Miten te jaksatte? Oletteko vastuussa arjen pyörittämisestä yksin?
Kaipaisin vertaistukea. Nyt kun esikoinen jäi kotiin (3v) ja itse olen viimeisilläni raskaana tuntuu tämä jotenkin ylitsepääsemättömän raskaalta. Mies on yrittäjä ja tekee 5-6 päivää viikossa töitä. On luvannut lyhentää päiviä kunhan vauva syntyy, mutta katsotaan nyt kuinka käy...
Auts, moni jo kommentoinut MITEN HE JAKSAVAT....Ihme kisailua kenellä on rankempaa...
Hyviä ideoitakin täällä on ja osaa niistä kannatan, eli säänöllisiä päivätoimia/kerhoja/tapaamisia niin päivät menevät kivemmin. Esim. samassa tialnteessa olevan kanssa.
Mä usein kävin myös omilla sukulaisilla sillon kun mies töissä, oltiin monta tuntia siellä ja sukulaiset oli onnellisia (siis vanhemmat eronneet ja heillä kävin ja oikeasti tykkäsivät, tehtiin yhdessä ruokaa jne. ei menty passattavaksi)
Kannattaa myös ottaa omaa aikaa kun mahdollista, siis kun lapsi/lapset nukkuu niin tekee mistä itse tykkää ja sitten lasten kanssa siivoo, laittaa ruokaa jne.
Joskus, tai mulla ainakin, auttoi sekin että mies soitteli välillä töistä, vaikka ruokkiksella, sai vähän kertoa kuulumisia ja sai toiselta tukea.
Monilla paikoilla on avointa päiväkotitoimintaa, seurakunnan kerhoja, puistiparkkia jne, niistä kannattaa ottaa selvää. Isompi leikkii kavereiden kanssa ja itse saa jutella toisten kanssa ja lapsilla eri lelut (eikä oma koti mene sekaisin)
Elämä helpottuu kun tulee rutiinit lasten kanssa, yhden kanssa voi olla vielä vaikeeta mutta kun lapsia on useampia itsekin on näppärämpi ja osaa valita mitä kannattaa tehdä ja mitä ei =)
Apuakin kannattaa ottaa vastaan jos sitä tarjotaan (esim. isovanhemmat, kummit, ystävät ottavat joskus isomman kylään)
Kyllä se siitä! Miestä ei kannata syyllistää jos/kun tekee töitä yhteisen hyvän eteen. Mielummin niin että hän pitäisi vapaata silloin kun se töissä olis helpompaa tai sulla olis erityisen hankalaa/kaipaisit vapaata.