Vieno pieni pyyntö oi, ethän hanki lapsia vanhana!!

Ei vanhemmista oo apua, ei miehenkään vanhemmista. Molemmilla iäkkäät ja/tai sairaat.
Voit ottaa tämän provona tai et. Itse tunnen kärsiväni enenevässä määrin
tukiverkon puuttumisesta. Ystäviä toki on ja tarpeen tullen (hätä) apua saa. Mutta
henkistä tukea vanhemmuuteen. Sitä kaipaan.
Haluaisko joku jakaa tunteen?

 

Lapsien hankinta on jokaisen oma asia, myös se, minkä ikäisenä lapset hankkii.

Tukiverkon voi rakentaa myös muista kuin omista vanhemmista.

Ja henkinen tuki vanhemmuuteen ? Sellaista en olisi omilta vanhemmiltani saanut, vaikka olisin hankkinut lapseni 20-vuotiaana.

Siihen mihin tukea tarvitsisin, en mistään saa. Esim. olen istunut eilen 50 minuuttia lapseni vieressä auttamassa häntä läksyjen kanssa. Poika jatkoi läksyjen kanssa vielä itse n. tunnin ajan. Ja tänä aamuna on vielä tehty kesken jääneitä läksyjä 45 minuttia. Pojalla on vaikea lukihäiriö.

Kukaan ei tuossa hommassa ole apuna, eikä omat vanhempani edes tajuaisi, että läksyjen teossa pitää tukea. Siihen aikaan kun se ei ollut tapana.

Myös mieheni tekee tätä samaa hommaa kuin minä, eli yksin en sitä kuitenkaan joudu tekemään.

 

Olen samassa tilanteessa kanssasi, mutta mieheni kanssa olemme äärettömän kiitollisia ihanista lapsistamme

 

[QUOTE="poikia3";27008153]Lapsien hankinta on jokaisen oma asia, myös se, minkä ikäisenä lapset hankkii.

Tukiverkon voi rakentaa myös muista kuin omista vanhemmista.

Siihen mihin tukea tarvitsisin, en mistään saa. Esim. olen istunut eilen 50 minuuttia lapseni vieressä auttamassa häntä läksyjen kanssa. Poika jatkoi läksyjen kanssa vielä itse n. tunnin ajan. Ja tänä aamuna on vielä tehty kesken jääneitä läksyjä 45 minuttia. Pojalla on vaikea lukihäiriö.


Myös mieheni tekee tätä samaa hommaa kuin minä, eli yksin en sitä kuitenkaan joudu tekemään.[/QUOTE]

Sama tilanne, ei tosin todettua lukihäiriötä, mutta jotain. No näin se menee, mutta
vanhemmista voisi olla se apu, että viettävät aikaa perheen muiden lasten kanssa. Kun
tapaavat, kyselevät lasten kuulumisia. Onko näin, ettei tuota tapahdu?
Tuntemani perheet, joissa isovanhemmat ovat tuki ja turva, vanhemmuus on ikäänkuin
laajennettua vanhemmuutta isovanhempiin saakka. Isovanhemmat saattaa hakea hoidosta,
viedä harrastukseen jne.muuta puuhaa.

 

Ei vanhemmista oo apua, ei miehenkään vanhemmista. Molemmilla iäkkäät ja/tai sairaat.
Voit ottaa tämän provona tai et. Itse tunnen kärsiväni enenevässä määrin
tukiverkon puuttumisesta. Ystäviä toki on ja tarpeen tullen (hätä) apua saa. Mutta
henkistä tukea vanhemmuuteen. Sitä kaipaan.
Haluaisko joku jakaa tunteen?

Tilanteet ovat kovin erilaisia.
Minä olen saanut lapsia alle 20-vuotiaana, 20+-vuotiaana, 30+-vuotiaana ja 40+-vuotiaana. Tukiverkot selkeästi parhaimmat nyt 40+-vuotiaana vaikka eivät toki olleet huonot aiemminkaan.

ELi ehkä haluat muuttaa pyyntöäsi ja kohdistaa varoituksen tukiverkottomille sen sijaan että kohdistaisit sen vanhemmille äideille?

 

Onhan monilla nuoremmillakin ihmisillä joko toinen tai kummatkin vanhemmista sairaina tai kuolleet. Isäni kuoli kun olin aika nuorii enkä haluaisi antaa lasta äidilleni hoitoon, miehen äiti on kuollut ja hänen isäänsä taas ei kiinnosta. Sekä oma että mieheni sisarukset syrjäytyneitä joille ei myöskään lasta voi hoitoon jättää.

