fannimanni
Meidän 3v lapsella on ens viikon viikko-ohjelmassa hiihtoa. On siis tarhassa 3-6v ryhmässä. Meillä ei lapsella ole vielä suksia, ei ole käynyt mielessäkään että 3v vielä sellaisia tartteisi, ehkä sit ens talvena...
No kerroin sit hoitajalle, että meillä ei oo suksia. Hoitaja pyysi, että kävisimme ostamassa. Kerroin, että rahatkin on nyt sen verran tiukalla, ettei tosta noin vaan suksia osteta varsinkin kun mielestäni 3v:n ei ole välttämätöntä vielä hiihtää, ehtii sitä vähän isompanakin. Hoitaja selitteli, että ens viikolla on niin kiva hiihdellä kun on paljon lapsia hiihtolomalla ja päästään pienellä porukalla menemään ja ostakaa nyt ne sukset, nyt saa alestakin. Sanoin, että ei me yhtä päiväkotihiihtoa varten lähdetä suksia ostamaan. Noh. Tää hoitaja sitten kailotti täyteen kurkkuun muille hoitajille pihan halki (oli muitakin vanhempia siinä just hakemassa lapsiaan, myös meidän lapsen kaverin vanhempia oli kuulolla), että "Täällä ois yksi jolla ei ole varaa ostaa suksia, mitä tehdään?". Siis todellakin huusi tämän asiansa.
Asia järjestyi sitten hyvin sikäli, että lapsemme pääsee toiseen ryhmään siksi aikaa kun sukselliset käy hiihtelemässä, mutta itseäni jäi kyllä vaivaamaan tuo hoitajan kailotus. Kyllä meillä varaa niihin olisi jos päättäisimme sijoittaa niihin, mutta mielestäni 3v:n sukset nyt ei ole se tärkein hankinta. Sellaiset "minisukset" on kyllä, muoviset ja leveät joilla neiti on nyt hiihdellyt, kenkään kiinnitettävät, mutta ne ei kuulema käy.
Mut joo ottaa päähän ton hoitajan huutaminen. Tuntui, että muut vanhemmatkin kattoi mua päästä varpaisiin että "jaaha, siinä joku vähävarainen äiti".
Tekis mieli valittaa jonnekin!