Liian pian yhteen?

Mä olen sitä mieltä, että kun kuvioissa on mukana lapsia niin olisi hyvä edetä vähän hitaammin. Vaikka itse olisi varma, että tämä on Se Oikea, niin lasten kanssa se ei välttämättä riitä vaan perhe-elämä pitää saada toimimaan myös heidän kannaltaan. Ja siinä useimmiten liika kiire on vain haitaksi.

Jos taas kummallakaan ei vielä ole lapsia, niin mikä ettei, aikuinen ihminen ottakoon omat riskinsä. Ei siitä eroa pahempaa yleensä voi seurata. Naimisiin en ehkä niin kiirehtisi, mutta yhteenmuuttaminen ja kihlat, miksikäs ei, siinähän sitten oppii tuntemaan toisen kun asuu yhdessä.

 

[QUOTE="Lissu";26932710]Ei siitä eroa pahempaa yleensä voi seurata.[/QUOTE]
Valitettavasti voi. Voi joutua luonnehäiriöisen ihmisen alistamaksi, kaikista läheisistä eristetyksi, pahoinpidellyksi, itsetunnottomaksi ja silti tuosta kestämättömästä tilanteesta lähtemään kykenemättömäksi ihmisraunioksi. (Ja kaikkein pahinta on, jos vie vielä lapsensakin mukanaan tuohon helvettiin.) Eihän tämä ihan aina näin mene, mutta tiedän kyllä näitäkin tapauksia.

 

Ei toista välttämättä tunne sen paremmin 10 vuoden "tuntemisen" jälkeen.
Mä en henk.koht. ymmärrä miksi pitää päätään vaivata ja olla mukahuolissaan aikuisen ihmisen suhteesta, etenee se sitten missä tahdissa vaan. Jos ei toimikaan niin onneksi voi sit erota.

Me oltiin tunnettu n. 7kk kun mentiin naimisiin (eli suunnilleen ikuisuus kun vertaa Datastrolaben toimintaan )

Olisin kyllä huolissani, jos en 10 vuodessa pysty paremmin tutustumaan ihmiseen kuin kuukauden tuttavuuden jälkeen.

Aikuiset on asia erikseen, mutta kun mukana on vielä lapsia niin asiat ovat monimutkaisempia... lapselta lähtee tuttu koti alta ja muutetaan jonkun vieraan miehen luo...

 

Sanoisin, että sehän on vähän kuten minä. Parin viikon tuntemisen jälkeen muutin miehen asuntoon, kihloihin menosta päätettiin suurinpiirtein silloin, naimisiin mentiin 9 kk seurustelun jälkeen.

Miksi olisi pitänyt odottaa? Muiden ihmisten mielipiteiden takia?

Mutta; ei ollut lapsia kuvioissa.

 

Muutin mieheni luo epävirallisesti 5pv:n tuntemisen jälkeen, 6kk tapaamisesta ostettiin omakotitalo. Kyllä sen vaan tietää, kun se kolahtaa; nyt takana 5 vuotta, 1 lapsi ja toinen tulossa. Päivääkään en ole katunut.

 

Lapsista ja nopeasta etenemisestä... Miehän otin yksinäni vastuun Datan biologisesta keskimmäisestä lapsesta alle kk tuntemisen jälkeen (olimme jo naimisissa). Data läks 2 vkoksi työmatkalle kauas pois ja lapsen bioäiti puolen Suomen takana. Hyvin meni ja hyvin on mennyt. Kaikki lapset kouluikäisiä. Neljä viidestä (vanhin jo murkkuna nauttii yksinolosta) nukkuu mieluiten siskonpedissä ja tulevat erinomaisesti juttuun. Vieraskoreus on jo tipahtanut pois, mutta tuntuvat hitsautuneen tiiviiksi joukkioksi. Pienet ikäerot auttanevat asiaa.

