Mitä ajattelette äidistä, joka elää vain lasten kautta?

No minä toimin noin. Tosin tekisin välillä kyllä mielelläni muutakin kuin olisin lasten kanssa, mutta eipä ole hoitajia. Joten..

 

Ihan ok, jos lapset ovat alle 10 v. Sen jälkeen olisi sekä äidille että lapsille ihan hyvä, jos äiti alkaisi elää välillä omaakin elämäänsä. Joku jo sanoikin, että noista äideistä tulee hirviöanoppeja, mutta tulee niistä helposti marttyyriäitejäkin. Eivät pysty laskemaan irti lapsistaan, koska sen tehdessään heille ei jäisi elämäänsä mitään sisältöä. Jonain päivänä ne lapset kuitenkin ovat aikuisia ja niiden on vaan pakko antaa mennä elämään omaa elämäänsä vaikka maapallon toiselle puolelle.

 

Pelottavaa, surullista, säälittävää.

 

Mietin, että hän on varmaan hyvä ja läsnäoleva äiti ainakin ulkopuolisen silmin. En ehkä tiedä, mistä pitemmän päälle hänen kanssaan puhuisin jos kaikki liittyy lapsiin. Miettisin myös, miksi häntä ei kiinnosta mikään muu. Se tuntuu tylsältä, että ei harrasta mitään tai tee mitään ilman, että sen täytyy liittyä lapsiin.

 

Pelottavaa, surullista, säälittävää.

No perustele nyt vähän paremmin. Ei minusta säälittävää sentään, eihän tuossa mitään ole vielä menetetty vai onko?

 

Vaikeuksia tulossa, sekä äidille että lapsille. Siis jos tosiaan elää täysin lasten kautta. Se tarkoittaa mielestäni muutakin, kuin että on lasten kanssa koko ajan, olosuhteiden pakosta (esim yh ilman verkostoa) tai muuten.

 

Kuulostaa siltä, että oma identiteetti on täysin hukkunut, ja osaa olla enää vain Äiti.

Siis jos oikeasti elää vain lasten kautta, täysin lasten ehdoilla. Ääripäät ei koskaan ole hyvästä, ei tässäkään tapauksessa.

 

Kuulostaa siltä, että oma identiteetti on täysin hukkunut, ja osaa olla enää vain Äiti.

Siis jos oikeasti elää vain lasten kautta, täysin lasten ehdoilla. Ääripäät ei koskaan ole hyvästä, ei tässäkään tapauksessa.

Peesi. Kuulostaa ihan mun äidiltäni joka on nykyisin täysin katkeruuden riuduttama. Hän ei osannut elää mitenkään itselleen vaan kaikki tuli lasten kautta. Nyt jos haluan olla vaikkapa joulun miehen vanhempien luona (aaton siis) siitä tulee toinen maailman sota. Hän itkeä vollottaa puhelimessa "kun joulu ei tunnu joululta jollei me kaikki (aikuiset) lapset olla saman katon alla. Hän ei osaa oikein elää mitään ilman meitä lapsia. Kaikessa pitäisi jonkun meistä olla edelleen mukana. Ja jos emme ole alkaa tuo itku ja syyllistäminen: Kun olen teille kaikkeni antanut.

Kyllä, äidillä PITÄÄ olla omaa elämää ettei oikeasti takerru niihin lapsiin ja elä heidän kauttaan koko elämä. On se säälittävää jos elämässä ei ole mitään muuta ilonaihetta kuin lapset, puhumattakaan jos mistään ei voi nauttia ilman lapsia. Ehkä karua tekstiä mutta niin se on. Lapsen kautta eläminen ei ole hyvää vanhemmuutta, ei koskaan.

 

Olen osittain tuollainen äiti sillä erotuksella että panostan myös kotiin ja sisustamiseen. Kavereita tapaan kyllä ennemmin yksin kuin lasten kanssa.

Lapset ovat vain hetken pieniä ja meillä se ei ainakaan ole parisuhdetta haitannut, päinvastoin mieskin arvostaa sitä että olen lasten kanssa aidosti läsnä ja on itsekin ennemmin perheen kuin kavereidensa kanssa. Kahdenkeskisiä "parisuhdeiltoja" meillä on silloin tällöin, jolloin lapset viedään mummille hoitoon. Paremmin meillä ei voisi miehen kanssa mennä.

 

Pelottavaa, surullista, säälittävää.

Just ne sanat, mitä ajattelen sun blogista. Kappas vaan.

