En koskaan avaa tietokonetta lapseni ollessa valveilla.

  • Viestiketjun aloittaja säälittää
  • Ensimmäinen viesti
säälittää
Ystäväni on koneella kokoajan, vaikka hänellä on n. 2v lapsii. Olen sanonut, ettei koneella voi lasta kasvattaa. Säälittää, kun lapsi leikkii yksin ja virikkeenä on vain omat lelut ja tv. En sillä, etteikö lapsen pidä leikkiä yksinkin, mutta sitähän lapsi tekee jo kun valmistaa ruokaa tai siivoaa. Minusta muutoin on annettava lapselle aikaa, luettava, leikittävä ja hulluteltava yhdessä :/
Pyydänkin aika usein, että saisiko hänen lapsi tulla meille leikkimään lasten kanssa ja voi miten hän meillä viihtyykään, kun ei tarvitse yksin lelujen kanssa näperrellä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja säälittää;26459939:
Pyydänkin aika usein, että saisiko hänen lapsi tulla meille leikkimään lasten kanssa ja voi miten hän meillä viihtyykään, kun ei tarvitse yksin lelujen kanssa näperrellä.
No mutta täähän sitten toimii kaikille osapuolille, eikös?
 
Yksi lapsen kaltoinkohtelun muoto se on tuokin: opettaa lapselle että hän on maailman napa, jonka hereilläoloaika kaikki pyörii hänen ympärillään eivätkä vanhemmat silloin voi surffata, tehdä töitä, hoitaa pankkiasioita tai edes lähettää lapsen kuvia mummille...

:(
 
"vieras"
Tuota noin. Mistä tiedät, että ystäväsi on koneella aivan koko ajan? Meillä on koneet auki aina, niillä on helppo piipahtaa, siinä tarvii tuntitolkulla istua. Ja jos oikeasti huolettaa ja säälittää, ole ihminen ja tee ls-ilmoitus!
 
"mä"
liika on liikaa mutta meidän arki ei pyörisi jos en kävisi päivälläkin välillä koneella.
Monet asiat saa hoidettua kätsysti verkon/netin kautta eikä tarvitse lähteä lapsen kanssa jonottelemaan .
 
????
Miten onnistut laittamaan ruoan, tai pesemään pyykkiä, käymään vessassa/suihkussa?
Kyllä kiirettä sulla pisaa lapsen nukkuessa... koska nuokin toiminnot on lapsen kanssa leikkimisestä pois...O-ou..
 
ap.........
Lapseni on päiväunilla, nukkuu yleensä n. 2-2,5h. Ei ihme, jos lapsilla puheen tuottamisessa ongelmia tai myöhemmin psyykkisiä ongelmia, kun lasten kanssa ei leikitä ja olla yhdessä. Millaiset muistot lapselle jää, jos äiti istuu 24h koneella?
 
Deleted member 70007
Okei. Jos se on KOKO AJAN tietokoneella, se on huolestuttavaa.
Vaikka nyt palstailenkin, laulan samalla 8-kuiselle Aa, aa, Heikki-laulua.
Tosiaan lapselle on annettava aikaa, mutta se ei tarvi sitä 10 tuntia vuorokaudessa. Ite touhuan pikkuneidin kanssa pari tuntia ja imetykset päivässä, ja esikon kans en kaksistaan oikeen mitään. Tänään mennään jonnekin tapahtumaan hänen kans ja kesällä käydään uimassa.
Että ei se lapsi sitä hulluttelua sun muuta tarvii ihan koko ajan.
 
palsta-addikti
Minäkin yritän pyrkiä tuohon. On tosi huono omatunto, että lapsi on joutunut liian paljon tekemään tuollaista "passiivista toimintaa", kuten katsomaan telkkaria, kun itse olen istunut koneella :(
Mutta koko ajan yritän parantaa ja olen siinä jo aika hyvin onnistunutkin.
 
ap..........
No aloituksessahan kirjoitin, että tottakai lapsi leikkii yksin kun teen ruokaa ja siivoan, mutta samalla seurailen mitä lapsi tekee. Mutta muuten teemme paljon yhdessä asioita.On väärin sen jälkeen istua vain koneella ja "odota, kohta, ole hiljaa, katso tv:tä jne..". Ystäväni chattaa, vaikka pyytää kahvilla käymään. Monet on hänelle asiasta maininnut, mm että lapsen kanssa pitäisi olla ulkona jne.
 
