iu
Mä en ollut tajunnut, että noinkin monet lyöttäytyy yksiin käytännössä ihan tuntemattoman ihmisen kanssa! :O Itse en uskaltais, mutta kiva että tänne ilmoittautuneet ovat onnistuneet uhkapelissään.
Tiedän monia järjestettyjä (ei sama kuin pakko-) avioliittoja, jotka kestäneet vuosikymmeniä erittäin onnellisina. Siis sillai, että ekaa kertaa kohdattu hääyönä. Ei ole mikään välttämättömyys käydä läpi samoja parinmuodostuksen vaiheita kuin Bridget Jones voidakseen löytää sopivan kumppanin.Mä en ollut tajunnut, että noinkin monet lyöttäytyy yksiin käytännössä ihan tuntemattoman ihmisen kanssa! :O Itse en uskaltais, mutta kiva että tänne ilmoittautuneet ovat onnistuneet uhkapelissään.
Samoin minullakin! Ollaan molemmat sitten outojaOonkohan mä sit jotenkin kiero, kun ajattelen, että on ollut jotenkin ihanaa, kun ei olla mun avomiehen kanssa kiirehditty mihinkään... Me seurusteltiin 1,5 vuotta ennen kuin muutettiin yhteen. Käytiin siis treffeillä, hengailtiin, yövyttiin toistemme luona, haaveiltiin.... Elettiin sitä yhteistä arkea aina vähän aikaa kerrallaan ja sitten huokailtiin toistemme perään, kun mentiin omiin koteihimme nukkumaan. Musta se on ollut näin jälkeen päin ihanaa aikaa. Ja kuitenkin molemmat on koko ajan tienny, että tässä on nyt se oikea mulle.
Tiedän, että joissakin kulttuureissa harrastetaan tätä edellen. Onko sun tuntemissa tapauksissa kuitenkin kyse suomalaisista / länsimaisista ihmisistä? Jos on, niin kerrotko lisää? (Liitot kestäneet vuosikymmeniä, eli kyseessä jo iäkkäämpi ikäpolvi - uskoisitko onnistuvan yhtä hyvin vielä nykyaikana, kun yksilön vapaus ja oikeus päättää omista asioistaan ovat niin keskeisessä asemassa kulttuurissamme? Ja nyt ei kyllä tämä liity kovin suoraan ap:n juttuun, mutta uteliaisuuteni heräsi.)Tiedän monia järjestettyjä (ei sama kuin pakko-) avioliittoja, jotka kestäneet vuosikymmeniä erittäin onnellisina. Siis sillai, että ekaa kertaa kohdattu hääyönä. Ei ole mikään välttämättömyys käydä läpi samoja parinmuodostuksen vaiheita kuin Bridget Jones voidakseen löytää sopivan kumppanin.
Järjestettyjä avioliittoja ja niiden "onnistumista" ja "onnellisuutta" ei kyllä voi verrata niihin suhteisiin, jotka perustuvat kahden yksittäisen ihmisen rakastumiseen, rakastamiseen ja omaan haluun olla yhdessä juuri tietyn henkilön kanssa. Järjestetyissä avioliitoissa lienee asennoituminen vähän erilainen, ja ehkä onnistumistakin mitataan vähän eri tavoin. Eikä siinä oikein voi muuta tehdä kuin "päättää" kiintyä nyt sitten tuohon, joka itselle on "osoitettu", kun ei kerran voi kiintyä sellaiseenkaan, jonka itse valitsisi...Tiedän monia järjestettyjä (ei sama kuin pakko-) avioliittoja, jotka kestäneet vuosikymmeniä erittäin onnellisina. Siis sillai, että ekaa kertaa kohdattu hääyönä. Ei ole mikään välttämättömyys käydä läpi samoja parinmuodostuksen vaiheita kuin Bridget Jones voidakseen löytää sopivan kumppanin.
Ei vaan kyllä tämä on se tavallisempi kuvio. Kyllähän moni voi olla alusta asti ihan varma, että kyseessä on Se Oikea, mutta kaikilla ei ole kiirettä tehdä kaikkia asioita samantien. Itse asuin muutaman vuoden jopa eri paikkakunnalla kuin mies, opiskelujen takia, eikä se yhteen muuttaminen oikeastaan edes tuntunut miltään suurelta aseleelta tai isolta muutokselta. En siis koe, että olimme "odottaneet" tai hidastelleet. Ehkä meille tällaiset ulkoisesti näkyvät muutokset ja asiat eivät tuntuneet niin merkityksellisiltä kuin se, mitä itse ajattelimme ja tunsimme. Omassa tuttavapiirissäkin asiat ovat normaalisti tapahtuneet vähän verkkaisemmin kuin kaikki kertarysäyksellä.Oonkohan mä sit jotenkin kiero, kun ajattelen, että on ollut jotenkin ihanaa, kun ei olla mun avomiehen kanssa kiirehditty mihinkään... Me seurusteltiin 1,5 vuotta ennen kuin muutettiin yhteen. Käytiin siis treffeillä, hengailtiin, yövyttiin toistemme luona, haaveiltiin.... Elettiin sitä yhteistä arkea aina vähän aikaa kerrallaan ja sitten huokailtiin toistemme perään, kun mentiin omiin koteihimme nukkumaan. Musta se on ollut näin jälkeen päin ihanaa aikaa. Ja kuitenkin molemmat on koko ajan tienny, että tässä on nyt se oikea mulle.
