Elämäsi traumaattisin kokemus?

Näin se on. Ihminen itse päättää, hautautuuko juoksuhautaansa vai lopettaako haraamasta vastaan ja parantuu. Siitä paranemisessa on kyse: eteenpäin menemisestä ja hellittämisestä.

Totta. On turha jäädä kiinni menneeseen. Katse pitää suunnata nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Vain niihin voi itse vielä vaikuttaa.

 

Krooninen sairaus, joka todettiin kolmikuukautisena ja vaati viikottaista lääkitystä teini-ikään saakka. Vaivaa edelleen ajoittain.
En itse muista esimerkiksi suurta avoleikkausta, joka tehtiin kun olin parivuotias, mutta edelleen kärsin siitä, miltä tuntuu kun herään yöllä yksin sairaalan öiseen hämyyn, hajuun ja ääniin ja itken tyynyn salaa märäksi. Äiti ei voinut olla vieressä vuorokauden ympäri. Kaikkien noiden kymmenien öiden seurauksena minusta kasvoi aika epävakaa tunne-elämän puolelta.

Jonkilainen alle kolmivuotiaana koettu "hylätyksi tuleminen" ja se ristiriita, että vieraat ihmiset tekevät kipua tuottavia toimenpiteitä muka auttaakseen ja vanhempani vielä sallivat sen, on vaikeuttanut tunne-elämää aika paljon. Asiaa on myös vaikea käsitellä edes terapian keinoin, kun ne pahimmat kokemukset ajoittuvat aikaan, jota en tietoisesti pysty muistamaan, alle kolmen vuoden ikään. Kokemukset kuitenkin kasvoivat jonnekin tunnemuistiin eli todella syvälle.

Idiootti, olisiko sun pitänyt antaa kuolla pois?

 

Idiootti, olisiko sun pitänyt antaa kuolla pois?

Kyse oli elämän traumaattisimmasta kokemuksesta ja minulla se on tämä. Tykkään elää. Vai miten sinä viestini luit?

 

En mä oo varmaan kokenut mitään tarpeeksi traumatisoivaa... Oon kokenu toisen vanhemman itsemurhan, perheväkivaltaa, hyväksikäyttöä ja tosi pahaa koulukiusaamista (5lk-8lk). Ehkä toi koulukiusaus on ollu noista pahin. Mikään ei kuitenkaan tunnu häiritsevän elämääni, ne vaan on osa mun menneisyyttä. Lapsen kuolema olisi varmaan se, mistä en ikinä pääsisi yli.

 

Seksuaalinen hyväksikäyttö, raiskaus, syömishäiriöt.

 

Idiootti, olisiko sun pitänyt antaa kuolla pois?

Ei mutta sun olis hyvä lähteä.

 

Psykoosi. Se että sain kuulla äidin hakanneen minua lapsena juuri silloin kun olin synnyttänyt oman lapseni. (muistini oli pyyhkinyt sen jotenkin yli etten edelleenkään muista sitä).

Väkisin ottaminen ja miehen pahoinpitely eivät jättäneet noin isoja traumoja, mutta ovat varmasti tuon lapsuuden kokemuksen peruja, että olen "kerjännyt" huonosti kohtelua kun olen siihen tottunut.

 

Huostaanotto alle pari vuotiaana. Perheväkivalta ja alkoholismi kasvattiperheessä.
Seksuaalinen ahdistelu, teininä, sukulaismiehen taholta...
Rakkaimmat ystävän itsemurha, josta ei toivu koskaan. 10 vuotta sitten, ikävä jäi ja paljon sanomatta...

 

Lapsena seksuaalinen hyväksikäyttö.

 

Mulla on ollut todella helppo ja suojattu elämä, eli en ole kokenut mitään traumaattista enkä mitään niin vaikeaa, että kehtaisin tähän ketjuun laittaa. Jos elämän kurjin asia on ollut pakko-oireet ja ihmissuhteen katkeaminen, voi sanoa, että hyvin menee.

Voimia kaikille kovia kokeneille! :hug: Kauheita kokemuksia tässä ketjussa.

 

Liekkö sairauteni joka todettiin nuorimmaista odottaessa, vaikuttaa elämääni loppuelämäni ajan.

 

nuorimman lapseni sairaus ja kun taisteltiin sen takia elämästä ja kuolemasta. onneksi elämä voitti

 

Pienen lapseni menehtyminen. Se kulkee mukanani loppuelämäni.

