Liian pian yhteen?

Mitä ajattelisit pariskunnasta, joka on tuntenut toisensa kuukauden, mutta nainen muutti parin viikon päästä tapaamisesta miehen taloon (oma vuokrasopimus päättyi) ja nyt ovat menneet kihloihin? Naimisiin ovat menossa kolmen kuukauden päästä ja häitä järjestellään nyt kovalla tohinalla.

Kyseessä on yksi kaverini. En oikein tiedä mitä ajatella, sillä kaverini on aina ollut järkevä ihminen, on aina sanonut ettei halua esitellä lapselleen mitään vaihtuvia isäehdokkaita (kaverini on siis yksinhuoltaja). Mutta nyt sitten...

Mikä voi aiheuttaa tällaista varomattomuutta päätöksenteossa? Eihän kuukaudessa edes vielä tunne toista ihmistä!

 

:ashamed: myö mentiin naimisiin 12 pv ensitreffeistä.

 

Ei toista välttämättä tunne sen paremmin 10 vuoden "tuntemisen" jälkeen.
Mä en henk.koht. ymmärrä miksi pitää päätään vaivata ja olla mukahuolissaan aikuisen ihmisen suhteesta, etenee se sitten missä tahdissa vaan. Jos ei toimikaan niin onneksi voi sit erota.

Me oltiin tunnettu n. 7kk kun mentiin naimisiin (eli suunnilleen ikuisuus kun vertaa Datastrolaben toimintaan )

 

onkohan tuo järkevää... äijä kuitenki joku narsistipaskiainen..

 

Kuuden vuoden kokemuksella voin sanoa että mitään en muuttais. Eikä ole kenenkään asia mennä kritisoimaan... Me muutettii uhteen pari kk tapaamisesta. Kihlat vaihdettiin 4 kk tapaamisesta ja eka lapsi syntyi reilu vuosi tapaamisesta. Hyvin on menny. Kyl sen tiesi heti Toivotaan että ystävälläsikin menee hyvin, ikävää jos lapset joutuu kärsimään. Meillä ei ollut kummallakaan lapsia aiemmin.

 

Ei toista välttämättä tunne sen paremmin 10 vuoden "tuntemisen" jälkeen.

Niin, "välttämättä". Kyllä yleensä tuntee.

Väittäisin, että jokaisesta ystävästä ja kaveristani on tullut muutamassa kuukaudessa, viimeistään parissa vuodessa ilmi asioita joita en olisi arvannut. Se todellinen karva siis: joillakin jotain todella epämiellyttävää, manipulointia ja valehtelua mitä oli tapahtunut alusta asti. Vasta parissa vuodessa olen voinut väittää tuntevani läheisimpiäkään ystäviäni "oikeasti", kun tunnen sekä hyvät että huonot puolet läheisesti.

Olen ehkä sitten ylivarovainen. Oman mieheni kanssa oltiin tunnettu muutama kuukausi ennen kuin alettiin seurustella, ja vuosi ennen kuin mentiin kihloihin. Sitäkin pidin uskaliaana!

En vain ymmärrä, mikä jumalaton kiire ihmisillä on. Varsinkin sellaisilla ihmisillä, jotka ovat tehneet miesten suhteen virhearviointeja aiemminkin.

 

Olin itsekin ylivarovainen ja mielessäni ihmettelin samalla tavalla kuin ap, KUNNES tapasin nykyisen mieheni, lapsia tuli salamavauhtia, yhteenmuutto, asuntovelka avioliitto. En voi valittaa <3

 

TIESIN kolmannella tapaamisella, että tää on mun ihminen! Vuodet on vain varmistaneet. sen. Joskus sen vain tietää. Yhteen muutettiin tosi pian ja noin puolen vuoden päästä mentiin kihloihin. Mies oli niin hidas ja varovainen

 

Taidat kuitenkin vähän haluta Tuomita siis.

 

No sinänsä joku yhteen muuttaminen, kihlasormusten ostaminen tai edes avioliitto eivät minusta mitään järisyttäviä toimenpiteitä ole, koska eivät ne varsinaisesti sido ihmistä yhtään mihinkään. Jos avioliitto osoittautuu virhevalinnaksi, siitä pääsee kyllä hyvin helposti eroon. Joten siksi en itse jaksaisi kauheasti kauhistella.

