Oletteko pelänneet koskaan että ette löydä uutta kumppania?

Varmaan vähän riippuu siitäkin, että mitä niitten naisten kanssa on elämässään kokenut.

Jaa millätavalla?

 

Varmaan vähän riippuu siitäkin, että mitä niitten naisten kanssa on elämässään kokenut.

No tuolla perusteella minun olisi pitänyt hylätä naiset ensimmäisen pitkän suhteen jälkeen lopuksi ikää.

 

Tosin jos oikein sabotoi itseään ja jää nyyhkimään sohvan nurkkaan, niin tottahan sillä saa pysymään itsensä sinkkuna.

Siis mitään muuta syytä ei ole pysyä sinkkuna kuin tuo? Voi hohhoijaa taas...:headwall:

 

Kieltämättä joo. Mutta sit kuitenki jostain on alkanu elää semmone vahva usko, että jonain päivänä mä löydän vielä elämäni rakkauden. Mutta uskon myös, että mun täytyy saada ennen sitä itseni kuntoon, ennen kaikkea pää (ja sydän) kuntoon, jotta olen kykenen vastaanottamaan sen rakkauden. :heart: Täytyy ensin löytää itseni ja oppia rakastamaan itseäni ja elämääni.

 

[QUOTE="jahas";28754002]Siis mitään muuta syytä ei ole pysyä sinkkuna kuin tuo? Voi hohhoijaa taas...:headwall:[/QUOTE]

Kuvasin tilanteen missä on naurettavaa itkeä sinkkuuttaan tai yksin jäämistä ja sinä sanot että kuvittelen sen olevan ainoa tilanne?

Kukahan tässä tosiaan hakkaa päätä seinään.

 

En ole pelännyt.
Tosin erottiin aikalailla hiljattain...

Mutta mulla ei ole minkäänlaista pakkoa löytää uutta kumppania. En mä tarvitse ketään.
Jos sellainen ihminen jossain vaiheessa kävelee vastaan, jonka kanssa haluan olla ja joka haluaa olla mun kanssa, niin pohditaan toki sitä asiaa sitten.

Mutta jos näin ei tapahdu, niin sitten mä olen itsekseni. En edes huoli ketään ihan vaan siksi, että pitäisi olla joku, vaan siinä tarttis sitten olla jotain sellaista, että tosissaan haluan olla juuri sen tyypin kanssa.

 

Oikein mainio esimerkki. Tätähän se on.

Tosin jos oikein sabotoi itseään ja jää nyyhkimään sohvan nurkkaan, niin tottahan sillä saa pysymään itsensä sinkkuna.

Tää kyseinen yksilö kyllä kovasti yritti, mutta siitäkin rajoittuneen sosiaalisen elämän piiristä johon valehtelematta kuului sillä hetkellä yhteensä kolme naista ja kourallinen miehiä, se onnistui tämän bongaamaan Arvaa paljonko on saanut kuulla näistä vakuutteluistaan jälkikäteen, edelleenkin porukan yleinen vitsi

 

Olen. Pääsin siitä yli vain kun olin yksin tarpeeksi kauan.

Sama juttu.
Ensimmäinen pitkä ja vakava seurustelusuhde päättyi niin en päässyt sängystä ylös vähään aikaan. Elämä oli kamalaa, itkemistä ja ahdistusta mutta päivä päivältä ja viikko viikolta asiat alkoivat tuntumaan valoisemmilta ja sain elämänhalun takaisin. Siihen tarvitsin ja sen jälkeenkin tarpeeksi aikaa vain itselleni ja asian läpikäymiseen.
Pääsin siihen että olin tyytyväinen taas itseeni ja elämääni, olin onnellinen. En etsinyt ketään tai halunnut edes uutta suhdetta. Sitten asiat meni omalla painollaan ja siinä oli jos minkämoista säätöä kunnes sitten vuosien päästä löysin ihanan miehen jonka kanssa olen juuri nytkin =)
Ap, löydät varmasti vielä juuri sinulle tarkoitetun ihmisen jonka kanssa haluat ja saat jakaa elämäsi. Ensin pitää olla omat asiat kunnossa ja tyytyväinen itseensä niin se näkyy myös ulospäin. Otat sellaisen asenteen ettet etsi etsimällä ketään, asiat muuttuu kuin niitä vähiten odottaa, usko pois =) Muistathan nauttia sinkkuajasta ja hemmotella itseäsi.
Mulla myös sh-taustaa menneisyydessä joten tiedän mitä tarkoitat..

 

Varmaan vähän riippuu siitäkin, että mitä niitten naisten kanssa on elämässään kokenut.

