa.

Meillä ei ole ainakaan vielä väljähtänyt liitto, olen onnellisempi kuin ikinä koska olen löytänyt ihmisen joka ymmärtää ja jolla on samankaltainen huumorintaju (ja siisteyskäsitys) ja jonka kanssa on helppo ja hyvä olla.

 

Mitään en vihaa niin paljon kuin sanontaa "meillä riidellään ja rakastetaan rajusti".
Kunnioittava käytöskö tarkoittaa väljähtynyttä liittoa? Salli minun nauraa.

Käytin ilmaisua joidenkin, en kaikkien. Ja ihan vain omaa tuttavapiiriäni tutkaillen. Sinä saatat elää onnellisessa ihmissuhdeverkostossa, jossa kaikki ovat seesteisiä aikuisia ja käyttäytyvät sivistyneesti,

Täytyy myös ottaa huomioon sekin, että parisuhteessa molempien impulsiivisuus auttaa myös ymmärtämään muissakin tilanteissa toisiaan. Vastakohdat eivät aina täytä toisiaan, vaan joissakin tapauksissa keskinäinen ymmärrys voi lähteä molempia yhdistävästä ominaisuudesta. Tuskin sinäkään uskot, että maailmassa on vain yksi ratkaisu hyvään parisuhteeseen?

Koen muutenkin, että olemme hymytöntä ja jäyhää pohjoisen väkeä. Emme kiitä, kannusta ja vältämme sanomasta hyviä asioita toisillemme. Minä saan rahaa siitä, että olen impulsiivinen. Jos puoliso olisi väljähtynyt sohvaperuna en jaksaisi työssäni.

 

[QUOTE="vieras";29181907]Käytin ilmaisua joidenkin, en kaikkien. Ja ihan vain omaa tuttavapiiriäni tutkaillen. Sinä saatat elää onnellisessa ihmissuhdeverkostossa, jossa kaikki ovat seesteisiä aikuisia ja käyttäytyvät sivistyneesti,

Täytyy myös ottaa huomioon sekin, että parisuhteessa molempien impulsiivisuus auttaa myös ymmärtämään muissakin tilanteissa toisiaan. Vastakohdat eivät aina täytä toisiaan, vaan joissakin tapauksissa keskinäinen ymmärrys voi lähteä molempia yhdistävästä ominaisuudesta. Tuskin sinäkään uskot, että maailmassa on vain yksi ratkaisu hyvään parisuhteeseen?

Koen muutenkin, että olemme hymytöntä ja jäyhää pohjoisen väkeä. Emme kiitä, kannusta ja vältämme sanomasta hyviä asioita toisillemme. Minä saan rahaa siitä, että olen impulsiivinen. Jos puoliso olisi väljähtynyt sohvaperuna en jaksaisi työssäni.[/QUOTE]

Onneksi rauhallisen luonteen ja sopivan kumppanin ei tarvitse olla "väljähtynyt sohvaperuna".
Meillä mies on mahtava sängyssä, hyvä huumorintaju ja saa minut nauramaan päivittäin, vie minua seikkailuille D) mutta on kuitenkin huomaavainen ja siivoaa jälkensä ja on luotettava joten en keksi edes mistä voisi tulisesti riidellä ja sopia.
Olen erittäin impulsiivinen ja vaikka mies on tasaisempi ei se latista minussa mitään, päin vastoin se antaa lisää virtaa keksiä ja kehittää ja luoda.

 

[QUOTE="vieras";29181907]Käytin ilmaisua joidenkin, en kaikkien. Ja ihan vain omaa tuttavapiiriäni tutkaillen. Sinä saatat elää onnellisessa ihmissuhdeverkostossa, jossa kaikki ovat seesteisiä aikuisia ja käyttäytyvät sivistyneesti,

Täytyy myös ottaa huomioon sekin, että parisuhteessa molempien impulsiivisuus auttaa myös ymmärtämään muissakin tilanteissa toisiaan. Vastakohdat eivät aina täytä toisiaan, vaan joissakin tapauksissa keskinäinen ymmärrys voi lähteä molempia yhdistävästä ominaisuudesta. Tuskin sinäkään uskot, että maailmassa on vain yksi ratkaisu hyvään parisuhteeseen?

