Kyse ei myöskään ollut amerikkalaisista lapsimisseistä, joten pysy itse aiheessaNyt ei kyse ole satujumpasta!
Pysy aiheessa!
Kyse ei myöskään ollut amerikkalaisista lapsimisseistä, joten pysy itse aiheessaNyt ei kyse ole satujumpasta!
Pysy aiheessa!
Ei kun meinaan sitä, kun ehdotit, että Rieputarallaan poika piirtää siksi, koska hänelle on sitä salakavalasti tyrkytetty vanhempien taholta. Vai onko sisälukutaitoni täysin kuralla?Sitä mä ikäänkuin ajoin takaa. Miten lapsi voi olla innoissaan mistään, jos hänet on siihen pakotettu, sillä eihän lapsi tee mitään jos ei halua? Oli se sitten jalkapalloa, mallina olemista tai piirtämistä.
Mitäs sitten, jos jonain päivänä lapsesi Anttilan kuvastoa selatessaan toteaisi, että haluaa sellaiseen kuvastoon? Haluaa sen batman-collegepuvun tai marimekon pallopaidan päälleen ja haluaa, että hänestä otetaan kuvia siihen kuvastoon?Pyrkimykseni on olla hänen tukenaan siinä, minkä tien hän ikinä valitseekaan.
Pienestä se lähtee, ja tuossa on jo alku väärään suuntaan myös täällä ihan suomessakin!Kyse ei myöskään ollut amerikkalaisista lapsimisseistä, joten pysy itse aiheessa
Kuvataidekouluun on minunkin lapseni menossa ensi syksynä .Minunkin lapseni pitää piirtämisestä. Ja käy omasta tahdostaan kuvataidekoulussa. Onko se sitten epäluonnollista piirtää siellä? Tai tanssimisesta pitävä tyttäreni, joka käy baletissa? Onko epäluonnollisempaa tanssia opettajan johdolla kuin kotona? Tai piirtää kuvataidekoulussa kuin kotona?
johan on teatraalista menoa. Pitääkö nuo kaksi viimeistä lausetta lukea tärisevällä äänella?Mitäs sitten, jos jonain päivänä lapsesi Anttilan kuvastoa selatessaan toteaisi, että haluaa sellaiseen kuvastoon? Haluaa sen batman-collegepuvun tai marimekon pallopaidan päälleen ja haluaa, että hänestä otetaan kuvia siihen kuvastoon?
Oletko sittenkin tukena? Autatko saavuttamaan unelman?
Aloittaja kyllä sanoi, että verrattuna mallin hommiin piirtäminen on luonnollista, koska sitä voi tehdä kotona, eikä tarvita erityisjärjestelyjä, esim. kuljetusta mihinkään. Siis satujumppa sopii tähän ihan hyvin eikä mene aiheen viereen. Tuskin kenenkään kotitalossa satujumppaa järjestetään vaan kaikki vanhemmat joutuvat tekemään erityisjärjestelyjä lapsensa sinne saadakseen.Nyt ei kyse ole satujumpasta!
Pysy aiheessa!
Riepu kyseenalaisti sen, että voiko alle kouluikäisellä olla kovin vahvaa viettiä mihinkään, ja totesi että jalkapallo, viulunsoitto ja mallina olo voi olla vanhempien unelma joka syötetään lapselle.Alkuperäinen kirjoittaja ö;25781515:Ei kun meinaan sitä, kun ehdotit, että Rieputarallaan poika piirtää siksi, koska hänelle on sitä salakavalasti tyrkytetty vanhempien taholta. Vai onko sisälukutaitoni täysin kuralla?
Niinno,mä näkisin että jos sä Riepu alkaisin kaupittelemaan ja tyrkyttämään lapsesi tuotoksia jokaiseen lehteen ja yrittäisit hyötyä siten hänen lahjastaan rahallisesti -silloin ymmärrän tuon rinnastuksen. Muuten ontuu pahasti nuo vertaamiset muihin harrastuksiin.Kuvataidekouluun on minunkin lapseni menossa ensi syksynä .
