Mitä olen tehnyt väärin, kun arvostelua tulee joka tuutista?

["nuori äiti"]

Juu, olen nuori äiti. Sain lapseni 18-vuotiaana, koulu jäi kesken (se kai se suurin kauhistuksen aihe onkin...) Nyt syksyllä jatkan taas opintoja ja olen ratkaisuuni tyytyväinen. Koulu joustaa paremmin kuin työ, varsinkin alussa lapsi saattaa sairastella paljon hoidon aloittamisen myötä. Minulla on työssäkäyvä mies, kaksi koiraa ja ihan kiva vuokra-asunto.

Miksi minua niin rankalla kädellä arvostellaan? Kenellä on oikeus sanoa, että nuoruutesi menee hukkaan? Miten se menee hukkaan? Tuntemalla suurinta rakkautta jota vain voi kokea? En ymmärrä, miten kukaan kehtaa sanoa minulle noin. Minun nuoruudessani ei ollut eikä ole mitään vikaa. Olen hyvinkin onnellinen. Sekö ihmisiä sitten vituttaa? Luulivat, että minä olen taas yksi teiniäiti, joka ei jaksa hoitaa lastansa ja ryyppää kaikki viikonloput? En vain kykene ymmärtämään. Hoitoapua en ole kaivannut, omaa aikaa saan kun pyydän miestä olemaan lapsen kanssa ja lähden vaikka kaverille kahville. Kerran kävin baarissa kun muksu oli vuoden. Hoidan kodin, harrastan koirien kanssa ja olen paras äiti lapselleni.

Silti tämä arvostelu sattuu. Kun sitä tekee lähipiiri, sukulaiset ja jopa tuntemattomat. Minut on leimattu tietämättä elämästäni kuitenkaan yhtään mitään. Kaikki tietävät miten minun olisi pitänyt tehdä. En ollut edes kovin nuori mielestäni, siis nuori äidiksi. olen hoitanut hommani paremmin kuin hyvin, eikä elämä voisi enää paljoa paremmin mennä

Kai tämä mollaaminen ja paremmin tietäminen loppuu joskus?

 

[fghhj]

olet tehnyt lapsesi liian nuorena, siinä se, siis muiden mielestä

 

["tiuku"]

Varmasti olet hyvä äiti - en sitä epäile hetkeäkään. Ainoa asia mitä näissä mietin on tämä jatkumo: Lapsuus on lyhyt aika elämässä, samoin nuoruus. Aikuinen saa olla loppuelämän. Saa kantaa vastuuta ja velvollisuuksia. Miksi siis nuoruutta ei voisi elää hetken pidempään? Mikä kiire aikuisuuteen?

 

[rietas]

Eihän heillä ole joku syy arvosteluun, siis tarkoitan että oletko esim. aiemmin ollut sen tyyppinen, että et niin kovin äidillinen? Tai vaikka koulunkäyntisi ollut hieman takkuilevaa, tms? Eli että oletkin muuttunut äidiksi tulon jälkeen, mutta läheisillä on pelko, ettei muutos ole pysyvää?

Jos olet aina ollut vastuullinen, käynyt koulut tunnollisesti ja muutoinkin ihan fiksu nuori nainen, niin on todella outoa ja kurjaa että asenne on heillä noin negatiivinen.

 

["ilona"]

Tiedän hyvin miltä sinusta tuntuu. Itse olin jatkuvan arvostelun kohteena koko lapsen vauva-ajan (en samasta syystä kuin sinä) ja kun arvostelija on sukulainen jota näkee viikottain niin olihan se tosi rankkaa. Ja kun arvostelu oli täysin aiheetonta. En oikein osaa sanoa muuta neuvoa kuin että paukauta sanoa joku kerta suorat sanat arvostelijalle. Jospa se pistäis vähän miettimään...

 

[ap.]

