Sijaisope
Olen aina halunnut uskoa suomalaiseen järjestelmään, joka takaisi kaikille mahdollisuuden pärjätä koulussa ja sitä kautta saada paremmat eväät elämäänkin. No nyt olen tehnyt jonkun verran opettajansijaisuuksia, kun en ole omalta alalta hommia saanut. Ja olen suorastaan yllättynyt kuinka räikeästi vanhempien koulutustaso tuntuu sanelevan sen, miten lapsi pärjää koulussa. Lähes järjestään akateemisten lapset ovat hyviä tai loistavia oppilaita. Opistotason tutkinnon (ja AMK) hommanneiden vanhempien lasten taso heittelee aika paljon, mutta on keskimäärin paljon huonompaa kuin akateemisten vanhempien lasten. Duunarien lapset ovat sitten selkeästi heikoimpia.
Toki on poikkeuksia. Esim. eräs erittäin hyvä poikaoppilas on vanhempiensa puolesta heikommasta sosiaaliryhmästä. Mutta eivät hänenkään vanhemmat ole perusduunareita. Isä on yhteiskuntaan sopeutumaton pätkäilijä, joka on kumminkin fiksu. Äiti on sitten tehdasduunari, joka on tästä huolimatta melkoisen fiksu. Ja toki on muutama tälläinen varakkaiden vanhempien piloille hemmoteltu kakara. Mutta näitäkin tapauksia tuntuu olevan enemmän vähemmän koulutettujen yrittäjien jälkeläisinä kuin akateemisten.
Oma päätelmä on ollut se, että 60-70-luvulla kun "torpparien" lapsillekkin avautui mahdollisuus opiskella pitkälle, niin ne jotka olivat fiksuja tilaisuuteen tarttuivat. Ja heistä tuli sitten ensimmäinen valistunut sukupolvi suvussaan. Ja ne jotka silloinkin jäivät "paikoilleen" pysyvät siellä aina... ellei ihmeitä tapahdu...