Voisi sanoa että puuttuu ns. tukiverkko mutta jos ajattelee miten vaikeita joidenkin vanhemmat ja sisarukset ovat niin saattaa olla suorastaan helpotus kun he eivät enää sekaannu elämään, saa ihan pelätä lapsenkin puolesta. Tärkeämpiä ovat ystävät ja ihmiset joita saa itse valita seurakseen ja harrastuskavereikseen.

 

Mä olen saanut lapseni nuorena enkä silti ole saanut apuja isovanhemmilta lasten hoitoon. Nuoremmat isovanhemmat ovat vielä työelämässä mukana, harrastavat ym. eikä heillä välttämättä ole aikaa hoitaa lapsenlapsiaan.

Enemmänkin se on persoonakysymys, kuka haluaa olla läsnä lastenlastensa elämässä enemmän ja kuka etäisempänä isovanhempana.

 

meidän lapset ovat, silti sitä kasvatusvastuuta olisi helpompi kantaa, jos tukea saisi.

 

Kyllä se tukiverkko puuttuu monilta nuoriltakin vanhemmilta. Nuorena äitinä kun asuu kaukana mummoloista ja omat ystävät eivät vielä ole perustaneet perhettä... Yksin sitä siinäkin on! Vanhempana tuppaa kuitenkin elämä olevan sen verran "tasaantuneempaa" taloudellisesti ja muuten, että en kyllä ollenkaan pidä iäkkäämpiä vanhempia pahana asiana, vaikka itse olenkin muksut nuorena tehnyt. Vuokralla asuen, opiskelijana, työkokemuksen saamisesta huolestuneena, vähävaraisena ym ym...

 

ELi ehkä haluat muuttaa pyyntöäsi ja kohdistaa varoituksen tukiverkottomille sen sijaan että kohdistaisit sen vanhemmille äideille?

No näinkin. Mutta sekä minä että mies olemme iäkkäiden vanhempien lapsia, siis ovat saaneet meidät vanhoilla päivillä. Miten tämän ilmaisisi. Me taas aloitimme 20+ vuotiaina vanhemmuuden. Se, että isovanhemmat ovat ikäänkuin liukumassa pois elämästä ja meidän elämä on täynnä elämää monen eri ikäisen lapsen muodossa. Perheeseen mahtuu murrosikäistä, teiniä ja pientä koululaista.

Eikä kukaan koskaan varoittanut, että elämän haasteet lasten kanssa käyvät
lähes sietämättömiksi. Apua ollaan haettu muualta, mutta vanhempien tuki olisi ihanaa.

 

Mikä on sitten se ikäraja? Itse olisin aina halunnut olla nuori äiti, mutta yksin niitä lapsia on paha tehdä...

 

Mä olen saanut lapseni "vanhana", eli päälle kolmikymppisenä, ja eikös tämä ole juuri sopiva ikä - äitini jäi eläkkeelle samana vuonna kuin esikoiseni syntyi, eikä ole mitenkään "liukumassa pois" elämästä vaan veikkaan että paljon enemmän mukana, kuin olisi työstä väsyneenä ollut.

Tukiverkko tai sen puute ei ole iästä kiinni, kuten tässäkin ovat monet todenneet.

 

[QUOTE="vieras";27008267]Mikä on sitten se ikäraja? Itse olisin aina halunnut olla nuori äiti, mutta yksin niitä lapsia on paha tehdä...[/QUOTE]

Ymmärsithän, että puran omaa pahaa oloani!

No, ehkä nykyään vanhemmat pysyy nuorekkaampina pidempään. Sanoisin 42v takarajaksi, jos jonkin luvun sanon. Mutta numerot ei ole koko totuus. Esim.vanhempamme esimerkiksi pitävät urheiluharrastusta täysin turhina. Työntekoa kaiken olla pitäisi ja sen mukaisesti kaikki arvo määritellään, mitä on elämässä saanut aikaiseksi. Ja mitä lapset ja koska eivät ole saaneet mitään, ei heitä huomioida. Näin meillä
isovanhemåien suhteen. Surullista!

 

Itse kaipailisin konkreettista hoitoapua joka isovanhempien (asuvat myös kaukana) ollessa vanhoja ja sairaita puuttuu. Henkistä tukea lastenkasvatukseen saamme kyllä heiltä ja se on arvokasta.

 

Vieno pyyntö, ethän hanki lapsia ilman tukiverkkoja...