Minä taas en ymmärrä, mikä sen nuoruuden ja aikuisuuden erottaa? olen edelleenkin nuori, vaikka minulla on lapsi. Nuori aikuinen. Ei siihen liity lapset millään tavalla. Toki se tuo vastuuta ja kasvattaa ihmistä paljon (ainakin minua on kasvattanut), mutta nuoruudestani en ole luopunut. Höpsöttelen paljon lapseni kanssa, innostun lapsellisistä jutuista, pidän muodista, kauneudesta, sisustamisesta yms normaaleista asioista. Pitäisin näistä asioista ilman lastakin. Tuntuu, että ihmiset ajattelevat lapsen olevan joku loukku, joka vangitsee ja kahlitsee. Ei kai muuten sanottaisi että nuoruus menee hukkaan. Lapsi on kauneinta ja rakkainta elämässäni, en olisi suonut hänen saapuvan yhtään myöhemmin

Tässä on myös se puoli, että muksuni tulee täysi-ikäiseksi kun olen alta nelikymppinen. En usko, että silloin olisin täydessä terässä pitämään huolta vaikka 10-vuotiaasta lapsesta. Nyt olen nuori, eläväinen ja jaksavainen ja uskon, että lapsenikin saa minusta nuorena enemmän irti Oma äitini oli 30 kun sai minut, ja aika väsynyt hän alkoi olemaan kun olisin häntä eniten tarvinnut. Toki se riippuu ihmisestä, ikä on loppupeleissä vain numeroita.

 

["hehe"]

[QUOTE="tiuku";26596227]Varmasti olet hyvä äiti - en sitä epäile hetkeäkään. Ainoa asia mitä näissä mietin on tämä jatkumo: Lapsuus on lyhyt aika elämässä, samoin nuoruus. Aikuinen saa olla loppuelämän. Saa kantaa vastuuta ja velvollisuuksia. Miksi siis nuoruutta ei voisi elää hetken pidempään? Mikä kiire aikuisuuteen?[/QUOTE]

Höpsö, kuka määrittää mitä nuoruus on? Nykyään naurattaa nämä ikilapset jotka viettää tätä "nuoruuttaan" säälittävästi kolmekymppiseksi.
LApsia saadaan ihan liian myöhään. 20-30 on vielä erittäin hyvä.
Minä ainakin elin nuoruuteni, ihan kokonaan. Nuoruuteeni kuului pienet lapset.

 

[Maailma muuttuu]

Joskus aikoinaan et edes olisi ollut mikään nuori äiti. Nykyään lapsentekoa on lykätty myöhemmäksi ja jopa minulle sanottiin, että noin nuorena alat lapsia tekemään (olin kuitenkin 25 vuotta). Kumminkin lapsia kannattaa minusta tehdä vähän nuorempana kuin vanhana, sillä nuorimmaisen tein 38 vuotiaana ja olin kyllä ihan raato. Samanlaista kuria en jaksa pitää kuin ensimmäisen lapsen kanssa. Olin paljon parempi äiti silloin kun nyt vanhempana. Joku muu saattaa kokea asiat toisin, mutta hölmöä arvostella jonkun toisen ratkaisuja. Kun sinun lapsesi ovat jo reippaita koululaisia, kaverit vasta painivat vauva-ajan väsymyksen kanssa

 

[Littledeath]

Älä kuuntele muiden mielipiteitä tuossa asiassa. Helpottaa kummasti kun oppii ajattelemaan että minä teen näin, ja jos se joitakin haittaa niin se on heidän ongelmansa. Itse koin myös arvostelua joka paikassa, mutta en enää välitä siitä.

 

[ap.]

Ja kyllä, olen aina ollut tunnollinen ja normaali. Ei ole ryyppääminen kiinnostanut, koulun hoidin kiitettävästi jne. Joskus tulee mieleen, että onko tässä kateus takana vai mitä... Sukulainen, joka sai lapsen 32-vuotiaana minulle aina valittaa väsymystä ja kuinka on vaikeaa ja hankalaa, mutta muistaa kuitenkin arvostella minun vääriä valintojani.

 

[hahaha]

Ja kyllä, olen aina ollut tunnollinen ja normaali. Ei ole ryyppääminen kiinnostanut, koulun hoidin kiitettävästi jne. Joskus tulee mieleen, että onko tässä kateus takana vai mitä... Sukulainen, joka sai lapsen 32-vuotiaana minulle aina valittaa väsymystä ja kuinka on vaikeaa ja hankalaa, mutta muistaa kuitenkin arvostella minun vääriä valintojani.

