Aikuisen lapsen ajokortin maksaminen "toistamiseen"

  • Viestiketjun aloittaja mielipiteitä toivon
  • Ensimmäinen viesti
mielipiteitä toivon
Olen eronnut ja minulla on kolme lasta. Lapset asuu äitinsä luona. Olen maksanut elatusmaksuja aina sovitusti ja enemmän kuin oli sovittu ihan siksi,että rahaa laitetaisiin säästöön ajokortteja ja opiskeluaikoja varten heidän omille tileilleen.
Olen myöskin ostanut lapsille lähes kaiken tarvittavan pölkupyöristä ,luistimista, puhelimiin. Äidin ei ole tarvinnut juuri hakkia lapsille mitään muuta kuin katto pään päälle ja ruokaa pöytään. meillä on ollut ihan suht ok välit,mutta viimeisen puoli vuotta äiti on ollut hyvinkin etäinen eikä ole halunnut keskustella lapsiin liittyvistä asioista kanssani.

Lapset on minulla joka toinen viikonloppu ja aina silloin kun minulla on mahdollisuus lomien puitteissa heitä pitää. Ovat siis joskus pidempiä aikoja ja kesllä jopa parikin kuukautta.

Nyt vanhin lapsista täyttää 18-vuotta ja on menossa autokouluun. Äitinsä oli sanonut lapselle,että kun menet isälle niin pyydä syntymäpäivälahjaksi ajokorttirahat. No lapset tuli ja lähes heti asiasta vanhin sitten mainitsi.

Yritin soittaa lasten äidille ja kysyä,että mitä tämä nyt tarkoittaa. No hän ei minulle vastannut joten laitoin tekstiviestin ja kysyin sitten siinä.
Vastaus oli,että omapa on moka miksi ole maksanut liikaa, säästöjä ei ole ja ei ole varaa ostaa ajokorttia lapselle joten homma on sinun hoidettavana jos haluat pitää lapsiisi minkäänlaiset välit.

En asiasta vanhimman lapsen kanssa mitään puhunut koska en halua häntä huolestuttaa, on hyvin herkkä.

Harmittaa kun menin luottamaan enkä laittanut rahoja itse säästöön.

Maksumiheksi joudun vähän niin kuin toistamiseen ajokortin suhteen koska en kaiketi voi lapsen luottamusta pettää,että ei korttia saiiskaan.

En tiedä mihin sen mielestäni suht järkevän ihmisen kärki on oikein kadonnut
 
mielipiteitä toivon
[QUOTE="vieras";27767323]Elämä on... tyhmästä päästä kärsii yleensä eniten kukkaro![/QUOTE]

Näinhän se on ja tunnustan olleeni tyhmä tässä tilanteessa,mutta mietin kuitenkin sitä mahdollisuutta vielä,että kertoisin lapselle miten asian laita on.
 
"vieras"
Harmillinen tilanne, mutta minkäs sille nyt enää voi mitään. Lakkaat nyt
vaan maksamasta ekstroja kahden muun lapsen osalta ja pistät ne rahat omaan säästöön sitä heidän autokoulua varten. Jatkossa sitten pyydät äidin osallistumaan puoliksi isompiin hankintoihin mitä lapsille tulee eteen. Älä ole niin höyli maksamaan kaikkea..
 
  • Tykkää
Reactions: Moraalinvartija
ikävä temppu exältä, mut en kostaisi sitä lapselle, eli kärsisin nahoissani sen ja maksaisin autokoulun, en myöskään mainisisi lapselle asiasta, sehän on asiaan syytön ja sen takia sille ei tuollaista asiaa kuulu kertoa.

ja repisin oikeesti jokaisen sentin autokoulua varten itse kasaan ja ostaisin autonkin ihan itse, ihan vaan et toisella ei olis mitään sanomista jälkikäteen asiaan.

(tyhmää ehkä, mut mulle ei tarvii tehdä ku yks vittumainen temppu, toista mahdollisuutta en enää antais..)
 
"vieras"
Eikö lapsi voi itse tienata ajokorttirahansa?

Minä otin itse opintolainan jotta sain ajokortin. Jos ei ole valmis ottamaan itsestään taloudellista vastuuta niin ei ole valmis kyllä vastaamaan autoilusta syntyviin kuluihinkaan.

Tällaisten elatuskiistojen takia kannattaa tehdä lastenvalvojalla tarkka sopimus mitä maksetaan. Katkerat exät kun voivat sanoa mitä tahansa ja jopa tahalleen myrkyttää lapsen ja etävanhemman välejä pidättämällä rahoja tai haukkumalla toista pihiksi kun ei edes sitä-ja-sitä suostu hankkimaan. Totuus kuitenkin on että 18v on vallan hyvän ikäinen jo ottamaan vastuuta itsestään.
 
