Kuin ihmeessä yleistää? meillä pienet varat kun olen kotona lasten kanssa. Aina on vähistä viimeisetkin jouluun panostettu. Koskaan en edes yhtä ole jouluna juonut. En edes sillon kun lapsia ei ollut. Eikä varsinkaan tullut mieleen tapella kenenkään kanssa. Mieluusti otan kyllä näitä jouluavustuksia vastaan kerran kun sellaiset suotu meille vähävaraisille. Ja sehän on aika isokin avustus viime vuonna oli 70e sillä ostettiin sit ruuat joihin meni 20e omiakin, kinkun mies sai lahjaksi töistä. Lapsilisät meni kokonaan lahjoihin ja vähän miehen palkkaakin. 4 lasta joille lahjat ostettava. Periaate ollut että jokaiseen saman verran rahaa käytetään. Nyt olis tarkoitus säästää edes 50e/kk vaikkakin ihanasti auton moottori hajosi johon oli pakko "lainata" rahaa ja maksetaan iso summa kk.ssa takasin. Niin ja marraskuussa kahen lapsen synttärit. Ja haluaisin kovasti erikseen järjestää kun eroa on eli alkukuusta ja loppukuusta. Ja toisella kuitenkin 1v synttärit. Ja lapset ei ole vielä koskaan valittanut joulusta..Turha vinkata. Ne on näitä tapauksia, kun mamma laittaa rahat tupakkiin ja hiusväriin ja lähtee baariin tappelemaan miehensä kanssa ja sit kirotaan, että lapsiraukoilla ei ole lahjoja jouluksi, kun tuet on niin pieniä!!!
Kenenkään synttärit tuskin tulee hirveänä yllätyksenä, ne on usein joka vuosi...Saadaan me varmaan jotain ostettua siitäkin huolimatta, että tässä on muutto, ristiäiset, esikoisen synttärit ja parin muun lähisukulaisen synttärit verottamassa ennen joulua että ei taida paljoa säästöä kertyä
Miten se rahan määrä perheessä kasvaa näillä keinoin? Pikemminkin laskee.Alkuperäinen kirjoittaja köyhä yh;28986233:Tässäpä juuri syy kotihoidontuen jakamiseen vanhepien kesken! Mene sinäkin töihin, mies vuorostaan kotiin!
Lapsia voi tehdä sen verran kuin oma talous kantaa.
Ja että jouluavustukset on _suotu_ vähävaraisille! Nekin olisi hyvä jakaa sellaisille, jotka oikeasti niitä tarvitsee ja tekee itsekin jo jotain asian eteen.
Aika turha viesti sulla mutta vastaan silti.Turha vinkata. Ne on näitä tapauksia, kun mamma laittaa rahat tupakkiin ja hiusväriin ja lähtee baariin tappelemaan miehensä kanssa ja sit kirotaan, että lapsiraukoilla ei ole lahjoja jouluksi, kun tuet on niin pieniä!!!
Moni ei tajua tuota asiaa. Toisten on vaikea ymmärtää että ei kaikki pysty säästämään.Juu-u, ja jos koko vuonna ei oo mistä säästää niin eipä se tieto paljo auta.
Sepä. Kaikilla vaan sitä rahaa ei ole yhtään ylimääräistä, vaikka ei joisi alkoholia, ei käyttäisi tupakkaa, ei ostelisi vaatteita, ei kävisi leffassa, kahvilla tai kampaajalla ja ei harrastaisi mitään. Rahat menee laskuihin ja ruokaan.Kuinkahan joittenkin on joka vuosi niin vaikea tajuta että on ihmisiä joilla menee ihan peruselämiseen kaikki rahat eikä riitäkään? Mistäs siinä sitte säästelet?
Tulevaa lasta varten? Tuollaisessa taloudellisessa tilanteessa olette sitten päättäneet hankkia lapsen?! Voi herraisä!Sepä. Kaikilla vaan sitä rahaa ei ole yhtään ylimääräistä, vaikka ei joisi alkoholia, ei käyttäisi tupakkaa, ei ostelisi vaatteita, ei kävisi leffassa, kahvilla tai kampaajalla ja ei harrastaisi mitään. Rahat menee laskuihin ja ruokaan.
Onneksi meillä paranee nyt tilanne jonkin verran, mutta ei silti lähdetä mihinkään jouluun tms. kulutusjuhliin niitä rahoja tuhlaamaan. Ja onneksi ei läheisetkään. Tällä hetkellä jos jotain jää yli niin se säästetään tulevaa lasta varten.