Mutta jokainen tyylillään!
Kommentoin nyt vielä, että muutaman viikon ja muutaman vuoden väliin mahtuu kaikenlaista...Kenen kannalta liian pian? Kuinka hyvin puoliso pitäisi tuntea ennen yhteenmenoa? Yllätyksiä voi tulla myöhemminkin vaikka olisi tuntenut jo useamman vuoden.
Tiedän Suomessa solmittuja järjestettyjä liittoja, tosin yleensä toinen puolisoista ulkomaalainen. Joillain tullut jo 15 vuotta täyteen ja ovat alle 35v. Plus että länsimaissa asuvia länsimaissa syntyneitä ihmisiä, mutta kulttuuritaustaltaan kaukoidästä olevia henkilöitä on paljonkin järjestetyissä liitoissa.Tiedän, että joissakin kulttuureissa harrastetaan tätä edellen. Onko sun tuntemissa tapauksissa kuitenkin kyse suomalaisista / länsimaisista ihmisistä? Jos on, niin kerrotko lisää? (Liitot kestäneet vuosikymmeniä, eli kyseessä jo iäkkäämpi ikäpolvi - uskoisitko onnistuvan yhtä hyvin vielä nykyaikana, kun yksilön vapaus ja oikeus päättää omista asioistaan ovat niin keskeisessä asemassa kulttuurissamme? Ja nyt ei kyllä tämä liity kovin suoraan ap:n juttuun, mutta uteliaisuuteni heräsi.)
Sinulla ehkä tai minulla tarkoittaako se sitä että niin olisi kaikilla? ...ja mitä sitten?Kommentoin nyt vielä, että muutaman viikon ja muutaman vuoden väliin mahtuu kaikenlaista...
Mistä se sitten kertoo, että järjestetty liitto on kestänyt jo 15 vuotta? Tietysti silloin voi ajatella, että liitto on sinänsä onnistunut, jos onnistumisen mittana pidetään sen kestoa. Liiton kesto ei kuitenkaan kerro mitään siitä, kuinka paljon ihmiset tosiasiassa rakastavat toisiaan, kuinka läheisiä ovat, kuinka hyvin sopivat yhteen, jne. Kuten aiemmin kirjoitin, järjestettyihin liittoihin usein asennoidutaan täysin eri tavoin kuin muihin, itse valittuihin ja "itsestään" alkaneisiin liittoihin. Myös hyvän puolison määritelmä lienee tällöin vähän erilainen, eikä esim. mitään sielun sukulaisuutta edes tavoitella, vaan lähinnä sitä, että tulee toimeen "ihan ok" eikä toinen ole mikään hirviö tai sietämätön olento. Kyllähän joissain kulttuureissa moni ajattelee niinkin, että rakastuminen ja rakkaus ovat huono pohja kestävälle liitolle.Tiedän Suomessa solmittuja järjestettyjä liittoja, tosin yleensä toinen puolisoista ulkomaalainen. Joillain tullut jo 15 vuotta täyteen ja ovat alle 35v. Plus että länsimaissa asuvia länsimaissa syntyneitä ihmisiä, mutta kulttuuritaustaltaan kaukoidästä olevia henkilöitä on paljonkin järjestetyissä liitoissa.
No en nyt tiijä... oon siis jutellut länsimaissa asuvien, omillaankin pärjäävien, koulutettujen rikkaiden perheiden tytärten kanssa asiasta. Kuinka molempien toiveet otetaan huomioon kumppania hakiessa ja että se avioliiton alkutaival muistuttaa paljolti seurustelua - pari ei välttämättä edes asu ensin yhdessä, vaan esim. kaksi lääkisopiskelijaa voivat olla sukupuolensa mukaisessa asuntolassa pari ekaa collegevuotta ja sitten yhteiseen kämppään.Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;26932564:Mistä se sitten kertoo, että järjestetty liitto on kestänyt jo 15 vuotta? Tietysti silloin voi ajatella, että liitto on sinänsä onnistunut, jos onnistumisen mittana pidetään sen kestoa. Liiton kesto ei kuitenkaan kerro mitään siitä, kuinka paljon ihmiset tosiasiassa rakastavat toisiaan, kuinka läheisiä ovat, kuinka hyvin sopivat yhteen, jne. Kuten aiemmin kirjoitin, järjestettyihin liittoihin usein asennoidutaan täysin eri tavoin kuin muihin, itse valittuihin ja "itsestään" alkaneisiin liittoihin. Myös hyvän puolison määritelmä lienee tällöin vähän erilainen, eikä esim. mitään sielun sukulaisuutta edes tavoitella, vaan lähinnä sitä, että tulee toimeen "ihan ok" eikä toinen ole mikään hirviö tai sietämätön olento. Kyllähän joissain kulttuureissa moni ajattelee niinkin, että rakastuminen ja rakkaus ovat huono pohja kestävälle liitolle.