Ok mulle tuli heti mieleen kateus. Minun miehen sisko käyttäytyi mua kohtaan noin, olimme 21v ja 26v, oikein hyvässä iässä omasta mielestä joten kommentit tuntui hassuilta häneltä, muut oikein ihastelivat sopivaa ikäämme. Tämä samainen nainen myönsi kännipäissään kateuden olevan syynä kommenteilleen.

 

["sama"]

Ok mulle tuli heti mieleen kateus. Minun miehen sisko käyttäytyi mua kohtaan noin, olimme 21v ja 26v, oikein hyvässä iässä omasta mielestä joten kommentit tuntui hassuilta häneltä, muut oikein ihastelivat sopivaa ikäämme. Tämä samainen nainen myönsi kännipäissään kateuden olevan syynä kommenteilleen.

ja sai esikoisen 33vuotiaana

 

["vieras"]

Mulle ei kovin suoraan kukaan sanonut, mutta tuollaista asennetta on aika monella kun nuorena lapsen saa. Ja sitten ne jotka viisastelee et " myöhemmin kaduttaa kun nuoruus jäi elämättä".
Mä sain ekan lapsen about sun ikäisenä, nyt lapsi on jo kymmenen ja lisääkin on saatu. Ja en ole ikinä katunut, enkä koe et nuoruus olis jäänyt elämättä.
Ja oon opiskellu yliopistotutkinnon kun lapsi oli pieni. Hyvin menee ja itse ajattelen et on suuri rikkaus saada lapsia jo nuorena.

 

[ap.]

Hmm, mikä sen kateuden sitten oikein tekee? En ymmärrä. Kyllä hänkin olisi voinut niitä lapsia ruveta aikaisemmin vääntämään... Huh.

 

[rietas]

Ja kyllä, olen aina ollut tunnollinen ja normaali. Ei ole ryyppääminen kiinnostanut, koulun hoidin kiitettävästi jne. Joskus tulee mieleen, että onko tässä kateus takana vai mitä... Sukulainen, joka sai lapsen 32-vuotiaana minulle aina valittaa väsymystä ja kuinka on vaikeaa ja hankalaa, mutta muistaa kuitenkin arvostella minun vääriä valintojani.

No sitten, jos ei ole kerta kaikkiaan mitään aihetta arvosteluun, niin voit heittää sinäkin hetkeksi hienotunteisuuden nurkkaan ja äsähtää takaisin! Törkeää nurista sinulle turhaan. Ei sellaista tarvitse sietää.

 

[astrolabe]

Luultavasti olet silloin elänyt kuten olet parhaaksi katsonut. Siihen itse kykenemättömät tykkäävät arvostella toisten ratkaisuja. Arvostelijoiden pitäisi keskittyä omaan elämäänsä ja kehittää omaa rohkeuttaan elää tosiksi ne asiat, joista haaveilevat. Jäisi vähemmän aikaa toisten asioiden tonkimiseen ja enemmän nauttimiseen, kun tää on kuitenkin se ainut elämä.

 

[ap.]

Tuntuu, että nykyään sitä nuoruutta pitäisi elää jonnekin kolmevitoseksi ennen kuin edes miettii lasten tekoa. Itse en vain ymmärrä,miten sitä nuoruutta sitten kuuluisi viettää. Miksi lapsi jotenkin pilaa nuoruuden? Minusta on ihan päinvastoin.

 

[Myry vaan]

Ihmettelen luulevatko arvostelijat että lapsen saa jollain cancel-napilla pois elämästäsi? Tai siis että mitä he hyötyvät siitä että urputtavat lapsenteosta, lapsi on nyt olemassa ja sinä olet hänelle loistoäiti, onnellinenkin vielä.

Pää pystyyn, vastaa arvostelijoille että "Olen kuule onnellinen näin ja pärjään hyvin, että kiitos vain."

Elämä ei aina mene siinä tavanomaisessa järjestyksessä, ja silti voi olla tyytyväinen ja todeta että tämä on MINUN elämäni ja nämä ovat MINUN valintojani, ja hyvä niin. <3

 

[rietas]

Tuntuu, että nykyään sitä nuoruutta pitäisi elää jonnekin kolmevitoseksi ennen kuin edes miettii lasten tekoa. Itse en vain ymmärrä,miten sitä nuoruutta sitten kuuluisi viettää. Miksi lapsi jotenkin pilaa nuoruuden? Minusta on ihan päinvastoin.

