Miten tuntuukin näin helvetin pahalta (murhattu 8v tyttö)? Miksi muut tapaukset ei ota näin koville?

Olen vilpittömästi järkyttynyt tapauksesta ja suorastaan oksettaa moinen pahuus. Mutta samalla mua jotenkin ärsyttää tämä ihmisten yhtäkkinen herääminen. Palsta on täynnä ollut aloituksia joissa ls-ilmoa tehdään milloin mistäkin asiasta, bailaamisesta välituntitappeluun ja ls-ilmoitus on lähinnä selite siihen miksi ei itse tehdä mitään. Tahdotaan piiloutua vaan jonkun yhteiskunnan instanssin selän taakse ja suljetaan silmät siltä ihan oikealta elämältä jossa jokainen voisi olla auttaja. En tarkoita että kenenkään pitäis oman elämänsä uhraten alkaa taistella ja etsiä kohteita avulle vaan sitä ihan tavallista aikuisten ja lasten välistä koko kylä kasvattaa-meininkiä.

Mutta tässä yhteiskunnassa tällä hetkellä on lyömisen meininki, se kohdistuu apua pyytäviin äiteihin, "mitäs teit lapsia" ja ei edes haluta sanoa että tule vaan, paljon en pysty mutta voin yrittää. Adresseja väsätään ja feisbuukkiin laitetaan kiertokirjettä mutta jos niistäkin ihmisistä edes joku tarjoaisi jollekin kylän kakaralle leivän ja kaakaon ja kysyisi että mitä kuuluu niin joku lapsi ehkä saattaisi kertoa tarvitsevansa apua.

 

[QUOTE="siiri";27039702]Olen vilpittömästi järkyttynyt tapauksesta ja suorastaan oksettaa moinen pahuus. Mutta samalla mua jotenkin ärsyttää tämä ihmisten yhtäkkinen herääminen. Palsta on täynnä ollut aloituksia joissa ls-ilmoa tehdään milloin mistäkin asiasta, bailaamisesta välituntitappeluun ja ls-ilmoitus on lähinnä selite siihen miksi ei itse tehdä mitään. Tahdotaan piiloutua vaan jonkun yhteiskunnan instanssin selän taakse ja suljetaan silmät siltä ihan oikealta elämältä jossa jokainen voisi olla auttaja. En tarkoita että kenenkään pitäis oman elämänsä uhraten alkaa taistella ja etsiä kohteita avulle vaan sitä ihan tavallista aikuisten ja lasten välistä koko kylä kasvattaa-meininkiä.

Mutta tässä yhteiskunnassa tällä hetkellä on lyömisen meininki, se kohdistuu apua pyytäviin äiteihin, "mitäs teit lapsia" ja ei edes haluta sanoa että tule vaan, paljon en pysty mutta voin yrittää. Adresseja väsätään ja feisbuukkiin laitetaan kiertokirjettä mutta jos niistäkin ihmisistä edes joku tarjoaisi jollekin kylän kakaralle leivän ja kaakaon ja kysyisi että mitä kuuluu niin joku lapsi ehkä saattaisi kertoa tarvitsevansa apua.[/QUOTE]

Juuri tätä ajoin takaa.
Mutta menkää vaan sytyttämään vielä 1000 virtuaalikynttilää lisää.

 

[QUOTE="vieras";27039629]Miten tuon olisit voinut tehdä vai tunsitko hänet?[/QUOTE]

En tuntenut. Enkä oikeasti olisi voinut tyttöä viedä mihinkään (sehän olisi vastoin lakia) mutta tämä oli vain surullisen ja turhautuneen äidin tunteita ja tunnelmia.

 

[QUOTE="Rikki";27039743]En tuntenut. Enkä oikeasti olisi voinut tyttöä viedä mihinkään (sehän olisi vastoin lakia) mutta tämä oli vain surullisen ja turhautuneen äidin tunteita ja tunnelmia.[/QUOTE]

olen itse ajatellut ihan samoin. miehellekin kerroin näistä tuntemuksista. pakkohan tätä on purkaa. Ehkä joku pitää tätä turhana "jeesusteluna" mutta siitä vaan. Tiedän kyllä, että maailma on täynnä pahaa ja vielä pahempia lasten kohtaloita. Tämä nyt kuitenkin kosketti hirveästi.

