G: Oliko sinun oma äitisi kotiäiti vai työäiti? Minkä ikäisenä menit hoitoon? Mitä mieltä olet äitisi kotona/töissä

olemisesta nyt aikuisena? Oliko ok/hyvä ratkaisu teidän perheeseen?

 

tavallaan kotiäiti mut töissä kuitenkin nimittäin oli pphoitaja. en ole koskaan ollut hoidossa päivääkään.

vitutti kyllä teininä herätä 6.30 siihen ovikellon soittoon/kiljuntaan mut muuten oli kiva kun aina oli välipalat/aamupalat valmiina

 

Äiti oli kotiäitinä, itse en ollut koskaan hoidossa vaan menin suoraan kouluun. Täytyy kyllä äidille nostaa hattua, että jaksoi meidät kaikki 4 hoitaa kotona (melkein 15 vuotta).

 

Äitini oli aika paljon työttömänä, eli voisiko sitä nyt sitten sanoa osittaiseksi kotiäitiydeksi.

 

Kotiäiti oli. Jossain vaiheessa oli pari hoitolasta, mutta äiti kyllästyi niiden hoitamiseen... Sit myi jossain vaiheessa Tupperwarea satunnaisesti. Kotona oli. Äiti vaan keskittyi kodin sisusteluun ja kokkailuun ja meidän lasten kanssa oleminen oli tosi vähäistä. Tilanne tosin ei varmasti olis ollut toinen, vaikka äiti olis töissä käynyt. Rahallisesti oli tiukkaa. Joskus vanhempana lapsena ärsytti kun äiti oli sellainen kodin tyranni, joka penkoi munkin huoneen aina koulussa ollessani ja vaihtoi järjestyksen mieleisekseen ja jonka mielipide oli kotona se ainoa oikea jne. Mut ei äiti olis jaksanut töissäkään käydä. Jo kotona olo ja mun ja siskon hoitaminen tuntui ylitsepääsemättömän rankalta, aina valitti rankkaa elämäänsä.

 

välillä olin itse pph.lla hoidossa,ei kivaa.. sitten oli kivaa kun äiti alkoi pphoitajaksi. sai olla kotona ja oli leikkikavereita

esikoulusta sitten jouduin kulkemaan hoidossa..

Täytyy sanoa että parempi olisi että kotihoidontuki olisi 3-6-vuotiaille lapsista

 

Työäiti. Noin vuoden ikäsenä menin hoitoon, mummolaan. Ennen koulua olin tarhassakin.

Ihan luonnolliselta tuntuu.

 

Menin hoitoon joskus 8-9 kk iässä. Äitini oli vuorotöissä ja teki useampaa työtä. Tavallaan vanhempien vuorotyöt mahdollistivat sen, että joku aikuinen oli aina kotona, vaikka olisikin ollut perheyrityksen puolella duunissa. Asuimme myös useampi sukupolvi yhdessä, joten yksikseen ei koulun jälkeen kukaan ollut. Ihan hyvältä vaikuttaa näin jälkikäteenkin. Sitä ei vaan lapsena nähnyt miten julmetusti tekivät hommia.

 

Menin perhepäivähoitoon ollessani n. 7kk, kun äitini palasi töihin. Äitiysloma + vanhempainvapaa taisi olla 70-luvun lopulla just tuon 7kk. Äitini oli taloudellisista syistä pakko palata töihin, ja mun mielestäni hänen ratkaisunsa oli täysin ok. Itselläni on pelkästään mukavat ja lämpimät muistot päivähoidosta ja äitini kanssa mulla tosi läheiset ja hyvät välit. Muistan ajatelleeni joskus lapsena, etten edes haluaisi, että äitini olisi kotiäiti.

 

Kotiäiti, oli pääsääntöisesti kotona siihen asti, kun olin ehkä noin 10-vuotias.
Teki satunnaisia pieniä pätkiä töitä sitä ennen. Minusta se oli hyvä ratkaisu, mutta en voi tietää, millainen lapsuuteni olisi ollut, jos olisin elänyt vaikkapa päiväkotilapsuuden. Olin 5-vuotiaasta lähtien
kerhossa ja sitten osapäiväisesti päiväkodissa. Varsinaista eskaria ei siihen aikaan vielä ollut.
Mutta se osapäiväinen ryhmä oli koottu 6-vuotiaista lapsista.

