Miksi joku haluaa lapsestaan (lapsi)mallin?

Nyt ei kyse ole satujumpasta!
Pysy aiheessa!

Kyse ei myöskään ollut amerikkalaisista lapsimisseistä, joten pysy itse aiheessa

 

Sitä mä ikäänkuin ajoin takaa. Miten lapsi voi olla innoissaan mistään, jos hänet on siihen pakotettu, sillä eihän lapsi tee mitään jos ei halua? Oli se sitten jalkapalloa, mallina olemista tai piirtämistä.

Ei kun meinaan sitä, kun ehdotit, että Rieputarallaan poika piirtää siksi, koska hänelle on sitä salakavalasti tyrkytetty vanhempien taholta. Vai onko sisälukutaitoni täysin kuralla?

 

Mä ymmärrän kyllä ap:ta. Mä en haluaisi lapsestani lapsimallia,niin että veisin ihan pikkulapsen tollaisiin juttuihin, siitähän olikin kyse. Jonkun alle kouluikäisen. Ei joku 3-4 v itse päätä, että haluaa lapsimalliksi. Sen päättävät vanhemmat. Ainakin, laittavat tämän ajatuksen lapsen päähän "eikös olisikin kiva olla kaunis ja osallistua tollaiseen kilpailuun" Lapsi sanoo, joo. No, sen päätti sitten lapsi, mukamas.
Jos lapsi olisi vanhempi ja itse olisi päättänyt koko elämäntyylistään, se olisi sitten ihan eri asia.

 

Pyrkimykseni on olla hänen tukenaan siinä, minkä tien hän ikinä valitseekaan.

Mitäs sitten, jos jonain päivänä lapsesi Anttilan kuvastoa selatessaan toteaisi, että haluaa sellaiseen kuvastoon? Haluaa sen batman-collegepuvun tai marimekon pallopaidan päälleen ja haluaa, että hänestä otetaan kuvia siihen kuvastoon?
Oletko sittenkin tukena? Autatko saavuttamaan unelman?

 

Kyse ei myöskään ollut amerikkalaisista lapsimisseistä, joten pysy itse aiheessa

Pienestä se lähtee, ja tuossa on jo alku väärään suuntaan myös täällä ihan suomessakin!
Aiheessa pysyn!

 

Minunkin lapseni pitää piirtämisestä. Ja käy omasta tahdostaan kuvataidekoulussa. Onko se sitten epäluonnollista piirtää siellä? Tai tanssimisesta pitävä tyttäreni, joka käy baletissa? Onko epäluonnollisempaa tanssia opettajan johdolla kuin kotona? Tai piirtää kuvataidekoulussa kuin kotona?

Kuvataidekouluun on minunkin lapseni menossa ensi syksynä .

Ei se ole epäluonnollista. Mutta en taida osata selittää mitä ajan takaa... siis että seinnostus piirtämiseen kumpuaa jostakin, luonnosta, vaikka lapsi ei olisi koskaan kuullut halaistua sanaa minkäänlaisesta asiaan liittyvästä ohjatusta toiminnasta.

Sen sijaan peilin edessä keikistelevällä ja siitä eittämättä nauttivalla lapsella pitää olla jostakin ulkopuolelta tullut tieto mallin työstä, että voi haluta tehdä juuri sitä. Siinä mielessä vanhemmalla saattaa olla mallijutuissa aktiivisempi rooli (on huomannut sen, mistä nautti ja keksii hyödyntää taipumusta mallijutuiss) kuin vaikka piirtämisharrastuksessa.

 

Mitäs sitten, jos jonain päivänä lapsesi Anttilan kuvastoa selatessaan toteaisi, että haluaa sellaiseen kuvastoon? Haluaa sen batman-collegepuvun tai marimekon pallopaidan päälleen ja haluaa, että hänestä otetaan kuvia siihen kuvastoon?
Oletko sittenkin tukena? Autatko saavuttamaan unelman?

johan on teatraalista menoa. Pitääkö nuo kaksi viimeistä lausetta lukea tärisevällä äänella?

 

Nyt ei kyse ole satujumpasta!
Pysy aiheessa!

Aloittaja kyllä sanoi, että verrattuna mallin hommiin piirtäminen on luonnollista, koska sitä voi tehdä kotona, eikä tarvita erityisjärjestelyjä, esim. kuljetusta mihinkään. Siis satujumppa sopii tähän ihan hyvin eikä mene aiheen viereen. Tuskin kenenkään kotitalossa satujumppaa järjestetään vaan kaikki vanhemmat joutuvat tekemään erityisjärjestelyjä lapsensa sinne saadakseen.

 

No, päiväkodissa töissä olevana voin todeta, että lapset ovat todella erilaisia. Kiinnostuksen kohteet, haaveet, ja aktiivisuus samoin.

