Oletteko pelänneet koskaan että ette löydä uutta kumppania?

Se kuulostaa enemmän rakastuneelta mieheltä, joka pelkää menettämisen tunnetta...

Tätäkin varmasti on, et jos minut menettää niin ei halua enää ikinä menettää ketään toista.
Me ollaan aika paljon keskusteltu tällaisista aiheista, just esim et mitäs jos toinen kuolee ni meinaa tehdä (esim sterilisaatiota kun mietittiin ni piti miettiä kaikki vaihtoehdot läpi, ennen lopullista päätöstä siitä).

Mun mies oli myös kauan yksin ennen minua, vaikka halusikin kumppania.

 

Mut onko ne miehet sun makuun jotka tulevat sua iskemään?
Joillain on vähän sitä ongelmaa, että oma miesmaku ei vastaa yhtään sitä, että millaiseen urhoon ois ehkä tsäänssejä

Kauheita vaatimuksia ja sit ite ei oo se kedon kaunein/hoikin kukka, lähipiirissä yks mies joka on tosi läski, mut haluaa hoikan, kauniin ja kaikinpuolin fiksun naisen, paljon kaikkia muitakin ehtoja. Tuo ei tuu ikinä löytämään naista, se on niinkun ihan varmaa.

Eihän sen kumppanin täydellinen tartte olla, mutta toisilla vaan menee just noin, että pitäis melkeen olla, vaikka ite on kaukana täydellisyydestä

niin ja tää mies on muutenkin luonteeltaan sellainen, ettei varmasti ole kovinkaan monen naisen makuun.

Kyllä se yleensä on mennyt niin päin, että mä olen mennyt iskemään sen miehen. Katsastan ympärilleni, bongaan paikan kuumimman uroon ja isken sitten kimppuun. Tällä asenteella mä olen aina edennyt.

Mä periaatteessa ymmärrän tuon, että ihmiset on "eritasoisia", mutta en sitten ihan kuitenkaan. Mun mieheni on todella kuuma pakkaus. Komea kasvoiltaan ja treenattu kroppa, jonka eteen mies tekee säännöllisesti töitä. On myös kaikinpuolin muutoinkin ns. saalis, jonka moni kyllä ottaisi, jos olisi vapaana tarjolla.

Mä itse olen perus pottunenä, ylipainoakin löytyy. Me taidetaan ulkopuolisten silmiin olla juurikin sellainen pari, mistä ajatellaan, että "mitä tuonnäköinen mies tekee TUONNÄKÖISEN naisen kanssa"

Mun miehen tulee olla vartaloltaan treenattu (missään nimessä ei saa olla läskiä vyötäröllä) ja hyvännäköinen. Lisäksi omaan kyllä pitkän listan kaikista muistakin ominaisuuksista, mitä miehen pitää olla ja mitä mies ei missään nimessä saa olla. Enkä ole ajatellut listaani lyhentää

Mä uskon luonteeltani olevan enempi miesten makuun, kuin ulkonäöltä. Mutta kuten jo on todettu, kaunis puruaivo ei miehiin yleensä iske. Joten meillä mukavilla pottunenilläkin on tsäänssit olemassa

Ja koska kauneus kuitenkin loppupeleissä on katsojan silmissä, niin vaikka mä en yleistä kauneuskäsitettä täytäkään, niin jostakin syystä olen kuitenkin mieheni mielestä todella kaunis. Eli ei mieheni omasta mielestään ole "rumaa naista" rinnalleen ottanut, vaikka ehkä joku muu niin voikin ajatella.

 

Mä luulen, että aika harvan unelmapuoliso on kaljuntuva ja pöhöttyvä tai raskausarpinen ja veltostuva, mutta nuorena solmituissa parisuhteissa ikääntymisongelmassa auttaa muistot siitä, millainen puoliso oli silloin ennen. Näin vanhemmalla iällä toisesta näkee ainoastaan sen kaljuuntuvan/pöhöttyvän/raskausarpisen/veltostuvan yksilön, koska yhteisiä muistoja nuoruusvuosilta ei ole.