Ei se ole epäluonnollista. Mutta en taida osata selittää mitä ajan takaa... siis että seinnostus piirtämiseen kumpuaa jostakin, luonnosta, vaikka lapsi ei olisi koskaan kuullut halaistua sanaa minkäänlaisesta asiaan liittyvästä ohjatusta toiminnasta.
Sen sijaan peilin edessä keikistelevällä ja siitä eittämättä nauttivalla lapsella pitää olla jostakin ulkopuolelta tullut tieto mallin työstä, että voi haluta tehdä juuri sitä. Siinä mielessä vanhemmalla saattaa olla mallijutuissa aktiivisempi rooli (on huomannut sen, mistä nautti ja keksii hyödyntää taipumusta mallijutuiss) kuin vaikka piirtämisharrastuksessa.
Onko sulla sitten paljonkin kokemusta aiheesta?Pienestä se lähtee, ja tuossa on jo alku väärään suuntaan myös täällä ihan suomessakin!
Aiheessa pysyn!
Vaikea kuvitella että täällä Suomessa meno menisi niin sairaaksi. Itsestäni otettiin ihan normaaleja kuvia katalogeihin sun muihin 80-90-lukujen vaihteessa, ja ihan samalla tavalla lapset mallaavat Ticketin ja Lassien haalareita Stockan ja Anttilan mainoksissa nykyäänkin.Pienestä se lähtee, ja tuossa on jo alku väärään suuntaan myös täällä ihan suomessakin!
Aiheessa pysyn!
Sanosin, että jos mallin työt kiinnostavat vielä sitten, kun olet aikuinen, niin siitä vaan. Muuten voisimme aluksi vaikkapa leikkiä mallitoimistoa kotona, voisin kuvata itse häntä erilaisissa asuissa. Muuten voisin sitten kannustaa lasta esim. teatteriharrastuksen pariin, missä pääsee esiin.Mitäs sitten, jos jonain päivänä lapsesi Anttilan kuvastoa selatessaan toteaisi, että haluaa sellaiseen kuvastoon? Haluaa sen batman-collegepuvun tai marimekon pallopaidan päälleen ja haluaa, että hänestä otetaan kuvia siihen kuvastoon?
Oletko sittenkin tukena? Autatko saavuttamaan unelman?
Mä sitten taas ajattelen, että peilin edessä keikistelevä lapsi tekee jotain hyvin luonnollista: rakastaa ja ihailee itseään. Muistan ihan hyvin, kun oma 2-vuotias lapseni kerran kurkki peiliä sivusta päin, ihaili itseään ja sanoi ihailevasti: "söpö!". Minusta se oli suloista, eikä hetkeäkään käynyt mielessäni, että lapsi tässä tekee nyt jotain epäluonnollista. On hyvin luonnollista, että lapsi ihailee itseään ja tutkii itseään. Tähän löytyy selitys ihan kehitysbiologiastakin, pienen lapsen tuleekin olla egosentrinen. Malliksi en omaa lastani haluaisi, mutta peilin edessä keikisteleminen, pukuleikit ja oman ulkonäkönsä ihailu on todellakin luonnollista.Kuvataidekouluun on minunkin lapseni menossa ensi syksynä .
Ei se ole epäluonnollista. Mutta en taida osata selittää mitä ajan takaa... siis että seinnostus piirtämiseen kumpuaa jostakin, luonnosta, vaikka lapsi ei olisi koskaan kuullut halaistua sanaa minkäänlaisesta asiaan liittyvästä ohjatusta toiminnasta.
Sen sijaan peilin edessä keikistelevällä ja siitä eittämättä nauttivalla lapsella pitää olla jostakin ulkopuolelta tullut tieto mallin työstä, että voi haluta tehdä juuri sitä. Siinä mielessä vanhemmalla saattaa olla mallijutuissa aktiivisempi rooli (on huomannut sen, mistä nautti ja keksii hyödyntää taipumusta mallijutuiss) kuin vaikka piirtämisharrastuksessa.