"vieras"
Onko sinulla taloudellisesti mahdollista maksaa autokoulu? Jos on, niin maksaisin itse kyllä. Ei lasta ole oikein rankaista äitinsä tyhmyydestä. Muille lapsille avaisin sitten ne omat säästötilit ja ylimääräisen rahan, joka on tarkoitettu ajokortteihin, antaminen exälle loppuisi siihen.
 
Samantien elarit minimiin, mitään ylimääräistä älä osta ja ala säästämään muille lapsille ajokorttirahaa. Puolet rahasta antaisin lapselle ja selittäisin, että äiti on vienyt hänelle tarkoitettuja rahoja.
 
ei
Minä tienasin aikoinaan itse ajokorttirahani kesätöitä tekemällä...samoin mieheni...ja lapsemme saavat myös itse hankkia ajokorttirahansa. Ei olisi tullut mieleenkään pyytää vanhempia maksamaan...aiotteko ostaa sitten ekan auton myös...senkin ostin itse aikoinaan...
 
Vähän kummastuttaa äidin sanoma, että hommaa ajokorttirahat lapselle jos haluat mitään välejä.. siis lapsiin vai? Meinaako äiti että jos isä ei maksa ajokorttia niin lapset lyövät välit poikki?! Vai äiti itsekö lyö välit poikki? Öööh... Ikävä tilanne kuitenkin. Älä enää anna yhtään ylimääräistä rahaa! Ja anna aina suoraan lapselle myös kaikki ylimääräinen huvituksiin tarkoitettu käyttöraha..
 
mielipiteitä toivon
On minulla mahdollisuus kortti maksaa. Ajattelin tosiaan sitäkin,että lapsi itse kustantaisi se käyhänhän viikonlopputöissä. Synttärirahaa voin tietysti antaa ja sitä kautta avustaa kortin saamisessa.

Onhan se tosiaan niin,että olen ollut liian höveli maksujen suhteen ja äiti sitten siihen tottunut liiaksi.

En voi ymmärtää miten äiti voi viedä lasten rahat.Kyseessä kuitenkin on ihan mukava summa jo kertynyt.
 
Se että vanhemmat maksavat ajokortin ei tarkoita etteikö lapsi kykenisi ottamaan mitään vastuuta omasta elämästään. Mulle ja kaikille mun siskoille vanhemmat maksoivat ajokortin samoin miehelle sen vanhemmat. Kyllä me silti ollaan itse otettu vastuu omasta elämästä. Aion tulevaisuudessa myös kustantaa omien lasten ajokortit. Myös mopokortit jos haluavat.
 
  • Tykkää
Reactions: fortunate ja Porho
mielipiteitä toivon
Vähän kummastuttaa äidin sanoma, että hommaa ajokorttirahat lapselle jos haluat mitään välejä.. siis lapsiin vai? Meinaako äiti että jos isä ei maksa ajokorttia niin lapset lyövät välit poikki?! Vai äiti itsekö lyö välit poikki? Öööh... Ikävä tilanne kuitenkin. Älä enää anna yhtään ylimääräistä rahaa! Ja anna aina suoraan lapselle myös kaikki ylimääräinen huvituksiin tarkoitettu käyttöraha..
Sain sen käsityksen,että välit menisi lapsiin. En tiedä
 
gdmg
Samantien elarit minimiin, mitään ylimääräistä älä osta ja ala säästämään muille lapsille ajokorttirahaa. Puolet rahasta antaisin lapselle ja selittäisin, että äiti on vienyt hänelle tarkoitettuja rahoja.
Näin mäkin tekisin mutta en ANTAISI niitä rahoja ettei äiti vie niitäkin vaan maksaisin sitten niistä autokoulun laskuista puolet.
Kusipää äiti kyllä lapsilla :/ Miten joillekin voi raha olla noin tärkeää että menee lastenkin yli arvojärjestyksessä?!
 
"hemuli"
Alkuperäinen kirjoittaja mielipiteitä toivon;27767452:
On minulla mahdollisuus kortti maksaa. Ajattelin tosiaan sitäkin,että lapsi itse kustantaisi se käyhänhän viikonlopputöissä. Synttärirahaa voin tietysti antaa ja sitä kautta avustaa kortin saamisessa.

Onhan se tosiaan niin,että olen ollut liian höveli maksujen suhteen ja äiti sitten siihen tottunut liiaksi.

