Vieno pieni pyyntö oi, ethän hanki lapsia vanhana!!

[QUOTE="vieras";27008389]Eiköhän se oli ihan isovanhemmista kiinni. Itse sain esikoiseni 33-vuotiaana ja nyt 35-v. ja toinen tulossa. Isovanhemmat on 60+ jokainen ja kummankin puolelta ihan innolla lapsenvahtiapuna tarvittaessa Mielestäsi olen varmaan liian vanha ensisynnyttäjäksi, mutta omasta mielestäni taas olisin ollut aikaisemmin aivan liian nuori. Eikö se ole kuitenkin hyvä, että jokainen tekee iänkin suhteen omat ratkaisunsa, ettei kukaan tee lapsia omalta kohdaltaan väärän ikäisenä? [/QUOTE]

Olen itsekin synnyttänyt 30+, en sinua vanhaksi kutsu. Kuten aiemmin mainitsin, tarkoitan
42+ vanhana. Ja on täysin eri asia, jos isovanhemmat ovat 60+ kuin 80+.

 

[QUOTE="vieras";27008401]Lisään vielä, että enemmänhän ne eläkelaiset isovanhemmat ehtii antamaan apuja kuin ne nuoremmat, jokta ovat vielä itse työelämässä! Oletko miettinyt sitä? [/QUOTE]


Joo...jos ovat virkeitä ja vireitä. Kaikki eivät ole.
Tsemppiä kaikille jolla ei ole auttajia riittävästi!

 

[QUOTE="vieras";27008354]Vieno pyyntö, ethän hanki lapsia ilman tukiverkkoja...[/QUOTE]

Ketä varten tämä pyyntö esitetään? Eikö jokainen sitten oman tilanteensa mukaan järjestä niitä tukiverkkoasioita?

 

[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";27008422]Aloittajan tilannehan on sikäli hyvä, etteivät isovanhemmat kuitenkaan käsittääkseni tarvitse vielä hänen apuaan arjessa selviytymiseen. Sekin päivä elämässä koittaa monelle, ja silloin vasta jaksamista kysytään.[/QUOTE]

Sitäkin tarvitaan, mutta ei päivittäin. Kuten sanoin elämä kuihtuu pois. Henkisesti se on
enemmän raskasta kuin se, että vanhemmat asuvat kaukana, eikä voi olla läsnä arjessa sen vuoksi.

 

Sitäkin tarvitaan, mutta ei päivittäin. Kuten sanoin elämä kuihtuu pois. Henkisesti se on
enemmän raskasta kuin se, että vanhemmat asuvat kaukana, eikä voi olla läsnä arjessa sen vuoksi.

Ymmärrän tuskasi. Olisin ymmärtänyt jo ensimmäisestä viestistä alkaen, jos olisit kertonut että ongelma onkin omassa surutyössäsi eikä siinä henkisessä ja fyysisessä tuessa, jota vanhat, sairaat ihmiset luonnollisestikaan eivät voi antaa.

Jaksamista. Sinä olet nyt se aikuinen. Edelliselle sukupolvelle koko ajan enemmän.

 

Ketä varten tämä pyyntö esitetään? Eikö jokainen sitten oman tilanteensa mukaan järjestä niitä tukiverkkoasioita?

Valitettavasti ei tunnu järjestävän. Tälläkin palstalla saa lukea usein, kun porukka valittaa, että isovanhemmat asuu kaukana eikä mistään saa minkäänlaista apua. Ystäviltä ja muilta sukulaisilta ei kehdata pyytää, ei haluta tutustua muihin samassa tilanteessa oleviin niin että niitä tukiverkkoja voisi alkaa muodostaa, ja lastenhoitajaakaan ei voi palkata kun se on NIIIIN kallista...

 

[QUOTE="vieras";27008691]Valitettavasti ei tunnu järjestävän. Tälläkin palstalla saa lukea usein, kun porukka valittaa, että isovanhemmat asuu kaukana eikä mistään saa minkäänlaista apua. Ystäviltä ja muilta sukulaisilta ei kehdata pyytää, ei haluta tutustua muihin samassa tilanteessa oleviin niin että niitä tukiverkkoja voisi alkaa muodostaa, ja lastenhoitajaakaan ei voi palkata kun se on NIIIIN kallista...[/QUOTE]

No näinhän se taitaa olla..

 

No voi hitsi.. Eihän se nyt iästä ole kiinni että onko tukiverkkoa vai ei...

 

Mä oon 23v ja asun vanhemmistani 680km päässä, mun sisko 46v asuu vanhempiemme naapurissa. Siskon lapsia ne meidän vanhemmat hoitaa. Toisaalta meillä on täällä laaja tukiverkko joka koostuu ystävistä, lasten kummeista ja naapureista. Ei isovanhemmat ole automaattista tukiverkkoa oli sitten nuori tai vanha vanhempi.

