Meillä sama. Tai nuo velkakirjaiskää puolustelevat saavat nyt tukehtua, mut menköön, meidän tilanne on seuraava:
Muksu ei ole mieheni biologinen lapsi, mutta mieheni on ainoa isä jonka muksu tuntee ja tietää. Me muutettiin miehen kanssa nopeammin yhteen, kuin miten muuten oletais, koska miehen sanoja lainatakseni: "meidän lapsia hoidetaan mahdollisimman pitkään kotona." Tämä tarkoitti sitä, että koska miehellä ei ollut biosidettä lapseen, hän ei voinut jäädä kotiin joten minä jäin. Ja todettiin järjestely hyväksi.
Muksu on nyt 4,5 vuotias, minä edelleen muksun kanssa päivät kotona, toinen lapsi syntyy nyt kesäkuussa ja mitä tekee mies; viikonloppuna paljasti haaveilevansa siitä, että vaikkei muksuja enempää meille tulisikaan, niin toivoo, että olisin kotona vähintään siihen asti, että nuorimmainenkin menee kouluun. Koska tää järjestely toimii meille. Mies voi tehdä välillä reissutöitä, pitkääkin pidempää vuoroa, ja ihan hyvällä mielellä, koska täällä kotona on kaikki hyvin. Ruokaa on aina pöydässä valmiina kun tarve, vaatteet puhtaina kaapissa ja muksu voi hyvin ja sitä rataa.
Tämä siitä huolimatta, että jos menisin töihin, niin mun palkka olis suunnilleen tonnin isompi kuin miehen perusliksa. Mutta koska yhdessä puhuttiin ja oltiin siitä yhtä mieltä, että mä olen tässä parempi ja tää on mulle mielekkäämpää niin mä olen kotona. Muutettiin jopa kauas pk-seudulta sen takia, että olisi taloudellisesti helpompaa elää näin.
Mä arvostan ja rakastan mun miestä, lasteni isää, sen(kin) vuoksi mitä kaikkea hän tekee meidän eteen. Ja sama päin vastoin. Jos mieheni haluaisi jäädä vuorostaan kotiin niin hoplaa, meitsi töihin tienaamaan. Mutta tällä hetkellä näin.