En voi ymmärtää miten äiti voi viedä lasten rahat.Kyseessä kuitenkin on ihan mukava summa jo kertynyt.
siis sä oot antanut ekstra rahaa ja ajatellu että ne menee ajokorttirahastoon, mutta ette ole asiasta mitään sopineet! Eli äiti voi olettaa rahojen olevan normaalia käyttörahaa
 
Ap, uskotko/Luuletko että lapsesi katkaisisi välit jos et maksaisi ajokorttia? Tuskin! Ihme äiti lapsilla kun tuollaisia puhuu! Jokainen vanhempi (kai) haluaa tai ainakin pitäisi tukea lasten ja toisen vanhemman suhdetta. Jos sun lasten äiti ei halua tätä teidän suhdetta tukea niin sanonpahan vain, että huono tuuri lapsilla :(
 
gdmg
[QUOTE="vieras";27767717]Ajokortin takia? Ei kai kakissa perheissä oletusarvoisesti vanhemmat osta lapselle ajokorttia?[/QUOTE]

Ei varmasti ole mutta eri asia jos se kortti on luvattu maksaa ja sitten sanotaankin että ei maksetakaan. No, kyllähän teinin se jo pitäisi ymmärtää että noin voi käydä jos sitä rahaa ei yksinkertaisesti ole, mutta tässä se äiti oli ilmeisesti uhkaillut että lapsiin menee välit = aikoo vissiin mustamaalata isää lapsille.
 
"vieras"
Eiköhän tuon ikäinen lapsi jo ymmärrä enemmän kuin antaa ymmärtää. Maksa vaikka osa, mutta suoraan lapselle, ei äidille. Älä silsi kaada pulmaa lapselle. Ei välit lapsiin voi mennä tuon takia, mutta toki äiti voi tehdä tapaamiset vaikeiksi. Jos haluat näpäyttää äitiä, voit ilmoitta maksavasi jatkossa vain minimit ja säästäväsi itse muiden lasten ajokortin puolikkaaseen. Josta äiti toivottavasti maksaa toisen puolen.

Ihanaa, että olet vastuuta kantavana isänä lastesi elämässä. Mun isää ei enää näkynyt, kun olin ajokortti-iässä. Eikä elatusmaksuja. Eikä ajokorttia.
 
mielipiteitä toivon
[QUOTE="hemuli";27767738]siis sä oot antanut ekstra rahaa ja ajatellu että ne menee ajokorttirahastoon, mutta ette ole asiasta mitään sopineet! Eli äiti voi olettaa rahojen olevan normaalia käyttörahaa[/QUOTE]

Meillä on sopimuksessa tästä ylimääräisestä rahasta maininta. Siinä ei ole ilmoitettu mihin,mutta on mainittu,että lapsille säästöön.

En tiedä kuinka virallinen tuo sitten on tuollainen paperi mikä lastenvalvojan luona on tehty.

Its ekuitenkin ymmärtänyt,että kun mustaa valkoisella ja maininta lapsille säästöön niin se raha tietty pitäisi jossain kaiketi olla.
 
Ap, uskotko/Luuletko että lapsesi katkaisisi välit jos et maksaisi ajokorttia? Tuskin! Ihme äiti lapsilla kun tuollaisia puhuu! Jokainen vanhempi (kai) haluaa tai ainakin pitäisi tukea lasten ja toisen vanhemman suhdetta. Jos sun lasten äiti ei halua tätä teidän suhdetta tukea niin sanonpahan vain, että huono tuuri lapsilla :(
tässä olikin just se syy minkä takia en missään nimessä sotkisi lasta siihen keskusteluun minne jo annetut rahat on kadonneet, jos toinen vanhempi jo käyttäytyy ku pahainen kakara, niin toinen vois sentään olla aikuinen.
 
mielipiteitä toivon
Ap, uskotko/Luuletko että lapsesi katkaisisi välit jos et maksaisi ajokorttia? Tuskin! Ihme äiti lapsilla kun tuollaisia puhuu! Jokainen vanhempi (kai) haluaa tai ainakin pitäisi tukea lasten ja toisen vanhemman suhdetta. Jos sun lasten äiti ei halua tätä teidän suhdetta tukea niin sanonpahan vain, että huono tuuri lapsilla :(
En periaatteesa usko ainkaan tämän vanimman lapsen kohdalla. Pienemmät on vielä aikas lailla manipuloitavissa joten heidän kohdalla en asiasta voi olla täysin varma.
 
pankin täti
Ihan vaan vinkkinä. Kun/jos päätät seuraaville alkaa itse säästämään rahaa, niin tee se säästämällä omalle tilillesi. Nimittäin alaikäiselle kun tilin avaat, on molemmilla huoltajilla oikeus tililtä rahaa nostaa siitä huolimatta vaikka et erillistä käyttöoikeutta tilille exällesi antaisikaan. Voipi käydä niinkin että lasten äiti käy itse nostamassa rahat tililtä ja taas joudut maksumieheksi toiseen kertaan
 

Yhteistyössä