 

Ei vanhemmista oo apua, ei miehenkään vanhemmista. Molemmilla iäkkäät ja/tai sairaat.
Voit ottaa tämän provona tai et. Itse tunnen kärsiväni enenevässä määrin
tukiverkon puuttumisesta. Ystäviä toki on ja tarpeen tullen (hätä) apua saa. Mutta
henkistä tukea vanhemmuuteen. Sitä kaipaan.
Haluaisko joku jakaa tunteen?

Itse sain esikoiseni 21v eli en kovin "vanhana"
Oma äitini imoitti ittä itsepähän kakarasi sitten hoidat ja minä en niitä hoida.
Anoppi taasen hoiti lapsenlastaan muutamankerran mutta silloinkin kun minä oli 40 kuumeessa ja hänen poikansa ties missä ryyppyreissuillaan.
Muulloin anoppiani kiinnosti enenmmän hoitaa naapurin saman ikäistä lasta sillä olihan tuo lapsi oikein opettaja pariskunnan ja sitten esitettiin niin rakastavaa mummoa.

No eipä tarvi enään hoitaa kun esikoisella jo 10v ikää joten en tarvitse sitä hoitajaa mutta kyllähän se kirpasi.

Eli älä yleistä, vai sanoisinko että minun olisi kuulunut olla hankkimatta koko lasta kun noin vaikeaa oli että ihan oman muksuni jouduin itse hoitamaan.

 

Minun tilanteessa vaikka olisin lapseni tehnyt reilu kymmenen vuotta aiemmin niin isovanhemmista olisi ollut hoitoapua. Hyvin ollaan pärjätty näinkin.

 

[QUOTE="ella";27009667]Mä oon 23v ja asun vanhemmistani 680km päässä, mun sisko 46v asuu vanhempiemme naapurissa. Siskon lapsia ne meidän vanhemmat hoitaa. Toisaalta meillä on täällä laaja tukiverkko joka koostuu ystävistä, lasten kummeista ja naapureista. Ei isovanhemmat ole automaattista tukiverkkoa oli sitten nuori tai vanha vanhempi.[/QUOTE]

Justiinsakkin näin !
Minä en ole tarvinnut vanhempiani enkä appivanhempiani tukiverkoksi, jos tarvitseisimme perheen ulkopuolista apua niin sitten kysyttäisiin ystäviä auttamaan, ovat enemmän elämässämme mukana kuin verisukulaisemme.

 

Mun vanhemmat ovat "vanhoja" ja silti jaksavat olla tarjoamassa lastenhoitoapua ja muutakin apua. Miehen vanhemmat taas nuorempia heillä on oma elämä kiireistä ja ohjelmoitua . heltä pitää "varata" vapaa päivä kuukausia aikaisemmin jos haluaa tavata .
Eli meillä näin .
Eiköhän se ole enemmän todellakin persoonasta kuin iästä kysymys kuinka paljon isovanhemmat jaksaa auttaa ja tukea.

 

Jaa, eipä ollut tukiverkkoa nuorena äitinä. Nyt haluaisin vielä lapsen, ja tukiverkko on aivan erilainen. Musta hassua, että ap yleistää kaikkien kohtalot samanlaisiksi.

 

Lapsettomaksi jo tuomittu onnistui saamaan lapsen luomuna 40-vuotiaana ja ollaan miehen kanssa todella onnellisia tästä ihmeestä. Meillä ei ole mitään tukiverkkoa ja eipä olisi ollut nuorempinakaan, joten kahdestaan tätä savottaa hoidetaan.
On hetkiä, jolloin toivoisin saavani apua, mutta kyllä me pärjätään kaksi aikuista.
Tukiverkko ei siis suoraan korreloi iän kanssa.

 

Tätä voisi ajatella minusta enemmänkin sen lapsen kannalta. Minun vanhempani olivat n. 40-vuotiaita kun minä synnyin. Kolmikymppisenä ainoana lapsena minulla oli halvaantunut isä ja dementoitunut äiti. Nyt molemmat ovat kuolleet...Noh, minun ei tietysti keski-iässä enää tarvitse kantaa huolta ikääntyvistä vanhemmista.

 

Ei vanhemmista oo apua, ei miehenkään vanhemmista. Molemmilla iäkkäät ja/tai sairaat.
Voit ottaa tämän provona tai et. Itse tunnen kärsiväni enenevässä määrin
tukiverkon puuttumisesta. Ystäviä toki on ja tarpeen tullen (hätä) apua saa. Mutta
henkistä tukea vanhemmuuteen. Sitä kaipaan.
Haluaisko joku jakaa tunteen?

Noh. Oon jo yli 30. Elämä ei koskaan aiemmin mennyt niin, että olisin voinut hankkia lapsia. Vaikka kovasti toivoinkin olevani nuori äiti. Meinaatko että nyt pitäis jättää hankkimatta?

