kaksisuuntanen mielialahäiriöinen äiti ja lapset

kertokee kokemuksia. Pelkään pahoin että saan kohta diagnoosin, miten teidän erki on sujunut lasten kanssa? en kestä tätä ärtyneisyyttä ja manioiden tuomaa pöppeliä jolloin kaikki keskittyminen ja into suuntautuu jälkikäteen mietittynä aivan puppuun

 

Nyt hyvä tukiverkosto ympärille.
Lääkitys kohilleen.
Lapset päivähoitoon.
Itse työhön tai kuntouttavaan työhön.
Selkeä rytmi päivään.
Perhetyöntekijä ohjaamaan kaikki alkuun.

 

Ystävälläni on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja pieni lapsi. Pärjää oikein hyvin oikealla lääkityksellä ja 1-2 kertaa kuussa olevalla terapialla. Osaa myös itse ottaa heti yhteyttä hoitavaan lääkäriin, jos jotain oireita ilmenee, niin saa apua jo ennen kuin tilanne pääsee pahaksi. Vuosia on selvinnyt jo hyvin ja elää normaalia elämää, käy töissäkin. Kerran sinä aikana rukattu lääkitystä, kun kovan stressin takia alkoi oireita ilmaantua uudestaan.

 

Siskoni pärjää nykyään hyvin, hän on 3 lapsen Yh. Oli telkussakin kertomassa aika hiljattain tarinansa.

Ihmettelen vaan, jos tuota sairautta epäilet, mikset ole jo käynyt lääkärissä. Nyt kipinkapin lääkäriin, tilaa aika jo torstaina vaikka ihan terveyskeskukseen. Tarvitset tasaavaa lääkitystä ja ehkä masennuslääkitystä sen lisäksi. Tuon sairauden kanssa ei todellakaan ole leikkimistä.

Tukiverkosto on myöskin todella tärkeä. Itse teroitan jatkuvasti siskolleni ettei koskaan epäröisi pyytää minulta apua kun sitä tarvitsee.

Paljon voimia sinulle. :hug:

 

On tuollainen kyllä niin rasittavaa lapsillekin, ainakin ilman lääkitystä, äiti aina millainen vaan. Hyper innostunut tai makaa vain. Epävakaa lapsuus tuosta tulee. Ei pitäisi hankkia lapsia kärsimään, mutta perheeseen täytyy kuuua lapsia, vaikkei olisi tahkeita. Kaikki mulle heti, tuo kuuluu ainakin asiaan ja sitten taas maataan masentuneena. Voi lapsiraukkoja.

 

Mulla on diagnosoitu kakssuuntanen. Tossa oli aika, kun olin masentunut, enkä saanu mitään aikaseks, mutta siitä selvisin terapialla. Nykysellään ei tuo sairaus haittaa meidän elämää laisinkaan, tunnistan oireet itsestäni ja osaan toimia niin ettei se vaikuta lapsiin lainkaan.
Mutta suosittelen että haet apua etkä koita pärjätä yksin.

 

ap- ole avoin ja puhua asiasta.
Älä milloinkaan salaa sairauttasi.

 

kiitos kaikille! tunnistan jo oireet itsestäni vaikka diagnoosia en ole vielä saanut, kummasti nuo kunnanlääkäreillä ei ole aikaa, olen jo kokenut monta masennus jaksoa elämässäni mutta vasta nyt kun paniikkihäiriö todettiin olen alkanut miettiä onko kyse muustakuin "perus" paniikista. tää joulun aika on ollut nyt erityisen raskas ettei mukavaa varmaan lapsillakaan ole kokoajan ollut. Mutta uskooko ne lääkärit jos itse itseäni diagnosoin?

 

täällä yks kaksisuuntainen äiti, mulla 2-tyyppi eikä lääkitystä. kävin monta vuotta terapiassa ja elämä ihan tasaista nykyään. tukiverkot, tarvittaessa lääkitys ja hoitosuhde on tärkeät.

 

On tuollainen kyllä niin rasittavaa lapsillekin, ainakin ilman lääkitystä, äiti aina millainen vaan. Hyper innostunut tai makaa vain. Epävakaa lapsuus tuosta tulee. Ei pitäisi hankkia lapsia kärsimään, mutta perheeseen täytyy kuuua lapsia, vaikkei olisi tahkeita. Kaikki mulle heti, tuo kuuluu ainakin asiaan ja sitten taas maataan masentuneena. Voi lapsiraukkoja.

Sä et ilmeisesti osaa ajatella asiaa tuon pidemmälle kun et tajua että ensimmäinen sairausjakso voi alkaa vaikkapa lasten ollessa jo kouluikäisiä. Ei sairauksia voi etukäteen ennustaa. Tulenko sulle sanomaan viiden vuoden päästä että voivoi,ai kuolet kohta aivokasvaimeen,no miksi teit äidittömiä lapsia tähän maailmaan. Idiootti.

 

Minulla hoidettiin vuosia masennusta, mutta tiesin itse että kyseessä oli kaksisuuntainen. Itse piti asia ottaa puheeksi useamman kerrann ja useammalla taholla, kunnes viimein psykiatrisella osastolla tutkittiin tarkemmin ja todettiin että olin ollut oikeassa. Lääkityksen löytämiseen on mennyt aikaa, mutta tällä hetkellä arki on aika tasaista. Väsynyt olen, mutta tarkoitus olisi alkuvuodesta lähteä ensimmäistä kertaa vuosiin kuntouttavaan työkokeiluun. Lasten ollessa pienempiä ja juuri sairastuneena oli vaikeampaa, mies jäi kotiin hoitamaan lapsia kun olin paljon sairaalassa. Nykyään menee jo paremmin. Itselläni tärkein asia kaksisuuntaisen hoidossa on ollut riittävä unen saanti. Tarvitsen edelleen 10 tuntia unta yössä, ja nukun päiväunetkin vielä tarvittaessa.

 

rakastan myös unta.. unettomuus on pahentanut oireitani ja rutkasti. oikeesti ilkeetä jos joku ajattelee etten lapsiani ole ansainnut olen erittäin lapsi rakas ja tykkään viettää aikaani heidän kanssaan, mutta nyt kun olen ollut työtön tuntuu ettei pää kestä pieniäkään ärsykkeitä, pelkään ettei minua oteta tosissani. haluaisin palata työelämään mutta en tiedä miten pystyn. Mieheni on välillä ihan hukassa kanssani, onneksi hän sentään on vielä rinnallani. viimevuosina olen häntä kohtaan ollut uskoton ja uskon sen olevan puhdasta maniaa kun voin lähteä kenenmatkaan vaan