 

Ei sitä lapsia nyt kovin paljon vanhempana saadakaan kuin 42 vuotiaana. Ehkä joku joskus raskautuu vielä 47:nä, mutta aikas lailla on poikkeustapaus.

Mä sain esikon 42 vee ja lisääkin olisi saanut tulla lapsia, mutta luonto päätti toisin. Tukiverkosto puuttuu pitkien välimatkojen takia, mutta siihen ei oma ikäni vaikuta kyllä mitenkään.

Tsemppiä omaan olemiseesi. Lapset pitäisi aina hankkia omien voimavarojen mukaan, eikä odottaa sukulaisilta mitään. Näistä lähtökohdista minä ainakin lähdin, kun olin seurannut, miten käly käyttää hyväkseen anoppiani.

Ymmärsithän, että puran omaa pahaa oloani!

No, ehkä nykyään vanhemmat pysyy nuorekkaampina pidempään. Sanoisin 42v takarajaksi, jos jonkin luvun sanon. Mutta numerot ei ole koko totuus. Esim.vanhempamme esimerkiksi pitävät urheiluharrastusta täysin turhina. Työntekoa kaiken olla pitäisi ja sen mukaisesti kaikki arvo määritellään, mitä on elämässä saanut aikaiseksi. Ja mitä lapset ja koska eivät ole saaneet mitään, ei heitä huomioida. Näin meillä
isovanhemåien suhteen. Surullista!

 

[QUOTE="vieras";27008354]Vieno pyyntö, ethän hanki lapsia ilman tukiverkkoja...[/QUOTE]

Naulan kantaan!

 

Sama tilanne, ei tosin todettua lukihäiriötä, mutta jotain. No näin se menee, mutta
vanhemmista voisi olla se apu, että viettävät aikaa perheen muiden lasten kanssa. Kun
tapaavat, kyselevät lasten kuulumisia. Onko näin, ettei tuota tapahdu?
Tuntemani perheet, joissa isovanhemmat ovat tuki ja turva, vanhemmuus on ikäänkuin
laajennettua vanhemmuutta isovanhempiin saakka. Isovanhemmat saattaa hakea hoidosta,
viedä harrastukseen jne.muuta puuhaa.

Mun vanhemmat ovat jo 10 vuoden ajan asuneet suurimman osan ajasta mökillään. Sitä ennen olivat siellä kaikki lomat ja viikonloput. Joten heistä ei olisi ollut meille tukiverkoksi koskaan. Mieheni isä on kuollut 10 vuotta sitten, hänen äitinsä kuoli vajaa vuosi sitten. He olivat niin iäkkäitä, että tukiverkkoa ei heistä ollut, sen sijaan kovin rakkaita oli erityisesti isoäiti lapsenlapsilleen.

Meitä vanhempia on kaksi, eli yritämme auttaa toinen toisiamme jaksamaan. Ja pakkotilanteissa apuun tulevat vanhempani tai mieheni kaksoissisar.

Lapsemme eivät ole päivähoidossa enää, kaikki ovat kouluikäisiä. Harrastuksiin kuskatessa, minä itse pääseen harrastamaan liikuntaa samalla. Meille ehdottomasti raskain asia on noissa koulutehtävissä tukeminen. Ja toki hetken aikaa vielä työn ja perheen yhteensovittaminen.

Eli likikään kaikki isovanhemmat eivät ole laajennetussa arjessa mukana, pikemminkin se on harvinaista, oli lapset saatu minkä ikäisinä tahansa. Itse asiassa tiedän 2 perhettä, jossa tuki näin toimii. Toisessa isovanhemmat asuvat lähellä, ja osallistuivat arkeen liki päivittäin. Toisessa tapauksessa yksinhuoltaja isä on sairas, joten hänen vanhempansa ja siskonsa auttavat arjessa myös miltei päivittäin.

 

Mulla oli naivi suunnitelma, että lapset pitää olla hankittuna kun täytän kolmekymmentä. Olis ollu kiva, kun on suht nuoret isovanhemmat.

Eipä meille sitten suotukaan niitä lapsia...
Täytän 31 ja olen ollut kerran pari viikkoa raskaana. Meni sekin kesken.
Lääkärit ovat tehneet parhaansa, mutta kun ei sillä lääketieteelläkään taikatemppuja tehdä.

Jos saan sen ainoan lapseni 45-vuotiaana, niin aion hänet pitää. Voi olla, että ei ole isovanhempia kaikkia edes elossa silloin enää. Kaikkeen vaan ei voi vaikuttaa.