Niin. Tältä oli kustu rahat, petetty, erityisen julmasti kaiken lisäksi, jätetty taloudellisesti ja henkisesti todella v*ttumaiseen rakoon, kostettiin jälkikäteenkin juttuja jotka kyllä vaikutti olevan vähän enemmän sen viimeisimmän naisen syytä jne. Ei mitään kauheen hehkeitä suhteita, että sinänsä ymmärsin äärimmäisen hyvin miksi vannoi mitä vannoi, vaikka silloin jo naurettiin että never say never, toi tulee purasemaan sua persiiseen

 

Kuvasin tilanteen missä on naurettavaa itkeä sinkkuuttaan tai yksin jäämistä ja sinä sanot että kuvittelen sen olevan ainoa tilanne?

Kukahan tässä tosiaan hakkaa päätä seinään.

Ok. Ymmärsin väärin, sillä lainaamaasi Chalan tekstiin ei tässä mainitsemasi logiikka sovi. Chalan tekstissä oli kyse siitä, että mies on ilmoittanut, ettei ikinä enää naisia ja sitten onkin pyörtänyt päätöksensä. Siinä ei siis itketty sinkkuutta tai yksin jäämistä. Sinä taas kommentoit, että Chalan mainitsema tapaus on "Oikein mainio esimerkki. Tätähän se on. Tosin jos oikein sabotoi itseään ja jää nyyhkimään sohvan nurkkaan, niin tottahan sillä saa pysymään itsensä sinkkuna." Tuli vähän sellainen mielikuva, että sinusta ainoa oikea tapa elää elämää on olla parisuhteessa.

 

Niin. Tältä oli kustu rahat, petetty, erityisen julmasti kaiken lisäksi, jätetty taloudellisesti ja henkisesti todella v*ttumaiseen rakoon, kostettiin jälkikäteenkin juttuja jotka kyllä vaikutti olevan vähän enemmän sen viimeisimmän naisen syytä jne. Ei mitään kauheen hehkeitä suhteita, että sinänsä ymmärsin äärimmäisen hyvin miksi vannoi mitä vannoi, vaikka silloin jo naurettiin että never say never, toi tulee purasemaan sua persiiseen

Mun miehellä on kans tosi ikäviä kokemuksia ja vielä monen monen vuoden ajalta. Ihan kusipää akka, ei sellaisia oikeesti voi edes olla olemassa
En nyt tarkemmin ala selittämään
Mutta ymmärrän kyllä häntä jos ei minun jälkeeni ketään halua

 

[QUOTE="jahas";28754059]Ok. Ymmärsin väärin, sillä lainaamaasi Chalan tekstiin ei tässä mainitsemasi logiikka sovi. Chalan tekstissä oli kyse siitä, että mies on ilmoittanut, ettei ikinä enää naisia ja sitten onkin pyörtänyt päätöksensä. Siinä ei siis itketty sinkkuutta tai yksin jäämistä. Sinä taas kommentoit, että Chalan mainitsema tapaus on "Oikein mainio esimerkki. Tätähän se on. Tosin jos oikein sabotoi itseään ja jää nyyhkimään sohvan nurkkaan, niin tottahan sillä saa pysymään itsensä sinkkuna." Tuli vähän sellainen mielikuva, että sinusta ainoa oikea tapa elää elämää on olla parisuhteessa.[/QUOTE]

Mä nyt lähinnä käsitin sen niin, että jos itsensä sulkee kaikesta sosiaalisesta kuviosta, saattaa jopa pysyäkin sinkkuna kuten lupailee. Saatoin tietty käsittää väärinkin

 

Mä nyt lähinnä käsitin sen niin, että jos itsensä sulkee kaikesta sosiaalisesta kuviosta, saattaa jopa pysyäkin sinkkuna kuten lupailee. Saatoin tietty käsittää väärinkin

Ok, varmasti asia on juuri noin, mä voin tosiaan olla ihan pihalla tästä.

 

[QUOTE="jahas";28754059]Ok. Ymmärsin väärin, sillä lainaamaasi Chalan tekstiin ei tässä mainitsemasi logiikka sovi. Chalan tekstissä oli kyse siitä, että mies on ilmoittanut, ettei ikinä enää naisia ja sitten onkin pyörtänyt päätöksensä. Siinä ei siis itketty sinkkuutta tai yksin jäämistä. Sinä taas kommentoit, että Chalan mainitsema tapaus on "Oikein mainio esimerkki. Tätähän se on. Tosin jos oikein sabotoi itseään ja jää nyyhkimään sohvan nurkkaan, niin tottahan sillä saa pysymään itsensä sinkkuna." Tuli vähän sellainen mielikuva, että sinusta ainoa oikea tapa elää elämää on olla parisuhteessa.[/QUOTE]

Ne oli eri kappaleessa, eivät olleet jatkumo samaan tilanteeseen, mistä minä tiedän mitä se ukko on tehnyt tai jättänyt tekemättä.