Koen muutenkin, että olemme hymytöntä ja jäyhää pohjoisen väkeä. Emme kiitä, kannusta ja vältämme sanomasta hyviä asioita toisillemme. Minä saan rahaa siitä, että olen impulsiivinen. Jos puoliso olisi väljähtynyt sohvaperuna en jaksaisi työssäni.[/QUOTE]

Tiedän ja tunnen pariskuntia jotka ottavat yhteen tosiaan vaikka siellä lihatiskillä. Se on aina noloa, se on aina ikävää kuunneltavaa.
Kerran olin todistamassa parsikunnan riitaa jossa puhuttiin toiselle sellaisia asioita etten voinut käsittää miten he olivat seuraavalla viikolla jo kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei riittänyt pelkkä haukkuminen vaan ihan todella sanottiin ihan kauheuksia.
Itse olen ollut riitaisassa suhteessa entisessä elämässä, samoin mies. Kumpikaan ei tippaakaan kaipaa sellaista enää. Kun se kuitenkin söi ihan hirveästi henkistä puolta vaikka riitojen välissä olikin muka niin suloista että...

Sellaisten kokemusten jälkeen sitä arvostaa sitä tasaista ja leppoisaa elämää. Silti se ei ole tylsää. Hullutellaan ja pelleillään siitä edestä, ja pikkuisena paheenamme on keskenään juoruilu ja esim. riitelevien pariskuntien päivittely

 

Viha ja rakkaus eivät sulje pois toisiaan, mutta itse valitsen suhteen jossa ei ole vihaa vaan pelkästään rakkautta ja ihailua molemmin puolin.

 

Mä saatan haukkua miestäni, mutta mies ei koskaan hauku mua ilkeillä sanoilla. Pyydän kyllä aina anteeksi sanomisiani ja yritän hillitä kieltäni, mutta joskus lipsahtaa oikein vihoissa. Mun vahemmat riiteli samalla tavalla.. Vielä porskuttavat yhdessä.

 

Minä olen äkkipikainen ja se helpommin hiiltyvä osapuoli meillä, mutta en silti huuda saati hauku miestä. Mulla tulee paha olo kun kuulen näitä ihmisiä jotka puhuvat toisilleen rumasti, enkä tähän mennessä ole onnistunut ymmärtämään kuinka se on mahdollista. "Ilman puhdistaminen" on huono selitys huonolle käytökselle.

 

[QUOTE="Huhhuh";29181993]Minä olen äkkipikainen ja se helpommin hiiltyvä osapuoli meillä, mutta en silti huuda saati hauku miestä. Mulla tulee paha olo kun kuulen näitä ihmisiä jotka puhuvat toisilleen rumasti, enkä tähän mennessä ole onnistunut ymmärtämään kuinka se on mahdollista. "Ilman puhdistaminen" on huono selitys huonolle käytökselle.[/QUOTE]

Joillakin ei ole muita keinoja, he eivät ole ikinä oppineet niitä. Toisaalta koskaan ei ole liian vanha oppimaan.

 

Mun mielestä huutamista ja haukkimista pahempaa on ns. vähättely. Jos mun mies haukkuisi mua kovalla äänellä, niin ei se tuntuisi yhtään niin pahalta kuin hiljaisella äänellä sanottu "sinähän sen tiedät", "ymmärrätkö yhtään mistä puhut", "sitä ollaan taas niin fiksua, että..", "sanoitko jotakin?" jne. Halveksuntaan ei tarvita haukkumasanoja tai korotettua ääntä.

 

Mun mielestä huutamista ja haukkimista pahempaa on ns. vähättely. Jos mun mies haukkuisi mua kovalla äänellä, niin ei se tuntuisi yhtään niin pahalta kuin hiljaisella äänellä sanottu "sinähän sen tiedät", "ymmärrätkö yhtään mistä puhut", "sitä ollaan taas niin fiksua, että..", "sanoitko jotakin?" jne. Halveksuntaan ei tarvita haukkumasanoja tai korotettua ääntä.

Halveksunta on pahempi kuin viha, siinä olet oikeassa. Halveksunta tappaa nopeasti rakkauden.

 

Olisi se ihana jos voisin sanoa etta meilla ainoastaan rakastetaan.

Mies on kuitenkin hyvin temperamenttinen mita sanoihin tulee. Tulistuu nollasta tuhanteen ja kayttaa tosi ikavaa kielta. Tama on tosin hyvin lyhytkestoista. Aina pyytaa anteeksi. Usein lahden ikava kylla tahan huutamiseen mukaan.