 

Olen osittain tuollainen äiti sillä erotuksella että panostan myös kotiin ja sisustamiseen. Kavereita tapaan kyllä ennemmin yksin kuin lasten kanssa.

Lapset ovat vain hetken pieniä ja meillä se ei ainakaan ole parisuhdetta haitannut, päinvastoin mieskin arvostaa sitä että olen lasten kanssa aidosti läsnä ja on itsekin ennemmin perheen kuin kavereidensa kanssa. Kahdenkeskisiä "parisuhdeiltoja" meillä on silloin tällöin, jolloin lapset viedään mummille hoitoon. Paremmin meillä ei voisi miehen kanssa mennä.

Mun mielestä sä et ole edes osittain tuollainen äiti...

Miten muka eläisit vain lasten kautta, jos tapaat kavereitasikin yksin, vietätte miehesi kanssa parisuhdeiltoja lasten ollessa mummolassa, yms?

Tuo teidän arki on mun korvaani sitä ihan normaalia lapsiperheen arkea, jossa mennään hyvin pitkälti lasten ehdoilla, omaa itseään tai parisuhdetta kuitenkaan unohtamatta.

 

Lapsi ei kyllä varmaan pysty ymmärtämään taakkana sitä, että äiti elää täysillä lapsilleen. Ei mitenkään. Miettikääpä omaa lapsuuttanne: kuinka paljon osasitte tai ette osanneet murehtia vanhempienne "omaa elämää". Hyvin heikkoa se on. Lapsi on tyytyväinen ja onnellinen, kun saa tarvitsemansa hoivan ja turvan, ja olettaa myös vanhempansa voivan hyvin, kun hän itse voi hyvin.

Kyllä lapsi varmasti vaistoaa sen. Kaikessa pitää menestyä kun äiti saa onnistumisen tunteen vain sinun kautta. Äiti on koko ajan kimpussa ja kyselemässä mitä teet, et saa omaa aikaa. Jne.

 

Kuulostaa siltä, että oma identiteetti on täysin hukkunut, ja osaa olla enää vain Äiti.

Siis jos oikeasti elää vain lasten kautta, täysin lasten ehdoilla. Ääripäät ei koskaan ole hyvästä, ei tässäkään tapauksessa.

Tiedän ihmisen, joka on jopa facebookissa nimellä Äiti Maija Meikäläinen.

 

Lapset ovat vain hetken pieniä ja meillä se ei ainakaan ole parisuhdetta haitannut, päinvastoin mieskin arvostaa sitä että olen lasten kanssa aidosti läsnä ja on itsekin ennemmin perheen kuin kavereidensa kanssa. Kahdenkeskisiä "parisuhdeiltoja" meillä on silloin tällöin, jolloin lapset viedään mummille hoitoon. Paremmin meillä ei voisi miehen kanssa mennä.

eihän se, että äidillä on omaakin elämää ja muitain kiinnostuksen kohteita kuin lapset, tarkoita etteikö hän voisi olla lasten kanssa aidosti läsnä ja muutenkin paljon lasten ja perheen kanssa. Kuulostaa vähän hälyttävältä, jos esim. oma harrastus nähdään sellaisena, joka on jotenkin "lapsilta pois" - toivottavasti et nyt tarkoittanut tätä, ja ilmeisesti et?

Ja esim. se lomaesimerkki - jos lomamatkalla KAIKKI tehdään lasten ehdoilla, niin onko siinä lopulta edes järkeä? Lapset voisivat saada paljon elämyksiä myös monista aikuisten kohteista, esim. museoista, ruokaravintoloista, yms, eikä kaiken tarvitse olla huvipuistoja, leikkipuistoja, eläintarhoja, lasten ravintoloita tms. Joskus se, että yrittää suunnitella kaiken vain lasten mielen mukaan, saattaa jopa rajoittaa lapsen mahdollisuuksia innostua uusista asioista. Lapsen kanssa ne aikuisten kohteetkin on mahdollista nähdä uudesta näkökulmasta.

Minusta sellainen aikuinen on muuten vähän kammottava, jolla ei ole MITÄÄN muita kiinnostuksen kohteita maailmassa kuin lapset. Mitä sellaisen ihmisen kanssa voi edes puhua? Ja miten sellainen ihminen edes osaa olla vanhempi, jos ei ole mitään perspektiiviä - millaisen maailmankuvan hän voi tarjota lapselle ja mitä osaa enää kertoa elämästä, jos ei omaan päähän mahdu kuin omat lapset? Elämästä ja maailmasta kiinnostunut äiti on paljon parempi kuin oman perheen sisään käpertynyt ja kaiken muun unohtanut.