Tosiasia kuitenkin on, että ei tuo kaikilla toimi. Onhan niitä nähty, nuoria äitejä, jotka tulevatkin kohta katumapäälle lapsenhankinnasta, lapsi jää biletyksen jalkoihin, äiti tipahtaa ns. normaalielämästä kun ei ole koulutusta eikä töitä. Ja toisaalta, ihan samalla tapaa voi käydä vaikka vanhempanakin ne lapset "hankkii".

Kiva kuulla, että olet onnellinen. Kaikkea hyvää jatkossa, osoitat arvostelijoille kuinka väärässä he ovatkaan -toivottavasti älyävät pian olleensa törkeitä ja osaavat pyytää anteeksi.

 

[entinen nuori äiti]

Voi olla että huomaat joitain asioita vasta vuosien saatossa joita nyt et vielä kykene arvioimaan.

Sain ensimmäisen lapseni 17 vuotiaana. En ryypännyt ja riekkunut minäkään. Olin hyvin onnellinen lapsesta. Aikaa kului peräti seitsemän vuotta ja tein seuraavan lapsen. Nyt toinen lapsikin on seitsemän ja minulla ikää 32 vuotta. Täytyy myöntää että nyt olen alkanut miettimään mihin nuoruuteni katosi (tai nuori aikuisuuteni). Eihän se toki pilalle lapsen saannista mennyt eikä lapsen tekeminen ole pahimpia asioita joita voi nuorella iällä tehdä, mutta kuitenkin..
Muut ystävät ympärillä tekevät lapsia ja elävät ihanaa vauva-aikaa, mutta minä en voi enää kuvitellakkaan tekeväni kolmatta. Nyt kun lapset kasvavat haluan ottaa selville millaista on elää "aikuisen" ihmisen elämää ilman, että vieressä on joku pieni joka vaatii jatkuvaa valvontaa ja hoitoa. Sellaisesta minulla ei ole mitään kokemusta, koska muutin ensimmäiseen omaan kotiin viimeisilläni raskaana. En surrut silloin sen kokemuksen "menettämistä", mutta nyt olen asiaa paljon miettinyt. Paras olisi kun olisin lapseni saanut joitain vuosia myöhemmin.

En tiedä saatko kirjoituksestani selville mitä yritän kertoa. En ole missään nimessä tuomitsemassa, olenhan itsekkin ollut samassa tilanteessa tuomitsevien katseiden alla. Toivotan sinulle oikein paljon onnea ja jaksamista. Pärjäät varmasti hienosti

 

["pah"]

Minä taas en ymmärrä, mikä sen nuoruuden ja aikuisuuden erottaa? olen edelleenkin nuori, vaikka minulla on lapsi. Nuori aikuinen. Ei siihen liity lapset millään tavalla. Toki se tuo vastuuta ja kasvattaa ihmistä paljon (ainakin minua on kasvattanut), mutta nuoruudestani en ole luopunut. Höpsöttelen paljon lapseni kanssa, innostun lapsellisistä jutuista, pidän muodista, kauneudesta, sisustamisesta yms normaaleista asioista. Pitäisin näistä asioista ilman lastakin. Tuntuu, että ihmiset ajattelevat lapsen olevan joku loukku, joka vangitsee ja kahlitsee. Ei kai muuten sanottaisi että nuoruus menee hukkaan. Lapsi on kauneinta ja rakkainta elämässäni, en olisi suonut hänen saapuvan yhtään myöhemmin

Tässä on myös se puoli, että muksuni tulee täysi-ikäiseksi kun olen alta nelikymppinen. En usko, että silloin olisin täydessä terässä pitämään huolta vaikka 10-vuotiaasta lapsesta. Nyt olen nuori, eläväinen ja jaksavainen ja uskon, että lapsenikin saa minusta nuorena enemmän irti Oma äitini oli 30 kun sai minut, ja aika väsynyt hän alkoi olemaan kun olisin häntä eniten tarvinnut. Toki se riippuu ihmisestä, ikä on loppupeleissä vain numeroita.

Tässä tosdiste siitä että et todellakaan ole aikuinen. Kuvitelmasi siitä että neljäkymppisellä on jo toinen jalka haudassa kertoo kehityksen tasosta tarpeeksi. Anteeksi kovasti vaan, mutta tuohan on ihan aivopieru juttu.

