Pisin aika ilman seksiä täysi-ikäisenä?

  • Viestiketjun aloittaja "Halou"
  • Ensimmäinen viesti
"Halou"
Eli mikä on pisin aika minkä olet ollut ilman seksiä toisen ihmisen kanssa? Ja laitetaan täysi-ikäisenä, että tuu liikaa huumoria siitä, että harvempi harrastaa seksiä alta 15v jne...

Ittellä meinaan pisin paussi on 2 viikkoa ja mä en ole edes ollut koko aikaa parisuhteessa. Kaverilla oli kai 2 vuoden tauko... ja vieläpä parhaassa iässä 20-22v.
 
"HerraX"
18vuotiaasta 26 vuotiaaksi eli siitä tulee 8vuottakokö?
26-18. Se on ainakin alle 10. Selvittelemme asiaa. Selvittelemme myös asiaa, että miksi naiset eivät tajua raha-asioita. Näillä asioilla lienee joku yhteys...

Itsellä 7 vuotta. 18-25. Poikuudesta pääsin vasta 25-vuotiaana vaikka yritys oli koko ajan kova. Rima oli kylläkin koko ajan korkeella, joten ei tullut alennettua siihen että olis jotain ryhävalasta, sotanorsua tms. pantua.
 
opfw
Täysi-ikäisenä olin ilman seksiä 18-19-vuotiaana, eli yhden vuoden. Sitten tapasinkin jo nykyisen mieheni ja sen jälkeen seksissä pisin väli on ollut noin kolmisen viikkoa (lasten syntymien jälkeen ei jälkivuodon aikana harrastettu seksiä). Nyt olen siis kohta 36-vuotias.

Yhden illan jutut eivät oo koskaan olleet mun juttuni, mä tarvin seksin harrastamiseen sen tunteen, että olen rakastunut tai erittäin syvästi ihastunut. Rakastuin kunnolla vasta 19-vuotiaana, sitä ennen oli sellaisia teiniseurustelusuhteita, joissa ei intohimoista suutelua ja lääppimistä pitemmälle menty. Enkä mä 19-vuotiaana tiennyt tapaavani miehen, jonka kanssa olen edelleen, niin vain kävi. Mutta tosiaan, ei musta tuntemattomien kanssa ole sekstailemaan.
 
Varmaan 2-3kk. Sektiosynnytys teki yhden tauon kun olin aika kipeä siitä eikä mahan alue kestänyt painetta tai lihasten jännittämistä. Toinen melkein yhtä pitkä tauko oli pian yhteenmuuttamisen jälkeen kun oli kauhea stressi yo-kirjoituksista, pääsykokeista, rahasta jne ja sain kroonisen hiivan. :x

Muoks, onneksi mies oli kärsivällinen ja tuo ihna vaivakin helpotti kun stressi loppui.
Oon siis ollut nykyisen mieheni kanssa 18-vuotiaasta alkaen.
 
Viimeksi muokattu:
Viikko

muoks: En muista oliko yli viikko, kun olin synnyttänyt, mutta +-viikko.
 
Viimeksi muokattu:
ManOfHonour
Melkoisia jakorasioita täällä. Eipä yllätä. Ja tuo yksikin on jo jakamassa pimperoo kuin Jeesus leipää heti kun on exästä eroon päässy. Taitaa vielä yhdessä asuukkin. Uskomatonta sakkia.
 
ei niin nokon nukkaa
Ailahtelevaa. Naimisissa parikymmentä vuotta. Alussa ei taukoja ollut, mutta sitten alkoi, viikko kaksi ja jopa kuukausi. Ihan normaalissa yhteiselossa. Elo jatkuu edelleen seesteisenä mutta yllätyksekseni totesin, että olemme tainneet olla nyt ainakin kaksi kuukautta ilman seksiä. Taidan pysyä ihan hiljaa, ja katsoa koska mies herää ja alkaa vikittelyn.

Ei vaan olla kumpikaan kovin aktiivisia.
 

Yhteistyössä