Kaukosuhteessa lapset joutuisivat kestämään vanhempiensa kaikkoamista arjesta treffien ajaksi ja arki muutenkin pyörisi kovin eri lailla. Nyt olemme kaikki samassa osoitteessa ja roolijako on SELKEÄ. Mustasukkaisuutta esiintyisi varmasti enemmän puolin ja toisin, jos olisi valittu jokin reitti tapailla vain kaksin 6-12 kk ennen lasten esittelyä kumppanille ja sitten toisille lapsille yms. Nythä myö kerrottiin lapsille jo ennen treffejä!

Ei varmaan sovi kaikille, mutta meillä taannut harmonian.

 

Okei, ihan miten vaan. Sitähän minä olen tässä koko ajan ajanut takaa, että ihmisten pitäisi ajatella MINUA ennen kuin muuttavat yhteen. Just.

Aikaa ei ole rajattomasti, ei. Minäkin voisin päättää alkaa nauttia jokaisesta päivästä niin, että päätän jokaisen päivän olevan joulu, otan tuhottomasti velkaa ja ostelen itselleni joka päivä joululahjoja, koska minusta on niin tavattoman mukavaa avata kenkäpaketteja ja jokainen ostamani kenkäpari nyt vaan sattuu olemaan "oikea". Minä TIEDÄN sen sisimmässäni!

Mutta en tee niin, koska on mahdollista nauttia elämästä, tiedostaa että elämä on rajallinen JA SILTI olla varovainen. Miksi kaikki pitää saada heti nyt? On mahdollista tietää että joku on "se oikea" ja antaa sen tunteen kasvaa ilman että täytyy parissa viikossa sitoutua koska OMG NYT MUUTETAAN YHTEEN JA MENNÄÄN NAIMISIIN KOSKA TÄMÄ TUNNE ON IKUINEN, MINÄ "TIEDÄN" SEN!!!

Väliäkö sillä on "jauhanko palstoilla paskaa". Olenko maininnut ketään nimeltä? Jauhan täällä paskaa koska en tiedä mitä kaverilleni asiasta sanoisin. Ei ehkä kannata sanoa mitään, onnitella vain ja toivoa parasta.

Tää oli hyvä!

Kauhistelee edellisten nopeita yhteenmuuttamisia/kihloja jne. Meitä on näköjään moneen junaan. OMG!

 

Aika useesti muuten kuulee jo pitkään olleiden sanovan eron sattuessa, että luuli tuntevansa toisen muttei näköjään tuntenu Että se toinen on ihan eri ihminen kun alussa kuvitteli...

 

No, me muutettiin yhteen n. 3kk seurustelun jälkeen. Mutta syynä siihen oli, että mieheltä meni asunto alta, eikä siihen hätään löytänyt uutta. Tulis sitten mun luo ja sille tielle jäi.
Nyt ollaan oltu yhdessä 6v, kaksi lasta, naimisissa ja asuntolaina. Ja hyvin menee on/mennyt.
Esikoinen syntyi vajaan kahden vuoden päästä seurustelun alettua, jonkun mielestä sekin turhan nopeaa. Mutta meille hyvä näin, elämässä pitää välillä uskaltaa tarttua tilaisuuten.

 

Minua itseäni jo häiritsisi se, jos joku mies haluaisi muuttaa kanssani yhteen tai kihloihin tai naimisiin lähes heti ensi tapaamisen jälkeen... Miettisin kyllä, että onko hän aina kaikessa niin impulsiivinen? Vai omistushaluinen/läheisriippuvainen?
Parempi katsoa kuin katua... Ja hiljaa hyvä tulee...

 

Tapasin mieheni 15 vuotta sitten eräänä lauantaina ja tiistaina muutin jo hänen luokseen. Tässä me vieläkin ollaan, naimisissa ja yksi lapsi.

 

Sanoisin, että sehän on vähän kuten minä. Parin viikon tuntemisen jälkeen muutin miehen asuntoon, kihloihin menosta päätettiin suurinpiirtein silloin, naimisiin mentiin 9 kk seurustelun jälkeen.

Miksi olisi pitänyt odottaa? Muiden ihmisten mielipiteiden takia?