Ja mitä tarkoittaa nuoruus. Se tarkoittaa sitä että voi etsiä itseää vapaasti, olla vastuussa vaan itsestään ja ennen kaikkea oppia olemaan yksi. Sinä olet hypännyt yli täysin yksinolemisen suoraan perheestä perheeseen. Suoraan lapsuudesta aikuisuuteen. Nyt kun alatkin ehkä vielä hakea itseäsi -usko pois 90% tekee niin vielä rutkasti yli 20 vuotiainakin, siitä saa tutaa lapsesi myös.

Anteeksi provosoitumiseni, ajattelin että olet alkuun ihan järkevä nuoriäiti, kommentisi paljastivat sen normitotuuden.

 

[ap.]

rietas, ihan kuin itse sanoitkin, ei ole välttämättä iästä kiinni tuo milloin biletyskausi tulee ja kuinka hyvin lapsensa hoitaa. Tunnen monia ikäisiäni äitejä, jotka ovat aivan normaaleja ihmisiä ja hoitavat lapsensa hyvin. Toisaalta taas tunnen vanhempia ihmisiä, joille vauvan tuoma vastuu ja sitovuus tuli yllätyksenä. Heillä on vaikeuksia, kun ovat tottuneet elämään elämänsä niin kuin huvittaa. Minusta siis on törkeää oletusarvoisesti olettaa,että koska olen nuori, epäonnistun tässä äitinä olemisessa. Olen kyllä heille jo näyttänyt, kuinka väärässä ovatkaan

 

["pah"]

Voi olla että huomaat joitain asioita vasta vuosien saatossa joita nyt et vielä kykene arvioimaan.

Sain ensimmäisen lapseni 17 vuotiaana. En ryypännyt ja riekkunut minäkään. Olin hyvin onnellinen lapsesta. Aikaa kului peräti seitsemän vuotta ja tein seuraavan lapsen. Nyt toinen lapsikin on seitsemän ja minulla ikää 32 vuotta. Täytyy myöntää että nyt olen alkanut miettimään mihin nuoruuteni katosi (tai nuori aikuisuuteni). Eihän se toki pilalle lapsen saannista mennyt eikä lapsen tekeminen ole pahimpia asioita joita voi nuorella iällä tehdä, mutta kuitenkin..
Muut ystävät ympärillä tekevät lapsia ja elävät ihanaa vauva-aikaa, mutta minä en voi enää kuvitellakkaan tekeväni kolmatta. Nyt kun lapset kasvavat haluan ottaa selville millaista on elää "aikuisen" ihmisen elämää ilman, että vieressä on joku pieni joka vaatii jatkuvaa valvontaa ja hoitoa. Sellaisesta minulla ei ole mitään kokemusta, koska muutin ensimmäiseen omaan kotiin viimeisilläni raskaana. En surrut silloin sen kokemuksen "menettämistä", mutta nyt olen asiaa paljon miettinyt. Paras olisi kun olisin lapseni saanut joitain vuosia myöhemmin.

En tiedä saatko kirjoituksestani selville mitä yritän kertoa. En ole missään nimessä tuomitsemassa, olenhan itsekkin ollut samassa tilanteessa tuomitsevien katseiden alla. Toivotan sinulle oikein paljon onnea ja jaksamista. Pärjäät varmasti hienosti

Tässä on viiaita sanoja - surullista on se että ap on nyt juuri siinä iässä että kuvittelee tietävänsä jo kovin kovin paljon ja se tuppaa näkymään tietynlaisena näsäviisautena ja siinäkin että vanhempaa (kokeneempaa) ei haluta kuulla/ kuullaan ihan väärin.

Vasta iän myötä tajutaan mitä ne "arvostelijat" oikeasti tarkoittivat. Ei välttämättä missään nimessä pahaa, päinvastoi, koittivat ajatella tätä nuorta ja hieman selvittää mitä saattaa "menettää" lupouessaan nuoruudesta.

Äitinä hän pärjänee hyvin, en sitä epäile sinällään. Mutta lapsiahan hän hieman kuulostaa edelleen olevan. Niin kuin meistä kaikki tuossa iässä.

 

[ap.]