Kummallista se voi olla että luopuu periaatteistaan, mutta ei mahdotonta. Ystävältä kysyisin varmasti suoraan mikä sai mielen muuttumaan. Omasta puolestaan voi päättää miten toimin missäkin tilanteessa, mutta ei muiden, ei puolison, ei ystävän, ei sukulaisten, eikä naapureiden.Siksi kummastuttaa äkillinen kelkankääntäminen, kun tarpeeksi ihana mies tulee kuvioihin.
Onhan tuo silti ihan eri asia. Ja toisaalta näin länsimaisittain ajateltuna tuntuu tosi oudolta, että miksi sitten niiden vanhempien yleensä pitää olla sotkeutuneita asiaan - yksinkertaisinta olisi kuitenkin se, että nuoret valitsisivat itse itselleen sopivan kumppanin. Eihän ystäviäkään valita siten, että on listattu tärkeitä ominaisuuksia - varsinkin kun niitä ihmissuhteissa tärkeimpiä ei usein edes listojen kautta voi rankata (listassa voi toki lukea ulkonäöstä, koulutuksesta ja poliittisista mielipiteistä, mutta henkilökemiat yms mitataan eri tavoin).No en nyt tiijä... oon siis jutellut länsimaissa asuvien, omillaankin pärjäävien, koulutettujen rikkaiden perheiden tytärten kanssa asiasta. Kuinka molempien toiveet otetaan huomioon kumppania hakiessa ja että se avioliiton alkutaival muistuttaa paljolti seurustelua - pari ei välttämättä edes asu ensin yhdessä, vaan esim. kaksi lääkisopiskelijaa voivat olla sukupuolensa mukaisessa asuntolassa pari ekaa collegevuotta ja sitten yhteiseen kämppään.
Ei tuossa ole minusta mitään outoa, mutta SILTI tuokaan ei todista sitä, että puoliso olisi yhtä läheinen ja rakas mitä olisi itse valittu kumppani. Kyllähän ihmiset voivat kiintyä kehen tahansa, jonka kanssa jakavat arkensa ja elämänsä, ja huolestua voi vähän etäisemmänkin ihmisen puolesta - eritoten, jos oma arki, elämä ja vaikka toimeentulo ovat riippuvaisia tästä toisesta ihmisestäOlen myös nähnyt lämpimiä välejä tällaisten vanhempien parien kesken. Mikä pakko olisi viettää aikaa puolison kanssa, kun olisi muutakin tekemistä vapaassa maassa, mutta kun tykkää? Olen nähnyt miten huolestunut puoliso on toisen satutettua itsensä.
Järjestetyissä liitoissa on kyse aika lailla eri asiasta, siksi niitä ei oikein voi ihan täysin verratakaan. Ja useimmiten niihin asennoidutaan täysin eri tavoin, parisuhdekäsityskin voi olla erilainen. Ja ehkä on erilainen jopa käsitys siitä, mitä se rakkaus on... Siinä mielessä saattaa toki "hitsautua kiinni" paremmin, että usein järjestettyjen avioliittojen kulttuureissa avioero ei ole sosiaalisesti erityisen hyväksytty muoto, jolloin liitot kestävät ja kestävät vaikka hammasta purren. Se kesto ei vaan vielä mittaa sitä, kuinka onnellinen tai edes tyydyttävä se liitto on. Kyllähän aiemmin Suomessakin avioliitot olivat pahimmillaan elinkautistuomioita, kun ero ei vaan ollut vaihtoehto.Ei se järjestetty osuus tee siitä sen huonompaa. Itse asiassa saattaa olla, että pari hitsautuu paremminkin yhteen kuin länsimaisittain? Ainakaan ei ole sitä epävarmuutta että saako jo laittaa tekstarin ja seurustellaanko tässä jo vai ei. Ei ole kinaa raha-asioista tai vauvan hankkimisesta. Eihän se kaikille varmaan sopisi, mutta turha sitä ajatella että jokainen järjestetty liitto olisi rakkaudeton. Se vain tulee eri tahtiin.