Mutta; ei ollut lapsia kuvioissa.

Tämä siinä pointti onkin. Jos teille tulisi nyt ero, niin muuttaisitko uuden miehen kanssa yhteen -lapsinesi- parin viikon tuntemisen jälkeen? Ellei lapsetkaan tuntisi tätä miestä aiemmin.

Sinänsä jokainen saa edetä just niin nopeasti parisuhteissaan kuin haluaa. Mutta siinä vaiheessa kun on lapsia kuvioissa, niin vanhempien velvollisuus on uuden rakkauden huumassakin ajatella ensimmäisenä lapsiaan ja mikä on heille parasta. Näin mä asian näen.

 

Mä en henk.koht. ymmärrä miksi pitää päätään vaivata ja olla mukahuolissaan aikuisen ihmisen suhteesta, etenee se sitten missä tahdissa vaan. Jos ei toimikaan niin onneksi voi sit erota.

Tässä ei olekaan kyse pelkästään aikuisten ihmisten suhteesta vaan kuviossa on mukana lapsi/lapsia.

Itse en esittelisi lapsilleni ketään alle puolen vuoden tuttavuutta. Toki ero saattaa tulla puolen vuoden jälkeenkin, mutta puolen vuoden jälkeen on edes hitusen jotain käsitystä seurustelukumppanista. Ihmistä tuskin voi koskaan oppia tuntemaan täysin, edes itseään.

 

Mullakin on tollainen kaveri. Yhdessä olleet kuukauden,käytännössä asuvat jo yhdessä (naisen lapsi on aivan ihmeissään.....Mutta tykkää miehestä kyllä).
nainen katselee taloja ja miettii asuntolainan ottoa, haaveilee yhteisestä lapsesta.......Ja heillä kuitenkin tähän kuukauteen on mahtunut jo paljon riitoja ja erimielisyyksiä!

En ymmärrä...Sanoinkin ystävälleni että me mentiin mieheni kanssa sänkyyn vasta 4 kk kuluttua seursutelun aloittamisesta,ja hän haki katumuspillereitä jo 2 päivän kuluttua heidän ensitapaamisestaan..

 

Tämä siinä pointti onkin. Jos teille tulisi nyt ero, niin muuttaisitko uuden miehen kanssa yhteen -lapsinesi- parin viikon tuntemisen jälkeen? Ellei lapsetkaan tuntisi tätä miestä aiemmin.

En mä muuttais enää koskaan kenenkään kanssa yhteen, uusperhekuviot ei ole ollenkaan mun juttu. Mutta joku toinen tekee toisin.

 

Parisuhteissa ei oo mitään tiettyä aikarajaa, mikä pitäis tulla täyteen, ennen kuin voi alkaa miettimään tulevaisuutta yhdessä. Ihmiset on yksilöllisiä, ja niin on parisuhteetkin. Siks nää "liian pian yhteen" -kyselyt täällä on niin tyhmiä. Niin kuin joku ulkopuolinen ihminen vois muka spekuloimalla saada selville, onko joku tietty pari nyt vielä valmis menemään kihloihin vai ei. Plaaah.

 

[QUOTE="mei";26941234]...Ja heillä kuitenkin tähän kuukauteen on mahtunut jo paljon riitoja ja erimielisyyksiä![/QUOTE]

Wow! Oikein riitoja ja erimielisyyksiä! Ajatella! :O

Niitähän ei onneksi esimerkiksi 20 vuoden avioliitoissa ole ollenkaan.. :xmas:

 

[QUOTE="töttöröö";26941352]Wow! Oikein riitoja ja erimielisyyksiä! Ajatella! :O

Niitähän ei onneksi esimerkiksi 20 vuoden avioliitoissa ole ollenkaan.. :xmas:[/QUOTE]

No ehkäpä se jotain kertoo suhteen laadusta jos riidellään paljonkin ekan kk aikana, kun yleensä tämä lienee sitä suurta rakkauden huumaa. Ei yleensä ennusta hyvää tulevalle suhteelle

 

Mä luulen, että pitkässä suhteessa on suurempi todennäköisyys sille, että on oppinut kunnolla tuntemaan toisen ihmisen. Mutta silti voi käydä niin, että pikasuhde kestää ikuisesti ja pitkä suhde päättyy kun toinen yhtäkkiä häipyykin 10 vuoden päästä sanomatta sanaakaan.