 

Älä ota itseesi.

Puhuin yleisellä tasolla, kuinka ihmiset heittäytyvät vatvomaan tätä asiaa tasolla, joka mielestäni lähentelee sosiaalipornoa.

Mutta kuinka tahansa, en jatka enempää itse.

En ottanut itseeni, koska tämä ei ns. kalahtanut omaan nilkkaan.

Ymmärän kyllä kantasi ja olen jokseenkin samaa mieltä. En misään nimessä tykkää mistään "pommi sossuun"-ajatuksesta. Typerää moinen. Mutta niin kauan kuin puheet (ja varsinkin teot!) pysyvät edes jokseenkin asiallisella tasolla, niin ymmärrän kyllä sen, että ihmiset tuntevat monenmoista tunnetta tällaisessa kohtaa. Myös niitä varsin negatiivisiä ja melko päädyttäviäkin.

 

Ihmiset eivät enää välitä niin suuresti arjessa. Varaukseton rakkaus ja suuret tunteet ovat vähentyneet. Rakkaus on ulkoistettu. Ei kaikilla, mutta turhan monella.

En esim. usko että enemmistö nuoremmista pariskunnista voisi vaikka kuolla toistensa puolesta tai näyttää mitään isompia tunteita toisilleen kovin usein, tuntea syvästi ja aivan vakavissaan. Elämä koostuu panemisesta, työstä, rahasta, "ei se nyt niin vakavaa ole" -mentaliteetista aivan väärissä paikoissa, erilaisesta suorittamisesta ja virtuaaliverkoista.

 

Mun mielestä pahimmalta täsä tuntuu se että tyttö on kiduttamalla tapettu, on kärsinyt ja elänyt pelossa pitkään ennen kuolemaansa...pieni avuton tyttö jota kukaan ei pelastanut siitä helvetistä.

 

Tapaus on järkyttävä, mutta kyllä muakin korpee tämä voivottelu, että miten moista voi tapahtua, että on julminta ikinä, sytytään kynttilöitä yms.
Tämä tapaus on framilla, koska se tyttö kuoli. Silti tälläkin hetkellä moni lapsi kokee samanlaista julmaa kidutusta ja väkivaltaa, joka vaan jatkuu ja jatkuu, koska sitä ei venytetä kuolemaan asti.
Siihen ei auta yksikään virtuaalikynttilä, kauhistelijoiden kyynel, tai mikään yleinen päivittely.

 

En ottanut itseeni, koska tämä ei ns. kalahtanut omaan nilkkaan.

Ymmärän kyllä kantasi ja olen jokseenkin samaa mieltä. En misään nimessä tykkää mistään "pommi sossuun"-ajatuksesta. Typerää moinen. Mutta niin kauan kuin puheet (ja varsinkin teot!) pysyvät edes jokseenkin asiallisella tasolla, niin ymmärrän kyllä sen, että ihmiset tuntevat monenmoista tunnetta tällaisessa kohtaa. Myös niitä varsin negatiivisiä ja melko päädyttäviäkin.

Hmm. Joo, se omista tunteista puhuminen on kyllä varmasti hyväksi. Mutta tämän yksittäisen tapauksen yksityiskohtien jne. avaaminen, vatvominen ja kauhistelu on mässäilyä aiheella. Uskon että se tyttökin ansaitsee rauhan.

Ja jos tuntuu, että "olisinpa voinut auttaa" niin hei - voit auttaa! Kärsiviä lapsia on Suomessa yhä elossa, heitä voi auttaa. Joten palstajeesustelu sikseen.

 

Vielä jatkan että tälläkin palstalla saa lukea siitä kuinka anopit tai mummut tai serkut on lähinnä ventovieraita paskoja ja suorastaan riesoja käydessään kylässä ja tuodessaan väärän kokoisia ja väärän värisiä vaatteita lapselle ja puuttuessaan perheen elämään.Mieluiten katkaistaan välit ihan suosiolla heti.
Mutta sitten kuitenkin huudetaan kurkkua suorana miksei tämän tapauksen mummo välittänyt lapsenlapsestaan ja hakenut häntä turvaan yms.