 

Eiköhän se oli ihan isovanhemmista kiinni. Itse sain esikoiseni 33-vuotiaana ja nyt 35-v. ja toinen tulossa. Isovanhemmat on 60+ jokainen ja kummankin puolelta ihan innolla lapsenvahtiapuna tarvittaessa Mielestäsi olen varmaan liian vanha ensisynnyttäjäksi, mutta omasta mielestäni taas olisin ollut aikaisemmin aivan liian nuori. Eikö se ole kuitenkin hyvä, että jokainen tekee iänkin suhteen omat ratkaisunsa, ettei kukaan tee lapsia omalta kohdaltaan väärän ikäisenä?

 

[QUOTE="vieras";27008389]Eiköhän se oli ihan isovanhemmista kiinni. Itse sain esikoiseni 33-vuotiaana ja nyt 35-v. ja toinen tulossa. Isovanhemmat on 60+ jokainen ja kummankin puolelta ihan innolla lapsenvahtiapuna tarvittaessa Mielestäsi olen varmaan liian vanha ensisynnyttäjäksi, mutta omasta mielestäni taas olisin ollut aikaisemmin aivan liian nuori. Eikö se ole kuitenkin hyvä, että jokainen tekee iänkin suhteen omat ratkaisunsa, ettei kukaan tee lapsia omalta kohdaltaan väärän ikäisenä? [/QUOTE]

Lisään vielä, että enemmänhän ne eläkelaiset isovanhemmat ehtii antamaan apuja kuin ne nuoremmat, jokta ovat vielä itse työelämässä! Oletko miettinyt sitä?

 

[QUOTE="poikia3";27008379]
Eli likikään kaikki isovanhemmat eivät ole laajennetussa arjessa mukana, pikemminkin se on harvinaista, oli lapset saatu minkä ikäisinä tahansa. [/QUOTE]

Tää on muuten ihan totta. Omassa lähipiirissä on yksi tällainen perhe, muuten mennään aika perisuomalaisella ydinperhe-asenteella.

Meillä taas on molemmat mummut tarvittaessa käytettävissä hoitoapuna, mutta ei tämä mitään laajennettua arkea tai kommuuniasumista ole. En tiedä millaista se henkinen tuki voisi olla, itse en koe tarvitsevani erityistä tukea keltään...

 

[QUOTE="Hennis";27008365]Ei sitä lapsia nyt kovin paljon vanhempana saadakaan kuin 42 vuotiaana. Ehkä joku joskus raskautuu vielä 47:nä, mutta aikas lailla on poikkeustapaus.

Mä sain esikon 42 vee ja lisääkin olisi saanut tulla lapsia, mutta luonto päätti toisin. Tukiverkosto puuttuu pitkien välimatkojen takia, mutta siihen ei oma ikäni vaikuta kyllä mitenkään.

Tsemppiä omaan olemiseesi. Lapset pitäisi aina hankkia omien voimavarojen mukaan, eikä odottaa sukulaisilta mitään. Näistä lähtökohdista minä ainakin lähdin, kun olin seurannut, miten käly käyttää hyväkseen anoppiani.[/QUOTE]

Kiitos!

Ja en tarkoita vanhempien tuella vanhempien hyväksikäyttöä...ihan hirvee mielikuva
noista sanoista . Henkinen tuki, kannustettaisiin ja saisi puhua asioista asioiden oikeilla nimillä ilman, että tulisin leimatuksi huonosta kasvatuksesta. Kylläpä noita poikkeustapauksia löytyy suvusta. 46-48 on hyvinkin synnytetty.

 

Aloittajan tilannehan on sikäli hyvä, etteivät isovanhemmat kuitenkaan käsittääkseni tarvitse vielä hänen apuaan arjessa selviytymiseen. Sekin päivä elämässä koittaa monelle, ja silloin vasta jaksamista kysytään.

 

Kiitos!

Henkinen tuki, kannustettaisiin ja saisi puhua asioista asioiden oikeilla nimillä ilman, että tulisin leimatuksi huonosta kasvatuksesta. Kylläpä noita poikkeustapauksia löytyy suvusta. 46-48 on hyvinkin synnytetty.

Tuollaiset jutut, esim. kannustaminen, ei kyllä millään lailla ole iästä kiinni, vaan ihmisen henkilökohtaisista ominaisuuksista. Ja 46-48 on kyllä erittäin harvinainen synnytysikä, tilastojen valossa siis.