Kaikki ei katso niin paljoa ulkokuorta. Itse tulen paremmin juttuun +50v ukkojen kanssa kuin alle 40v, mitä itse olen. Johtuu vain siitä, että he ovat itsevarmempia ja he ovat omat kipukynnyksensä käyneet jo läpi. 20-30v miehillä on yleensä kauhea machoilu päällä ja on vaikea päästä jyvälle heidän oikeasta ajatusmaailmastaan tai sitten se ei ole vielä löytynyt. Toki en mene väittämään etteikö ulkokuorellakin ole minulle mitään merkitystä, mutta yleensä luonne antaa elämäntuomat jäljet anteeksi.

 

Kyllä se yleensä on mennyt niin päin, että mä olen mennyt iskemään sen miehen. Katsastan ympärilleni, bongaan paikan kuumimman uroon ja isken sitten kimppuun. Tällä asenteella mä olen aina edennyt.

Mä periaatteessa ymmärrän tuon, että ihmiset on "eritasoisia", mutta en sitten ihan kuitenkaan. Mun mieheni on todella kuuma pakkaus. Komea kasvoiltaan ja treenattu kroppa, jonka eteen mies tekee säännöllisesti töitä. On myös kaikinpuolin muutoinkin ns. saalis, jonka moni kyllä ottaisi, jos olisi vapaana tarjolla.

Mä itse olen perus pottunenä, ylipainoakin löytyy. Me taidetaan ulkopuolisten silmiin olla juurikin sellainen pari, mistä ajatellaan, että "mitä tuonnäköinen mies tekee TUONNÄKÖISEN naisen kanssa"

Mun miehen tulee olla vartaloltaan treenattu (missään nimessä ei saa olla läskiä vyötäröllä) ja hyvännäköinen. Lisäksi omaan kyllä pitkän listan kaikista muistakin ominaisuuksista, mitä miehen pitää olla ja mitä mies ei missään nimessä saa olla. Enkä ole ajatellut listaani lyhentää

Mä uskon luonteeltani olevan enempi miesten makuun, kuin ulkonäöltä. Mutta kuten jo on todettu, kaunis puruaivo ei miehiin yleensä iske. Joten meillä mukavilla pottunenilläkin on tsäänssit olemassa

Ja koska kauneus kuitenkin loppupeleissä on katsojan silmissä, niin vaikka mä en yleistä kauneuskäsitettä täytäkään, niin jostakin syystä olen kuitenkin mieheni mielestä todella kaunis. Eli ei mieheni omasta mielestään ole "rumaa naista" rinnalleen ottanut, vaikka ehkä joku muu niin voikin ajatella.

Enkä puhunut pelkästään ulkonäöstä, silloin kun niillä treffipalstoilla pyörin, siellä oli mun makuun paljonkin miehiä, mutta tavatessa ne olivat jotenkin omituisia, sellaisia "ihme juttuja" paljastui. Totesinkin, että harvemmin ne superhyvännäköiset on niitä ihan normaaleimpia
Mulla tuli totaali turn off aika samantien jos paljastui joku ihme piirre. Yksikin mies ei voinut kertoa mitä tekee työkseen, koska on sellaisessa asemassa, no muahan alko heti kiinnostamaan se tyyppi et mikä se oikein on myöhemmin paljastui sit et se on jossain bussiyhtiössä pomona puheli niin, että olis tyyliin joku muusikko tms
Sit jos olin mesessä hiljaa 5min, ni alko tulla tekstiä et enkö tykkääkkään hänestä jne kun en vastaa :O Tuossa kohtaa lopahti into täysin :O pienestä se voi olla kiinni

 

Mun mielestä on naurettavaa kun parikymmentä kiloa ylipainoinen (ja ylimielisen luonteen omaava) mamma etsii itselleen urheilullista adonista, ja vaatimuslista on pitkä kuin nälkävuosi ihan oikeasti, ei tule löytymään

Sama asia tietenkin myös toisinpäin eli vastaava mies etsii urheilijatypyä ei tavikselle tavista siis

 

Höpö höpö, ihan samanlaisia seksin vonkujia ja pettureita ne on nelikymppisetkin nettimiehet, ja suurin osa varattuja. Tai sitten näitä onnettomia peräkammarinpoikia joihin mäkin olen erehtynyt sekaantumaan, mutta joilla selkeästi on ollut syy siihen sinkkuuteenkin.