Ja onko tuo tukiverkoston puuttuminen niin iästäkään kiinni?
Mun miehen vanhemmat on terveitä ja hyväkuntoisia, omani eivät. Kaverit hankki lapsia about 22-vuotiaina, toisen vanhemmat asuivat 500km päässä ja toisen vielä kauempana. Olisko heidänkin pitänyt jättää lastenhankinta välistä?

 

Välttämättä nuoret vanhemmat eivät saa vanhemmistaan tukea vanhemmuuteen, vaikka he olisivatkin läsnä.

On olemassa vanhempia, jotka mielummin elävät lastensa elämät heidän puolestaan, kuin antaisivat tukea ja kannustusta tehdä omia päätöksiään.

Olenko mä joskus maininnut, että minulla on hemmetin hankala anoppi ja appi? Vaikken olekaan varsinaisesti nuori äiti, niin he kyllä koittavat minulle jatkuvasti tehdä selvää, että he tietävät meitä paremmin kaiken, ovat myös parempia vanhempia. Ei tämä taistelu oman perheen päätösvallastakaan ole kivaa.

 

Asutteko todellakin samalla paikkakunnan kuin vanhempanne?

Itse olen muuttanut ensin opiskelujen perässä ja sitten töiden perässä... enkä ole edellyttänyt vanhempieni muuttavan perässäni. Itse asun Oulun seudulla ja veljeni Helsingin seudulla ja vanhemmat sitten näiden paikkakuntien puolivälissä.

Vastaava tilanne on mieheni vanhempien ja sisarusten suhteen.

 

Ketä varten tämä pyyntö esitetään? Eikö jokainen sitten oman tilanteensa mukaan järjestä niitä tukiverkkoasioita?

Peesi.

Pitäisikö pyyntö muotoilla, älä hanki lapsia, jos et jaksa hoitaa heitä itse miehesi kanssa.

 

Vaikka ymmärrän aloittajan ahdistuksen, en voi mitään sille, että aloitus kuulostaa syyttävältä ja syyllistävältä. Hyi sinua isovanhempaa joka tulet vanhaksi/heikoksi/liu-ut elämästä pois etkä auta minua...

Olisiko mahdollista kuitenkin olla kiitollinen siitä kaikesta mitä vanhemmiltaan on saanut, siis ennen. Kai jotain hyvääkin sentään?

Sain esikoiseni 23-vuotiaana, ja kuopukseni 28-vuotiaana. En siis ollut vanha. Vanhin lapseni on nyt 26-vuotias ja nuorin tietysti viisi vuotta tuosta nuorempi. En ole vieläkään vanha, mutta poden vaikeaa sairautta. Toivon kovasti edes näkeväni lapsenlapseni; se, pystynkö vielä olemaan heidän elämässään läsnä... en todella tiedä kuinka paljon.

Minusta aloituksesi tuntui hyvin pahalta.

 

[QUOTE="vieras";27010885]Asutteko todellakin samalla paikkakunnan kuin vanhempanne?
[/QUOTE]
Asun todellakin, enkä muualle lähdekään, juurikin tukiverkkoasian takia...

 

Asun todellakin, enkä muualle lähdekään, juurikin tukiverkkoasian takia...

Vielä kun ymmärrät että kaikille se ei ole mahdollista, niin olet taas kasvanut henksiesti eteenpäin...

 

Voin sanoa että olin aivan idiootti lapsenhoidon suhteen kun sain esikoiseni parikymppisenä. Jos lähdetään spekuloimaan jotain "parasta" ikää, niin minun suhteen se oli kolmenkympin jälkeen. Se mitä se on jollekkin muulle, on taas aivan eri asia.

 

Vaikka ymmärrän aloittajan ahdistuksen, en voi mitään sille, että aloitus kuulostaa syyttävältä ja syyllistävältä. Hyi sinua isovanhempaa joka tulet vanhaksi/heikoksi/liu-ut elämästä pois etkä auta minua...

Olisiko mahdollista kuitenkin olla kiitollinen siitä kaikesta mitä vanhemmiltaan on saanut, siis ennen. Kai jotain hyvääkin sentään?

Sain esikoiseni 23-vuotiaana, ja kuopukseni 28-vuotiaana. En siis ollut vanha. Vanhin lapseni on nyt 26-vuotias ja nuorin tietysti viisi vuotta tuosta nuorempi. En ole vieläkään vanha, mutta poden vaikeaa sairautta. Toivon kovasti edes näkeväni lapsenlapseni; se, pystynkö vielä olemaan heidän elämässään läsnä... en todella tiedä kuinka paljon.

Minusta aloituksesi tuntui hyvin pahalta.

Peesi.

Voimia sinulle!