No minä kyllä olen reilusti koneella, teen koulutehtäviä tai maksan laskuja tai jotain muuta. Ihme kyllä ihan normaaleja lapsia kasvanut ja aikaa riittää kyllä yhteisiin leikkeihinkin.

Niin ja ei meillä lapset ole yksin ruuanlaiton aikana, ne on mukana kokkaamassa *hinkkaa sädekehäänsä*
 
Lapseni on päiväunilla, nukkuu yleensä n. 2-2,5h. Ei ihme, jos lapsilla puheen tuottamisessa ongelmia tai myöhemmin psyykkisiä ongelmia, kun lasten kanssa ei leikitä ja olla yhdessä. Millaiset muistot lapselle jää, jos äiti istuu 24h koneella?
Ei ole puheen tuottamisongelmia, ei sosiaalisia ongelmia, ei motorisia ongelmia eikä muitakaan ongelmia. Parhaillaan onnelliset , aktiiviset, tasapainoiset lapset 8 kpl ikähaitarilla 4 kk-7 v touhuavat /nukkuvat jne kukin omiaan ja SILTI äiti ja mummo ehtii surffaamaankin.

Vanhempien lasten ollessa pieniä äiti teki vielä muun huvin lisäksi täysipäiväisesti töitäkin koneella - ja lapsista tuli terveitä, itsenäisiä, onnellisia, tasapainoisia aikuisia, joita ei ole koskaan rikottu vanhempiensa leikkikaluiksi.

Lapsi ei ole olemassa sitä varten, että vanhempi saa leikkiseuraa tai luutun kruununsa kiillottamiseen. Lapsi on oma itsenäinen yksilö jolla on oikeus hoivan ohella omaankin elämäänsä, kunnioitukseen ja arvostukseen -samoin kuin omiin sosiaalisiin suhteisiinsa.

:)
 
Viimeksi muokattu:
No aloituksessahan kirjoitin, että tottakai lapsi leikkii yksin kun teen ruokaa ja siivoan, mutta samalla seurailen mitä lapsi tekee. Mutta muuten teemme paljon yhdessä asioita.On väärin sen jälkeen istua vain koneella ja "odota, kohta, ole hiljaa, katso tv:tä jne..". Ystäväni chattaa, vaikka pyytää kahvilla käymään. Monet on hänelle asiasta maininnut, mm että lapsen kanssa pitäisi olla ulkona jne.
Tässä kirjoitat ihan eri asiasta kuin aloituksessa.
:)
 
ap.............
Mummeliisa. Minusta taas pahempi kaltoin kohtelu on, että lapsi on kokoajan se kakkonen, kun tietokone on se ykkönen. Eli tietokoneen äärestä viihdytetään ja hoidetaan lasta. Kyllä lapsi oppii, että äidillä on ne omat normi kotityöt, siivoaminen, ruuan laitto, pyykkihuolto.Tai kun vieraita tulee kahville, aikuiset kahvittelee ja juttelee. Mutta kyllä alle 2v lapsi tarvii myös äidin aikaa, olla äidille se ykkönen. Olla ulkona, leikitään, askarrellaan, maalataan jne.
 
Mikään noista ei edellytä sitä että lapselle opetettaisiin että "Ikinä en avaa tietokonetta jos lapsi on hereillä". Se kuvastaa niin väärää, lasta arvostamatonta, kunnioittamatonta ja jossain määrin hyväksikäyttävääkin asennetta, että väkisinkin pisti silmään.

:)
 
"miiu"
Ymmärrän pointin. Aloitus on vaan kirjoitettu omaa sädekehää kiillottaen. On se hyvä että on niitä surkeitakin äitejä, niin aloittajan kaltaiset voivat velloa omassa erinomaisuudessaan...
 
"Debra"
Mä ymmärrän kyllä ap:n pointin. Mutta kyllä lapsenkin aikana koneella voi olla. Kunhan on MYÖS sitä yhdessäoloa riittävästi. Kyllä munkin sääliksi kävisi, jos koneella olo menisi lapsen kanssa olon edelle joka käänteessä.
 
Yhteistyössä