 

[QUOTE="vieras";26036953]Tiedän ihmisen, joka on jopa facebookissa nimellä Äiti Maija Meikäläinen.[/QUOTE]
A-pu-a.

 

Jaa'a. Missä menee raja, kun elää lastensa kautta-lasten kanssa? Jos ei kaipaa mitään muuta kuin sitä lapsiperhe-elämää ja tykkää olla ja touhuta lastensa kanssa, niin miten se voi olla huono asia? Ihmisillä on eri kiinnostuksensa. Ei minua esimerkiksi saa baariin, en viihdy ollenkaan siellä. Tai matkoille ilman lasta. En koe tarvitsevani mitään omia matkoja, vaan haluan nauttia oman lapseni seurasta matkoilla ja tarjota hänellekin elämyksiä.

 

En oikeastaan mitään, jos ihminen on onnellinen ja nauttii ajasta lasten kanssa ja heidän ehdoillaan. Läheisriippuvuus on toki eriasia, mutta aika usein se on alkanut jo ennen lapsia, ihminen voi olla riippuvainen sekä lapsuuden perheestään että lapsistaan. Pelottavinta on oikeastaan jos riippuvuus siirtyy myös lasten perheisiin eli äiti ei anna lasten elää omaa elämäänsä aikuisinakaan.

 

Niin kauan kuin olen kotiäitinä niin toimin kyseisellä tavalla. Lapset menee kaiken edelle, toki myös parisuhdetta vaalitaan koska pikkulapsiperheessä parisuhde voi olla kovastikin koetuksella. Mutta ei lomailla kahdestaan tms. vaan parisuhteeseen keskitytään silloin enemmän kun lapset nukkuu. Toki hellyyttä ja keskusteluja myös ihan normaalissa arjessa.

Minulle ja meille tämä sopii, varmasti erilaista sitten kun palaan töihin ja lapset ovat isompia ja heille tulee omia menoja.

Eli siis en ole mitään sen kummempaa mieltä, jokainen tekee niinkuin parhaaksi katsoo ja perheelle sopii.

 

[QUOTE="Sirkkeli";26037436]Jaa'a. Missä menee raja, kun elää lastensa kautta-lasten kanssa? Jos ei kaipaa mitään muuta kuin sitä lapsiperhe-elämää ja tykkää olla ja touhuta lastensa kanssa, niin miten se voi olla huono asia? Ihmisillä on eri kiinnostuksensa. Ei minua esimerkiksi saa baariin, en viihdy ollenkaan siellä. Tai matkoille ilman lasta. En koe tarvitsevani mitään omia matkoja, vaan haluan nauttia oman lapseni seurasta matkoilla ja tarjota hänellekin elämyksiä.[/QUOTE]

Niin. Minusta onkin kyse paljon siitä mitä itse haluaa, ihmisillä kun on erilaiset tarpeet.

Itse voin myöntää kaipaavani "lomaa" noista isommista lapsista (5v ja 7v), kun esikoinen oli miltei koko syyskuun kotona murtuneen jalkansa ja sen jälkiseurausten takia se oli todella rankkaa. Niin äidille kuin lapselle. On ihanaa kun lapsilla on päiväkoti/koulupaikat ja ollaan nyt juuri tehty valitus kun heille ei myönnetty viikonloppupaikkaa kerran kuussa (erityislapsia ovat).

Kuopus taas on vasta taapero ja hänestä en kaipaa eroa läheskään samoissa mittasuhteissa. Välillä on pakko saada olla ihan yksin tai kaverin/koiran seurassa, mutta tuollaiset muutaman tunnin lapsen jättämiset isän hoiviin riittävät jo aikas pitkälle. Kokonaiset päivät silloin tällöin on myös jees, mutta ei niin pakollisia. Pitkiä eroja lapsesta en haluaisikaan ja esim lomareissu ilman häntä tuntuisi kamalalta. Monen mielestä olen aivan liian kiinni lapsessa jne. Itse taas tykkään että ihan sopivasti ja tiedän että napanuora kyllä alkaa joustamaan ajanmyötä yhä enemmän.

Muuten en koe että olisin unohtanut itseni tai tarpeeni. Hemmottelen kyllä mielelläni itseäni, ostan asioita jotka on kivoja ja tuovat mielihyvää. Arkiruuat on "lasten mukaan" mutta välillä on kiva lasten nukkessa kokata jotain ekstra hyvää ja syödä miehen kanssa ihan rauhassa. Tai käydä kaksin ulkona syömässä tai katsomassa joku elokuva jne.

 

A-pu-a.