 

Mun miehellä on kans tosi ikäviä kokemuksia ja vielä monen monen vuoden ajalta. Ihan kusipää akka, ei sellaisia oikeesti voi edes olla olemassa
En nyt tarkemmin ala selittämään
Mutta ymmärrän kyllä häntä jos ei minun jälkeeni ketään halua

Toistan (miehellesi enemmänkin ): never say never. Ihmiset on kummallisia laumaelukoita. Mä en sen perusteella mitä olen kuullut ja nähnyt kavereiden kokevan (mm. tämä esimerkkiyksilö) olisi ikinä uskaltanut mennä seuraavaan suhteeseen edes siitä ensimmäisestä, saati sen seitsemän vastaavan kokemuksen jälkeen, joissa tulee tavalla tai toisella turpaan joka kerta, edes kuvitella mitään, mutta näin ne ihmiset silti "uhrautuu" rakkauden nimissä aina uudelleen

Mutta uskon kyllä että miehesi on nyt sitä mieltä. Uskon senkin ettei hän aktiivisesti etsisi suhdetta jos eroaisitte. Uskon jopa sen, että saattaisi kieltäytyä suhteesta pelon edessä vaikka tarjontaa ja ehkä haluakin olisi. Sitä en usko, että jos tosirakkaus todella kolahtaa (mitä uskon voivan olla ihmisellä useampiakin elämässä), siitä pystyy kävelemään ohi ainakaan hyvillä mielin. Jos taas tekee ja jää katumaan sellaista, on todella äärimmäisen tyhmä.

 

En ole pelännyt. Joskus mietin kyllä, että rakastunko enää ikinä niin kuin joskus, vai onko kaikki tulevat kumppanit sen yhden korvikkeita, kakkosvaihtoehtoja.

 

En ole pelännyt. Joskus mietin kyllä, että rakastunko enää ikinä niin kuin joskus, vai onko kaikki tulevat kumppanit sen yhden korvikkeita, kakkosvaihtoehtoja.

Aikansa kutakin. Kyllä varmasti, jollei ole taipuvainen yliromanttisuuteen ja takertuu ajan kultaamiin muistoihin.

 

Toistan (miehellesi enemmänkin ): never say never. Ihmiset on kummallisia laumaelukoita. Mä en sen perusteella mitä olen kuullut ja nähnyt kavereiden kokevan (mm. tämä esimerkkiyksilö) olisi ikinä uskaltanut mennä seuraavaan suhteeseen edes siitä ensimmäisestä, saati sen seitsemän vastaavan kokemuksen jälkeen, joissa tulee tavalla tai toisella turpaan joka kerta, edes kuvitella mitään, mutta näin ne ihmiset silti "uhrautuu" rakkauden nimissä aina uudelleen

Mutta uskon kyllä että miehesi on nyt sitä mieltä. Uskon senkin ettei hän aktiivisesti etsisi suhdetta jos eroaisitte. Uskon jopa sen, että saattaisi kieltäytyä suhteesta pelon edessä vaikka tarjontaa ja ehkä haluakin olisi. Sitä en usko, että jos tosirakkaus todella kolahtaa (mitä uskon voivan olla ihmisellä useampiakin elämässä), siitä pystyy kävelemään ohi ainakaan hyvillä mielin. Jos taas tekee ja jää katumaan sellaista, on todella äärimmäisen tyhmä.

Niin, eihän sitä koskaan voi tietää, mut oletus nyt kuitenkin on, että me ei ikinä erota
Kyllä mä tiedän muitakin sellaisia jotka ei parisuhdetta halua, kun yksi suhde on mennyt nurin. Ihan lähipiirissä nämä, esim ei ole 30 vuoteen ollut miestä, eikä varmasti tule edes. Ei kaikki vaan halua, jos se elämän rakkaus jättää niin ketään toista tilalle

 

Aikansa kutakin. Kyllä varmasti, jollei ole taipuvainen yliromanttisuuteen ja takertuu ajan kultaamiin muistoihin.

(Y)


Itselläni oli ensirakkauden jälkeen sama paniikki ja pelko, mutta nykyisen miehen tavattuani tajusin sen, että nimenomaan aikansa kutakin. Edellisestä suhteesta haluan muistaa vaan hyvän ja sen, mitä opin siitä, että voin olla parempi ja olla tekemättä samoja virheitä nykyisen miehen kanssa. Muistot on kullattu, mutta niihin ei sovi takertua eikä niitä sovi verrata nykyhetkeen.