Olen tavannut 2-vuotiaan tytön, joka vaihtoi monta kertaa päivässä vaatteita. Kävi vaihtovaaterepullaan ja ilmestyi esittelemään taas uusia vaatteitaan. Peilaili, halusi tukkaansa laitettavan, rakasti kuvissa olemista jne. Vanhempansa, todella arkisesti pukeutuvat lääkärit tuskin olivat näitä tuolle pikkutytölle syöttäneet. 4-vuotiaana tämä tyttö halusi ja vaati päästä mallikuvauksiin, nykylapset nimittäin kyllä ovat perillä näistä asioista hyvinkin (riittää kun taloudessa on tv ja se on joskus päällä), hyvinkin aikaisin jos on isompia sisaruksia. En tiedä pääsikö tämä tyttö johonkin mallihommiin niin kuin halusi, ei ainakaan sinä aikana kun päiväkodissa oli.

Sitten tunnen perheen, jonka lapset treenaavat 5-7 kertaa viikossa tarkkaan vanhempien valitsemia urheilulajeja, opettelevat kieliä jo ennen kouluikää ja syövät ja hoitavat kehoaan tavoitteellisesti. Tämä siksi, että vanhemmat ovat päättäneet heistä tulevan maailman urheilumaailman huippuja (minulle itselleni sanoneet näin).

Kumpi on surullisempaa? Niin, minusta tuo toinen esimerkki. Ekassa nyt ei olekaan mitään surullista... Ja näiden kahden ääritapauksen väliin mahtuu paljon erilaisia sävyjä, asiat kun eivät ole mustavalkoisia. Suomen mallitouhut ovat todennäköisesti aika terveellä pohjalla, vaikka itselleni onkin erittäin vieras ajatus nämä lasten mallintyöt.

 

Ei kun meinaan sitä, kun ehdotit, että Rieputarallaan poika piirtää siksi, koska hänelle on sitä salakavalasti tyrkytetty vanhempien taholta. Vai onko sisälukutaitoni täysin kuralla?

Riepu kyseenalaisti sen, että voiko alle kouluikäisellä olla kovin vahvaa viettiä mihinkään, ja totesi että jalkapallo, viulunsoitto ja mallina olo voi olla vanhempien unelma joka syötetään lapselle.
Ja totesi myös että oma poikansa on intohimoinen piirtäjä.

Ja mä totesin, että yhtä lailla se piirtäminen voi olla vanhempien unelma joka on lapselle syötetty.

Mutta lapsi kuitenkaan harvemmin tekee mitään mistä ei pidä, mitä ei halua tehdä. Oli se sitten mallina oloa, jääkiekkoa, piirtämistä, mitä tahansa. Eli huoli siitä, että alle kouluikäisen lapsen kohdalla intohimo jotain asiaa kohtaan olisikin todellisuudessa vain vanhempien unelman toteuttamista, lienee turha.

En tiedä, joko nyt sain ilmaistua ajatukseni selkeästi. Mutta pointti oli se, että jos lapsi voi olla luonnostaan intohimoinen piirtäjä, niin hän voi olla luonnostaan myös intohimoinen kameran edessä esiintyjä joka pitää vaatteista - siis malli.

 

Kuvataidekouluun on minunkin lapseni menossa ensi syksynä .

Ei se ole epäluonnollista. Mutta en taida osata selittää mitä ajan takaa... siis että seinnostus piirtämiseen kumpuaa jostakin, luonnosta, vaikka lapsi ei olisi koskaan kuullut halaistua sanaa minkäänlaisesta asiaan liittyvästä ohjatusta toiminnasta.

Sen sijaan peilin edessä keikistelevällä ja siitä eittämättä nauttivalla lapsella pitää olla jostakin ulkopuolelta tullut tieto mallin työstä, että voi haluta tehdä juuri sitä. Siinä mielessä vanhemmalla saattaa olla mallijutuissa aktiivisempi rooli (on huomannut sen, mistä nautti ja keksii hyödyntää taipumusta mallijutuiss) kuin vaikka piirtämisharrastuksessa.

Niinno,mä näkisin että jos sä Riepu alkaisin kaupittelemaan ja tyrkyttämään lapsesi tuotoksia jokaiseen lehteen ja yrittäisit hyötyä siten hänen lahjastaan rahallisesti -silloin ymmärrän tuon rinnastuksen. Muuten ontuu pahasti nuo vertaamiset muihin harrastuksiin.

 

Pienestä se lähtee, ja tuossa on jo alku väärään suuntaan myös täällä ihan suomessakin!
Aiheessa pysyn!

Onko sulla sitten paljonkin kokemusta aiheesta?