Itse en kyllä siinä tapauksessa muuttaisi kovin nopeasti yhteen, jos kuvioissa olisi lapsia. Ei siis siksi, että itse olisin epävarma tunteistani, vaan haluaisin antaa lapsille aikaa, toisaalta tottua ajatukseen ja toisaalta tottua ja tutustua uuteen kumppaniini. Riippuu toki myös siitä, minkä ikäisiä lapsia.

 

Mutta häviäisikö siinä varovaisuudessa jotain?

Siis jos suhde tuntuu hyvältä... tekisikö odottaminen siitä jotenkin vähemmän hyvän?

Jos olet oikeassa, teillä olisi aikaa olla yhdessä ja onnellisia vielä myöhemminkin. Jos olet väärässä, ei ole vielä tullut tehtyä suurempia virheitä. Mikä tuossa on niin kamalaa? Onko se liian epäromanttista?

Toivon kyllä että tämän ketjun pariskunnilla (ja kaverillani) on onnellinen loppu, mutta en voi olla ajattelematta, että jostain ne tulee nekin ihmiset, jotka katuvat virhearviointejaan. Ei jokainen suhde ole ihquihana vain siksi että se tuntuu alussa ihquihanalta.

 

[QUOTE="vieras";26931703]Taidat kuitenkin vähän haluta Tuomita siis.[/QUOTE]

No jos sitä tuomitsemiseksi haluaa sanoa, ihan miten vaan. En ole kaveristani mukahuolissani vaan aidosti huolissani, me ollaan oltu ystäviä jo 20 vuotta ja olen lohduttanut häntä jo monta kertaa aiemmin sydänsuruissa. Kuitenkin hän on tähän asti ollut nuoruuden toilailujen jälkeen järkevä ja varovainen ihminen.

Lapsesta olen enemmän huolissani, koska hän tykkää tästä miehestä jo todella paljon, kutsuu isäksi, jne. Lapsen oma isä ei ole osoittanut mitään kiinnostusta poikaansa kohtaan. Siksi tuntuu jotenkin epäreilulta pientä lasta kohtaan toimia noin varomattomasti.

 

Miten mikään lapsi alkaa kutsua ketään isäksi kuukauden "tuntemisen" jälkeen?

 

Me oltiin tunnettu vähän yli kk kun muutettiin yhteen ja mentiin samalla kihloihin, vuosi kihlautumisesta oli häät ja siitä puoli vuotta niin synty esikoinen, esikoisen syntymästä vajaa puolitoista vuotta kun synty kuopus. Nyt ollaan oltu yhdessä 13 vuotta enkä oo kyllä hetkeekään katunu nopeeta toimintaa. Mun ystävän vanhemmat menivät kihloihin viikon tapaamisesta, naimisiin 4kk siitä ja lapsi tuli myös vuoden sisään. Nyt nää mun ystävän vanhemmat ovat olleet yhdessä jo 32vuotta ja ovat vieläkin tosi rakastuneen oloisia. En siis pitäis kyllä aina huonona tällästäkään ratkasua. Onhan siinä tietty aina riskinsä, mut niin voi olla sillonkin jos tunnetaan se 10v ja sit vasta naimisiin, ihmiset muuttuu.

 

Miten mikään lapsi alkaa kutsua ketään isäksi kuukauden "tuntemisen" jälkeen?

Lapsi tarvitsee isää ja kun oma isä ei ole elämässä mukana, hän kutsuu perheessä olevaa miestä isäksi.

Isäksi sanomista ei voi pakottaa eikä kieltää.

 

Ei toista välttämättä tunne sen paremmin 10 vuoden "tuntemisen" jälkeen.
Mä en henk.koht. ymmärrä miksi pitää päätään vaivata ja olla mukahuolissaan aikuisen ihmisen suhteesta, etenee se sitten missä tahdissa vaan. Jos ei toimikaan niin onneksi voi sit erota.

Me oltiin tunnettu n. 7kk kun mentiin naimisiin (eli suunnilleen ikuisuus kun vertaa Datastrolaben toimintaan )

No näimpä.
Ite menin kihloihin 2pv tuntemisesta ja muutettiin suunnilleen heti samaan aikaan yhteen ja naimisiin päästiin 2kk5pv tuntemisesta ja ollaan oltu 12vuotta yhdessä.