 

16-vuotiaana tehty abortti ja nyt lapsettomuus.... :'(

 

[QUOTE="vierailija";28337944]Psykoosi. Se että sain kuulla äidin hakanneen minua lapsena juuri silloin kun olin synnyttänyt oman lapseni. (muistini oli pyyhkinyt sen jotenkin yli etten edelleenkään muista sitä).

Väkisin ottaminen ja miehen pahoinpitely eivät jättäneet noin isoja traumoja, mutta ovat varmasti tuon lapsuuden kokemuksen peruja, että olen "kerjännyt" huonosti kohtelua kun olen siihen tottunut.[/QUOTE]
?

 

lk. 2-9 kestänyt paha koulukiusaaminen kun kukaan ei auttanut. Vieläkään en tunne kuuluvani perheeseeni, silloinkaan minua ei kukaan auttanut. Nyt aikuisena olen kuullut sellasia asioista siskolta joita en lainkaan muista tehneeni(olin kuulemma syönyt paljon lääkkeitä jne). Mieli ei salli muistaa. Työtä on tehty vuosien aikana ja paljon, mutta kokonaista minusta ei varmaan koskaan tule. Sen se kiusaamishelvetti on poikinut että omaani puolustan kynsin hampain ja tulen takuulla puuttumaan jos häntä kiusataan.

 

Puolisoni pettäminen

 

Isä kuolema jonka näin, kiusattu pk-9lk, pahoinpitelevä mies joka myös "pakotti seksiin", raiskaus, 2 keskenmenoa, omat itsemurha yritykset ja siskon itsemurha

 

Lisään vielä 5v kestänyt syömishäiriö, päällä siis vieläkin

 

En osaa sanoa.

Paljon olen kaikenlaista kokenut (äidin itsemurhayritykset, isäpuoli kuristi tajuttomaksi, äiti pahoinpiteli kun olin alle kouluikäinen, näin kotona puukkotappeluja, asuin lastenkodissa jne.) mutta jotenkaan en koe koskaan kokeneeni mitään sellaista, joka olisi jäänyt vuosiksi perääni roikkumaan, tai josta olisi ollut mahdottoman vaikeaa päästä yli.

En osaa sanoa miten olen päässyt eteenpäin...mä vaan menen

Minä uskon että toiset ihmiset pystyvät paremmin käsittelemään ahdistavia kokemuksia, kun taas toiset ahdistuvat pienemmästäkin kokemuksesta.
Itselläni oli nuorena ylä-aste ikäisestä noin parikymppiseksi kestänyt syömishäiriö. Häiriö oli seurausta isosta ahdistuksesta sisälläni.
Pystyin pitämään asian aika hyvin sisälläni, eikä kovinkaan moni tiennyt häiriöstäni.
Parantumista alkoi tapahtumaan, kun muutin toiseen ymäpäristöön asumaan ja aloin tehdä asioita niin kuin itse halusin.
Lopetin toisten ihmisten kuuntelemisen ja siihen loppui ahdistus.
Mutta jos olisi ollut herkempi, niin todennäköisesti olisin käynyt vuosien terapiaistunnot ym onneksi näin ei käynyt.

 

Isä meinasi hakata äidin mökillä.Onneksi naapurit oli illanvietossa ja saivat estettyä.. Näin tilanteen. Eräänä toisena kertana isompana menin väliin ku isä äidin kimpussa ja kävi mun kimppuun..sai lyötyä vähän. Pääsin karkuun. Naapurin setä hyväksikäytti. Eka poikaystävä hakkasi 3 kertaa humalassa. Suurin pelko kun kerran ajattelin et tappaa Opinnot jne työt hyvät mut lapsen odotuksen aikana tuli pelko et jos on tyttö....nyt käyn tramaterapiassa

 

On hienoa, että näin monet vaikeita asioita kokeneet ihmiset kertovat selviytyneensä!

 

Lapseni kuolema. Räpiköin eteenpäin.

 

Koko lapsuus meni väkivaltaisen ja hullun isän pelottelemana,hakkasi äitiäni niin että veri lensi(traumat ja edelleen 27v ahdistaa ajatellakin niitä hetkiä)
veljen hautajaiset,pala sydäntä meni sinne hautaan mukanajärkyttävä päivä....

 

No joo, ihan niin kun ei usko että puolella isä yritti tappaa äidin jne... Jopas tänne on sattunut tulemaan kaikki suomalaiset hyväksikäytetyt jne... Heh