Olen ollut asiasta tietoinen jo kun suhteeseen alkanut. Lapset kuulevat joskus riitojamme, heidan kanssa aina kylla keskustellaan asiasta. Ja nakevat ja tietavat anteeksipyynnot.

Ollaan koitettu yhdessa miehen kanssa miettia, mika olisi paras keino ehkaista ongelma. Mies kylla tietoinen ettei kayttaydy "oikein", mutta hanen on hankala korjata asiaa.
Ehka se ajan kanssa helpottaa.

Ollaan sitten lapsellisia tai mita tahansa, asia on nyt vaan nain. Rakastetaan toisiamme paljon ja haluamme olla yhdessa.

 

Mä en oikein usko tuohon "ei me tarkoiteta sitä mitä riidellessä sanotaan". Enkä itse myöskään unohda niitä loukkauksia, jotka olen toiselta kuullut, riidan aikana tai muuten. Oletan, etteivät muutkaan unohda, vaikka niin esittäisivät. Mistä se toisen haukkumisen ja loukkaamisen tarve muuten riidellessä kumpuaisi, kuin siitä "mitä toikin sanoi mulle viimeksi ja että se on kusipää paska ku kehtas haukkua mua lehmäksi".

Meillä riidellään harvakseltaan, mutta ei haukuta eikä herjata. Molemmilla toimii kontrolli siinä mielessä, että jos riidan aikana alkaa keittää liian pahasti yli, otetaan aikalisä ja toinen tai molemmat poistuvat paikalta viilentymään. Tiedän varsinkin omalta kohdaltani, että pystyisin halutessani loukkaamaan toista todella pahasti, mutta en halua. Rakastan puolisoani, olen itse valinnut hänet rinnalleni enkä haluaisi loukata tai satuttaa häntä silloinkaan, kun olen hänelle vihainen.

 

Meillä ei huudeta eikä nimitellä toisia. Olisin syvästi loukkaantunut jos mies joskus alkaisi huutelemaan idiootiksi tms. kesken riidan. Oikeastaan meillä "riidellään" hyvin hyvin harvoin, koska arkemme sujuu loistavasti ja olemme esim. hyvin samantyyppisiä rahankäyttäjiä jne. Joskus tulee ärähdettyä ja hieman korotettua ääntä, mutta ei todellakaan mitään huutoa, nimittelyä tai tavaroiden paiskomista. Ja 10 vuotta ollaan oltu yhdessä, alle kouluikäisiä lapsia 3 kpl.

 

Niin ja miten ne sanat lopulta vaikuttaa? Jos kutsuu ihmistä, jonka pitäisi olla rakkain ja tärkein vaikkapa kusipääksi, niin miltä tuntuu rakastella kusipäätä, nukkua kusipään vieressä, olla se joka meni naimisiin kusipään kanssa? Entä olla se, jota puoliso suuttuessaan kutsuu kusipääksi, tuleeko fiilis ollakin se kusipää toisinaan kerran jo sitä leimaa kantaa? Jos koulukiusaaminen traumatisoi niin eikö sitä tee myös se, että ns.parempi puolisko aina tunnekuohussa satuttaa henkisesti?

Jos sanotte, ettei sanoja oikeasti tarkoita, niin miksi ne edes koskaan sanotaan? Jos toinen on oikeasti kusipää, miksi olette yhdessä? Eikö puolisoaan haukkuvakin ole jotain vähemmän mairittelevaa?

No enhän minäkään ole enää läski, kun olen laihduttanut. Vai sunko mielestä se on niin, että kerran kusipää, aina kusipää? Kerran läski, aina läski? Kerran tyhmä, aina tyhmä?

Tyhmää ja äärimmäisen lapsellistahan se nimittely on, kukaan sitä tuskin täällä kieltääkään, mutta jos se nyt vaan aina lipsahtaa riitelyn tiimellyksessä siihen että karjaisee toiselle kusipää, niin ei tuo nyt varmaan maata kaatava juttu pitäisi olla. Tai en minä ainakaan jää vellomaan ja sopimisen jälkeen miettimään, että pitääköhän tuo mies nyt minua kusipäänä... ei ole toisaalta ikinä siksi kutsunut, minä oon meillä se joka nimittelee.

 

Joillakin ei ole muita keinoja, he eivät ole ikinä oppineet niitä. Toisaalta koskaan ei ole liian vanha oppimaan.

On niitä keinoja, nimittely on yksi niistä.