[QUOTE="jamppa";27798101]Olin itse mainitsemassani vankilassa viisi vuotta sitten ja istuin kolme vuotta...
" Paljusellit polkevat vankien ihmisoikeuksia
23.08.2012 13:33
Sähköposti Tulosta
Vasemmiston kansanedustaja Aino-Kaisa Pekosen tiedote vankiloiden ihmisoikeusoloista 23.8.2012
Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja ja kansanedustaja, riihimäkeläinen Aino-Kaisa Pekonen katsoo, että paljusellit polkevat vankien ihmisoikeuksia ja vaatii, että nöyryyttävät paljusellit poistetaan vankiloista pikaisesti.
? Vapauden riisto on rangaistus tehdystä rikoksesta. Tämän rinnalle ei tarvita nöyryyttäviä rangaistuksia vankilan sisällä, sanoo Hämeenlinnan vankilan paljuselleihin tutustunut Pekonen.
Paljuselli on vessaton selli, jossa vanki tekee tarpeensa ämpäriin. Tällaisia vankikoppeja Suomessa on noin 400, joista 120 löytyy Hämeenlinnasta.
? Erityisen nöyryyttäviä ovat kahden hengen sellit, joissa vangit joutuvat tekemään tarpeensa toisen vangin läsnä ollessa, Pekonen kertoo.
Hän näkee niissä myös terveysriskin.
Euroopan kidutuksen vastainen komitea on huomauttanut Suomea epäinhimillisistä oloista jo useaan otteeseen. Sen mukaan vankien on päästävä vessaan vuorokauden ajasta riippumatta.
? Vangin pyynnöstä hänet pitää päästää vessaan, mutta syystä tai toisesta pyyntöön ei aina kuitenkaan pystytä vastaamaan, tietää Hämeenlinnan vankilassa vieraillut Pekonen.
Ensi vuoden aikana vessattomien sellien määrä vähenee noin sadalla Helsingin ja Mikkelin vankiloissa. Hämeenlinnan vankilaan jää kuitenkin vielä runsaat 120 paljuselliä. Niistä on tarkoitus päästä eroon vuodesta 2014 lähtien niin, että remontti on valmis vuonna 2017.
? Aikataulusta ei voida tinkiä yhtään. Paljusellit ovat häpeätahra niin kansallisesti, kuin kansainvälisesti."
Vasemmistoliitto - Paljusellit polkevat vankien ihmisoikeuksia[/QUOTE]
Olisi syytä laittaa ensin suomalaisten vanhusten ihmisoikeuden kuntoon. Paljuun hekin joutuvat tarpeensa tekemään (hyvässä tapauksessa) tai sitten vaippaan, kun kukaan ei ehdi viemään vessaan.
Suomessa vanhuksen laitospaikkaan käytetään paljon vähemmän rahaa kuin vangin laitospaikkaan. Juurihan joku ulkomaalainen vanki selitti medialle, kuinka Suomessa vankilat ovat kuin viiden tähden hotelleja.