Jep. Ja tietysti työpaikan kohdalla lukee kokopäiväinen äiti lapselleni ja profiilikuvana lapsen kuva.

 

[QUOTE="Sirkkeli";26037436]Jaa'a. Missä menee raja, kun elää lastensa kautta-lasten kanssa? Jos ei kaipaa mitään muuta kuin sitä lapsiperhe-elämää ja tykkää olla ja touhuta lastensa kanssa, niin miten se voi olla huono asia? Ihmisillä on eri kiinnostuksensa. Ei minua esimerkiksi saa baariin, en viihdy ollenkaan siellä. Tai matkoille ilman lasta. En koe tarvitsevani mitään omia matkoja, vaan haluan nauttia oman lapseni seurasta matkoilla ja tarjota hänellekin elämyksiä.[/QUOTE]

Minusta on huono asia, jos ihmisellä on tasan yksi kiinnostuksen kohde elämässä, riippumatta siitä onko se lapsi, mies, työ tai vaikka kutominen.

 

[QUOTE="vieras";26037572]Minusta on huono asia, jos ihmisellä on tasan yksi kiinnostuksen kohde elämässä, riippumatta siitä onko se lapsi, mies, työ tai vaikka kutominen.[/QUOTE]

Olen samaa mieltä. Ja kun se ei ole vain kiinnostuksen kohde, vaan suorastaan elinehto.

Mitä jää jäljelle, jos se otetaan pois?

 

[QUOTE="vieras";26035714]Lapsilla on kaikki vimpan päälle, äidillä vain pakolliset tylsät perusjutut. Viettää kaiken vapaa-aikansa lasten kanssa, karsii kaikki omat juttunsa lasten vuoksi. Ei käy missään ilman lapsia, ei harrasta mitään ilman lapsia. Ei haluakaan. Kaupoissa suuntaa heti lastenvaate/leluosastolle ja ruoankin miettii niin, että mikä on hyväksi lapsille. Lomat viettää vain lasten ehdoilla ja sen mukaan mikä on lapsille kivaa jne.

Ihan ok? Vai?[/QUOTE]

Tää sopii aika hyvin muhun, mutta en koe eläväni lasten kautta. Juuri nyt (kaikki kolme alle 5v) he täyttävät kaiken töistä yli jäävän ajan. (Käyn siis töissä, poistaako se mut tästä kategoriasta?) Olen itse halunnut heidät pienillä ikäeroilla, ja vielä lykännyt päivähoitoonkin, joten koen että he todellakin ansaitsevat kaiken mun vapaa-ajan. Muutaman vuoden päästä kaikki varmaan haluavat toisenlaisia asioita, mutta juuri nyt voin lykätä niitä omia menojani ja halujani tuonnemmaksi.

Miehen kanssa ei olla lasten syntymän jälkeen oltu kuin pari kertaa pari tuntia kahdestaan jossain, ja myönnän kyllä, että kaipaan kahdenkeskeistä aikaa. Hoitajia vaan ei ole lapsikatraallemme ihan helposti saatavilla, ja toisaalta onhan meillä kaikki illat aikaa olla kaksistaan. Muutaman vuoden päästä meillä ei muuta olekaan .

Eiköhän ihmisten erilaiset ratkaisut ole ihan ok, niin kauan kun kaikki ovat tyytyväisiä.

 

Miksi ihmeessä tänne tulee moni selittämään että 'mä oon just tollanen, paitsi...' ja sit luettelee lähes kaikki aloituksen jutut eli ei oo yhtään samanlainen. Ilmeisest haluaisi olla?

 

[QUOTE="vieras";26037572]Minusta on huono asia, jos ihmisellä on tasan yksi kiinnostuksen kohde elämässä, riippumatta siitä onko se lapsi, mies, työ tai vaikka kutominen.[/QUOTE]

Toisaalta, ihmisellä voi olla paljonkin muita kiinnostuksen kohteita, vaikka se arki - ainakin ulkopuolisen silmin - meneekin pitkälti lapsen ehdoilla. Se "toivoton kotiäitikin" voi harrastaa käsitöitä, hoitaa puutarhaa, rakastaa ruuanlaittoa, lukea paljon ja olla kiinnostunut matkailusta vaikka lapsi seuraakin noilla reissuilla mukana.

Toisaalta kotiäitiyskin edustaa yleensä vain pientä osaa aikuisvuosista, eli vaikka omistaisikin nuo lasten ensimmäiset vuodet hyvin suurelta osin jälkikasvulleen niin kyllä sitä varmasti vielä kerkeää opiskelemaan/töihin jne.