Ja siitä ulkonäöstä, mä esimerkiksi olen ollut aina hoikka, liiankin joskus, ja silti mä olen saanut vain reilusti ylipainoisia ja reilusti mua vanhempia ja todella rumia miehiä muutenkin. Eikä se sisinkään ole kaunis ollut.
Mulla olisi haaveena ollut ihan tavis, kovin laihoista en edes olisi piitannutkaan.
Mutta tuo tarjonnan taso kai sitten kertoo että olen hoikkuudesta ja nuoruudesta huolimatta niin ruma etten notre damen kellonsoittajaa kummempaa saa.

Varsinkin noita varattuja on enimmäkseen liikkeellä mun ikäsissä. Pitkä liitto takana johon eivät viitsi panostaa vaan etsivät jännitystä elämään. Sitten on näitä katkeroituneita piiloholisteja jotka haukkuvat heti pystyyn ensimmäisen erimielisyyden jälkeen. Ulkonäöltä en enää niin paljon pyydä, kunhan siistinä itsensä pitää. Mutta luonne on se tärkein, en enää tässä iässä jaksa alkaa äidiksi tai luonteenkorjaajaksi. Jos on ilkeä ja pahantahtoinen saa minulta vain lämmintä kättä. Hyvä luonne, arvot kohdallaan ja siisti ulosanti, siinä minun vaatimukset

 

Mun mielestä on naurettavaa kun parikymmentä kiloa ylipainoinen (ja ylimielisen luonteen omaava) mamma etsii itselleen urheilullista adonista, ja vaatimuslista on pitkä kuin nälkävuosi ihan oikeasti, ei tule löytymään

Sama asia tietenkin myös toisinpäin eli vastaava mies etsii urheilijatypyä ei tavikselle tavista siis

No tätä just
etsii fiksua naista, jolla kroppaakin löytyy ja supernätti pitää olla. Sit jos tätä menis tapaamaan, niin sieltä paljastuis tosi outo hyypiö, jolla kamala kaljavatta ja naamakin ku petolinnun perseellä

 

Mulle se ulkonäkö ei ole ollut niin kovin tärkeä juttu, vaan se olemus ja luonne. Paljon pyörii treffipalstoilla niitä oikeesti ihan ihme tyyppejä.
Mieskin sanoi et yks nainen mua ennen oli yhden tapaamisen jälkeen jo lähetellyt miehen kuvia sukulaisilleen ja lapsilleen näyttänyt että tässä on teidän uusi isä

 

No tätä just
etsii fiksua naista, jolla kroppaakin löytyy ja supernätti pitää olla. Sit jos tätä menis tapaamaan, niin sieltä paljastuis tosi outo hyypiö, jolla kamala kaljavatta ja naamakin ku petolinnun perseellä

Kävin eilen katsastamassa millaisia nämä sinkkunaiset on suomi24:ssa, profiilia en viitsinyt tehdä. Siellä oli juuri tuollaisia kuvailemiani parikymppisiä-kolmekymppisiä mammoja, ja pikkaisen rupesi naurattamaan kun profiilitekstin lopuksi muutamalla luki: Ei kiitos taviksille/ Vain superhyvännäköisille

 

Mulle se ulkonäkö ei ole ollut niin kovin tärkeä juttu, vaan se olemus ja luonne. Paljon pyörii treffipalstoilla niitä oikeesti ihan ihme tyyppejä.
Mieskin sanoi et yks nainen mua ennen oli yhden tapaamisen jälkeen jo lähetellyt miehen kuvia sukulaisilleen ja lapsilleen näyttänyt että tässä on teidän uusi isä

Ei kropalla ole väliä vaan sillä miten kroppansa kantaa.