 

[QUOTE="mies";27039815]Ihmiset eivät enää välitä niin suuresti arjessa. Varaukseton rakkaus ja suuret tunteet ovat vähentyneet. Rakkaus on ulkoistettu. Ei kaikilla, mutta turhan monella.

En esim. usko että enemmistö nuoremmista pariskunnista voisi vaikka kuolla toistensa puolesta tai näyttää mitään isompia tunteita toisilleen kovin usein, tuntea syvästi ja aivan vakavissaan. Elämä koostuu panemisesta, työstä, rahasta, "ei se nyt niin vakavaa ole" -mentaliteetista aivan väärissä paikoissa, erilaisesta suorittamisesta ja virtuaaliverkoista.[/QUOTE]

Kuolla toisen puolesta? Lasteni kyllä, puolison en.

Mielestäni on täysin käsittämätöntä ajatella, että kuolisin mieheni puolesta. Enkä misään nimessä toivoisi hänenkään kuolevan mun puolestani. Lasten kyllä.

Onko tämä sitten jotenkin epänormaali ajattelutapa? En usko niin. Ennemminkin pidän sitä epänormaalina (läheisriippuvuiutta?), että kuolisi puolisonsa puolesta. Tai ehkä sitten olen vaan kylmä ja tunnevammainen ihminen...

 

Ja jos tuntuu, että "olisinpa voinut auttaa" niin hei - voit auttaa! Kärsiviä lapsia on Suomessa yhä elossa, heitä voi auttaa. Joten palstajeesustelu sikseen.

Miten?
Miten heitä voi auttaa, mistä heitä löytää?

 

Miten?
Miten heitä voi auttaa, mistä heitä löytää?

Voi ilmoittautua tukihenkilöksi, ystäväksi, kummiksi, varamummiksi, mieskaveriksi (miehet, toim. huom.) jne. Muun muassa SPR:llä ja MLL:llä on näitä palveluita vapaaehtoisille, jotka sitten käyvät tukipalveluita tarvitsevissa perheissä.

Ystäväni äiti on tuollainen varamummi, ja hän on itsekin onnellistunut mummina ollessaan! Puhumattakaan niistä lapsista. Hän mummoilee parissa perheessä + käy leireillä olemassa mukana, aikuisena.

 

[QUOTE="kata";27039844]Tapaus on järkyttävä, mutta kyllä muakin korpee tämä voivottelu, että miten moista voi tapahtua, että on julminta ikinä, sytytään kynttilöitä yms.
Tämä tapaus on framilla, koska se tyttö kuoli. Silti tälläkin hetkellä moni lapsi kokee samanlaista julmaa kidutusta ja väkivaltaa, joka vaan jatkuu ja jatkuu, koska sitä ei venytetä kuolemaan asti.
Siihen ei auta yksikään virtuaalikynttilä, kauhistelijoiden kyynel, tai mikään yleinen päivittely.[/QUOTE]

Olen jokseenkin toista mieltä.

Kun yleisesti päiviteellään, ainakin joidenkin ihmisten silmät avautuvat ja korvat kuuntelevat hieman tarkemmin, kuin ennen.

Kyllä mä ainakin heti kelasin mielessäni kaikki tutut ja tuntemattomat läpi ja pohdin olisiko heistä joku sellainen, kenen luona voisi olla ongelmaa. En ketään keksinyt, joskaan eipä sitä aina tiedä, mitä suljettujen ovien takana tapahtuu.

Koen, että kun ihmistä ravistaa, hän on sen jälkeen enemmän hereillä. Ei välttämättä vuosia, mutta ainakin jonkin aikaa. Ehkä hän enemmän hereillä ollessaan huomaakin jonkun lapsen (tai vaikka vanhuksen tai koiran) hädän ja puuttuu siihen.

Virtuaalikynttilöitä pidän hassuina. Mutta jos se jollekulle on tärkeätä ja auttaa porsessoimaan asiaa mielessään, niin mikä ettei. Melko pieni paha se kuitenkin on.

 

Miten?
Miten heitä voi auttaa, mistä heitä löytää?