Ei se lyhyt tunteminen sano sitä etteikö vois onnistua.

 

Meikin muutettiin yhteen 2kk tapaamisesta ja nyt yhdessä oltu 10vuotta MUTTA jos olisin yksinhuoltaja, en missään nimessä tekisi hätiköityjä päätöksiä. Silloin kuin tapasin miheni, olin vastuussa vain itsestäni..

 

No mun mielestä on aika naurettavaa olla niin kiireinen että suunnilleen heti ensitapaamisesta pitää muuttaa yhteen, vuoden päästä pitää olla jo hyvinkin naimisissa ja lapsikin jo siinä. Mä itse ajattelen että ihmiset jotka niin kiireisesti toimii on vähän pakkoraossa, eivät jostain syystä oikein löydä itselleen kumppania ja suunnilleen ensimmäisen vastaantulevan kanssa täytyy sitten toimia kiireesti kun ei ole ketään muutakaan löytynyt. Ja mussa se aiheuttaa lähinnä sääliä. Tiedän lähipiiristä monia joilla noin pikasuhteet ei ole toimineet ja lapsethan siinä eniten kärsii. Ei kyllä tunnu aikuisten ihmisten touhuilta moinen vaan lähinnä surkuhupaisalta teinitouhuilta. Mutta jokainen tyylinsä mukaan...

 

Miten mikään lapsi alkaa kutsua ketään isäksi kuukauden "tuntemisen" jälkeen?

En ole 100% varma miten siinä kävi, kun en ole kysellyt, mutta tietääkseni lapsen äiti kannusti poikaansa, että tuota miestä saa kutsua isäksi. Ja ihan mieluusti nähdäkseni kutsuu, kun lapsi tykkää miehestä kovasti.

 

Ei se lyhyt tunteminen sano sitä etteikö vois onnistua.

No ei tietenkään! Jokainen onnistunut parisuhde on joskus alkanut lyhyestä tuntemisesta.

Mietin lähinnä, mitä siinä oikeasti menettää, jos odottaa ja on varovainen? Sen alkuhuuman tunteen vai minkä?

 

Niin, "välttämättä". Kyllä yleensä tuntee.

Väittäisin, että jokaisesta ystävästä ja kaveristani on tullut muutamassa kuukaudessa, viimeistään parissa vuodessa ilmi asioita joita en olisi arvannut. Se todellinen karva siis: joillakin jotain todella epämiellyttävää, manipulointia ja valehtelua mitä oli tapahtunut alusta asti. Vasta parissa vuodessa olen voinut väittää tuntevani läheisimpiäkään ystäviäni "oikeasti", kun tunnen sekä hyvät että huonot puolet läheisesti.

No näissä parisuhde tapauksissa on varmaa vietetty enemmän aikaa yhdessä kuin sinä kavereidesi kanssa? Eri asia asua saman katon alla heti kuin nähdä tuttua tai kaveria silloin tällöin. Kyllä ne arvaamattomat asiatkin tulevat nopeammin esiin. Ja eihän ne suhteet ole varmaan edes jatkuneet pidempään. Tässä olet saanut vastauksia vain niiltä jotka sanovat että nopealla etenemisellä on myös hyvät mahdollisuudet jatkua Ja nämä ovat nopeasti huomanneet viettämällä paljon aikaa keskenään.

 

No ei tietenkään! Jokainen onnistunut parisuhde on joskus alkanut lyhyestä tuntemisesta.

Mietin lähinnä, mitä siinä oikeasti menettää, jos odottaa ja on varovainen? Sen alkuhuuman tunteen vai minkä?

Jos vaan tietää että toinen on se oikea niin sikskö pitäisi odottaa ettei sinun kaltaiset "ystävät" ala tuomita, moralisoida ja jauhaa palstoilla paskaa?
Kenelläkään ei tässä maailmassa kuitenkaan aikaa ole rajattomasti.

 

[QUOTE="Noh";26931918]No näissä parisuhde tapauksissa on varmaa vietetty enemmän aikaa yhdessä kuin sinä kavereidesi kanssa? Eri asia asua saman katon alla heti kuin nähdä tuttua tai kaveria silloin tällöin. Kyllä ne arvaamattomat asiatkin tulevat nopeammin esiin.[/QUOTE]

Tulevatko? Miksi sitten niin kovin moni salamarakastunut tuttuni on eronnut puolisostaan kun esimerkiksi vuoden päästä paljastuukin ihmisestä puolia joista hänellä ei ollut aavistustakaan? Epäonnistuvatko nämä ihmiset jossain tärkeissä tutustumisrituaaleissa vai mistä on kyse?