 

Kaikki ei katso niin paljoa ulkokuorta. Itse tulen paremmin juttuun +50v ukkojen kanssa kuin alle 40v, mitä itse olen. Johtuu vain siitä, että he ovat itsevarmempia ja he ovat omat kipukynnyksensä käyneet jo läpi. 20-30v miehillä on yleensä kauhea machoilu päällä ja on vaikea päästä jyvälle heidän oikeasta ajatusmaailmastaan tai sitten se ei ole vielä löytynyt. Toki en mene väittämään etteikö ulkokuorellakin ole minulle mitään merkitystä, mutta yleensä luonne antaa elämäntuomat jäljet anteeksi.

Ulkokuori on kuitenkin se, inkä toisesta näkee ensimmäisenä. Ja se joko viehättää tai sitten ei. Mä en edes nuorena pitänyt itseäni vanhemmista miehistä enkä pidä edelleenkään. Tarkoitan siis fyysistä vetovoimaa. Toki ikäiseni ja vanhemmatkin miehet ovat ihan mukavia ja usein hyvää juttuseuraa, mutta heidän kanssaan voin oikein hyvin olla ihan vain kaveri. Parisuhde vaatisi kuitenkin enemmän kuin vain kaveruuden. Tai ainakin mulle vaatisi, joten tällä hetkellä mulla on mukavia ikäisiäni miehiä vain kavereina ja se riittää mulle oikein hyvin.

 

Mulle se ulkonäkö ei ole ollut niin kovin tärkeä juttu, vaan se olemus ja luonne. Paljon pyörii treffipalstoilla niitä oikeesti ihan ihme tyyppejä.
Mieskin sanoi et yks nainen mua ennen oli yhden tapaamisen jälkeen jo lähetellyt miehen kuvia sukulaisilleen ja lapsilleen näyttänyt että tässä on teidän uusi isä

Voisi sanoa, että aika turn-off

 

Älkää antako pelolle valtaa. Pelon takia estätte hyvä ja kauniit asiat elämästänne.

 

Voisi sanoa, että aika turn-off

Mut sit oli huvittavaa kun me tavattiin miehen kanssa, niin kahden tapaamisen jälkeen mulla oli jo lapset mukana miehen luona Vaikka just oli ollut totaali turn off se, että heti on lapsille esittelemässä. Mut mä en kyllä esitelly miestä uutena isänä

 

Mut sit oli huvittavaa kun me tavattiin miehen kanssa, niin kahden tapaamisen jälkeen mulla oli jo lapset mukana miehen luona Vaikka just oli ollut totaali turn off se, että heti on lapsille esittelemässä. Mut mä en kyllä esitelly miestä uutena isänä

Aika rohkeasti teit siis mä en varmaan uskaltaisi ihan noin pian lapsia esitellä.

 

Aika rohkeasti teit siis mä en varmaan uskaltaisi ihan noin pian lapsia esitellä.

Mies itse pyysi et tultais koko porukka. Eipä siinä heti tartte uutena miesystävänä toista esitellä, mun lapsetkaan ei olleet ikinä nähneet mulla miesystävää (niin et muistaisivat, oman isän kanssa yhdessäoloa eivät muista), eli oli heille ihan uus juttu. Esittelin miehen ystävänä, lapsethan olivat ihan innoissaan kun mies näytti tietokonepelejä yms

 

[QUOTE="Olga";28755336]Älkää antako pelolle valtaa. Pelon takia estätte hyvä ja kauniit asiat elämästänne.[/QUOTE]

Mua just harmittaa tässä se, että olen aina viihtynyt yksin, niin miksi ihmeessä nyt en voi vain nauttia olostani. Miksi olen niin levoton ja rauhaton.

 

No en todellakaan! Päivastoin - pelkään, että saisin elämääni lisää hulluja, joten no thaks! En edes halua enää yhtään miestä elämääni. Olen paljon mielummin yksin tai siis kaksin tuon lapseni kanssa. Ja mitä pelättävää yksin elämisessä on? Ei ihmisen tarvitse silti olla yksin, vaikka hänellä ei kumppania siellä kotisohvalla oliskaan. Ja pitää ajatella positiivisesti, eli saa tehdä ja mennä miten lystää, ei tarvi tapella mistään tai kiukutella, kun toinen tekee jotain omasta mielestä väärää jne. Ja niinhän sitä sananlaskussakin sanotaan, että; sääli on sairautta ja pelko luonteen heikkoutta. Asennekysmys hyvin pitkälle tämäkin.