[QUOTE="pah";26596419]Tässä tosdiste siitä että et todellakaan ole aikuinen. Kuvitelmasi siitä että neljäkymppisellä on jo toinen jalka haudassa kertoo kehityksen tasosta tarpeeksi. Anteeksi kovasti vaan, mutta tuohan on ihan aivopieru juttu.

Ja mitä tarkoittaa nuoruus. Se tarkoittaa sitä että voi etsiä itseää vapaasti, olla vastuussa vaan itsestään ja ennen kaikkea oppia olemaan yksi. Sinä olet hypännyt yli täysin yksinolemisen suoraan perheestä perheeseen. Suoraan lapsuudesta aikuisuuteen. Nyt kun alatkin ehkä vielä hakea itseäsi -usko pois 90% tekee niin vielä rutkasti yli 20 vuotiainakin, siitä saa tutaa lapsesi myös.

Anteeksi provosoitumiseni, ajattelin että olet alkuun ihan järkevä nuoriäiti, kommentisi paljastivat sen normitotuuden.[/QUOTE]

En kyllä ajattele että nelikymppinen on jalka haudassa. Mutta totuus se on, että nelikymppinen on 20 vuotta vanhempi kuin kaksikymppinen, fysiologinen fakta, jota ei voi kiistää. Totta kai nelikymppinen varmasti pystyy huolehtimaan lapsesta, niin huolehti minunkin äiti minusta. Mutta vetosin omaan kokemukseeni, ja sanoin että oma äitini ei jaksanut olla niin läsnä juuri silloin kun olisin häntä tarvinnut. Hänen voimansa meni työssäkäymiseen ja muihin perusjuttuihin, joiden hoitamisen jälkeen ei oikein aikaa esimerkiksi jollekin kivan tekemiselle riittänyt. Olisin halunnut seikkailla hänen kanssa metsässä, käydä tapahtumissa jne, mutta hänellä ei ollut siihen voimia. Jollakin muulla varmaan on, ei siinä.

Ja tuosta perheestä perheeseen hyppimiseen, muutin kotoani 16-vuotiaana, opiskelin ja elin omaa elämääni kaksi vuotta ennen raskautumista. En ole koskaan tosin viihtynyt ikäisteni seurassa ja mieskin on kymmenen vuotta vanhempi. En tiedä mitä se meinaa vai meinaako mitään, mutta monet ovat sanoneet etteivät uskoisi niin nuoreksi. Olen aina ollut todella rationaalinen (ärsyttävyyteen asti, minua kismittää kaikki asiat, jotka eivät käy järkeen) ja tunnollinen, vastuullinen ihminen. Olen ollut tälläinen aina, lapsesta asti. En ole koskaan lähtenyt nuorten typeryyksiin mukaan, vaan tehnyt niin kuin parhaaksi näen. En ole ollut kovinkaan altis ulkopuolisille vaikutteille. Siksi juuri en voikaan käsittää tätä arvostelua... Mutta ehkä minun ei tarvitse.

 

["tiinuli"]

rietas, ihan kuin itse sanoitkin, ei ole välttämättä iästä kiinni tuo milloin biletyskausi tulee ja kuinka hyvin lapsensa hoitaa. Tunnen monia ikäisiäni äitejä, jotka ovat aivan normaaleja ihmisiä ja hoitavat lapsensa hyvin. Toisaalta taas tunnen vanhempia ihmisiä, joille vauvan tuoma vastuu ja sitovuus tuli yllätyksenä. Heillä on vaikeuksia, kun ovat tottuneet elämään elämänsä niin kuin huvittaa. Minusta siis on törkeää oletusarvoisesti olettaa,että koska olen nuori, epäonnistun tässä äitinä olemisessa. Olen kyllä heille jo näyttänyt, kuinka väärässä ovatkaan

Höpsis sä mitään ole vielä näyttänyt. Vata 10-15 vuoden päästä. Tässä puhutaan pitemmistä jakoista kuin sun omaikä vielä edes on. Et kuule raka kulta voi vielä tietää paljokaan mitä tuleman pitää, vaikkapa biletyssaralla.

Minulla on tuttavapiirissä 3 17-18v äidiksi tullutta. Arvannetko ero prosentin, näin kun ollaan nyt 35 vuotiaita...