 

Äitini oli perhepäivähoitaja. Tykkäsin kun äiti oli kotona ja oli aina kavereita. vasta eskariin mentiin "hoitoon". Minusta se oli hienoa, että hän antoi meidän olla kotona, minä varsinkin olin ujo lapsi, enkä viihtynyt isoissa ryhmissä. Eskari-iässä olin jo rohkeampi ja sainkin omia uusia ystäviä.

 

ÄIti oli työäiti. Meni töihin minun ollessa 8kk ikäinen. Olin perhepäivähoitajalla. Äidin vapaapäivät oli mukavia, kun sai nukkua pitkään. En olisi halunnut äidin olevan kotiäiti. Taloudellisesti olisi ollut tiukkaa.

 

Työäiti, olen ollut kotihoidossa siltikin kun en tykännyt päiväkodista.

 

Molemmat vanhemmat oli töissä kun olin lapsi. Pidin sitä ihan normaalina asiana mitä aikuiset ihmiset tekee.. Ja pidän edelleen, ei ole jäänyt traumoja (sitähän tällä haettiin). Pph:sta ja päiväkodista tykkäsin, eikä ollut tunnetta että olisi hylätty päivähoitoon (sitähän tällä haettiin). Ehkä vanhempani oli keskivertoa fiksumpia ja osasivat antaa perusturvallisuutta joka ei kärsinyt hoitopäivistä (sitähän tällä haettiin).

 

Työäiti. Yksinhuoltaja. Vauva-ajan jälkeen olen viettänyt työpäivät hoidossa. Äiti opetti omalla toiminnallaan, että töitä pitää tehdä ja työnteko on arvostettavaa. Minustakin tuli kova tekemään töitä, ja uskon taas omalla esimerkilläni kannustavani myös omia lapsiani ahkeriksi ja työmotivoituneiksi. Kun esikoiseni oli vauva, äitini sanoi kutakuinkin näin:

"Kun te olitte pieniä, olisin voinut jäädä lapsilisillä ja kotihoidontuella kotiin moneksi vuodeksi, koska synnyitte niin peräjälkeen, mutta pelkäsin, että se vääristää käsityksen elämästä." Tällä hän tarkoitti sitä, että olisimme sisäistäneet asian väärin. Sisäistäneet sen niin, että kotona olemallakin pärjää elämässä.

Tällä hetkellä minä ja kaksi veljeäni olemme kaikki töissä, vakituisessa työsuhteessa. Opiskelun jälkeen lähdimme rakentamaan työuraa välittömästi. Äitini esimerkki oli korvaamattoman tärkeä.

 

Äitini oli työäiti. En ole varma, missä olin hoidossa vauvana. Myöhemmin ainakin päiväkodissa. Sieltä jäi yksi inhottava hoitaja mieleen. Inhosi mua, hiljaista ja kilttiä. Hänellä tiukka polkkatukka, ohuet hiukset. Tykkäsin paljon yhteisestä ohjelmasta, lauluista ja leikeistä. Luulen, että tuolloi päiväkkodeissa oli helpompi olla, kun vanhemmat eivät esittäneet yksilöllisiä vaatimuksia ja ei ollut keksitty kaikkia erityislapsia, vaan hoitajat pitivät kovaa kuria. Ei tullut kuulovaurioita kenellekään ja hoitajat viihtyivät täten paremmin kun oli kuri, ja kun hoitajilla mukavaa työssä, niin varmaan heijastuu yleisseen ilmapiiriin. Onhan se aika hirveää, jos hoitajat odottavat eläkeikää ja miettivät kaiken aikaa mitä muuta voisivat tehdä työkseen.

Äitini kävi työssä myöhemminkin kun oli yh. Oli töissä ja maksoi yksin ok-talon. Edelleen on töissä vaikka suurin osa hänen ikäisistään ei ole töissä enää.

Teki myös kotona lähes kaiken yksin, joten on tehnyt todella paljon työtä. Huono puoli se, että on melko vieras lapsilleni, samoin itselleni lapsena.

Äidissä oli hyvää se, että ei yrittänyt muuttaa meitä lapsia, vaan otti meidät sellaisina kuin olemme. Olimme tosin kilttejä ja hyväkäytöksisiä ja meidät opetettiin ajattelemaan muitakin ihmisiä kuin omaa napaa.

 

Työäiti. Noin vuoden ikäisenä menin hoitoon. Toimi hyvin ja tuntui luonnolliselta.

