Kaikki se uutisointi ja keskustelu, mitä tullut aiheen tiimoilta luettua, eikä siltikään ole selvää että miten se tilanne on todellisuudessa mennyt. Totta kai opettajalla tulee olla oikeus poistaa häiriköivä, riehuva oppilas tilanteen vaatimin voimakeinoin luokasta. Mutta siitähän on poliisitutkinta kesken, olivatko opettajan käyttämät voimakeinot missään suhteessa tilanteeseen.
Tuntuu, että ihmiset reagoivat keskusteluissa tästä aiheesta yleisesti vallitsevaan tilanteeseen, eli siihen, että oppilaiden häiriökäyttäytyminen on lisääntynyt ja opettajien keinot ja mahdollisuudet hallita oppilaiden käyttäytymistä vastaavasti kaventuneet. Uskon, että tilanne varmasti yleisesti onkin tämä. Mutta olisiko kuitenkin mahdollista että juuri tässä yksittäisessä tapauksessa opettaja todella olisi sortunut käyttämään liiallisia voimakeinoja? Voisiko olla, että sekä koulun rehtori että opetusvirasto olisivatkin oikeassa, kun nähtyään tapahtuneesta videon tulivat siihen tulokseen, että opettajan erottaminen oli siinä tilanteessa perusteltua?
Totta kai se on kummallista, että nimenomaan kouluikäisellä olisi sellainen erityinen suojakenttä, että häneen ei saisi käyttää sellaisia rajoittamisen ja ohjaamisen keinoja, mitä alta kouluikäiseen ja sitten taas aikuiseen ihmiseen saa käyttää. Riehuvan uhmaikäisen saa kantaa tilanteesta pois ja häntä saa pidellä, jos hän uhkaa aiheuttaa vahinkoa. Sama pätee riehuvaan, uhkaavasti ja aggressiivisesti käyttäytyvään aikuiseen. Mutta että se ei käytännössä sitten pätisi alakoululaiseen tai murkkuun... Tuntuu kummalliselta.