Oman lapsen mallikuvaukset oli hauskaa, viatonta pukuleikkiä. Ihania mekkoja mielettömän kauniissa miljöössä (Aleksanterin teatteri). Ei pienenpientäkään merkkiä mistään vanhempien päsmäröinnistä, pakottamisesta, tms

Ja vielä 4 vuotta sen jälkeenkin lapsi sanoo että siellä oli tosi hauskaa. Jäi kauniit kuvat ja kauniit muistot

 

Pienestä se lähtee, ja tuossa on jo alku väärään suuntaan myös täällä ihan suomessakin!
Aiheessa pysyn!

Vaikea kuvitella että täällä Suomessa meno menisi niin sairaaksi. Itsestäni otettiin ihan normaaleja kuvia katalogeihin sun muihin 80-90-lukujen vaihteessa, ja ihan samalla tavalla lapset mallaavat Ticketin ja Lassien haalareita Stockan ja Anttilan mainoksissa nykyäänkin.

 

[QUOTE="tähti";25781548]
Sitten tunnen perheen, jonka lapset treenaavat 5-7 kertaa viikossa tarkkaan vanhempien valitsemia urheilulajeja, opettelevat kieliä jo ennen kouluikää ja syövät ja hoitavat kehoaan tavoitteellisesti. Tämä siksi, että vanhemmat ovat päättäneet heistä tulevan maailman urheilumaailman huippuja (minulle itselleni sanoneet näin).

[/QUOTE]

Onko tällaista oikeasti olemassa? :O "Syövät ja hoitavat kehoaan tavoitteellisesti" Vai onko ihan keksitty juttu?

 

Mitäs sitten, jos jonain päivänä lapsesi Anttilan kuvastoa selatessaan toteaisi, että haluaa sellaiseen kuvastoon? Haluaa sen batman-collegepuvun tai marimekon pallopaidan päälleen ja haluaa, että hänestä otetaan kuvia siihen kuvastoon?
Oletko sittenkin tukena? Autatko saavuttamaan unelman?

Sanosin, että jos mallin työt kiinnostavat vielä sitten, kun olet aikuinen, niin siitä vaan. Muuten voisimme aluksi vaikkapa leikkiä mallitoimistoa kotona, voisin kuvata itse häntä erilaisissa asuissa. Muuten voisin sitten kannustaa lasta esim. teatteriharrastuksen pariin, missä pääsee esiin.

 

Meille voi tulla mallikouluun. Kaksi itse itsensä kouluttanutta vetäjää pitää sitä.
Eivät ole katselleet televisiosta mallisarjoja, paitsi mainoskatkojen luoman illusoiden verran.
He stailaavat ja kuvavaat ja kannustavat. Iät 9v ja 7v.

Kaikkia ei kelpuuteta, tarjosin itseäni malliksi. Seurasi hiljaisuus ja sitten.. tää on vähän enemmän sellasille oikeille naisille.

 

Kuvataidekouluun on minunkin lapseni menossa ensi syksynä .

Ei se ole epäluonnollista. Mutta en taida osata selittää mitä ajan takaa... siis että seinnostus piirtämiseen kumpuaa jostakin, luonnosta, vaikka lapsi ei olisi koskaan kuullut halaistua sanaa minkäänlaisesta asiaan liittyvästä ohjatusta toiminnasta.

Sen sijaan peilin edessä keikistelevällä ja siitä eittämättä nauttivalla lapsella pitää olla jostakin ulkopuolelta tullut tieto mallin työstä, että voi haluta tehdä juuri sitä. Siinä mielessä vanhemmalla saattaa olla mallijutuissa aktiivisempi rooli (on huomannut sen, mistä nautti ja keksii hyödyntää taipumusta mallijutuiss) kuin vaikka piirtämisharrastuksessa.

Mä sitten taas ajattelen, että peilin edessä keikistelevä lapsi tekee jotain hyvin luonnollista: rakastaa ja ihailee itseään. Muistan ihan hyvin, kun oma 2-vuotias lapseni kerran kurkki peiliä sivusta päin, ihaili itseään ja sanoi ihailevasti: "söpö!". Minusta se oli suloista, eikä hetkeäkään käynyt mielessäni, että lapsi tässä tekee nyt jotain epäluonnollista. On hyvin luonnollista, että lapsi ihailee itseään ja tutkii itseään. Tähän löytyy selitys ihan kehitysbiologiastakin, pienen lapsen tuleekin olla egosentrinen. Malliksi en omaa lastani haluaisi, mutta peilin edessä keikisteleminen, pukuleikit ja oman ulkonäkönsä ihailu on todellakin luonnollista.

Eikä meillä todellakaan haaveilla mallin urasta, minun lapseni eivät edes tiedä mikä on malli. Mutta joka aamu lapset tutkivat itseään peilistä, ja kyllä, nauttivat siitä. Ikää on 5v ja 6v.