Sanoinko jossain, että peilin edessä keikisteleminen olisi epäluonnollista tai että lapsi ei voisi nauttia sellaisesta?Mä sitten taas ajattelen, että peilin edessä keikistelevä lapsi tekee jotain hyvin luonnollista: rakastaa ja ihailee itseään. Muistan ihan hyvin, kun oma 2-vuotias lapseni kerran kurkki peiliä sivusta päin, ihaili itseään ja sanoi ihailevasti: "söpö!". Minusta se oli suloista, eikä hetkeäkään käynyt mielessäni, että lapsi tässä tekee nyt jotain epäluonnollista. On hyvin luonnollista, että lapsi ihailee itseään ja tutkii itseään. Tähän löytyy selitys ihan kehitysbiologiastakin, pienen lapsen tuleekin olla egosentrinen. Malliksi en omaa lastani haluaisi, mutta peilin edessä keikisteleminen, pukuleikit ja oman ulkonäkönsä ihailu on todellakin luonnollista.
Eikä meillä todellakaan haaveilla mallin urasta, minun lapseni eivät edes tiedä mikä on malli. Mutta joka aamu lapset tutkivat itseään peilistä, ja kyllä, nauttivat siitä. Ikää on 5v ja 6v.
Niinpä, ajatella, ja näin sinun lapsesi toimivat luonnostaan, ilman äidin ulkopuolelta luovaa painetta. Ihailevatko itseään peilistäkin joskus, lapsiparat?Meille voi tulla mallikouluun. Kaksi itse itsensä kouluttanutta vetäjää pitää sitä.
Eivät ole katselleet televisiosta mallisarjoja, paitsi mainoskatkojen luoman illusoiden verran.
He stailaavat ja kuvavaat ja kannustavat. Iät 9v ja 7v.
Kaikkia ei kelpuuteta, tarjosin itseäni malliksi. Seurasi hiljaisuus ja sitten.. tää on vähän enemmän sllasilel oikeille naisille.
En huomaa analogiaa. Ap:n perustelut ja edellinen viestini ilmaisi käsittääkseni aika selvästi sen, miksi mallina oloa ja muita "luontaisia" kykyjä ei mielestäni voi rinnastaa. Ihan yhtä laillahan tuota poseeraamista ja esiintymishalua voi toteuttaa muutenkinkuin Anttilan kuvastoon pyrkimällä.Riepu kyseenalaisti sen, että voiko alle kouluikäisellä olla kovin vahvaa viettiä mihinkään, ja totesi että jalkapallo, viulunsoitto ja mallina olo voi olla vanhempien unelma joka syötetään lapselle.
Ja totesi myös että oma poikansa on intohimoinen piirtäjä.
Ja mä totesin, että yhtä lailla se piirtäminen voi olla vanhempien unelma joka on lapselle syötetty.
Mutta lapsi kuitenkaan harvemmin tekee mitään mistä ei pidä, mitä ei halua tehdä. Oli se sitten mallina oloa, jääkiekkoa, piirtämistä, mitä tahansa. Eli huoli siitä, että alle kouluikäisen lapsen kohdalla intohimo jotain asiaa kohtaan olisikin todellisuudessa vain vanhempien unelman toteuttamista, lienee turha.
En tiedä, joko nyt sain ilmaistua ajatukseni selkeästi. Mutta pointti oli se, että jos lapsi voi olla luonnostaan intohimoinen piirtäjä, niin hän voi olla luonnostaan myös intohimoinen kameran edessä esiintyjä joka pitää vaatteista - siis malli.
*TURSK* Meillä on aamuisin veskin peilin edessä vähän samanlaista... Kun tytön 14v kanssa yritämme yhtäaikaa mahtua laittamaan tukkaa ja meikkaamaan. Tytön mielestä meikäläiselle ei taida enää meikki auttaaMeille voi tulla mallikouluun. Kaksi itse itsensä kouluttanutta vetäjää pitää sitä.
Eivät ole katselleet televisiosta mallisarjoja, paitsi mainoskatkojen luoman illusoiden verran.
He stailaavat ja kuvavaat ja kannustavat. Iät 9v ja 7v.
Kaikkia ei kelpuuteta, tarjosin itseäni malliksi. Seurasi hiljaisuus ja sitten.. tää on vähän enemmän sllasilel oikeille naisille.