 

Olisin kyllä huolissani, jos en 10 vuodessa pysty paremmin tutustumaan ihmiseen kuin kuukauden tuttavuuden jälkeen.

Keskimäärin varmasti näin onkin, mutta onhan sitä näitä tapauksia kun esim. 10 vuoden avioliiton jälkeen yhtäkkiä selviää, että miehellä on ollut toinen perhe toisessa kaupungissa ja naisella ei ole ollut asiasta edes minkäänlaista epäilystä. Ei se pitkäkään suhde ole tae siitä, että varmasti tunnet toisen täysin. Ei kai me oikeastaan ikinä tunneta ketään kunnolla.

 

[QUOTE="nuuh";26940948]Tapasin mieheni 15 vuotta sitten eräänä lauantaina ja tiistaina muutin jo hänen luokseen. Tässä me vieläkin ollaan, naimisissa ja yksi lapsi.[/QUOTE]

Ilmeisesti teillä ei sitä alsta ollut tavatessanne?

 

No ehkäpä se jotain kertoo suhteen laadusta jos riidellään paljonkin ekan kk aikana, kun yleensä tämä lienee sitä suurta rakkauden huumaa. Ei yleensä ennusta hyvää tulevalle suhteelle

Tai sitten se kertoo siitä, että luottaa toiseen jo niin paljon, että uskaltaa olla heti oma itsensä, eikä tarvitse pidätellä mitään tunteitaan toiselta. Eivätkä kaikki ihmiset sulkeudu johonkin ihanaan vaaleanpunaiseen hattaraunelmaan suhteen alussa, johon kuuluu vaan siirappiset lässynlässynläälätinät.

 

[QUOTE="vieras";26941481]Keskimäärin varmasti näin onkin, mutta onhan sitä näitä tapauksia kun esim. 10 vuoden avioliiton jälkeen yhtäkkiä selviää, että miehellä on ollut toinen perhe toisessa kaupungissa ja naisella ei ole ollut asiasta edes minkäänlaista epäilystä. Ei se pitkäkään suhde ole tae siitä, että varmasti tunnet toisen täysin. Ei kai me oikeastaan ikinä tunneta ketään kunnolla.[/QUOTE]

Toki ihmiset muuttuvat, aikuistuvat ja kasvavat 10 vuodessa... hyvässä tapauksessa suhde syvenee, huonossa hajoaa...

Mutta muutaman viikon kuluttua yhteen muuttuva on vielä siinä pilvilinna höpö-höpö vaiheessa, jopa kyvytön näkemään toisen ihmisen realistisesti... en kyllä lapsen kanssa muuttaisi vieraan ihmsen kanssa yhteen. Vastuu laosesta on kannettava.

 

[QUOTE="töttöröö";26941488]Tai sitten se kertoo siitä, että luottaa toiseen jo niin paljon, että uskaltaa olla heti oma itsensä, eikä tarvitse pidätellä mitään tunteitaan toiselta. Eivätkä kaikki ihmiset sulkeudu johonkin ihanaan vaaleanpunaiseen hattaraunelmaan suhteen alussa, johon kuuluu vaan siirappiset lässynlässynläälätinät.[/QUOTE]

Rakastuminen vs. rakastaminen... symbioottinen vaihe on ihan luonnollinen, mutta ei siinä kyllä yhteen kannata muuttaa.

 

[QUOTE="vieras";26941530]Rakastuminen vs. rakastaminen... symbioottinen vaihe on ihan luonnollinen, mutta ei siinä kyllä yhteen kannata muuttaa.[/QUOTE]

Vähän hankalaa sitä on rakastaa, jos ei ole ensin rakastunut, eikö?