 

Mua just harmittaa tässä se, että olen aina viihtynyt yksin, niin miksi ihmeessä nyt en voi vain nauttia olostani. Miksi olen niin levoton ja rauhaton.

Onko elämässäsi tapahtunut lähiaikoina jotain levotonta?
Jos ajatuksesi ovat levottomia/rauhattomia niin vedät sellaisia asioita puoleesi.
Voisitko jotenkin rauhoittaa itsesi keskittymällä olennaiseen eli siihen mitä eniten haluat?

 

Enpä ole, koska eron jälkeen olen aina halunnut viettää aikaa sinkkuna ja sitten joskus se uusi on sattunut vastaan.

 

Mun mielestä on naurettavaa kun parikymmentä kiloa ylipainoinen (ja ylimielisen luonteen omaava) mamma etsii itselleen urheilullista adonista, ja vaatimuslista on pitkä kuin nälkävuosi ihan oikeasti, ei tule löytymään

Sama asia tietenkin myös toisinpäin eli vastaava mies etsii urheilijatypyä ei tavikselle tavista siis

Onneksi tämä "fakta" ei ollut tiedossani silloin kun itse olin sinkkuna, olin vain niin iloinen ja onnellinen uudesta vapaasta elämästäni, ilmeisesti sen vuoksi pyöri nuoriakin, urheilullisiakin ja komeita miehiä ympärillä niin että rumimpia sai potkia
Oma asenne on se kaikista vaikuttavin, joskus vain miehet pörrää ympärillä, joskus taas kun ei ole niin seurallisella tuulella niin kyllä senkin useimmat vaistoaa.
Minä viihdyn niin hyvin itseni kanssa että yksinäisyyskään tuskin olisi mikään ongelma.

 

Mulla oli outoa, kun ympärillä pyöri sellaiset tosi itsevarman oloiset miehet, vaikka itse olen kaikkea muuta, kuin itsevarma Sen takia en ehkä mistään baarista miestä löytänytkään, kun nuo miehet vaan ei olleet ollenkaan mun tyyppiäni, normaalit miehet ei uskaltaneet tulla juttelemaan ollenkaan

 

Sen ensimmäisen eron tuoman ryhdittömyyden tunteessa vättystämisen jälkeen en ole pelännyt sitä, ettenkö tässä elämäni aikana itseni rinnalleni löytäisi kumppania. Jos sellaisen haluaisin.

Se ensimmäinen ero (siitä ensimmäisestä pitkästä suhteesta) kun oli kaikinpuolin opettavainen. Vaikka ero itsessään oli...no harvoinpa ne mitään kivoja ovat, kun tunteet ovat olleet mukana. Mutta sen jälkeen silmät aukesivat kunnolla. Ihmisiä kun tulee ja menee, sydän on avoinna - kuitenkin - vastaanottamaan uusia tunteita. Never say never vaikka kuinka ketuttaisi.

Mutta en mä asiaa kauhistelisi enkä suinkaan pelkäisi, jos vaikka tässä yksin vielä jäisin. Ei yksinäisyydessä ole mitään pelottavaa eikä se todellakaan estä elämästä . Mä viihdyn vallan mainiosti iteksenikin enkä kaipaa oman olemiseni "pönkittämiseksi" siihen ketään toista.

Mutta tällä elämällä on tapana tehdä yllätyksiä juuri silloin kun niitä vähiten odottaa . Ihan niitä hyviäkin juttuja eikä vaan sitä kuraa. Ja näin kävi mullekin juuri silloin, kun oikein olin vahvoillani siinä itsenäisen ja itsellisen naisen elämässäni. Tässä ollaan :heart: ja hyvä näin.