En vertaa ihmisten parisuhteita minun kaverisuhteisiini, huoh. Mutta väitän, ettei vielä kolmen viikon seurustelu (ei yhdessäasuminen) ja viikon yhdessäasuminen kerro ihmisestä niin paljon, että tuntevat toisensa ah niin paljon läheisemmin kukaan oppii tuntemaan läheiset ystävänsä. Älkää nyt viistikö...

 

Jos vaan tietää että toinen on se oikea niin sikskö pitäisi odottaa ettei sinun kaltaiset "ystävät" ala tuomita, moralisoida ja jauhaa palstoilla paskaa?
Kenelläkään ei tässä maailmassa kuitenkaan aikaa ole rajattomasti.

Okei, ihan miten vaan. Sitähän minä olen tässä koko ajan ajanut takaa, että ihmisten pitäisi ajatella MINUA ennen kuin muuttavat yhteen. Just.

Aikaa ei ole rajattomasti, ei. Minäkin voisin päättää alkaa nauttia jokaisesta päivästä niin, että päätän jokaisen päivän olevan joulu, otan tuhottomasti velkaa ja ostelen itselleni joka päivä joululahjoja, koska minusta on niin tavattoman mukavaa avata kenkäpaketteja ja jokainen ostamani kenkäpari nyt vaan sattuu olemaan "oikea". Minä TIEDÄN sen sisimmässäni!

Mutta en tee niin, koska on mahdollista nauttia elämästä, tiedostaa että elämä on rajallinen JA SILTI olla varovainen. Miksi kaikki pitää saada heti nyt? On mahdollista tietää että joku on "se oikea" ja antaa sen tunteen kasvaa ilman että täytyy parissa viikossa sitoutua koska OMG NYT MUUTETAAN YHTEEN JA MENNÄÄN NAIMISIIN KOSKA TÄMÄ TUNNE ON IKUINEN, MINÄ "TIEDÄN" SEN!!!

Väliäkö sillä on "jauhanko palstoilla paskaa". Olenko maininnut ketään nimeltä? Jauhan täällä paskaa koska en tiedä mitä kaverilleni asiasta sanoisin. Ei ehkä kannata sanoa mitään, onnitella vain ja toivoa parasta.

 

Tulevatko? Miksi sitten niin kovin moni salamarakastunut tuttuni on eronnut puolisostaan kun esimerkiksi vuoden päästä paljastuukin ihmisestä puolia joista hänellä ei ollut aavistustakaan? Epäonnistuvatko nämä ihmiset jossain tärkeissä tutustumisrituaaleissa vai mistä on kyse?

En vertaa ihmisten parisuhteita minun kaverisuhteisiini, huoh. Mutta väitän, ettei vielä kolmen viikon seurustelu (ei yhdessäasuminen) ja viikon yhdessäasuminen kerro ihmisestä niin paljon, että tuntevat toisensa ah niin paljon läheisemmin kukaan oppii tuntemaan läheiset ystävänsä. Älkää nyt viistikö...

Mikäs se ap:n nikki olikaan??! En halua tuomita mutta No jos aletaan saivartelemaan niin ethän säkään vissiin ystäviesi kanssa heti ole läheinen. Kyllä noissa parisuhteissa oppii tuntemaan toisen pikkasen nopeammin saman katon alla kuin sä ystävystyt ja lähestyt kaverisi kanssa. siinä olet oikeassa ettet vertaa parisuhteita kaverisuhteita vaikka sitä teetkin

Myönnän kyllä sen että aika uhkarohkeaa ystävältäsi hypätä noin nopeasti miehen matkaan kun lapsia on kuvioissa. Toisaalta jos häneltä oli vuokrasopimus loppumassa niin miksei saman katon alle jos toisella kerran talo on. Typerää toisaalta etsiä uusi asunto, asua siellä puoli vuotta jonka jälkee muuttaa miehen luokse kun voi saman tien katsoa miltä yhteinen tulevaisuus näyttää.