No vaikka ihan lähipiiristä. Kenties niistä ihmisistä, joille ilmaiset ettet halua olla heidän kanssaan tekemisisssä ja kenties niistä lapsista, joiden kanssa et halua lastesi leikkivän kun ovat väärän ikäisiä tai jotenkin muuten "häiriintyneitä"

 

Voi ilmoittautua tukihenkilöksi, ystäväksi, kummiksi, varamummiksi, mieskaveriksi (miehet, toim. huom.) jne. Muun muassa SPR:llä ja MLL:llä on näitä palveluita vapaaehtoisille, jotka sitten käyvät tukipalveluita tarvitsevissa perheissä.

Ystäväni äiti on tuollainen varamummi, ja hän on itsekin onnellistunut mummina ollessaan! Puhumattakaan niistä lapsista. Hän mummoilee parissa perheessä + käy leireillä olemassa mukana, aikuisena.

Joskus, toisenlaisessa elämäntilanteessa, kun resurssit riittää paremmin, aion tuon tehdäkin

 

Joskus, toisenlaisessa elämäntilanteessa, kun resurssit riittää paremmin, aion tuon tehdäkin

Minullakaan ei ole nyt resursseja auttaa muita konkreettisesti, kun itsekin uuvuttaa, mutta toimin sitten muita kanavia pitkin.

Tässä ketjussa vain niin moni sanoo, "jos olisin voinut, olisin kyllä läpä läpä läpä". Se vähän ärsyttää. Me kaikki voimme kyllä läpä läpä läpä jo nyt, jos vain omat voimat riittävät.

 

Kuolla toisen puolesta? Lasteni kyllä, puolison en.

Mielestäni on täysin käsittämätöntä ajatella, että kuolisin mieheni puolesta. Enkä misään nimessä toivoisi hänenkään kuolevan mun puolestani. Lasten kyllä.

Onko tämä sitten jotenkin epänormaali ajattelutapa? En usko niin. Ennemminkin pidän sitä epänormaalina (läheisriippuvuiutta?), että kuolisi puolisonsa puolesta. Tai ehkä sitten olen vaan kylmä ja tunnevammainen ihminen...

Ei toisen puolesta kuolemisen idealla ole nähdäkseni mitään tekemistä riippuvuuden kanssa. Rakkaudessa, siis "oikeassa" rakkaudessa, ajatellaan toista enemmän kuin itseä, vaikkei tietenkään totaalisesti unohdeta itseä. Tietenkin tuollainen tilanne on äärimmäinen, se oli kärjistys.

Laajempi pointtini on se että väittääkseni aika monet ihmiset (Suomessa?) pelkäävät läheisyyttä syvällä tasolla jopa seurustellessaan. Ei pystytä yhdistämään omaa minää ja kuuluvuutta toiselle vaan turhan usein pidetään oma minä erillisenä ja vapaana toisesta yksilönvapauden nimissä. Itse peräänkuuluttaisin rakkauden ideaa, jossa ollaan sekä vapaita että toiseen sulautuvia dynaamisesti. Ei siis pelättäisi sitä oman autonomian menetystä, itsensä laittamista alttiiksi ja likoon jne. niin kovasti.

 

Tunteet on mielestäni täysin sallittuja. Enemmän itseäni huolestuttaisi jos tapaus ei herättäisi mitään tunteita. Tunteiden kanavointi onkin sitte jo toinen asia. Annammeko vihan lamauttaa, purkautuuko se agressiivisuutena vai toimintana josta on vastaisuudessa hyötyä.

Jotenkin meillä on usein hukassa se mikä on täysin hyväksyttyä erilaisuutta, mikä sitä mihin pitää ja voi puuttua. Mielenterveyden ongelmia ei tunnisteta masentunutta pidetään laiskana, saamattomana, ilkeänä tai muuten v-mäisenä, eikä ihmisenä joka tarvitsee mahdollisesti apua. Psykoottinen ihminen nähdää ehkä vähän kummallisena ihmisenä joka silloin tällöin repii vaatteita ehkä saadakseen tilalle uusia tai tekee jotakin muuta täysin mielivaltaista.