 

Työäiti. Meni takaisin töihin, kun olin kuusi viikkoa vanha.Minua hoitivat usein vaihtuvat lastenhoitajat kotona.

 

Äitini ei muuten ole ksokaan ohjeistanut meitä tuolla tavalla, että "minä olen tehnyt näin, joten olen varmaan sen takia parempi ihminen, ja näin kuuluu muidenkin tehdä. palkkatyö on oikeaa elämää"

Hän on antanut meidän ylipäänsä oppia ajattelemaan, ja tehdä kuten halutaan, niin kauan kuin kukaan muu ei kärsi meidän toimista.

Pidän äitiäni yhtenä lahjakkaimmista ja ahkerimmista tuntemistani ihmisistä. Jos olisi syntynyt erilaiseen taustaan, hän olisi nimekäs taiteilija. Oli myös opettajiensa kehuma jo lapsena, opettaja ehdotti että älykäs, herkkä ja lahjakas lapsi pitää laittaa oppikouluun.

Loppupeleissä äitini on kuitenkin nauttinut lukemista enemmän ehkä käsillä tekemisestä.

 

Äitini oli työäiti . Omilla säästöillään sai venytetyksi silloista minimaalista äitiyslomaansa pitemmäksi mutta pienenähän mä hoitoon jo menin, reilusti alle vuodenikäisenä päiväkodin (silloin kutsuttiin tarhaksi) seimeen eli vauvojen osastolle. Sieltä äitini hankki minulle aika nopeasti siirron perhepäivähoitajalle (suuttui todenteolla pk- henkilökunnalle hoidontasosta), missä olinkin hoidossa kouluikäiseksi asti. En tosin yhdellä ja samalla, mutta en mä näin aikuisena aikaa muistellessani sitä pahan pitänyt. Äidillehän se saattoi toki paljon raskaampaa olla, kun aina vaihtui hoitaja vuoden välein.

Silloin ja siihen tilanteeseen äitini ratkaisu oli paras mahdollinen. Ei ole tullut pitkässä matkassa mieleenikään lähteä sitä kritisoimaan .

 

[QUOTE="vieras";27635141]olemisesta nyt aikuisena? Oliko ok/hyvä ratkaisu teidän perheeseen?[/QUOTE]

Äiti oli uraäiti.
Hoitoon menin pariviikkoisena, samoin kuin kaikki nuoremmat sisarukseni.
(Kaikkein nuorinta lukuunottamatta. Hänen synnyttyään äiti taisi pitää melkein kuukauden äitiysloman.) Siitä eteenpäin kun täytin 2 v meillä oli kotona hoitaja joka on sitten elänytkin perheeen kanssa ihan tähän asti.

Oli ihan ok ratkaisu. Monella lailla ihanteellinen.

 

Äitini oli yksinhuoltaja, työäiti ja teki kolmivuorotyötä arjet, viikonloput ja lomat. Me emme oikeastaan koskaan viettäneet jouluakaan yhdessä kun hän oli töissä ja minä matkustin sukulaisille, sama kesälomille matkustin ympäri suomea ja ruotsia kaikkien tätieni luona. Menin hoitoon 9kk ja olin yli 10h päivässä siellä. Tiedän että se oli meidän parhaaksi ja minulla oli onnellinen lapsuus, tai siis en kärsinyt siitä sukulaisilla olemisesta, koska he ovat myös minun perhe.

Omaa lastani en laita hoitoon kun vasta 3-vuotiaana, vain sen takia että minulla on mahdollisuus jäädä kotiin ja tiedän miten äiti katuu sitä että jouduin olemaan päiväkodissa niin paljon.

 

[QUOTE="vieras";27635141]olemisesta nyt aikuisena? Oliko ok/hyvä ratkaisu teidän perheeseen?[/QUOTE]

kotiäiti oli, menin 6v eskariin. Tykkäsin pojot äitille kun jaksoi olla kaikenkaikkiaan 20vuotta kotiäitinä(myös siis sisaruksilleni)

 

Työäiti, mut meillä oli semmonen hieno juttu et naapurin rouva hoiti meitä lapsia. Ja silloin kun naapurille ei sopinut niin mummo. Eli musta tuntuu et en ole hoidossa oikeasti ollu...

 

en ole ollut päivääkään hoidossa, äidilläni on maatila joten hän teki töitä kotona ja hoiti meidät siinä samalla kun pitkää päivää painoi vuorotta.

kunnioitan äitiäni suuresti.