 

[QUOTE="vieras";28754439](Y)


Itselläni oli ensirakkauden jälkeen sama paniikki ja pelko, mutta nykyisen miehen tavattuani tajusin sen, että nimenomaan aikansa kutakin. Edellisestä suhteesta haluan muistaa vaan hyvän ja sen, mitä opin siitä, että voin olla parempi ja olla tekemättä samoja virheitä nykyisen miehen kanssa. Muistot on kullattu, mutta niihin ei sovi takertua eikä niitä sovi verrata nykyhetkeen.[/QUOTE]

Juu.

Myös jos se ensimmäinen suhde on ollut suht lyhkäinen, ei siis vuosia pitkä suhde, tuskin on tutustunut henkilöön ihan läpikotaisin ja silloin voi olla missannut aika monta asiaa mitkä nykyään merkkaisi paljon enemmän kuin silloin.

 

Aikansa kutakin. Kyllä varmasti, jollei ole taipuvainen yliromanttisuuteen ja takertuu ajan kultaamiin muistoihin.

En mä muistele, mutta ei vain tule sellaista samanlaista tunnetta.
Ja jos on miehen kanssa jossain tietyssä tilanteessa, saattaa tulla yhtäkkiä mieleen se joku aikaisempi ja ajattelee vain, että se olisi tässä(kin) paljon parempi.

Niin siis en tarkoituksella muistele, enkä enää haluaisi sen ihmisen kanssa olla.
En vain ole tavannut parempia ja "sykähdyttävämpiä", enkä tiedä tuleeko enää sellaisia. Mä oon itsekin kyynistynyt niin paljon, etten osaa kuvitella enää edes päästäväni itseäni sellaiseen tilaan.

 

Kyllä mä joskus pelkäsin. En saanut niitä miehiä, jotka olisin halunnut, enkä voinut tyytyä kehen tahansa. Pelkäsin, etten löydä sellaista, jonka kanssa tosiaan haluan olla. Kyse ei ole mielettömistä kriteereistä, en vain ihastu/rakastu helposti.

Jos nyt jäisin yksin, en pelkäisi. Voisin elellä varsin tyytyväisenä yksinkin.

 

En mä muistele, mutta ei vain tule sellaista samanlaista tunnetta.
Ja jos on miehen kanssa jossain tietyssä tilanteessa, saattaa tulla yhtäkkiä mieleen se joku aikaisempi ja ajattelee vain, että se olisi tässä(kin) paljon parempi.

Niin siis en tarkoituksella muistele, enkä enää haluaisi sen ihmisen kanssa olla.
En vain ole tavannut parempia ja "sykähdyttävämpiä", enkä tiedä tuleeko enää sellaisia. Mä oon itsekin kyynistynyt niin paljon, etten osaa kuvitella enää edes päästäväni itseäni sellaiseen tilaan.

Tulee. Voit syyttää minua sitten 90-vuotiaana jos ei tullut. Oon sitten kuopassa jo

Ei siinä ole kyllä mitään väärää että harvemmin oikeasti menee jalat alta.

Eipähän joudu kusetetuksi helpolla.

 

En mä muistele, mutta ei vain tule sellaista samanlaista tunnetta.
Ja jos on miehen kanssa jossain tietyssä tilanteessa, saattaa tulla yhtäkkiä mieleen se joku aikaisempi ja ajattelee vain, että se olisi tässä(kin) paljon parempi.

Niin siis en tarkoituksella muistele, enkä enää haluaisi sen ihmisen kanssa olla.
En vain ole tavannut parempia ja "sykähdyttävämpiä", enkä tiedä tuleeko enää sellaisia. Mä oon itsekin kyynistynyt niin paljon, etten osaa kuvitella enää edes päästäväni itseäni sellaiseen tilaan.

Tää viesti vois olla suoraan mun näppikseltä

 

Niin, eihän sitä koskaan voi tietää, mut oletus nyt kuitenkin on, että me ei ikinä erota
Kyllä mä tiedän muitakin sellaisia jotka ei parisuhdetta halua, kun yksi suhde on mennyt nurin. Ihan lähipiirissä nämä, esim ei ole 30 vuoteen ollut miestä, eikä varmasti tule edes. Ei kaikki vaan halua, jos se elämän rakkaus jättää niin ketään toista tilalle

Musta toi ois jotenkin kamalan surullinen ja pelottavakin ajatus. Siis miehesi olisi loppuikänsä yksin mikäli sulle esim. tapahtuis jotakin tai eroaisitte. Toki mä haluaisin että mun ja mieheni suhde toimisi ja saisimme elää yhdessä pitkään mutta kuitenkin toivoisin että mikäli niin ei kävisi, mieheni olisi onnellinen. Ja onnellisuuden yksi kantava voima on hyvä parisuhde. Ei se välttämätön tietenkään ole, kyllä sinkkunakin voi olla onnellinen mutta en haluaisi että mieheni olisi yksinäinen.