 

Minä ainakin tunnen raivoa ja vihaa tekijöitä kohtaan. Toivoisin heille karmeaa loppua.En kuitenkaan pystyisi itse tekemään mitään. Mutta edes ajatus siitä, että noille saastoille tapahtuisi jotain helpottaa. Helpottaa sitä tunnetta mitä tunnen tytön puolesta.
Olen myös sitä mieltä, että jos tekijöiden kohtalo on sama kuin Jammu-sedän niin liian helppoa on. Miksi suojella ihmistä/ihmisiä jotka ovat tietoisesti 8-vuotta antaneet lapsen elää tällaisessa helvetissä?
Meillä ei ole oikeutta päättää kenenkään kuolemasta, miksi sitten toisilla on? Saamatta edes kunnon rangaistusta teostaan. Me ei saada kiduttaa, miksi sitten nämä saivat, edelleenkin kärsimättä teoistaan itse?
Jos olet aiheuttanut näin suurta pahaa jollekin onko sinulla oikeus elää loppuelämä suljettuna, mutta suojeltuna, ruokaa ja puhtaita vaatteita tarjolla? Näitä tytöllä ei aina ollut.Minusta ei.
Ja lisään vielä, että jos kuulisin jonkun muun lapsen elävän näin niin kyllä se ihan yhtä suuren vihan ja raivon nostattaisi. Ja on hyvä, että tämä herättää keskustelua tyttöhän keskusteluista ei enää kärsi, mutta ehkä vihdoin aletaan ymmärtämään mihin sitä rahaa ja ammattitaitoista henkilökuntaa tarvitaan. Ja vielä herätään siihen todellisuuteen, että tällaista on.

 

No vaikka ihan lähipiiristä. Kenties niistä ihmisistä, joille ilmaiset ettet halua olla heidän kanssaan tekemisisssä ja kenties niistä lapsista, joiden kanssa et halua lastesi leikkivän kun ovat väärän ikäisiä tai jotenkin muuten "häiriintyneitä"

Ei meillä ole lähipiirissä tuollaisia perheitä, ei tällä hetkellä, onneksi (2 perhettä joskus oli, lapset on otettu huostaan)...on toki sellaisia lapsia, joiden kanssa en toivoisi lasteni leikkivän, mutta heissä mikään ei anna ymmärtää että heitä kotona pahoinpideltäisiin. Päinvastoin, pikemminkin 'hyvinpidellään' liikaa, ts. paapotaan eikä jakseta kasvattaa.

Aina mulla on aistit avoimina. Ja pari kertaa olen huolestunut jostain lapsesta sen verran, että olen toiminut asian suhteen jollain tavalla.

Sitä lähinnä ajan takaa, että mistä (paitsi ulkoisista väkivallan merkeistä) tuollaisen lapsen voi tunnistaa? Tottakai jokaisen tuntemani lapsen kanssa tulee juteltua niitä näitä, kun heitä pihassa tms näkee, mutta mitään syvällisempää "mitä sulle kuuluu, oikeasti, kerro minulle, voit luottaa minuun"-keskustelua on ehkä kovin hankala aloittaa ilman, että epäilee jotain.

 

Hmm. Joo, se omista tunteista puhuminen on kyllä varmasti hyväksi. Mutta tämän yksittäisen tapauksen yksityiskohtien jne. avaaminen, vatvominen ja kauhistelu on mässäilyä aiheella. Uskon että se tyttökin ansaitsee rauhan.

Ja jos tuntuu, että "olisinpa voinut auttaa" niin hei - voit auttaa! Kärsiviä lapsia on Suomessa yhä elossa, heitä voi auttaa. Joten palstajeesustelu sikseen.

Olen ihan samaa mieltä.
Itse olen lapseton nainen ja asun kerrostaloalueella, jossa elää monenlaisia perheitä lapsineen. Vanhemmat eivät juurikaan tee mitään edes omien lastensa kanssa. Lapset haluavat lähteä mukaani marjaan ja sieneen ja milloin minnekin. En pidä itseäni minään pelastajana, mutta ehkä sillä joku pieni merkitys jollekin lapselle on, toivottavasti.
Sitten ihan toisenlaisesta tilanteesta. Sain kerran keskellä päivää miehen kimppuuni ihan julkisella paikalla. Ihmisiä kulki ohi ja huusin maassa apua, kukaan ei kuitenkaan tullut auttamaan. Eikä kyseessä ollut mikään pahan näköinen tyyppi vaan hintelä alkoholisti. Onneksi pääsin itse karkuun mieheltä. Mutta tulipa nähdyksi, että kuinka valmiita ihmiset on tosipaikan tullen auttamaan.