 

[QUOTE="...";25781533] johan on teatraalista menoa. Pitääkö nuo kaksi viimeistä lausetta lukea tärisevällä äänella? [/QUOTE]

Sori hei, en mä sitä tarkottanu mitenkään teatraaliseksi ja dramaattiseksi :ashamed:

Täällä palstalla vaan monilla on sellainen tyyli, kai se tarttuu :xmas:

 

Pikkusen vastustan tuota näkemystä, että lapsi ei koskaan tee, mitä ei itse halua. Katsoisin että lapset nimenomaan tahtoo miellyttää vanhempiaan, ja tekevät paljonkin sellaista, mitä eivät periaatteessa halua. Jos ootte eri mieltä, katsokaapa eilinen Hollywoodin ruotsalaisäidit -tmv. jakso, jossa pikkutyttö ensin yrjöää ja sitten menee nuhassa ja pissatulehduksessa kykykilpailuun, koska äiti tahtoo ja jeesukseltakin on rukoiltu apua.

 

Mä sitten taas ajattelen, että peilin edessä keikistelevä lapsi tekee jotain hyvin luonnollista: rakastaa ja ihailee itseään. Muistan ihan hyvin, kun oma 2-vuotias lapseni kerran kurkki peiliä sivusta päin, ihaili itseään ja sanoi ihailevasti: "söpö!". Minusta se oli suloista, eikä hetkeäkään käynyt mielessäni, että lapsi tässä tekee nyt jotain epäluonnollista. On hyvin luonnollista, että lapsi ihailee itseään ja tutkii itseään. Tähän löytyy selitys ihan kehitysbiologiastakin, pienen lapsen tuleekin olla egosentrinen. Malliksi en omaa lastani haluaisi, mutta peilin edessä keikisteleminen, pukuleikit ja oman ulkonäkönsä ihailu on todellakin luonnollista.

Eikä meillä todellakaan haaveilla mallin urasta, minun lapseni eivät edes tiedä mikä on malli. Mutta joka aamu lapset tutkivat itseään peilistä, ja kyllä, nauttivat siitä. Ikää on 5v ja 6v.

Sanoinko jossain, että peilin edessä keikisteleminen olisi epäluonnollista tai että lapsi ei voisi nauttia sellaisesta?

Ihan varmasti moni lapsimalli nauttii harrastuksestaan.

 

Meille voi tulla mallikouluun. Kaksi itse itsensä kouluttanutta vetäjää pitää sitä.
Eivät ole katselleet televisiosta mallisarjoja, paitsi mainoskatkojen luoman illusoiden verran.
He stailaavat ja kuvavaat ja kannustavat. Iät 9v ja 7v.

Kaikkia ei kelpuuteta, tarjosin itseäni malliksi. Seurasi hiljaisuus ja sitten.. tää on vähän enemmän sllasilel oikeille naisille.

Niinpä, ajatella, ja näin sinun lapsesi toimivat luonnostaan, ilman äidin ulkopuolelta luovaa painetta. Ihailevatko itseään peilistäkin joskus, lapsiparat?

 

Riepu kyseenalaisti sen, että voiko alle kouluikäisellä olla kovin vahvaa viettiä mihinkään, ja totesi että jalkapallo, viulunsoitto ja mallina olo voi olla vanhempien unelma joka syötetään lapselle.
Ja totesi myös että oma poikansa on intohimoinen piirtäjä.

Ja mä totesin, että yhtä lailla se piirtäminen voi olla vanhempien unelma joka on lapselle syötetty.

Mutta lapsi kuitenkaan harvemmin tekee mitään mistä ei pidä, mitä ei halua tehdä. Oli se sitten mallina oloa, jääkiekkoa, piirtämistä, mitä tahansa. Eli huoli siitä, että alle kouluikäisen lapsen kohdalla intohimo jotain asiaa kohtaan olisikin todellisuudessa vain vanhempien unelman toteuttamista, lienee turha.

En tiedä, joko nyt sain ilmaistua ajatukseni selkeästi. Mutta pointti oli se, että jos lapsi voi olla luonnostaan intohimoinen piirtäjä, niin hän voi olla luonnostaan myös intohimoinen kameran edessä esiintyjä joka pitää vaatteista - siis malli.

En huomaa analogiaa. Ap:n perustelut ja edellinen viestini ilmaisi käsittääkseni aika selvästi sen, miksi mallina oloa ja muita "luontaisia" kykyjä ei mielestäni voi rinnastaa. Ihan yhtä laillahan tuota poseeraamista ja esiintymishalua voi toteuttaa muutenkinkuin Anttilan kuvastoon pyrkimällä.

 

Mä katselin tänään brittiohjelmaa tähän aiheeseen liittyen ja huomasin kyllä pohtivani samaa. Siinäkin ohjelmassa äiti vetosi siihen, että tyttö itse haluaa olla esillä ja mallin töiden (ja näytteleminen) ovat hänen unelmiaan ja hän vain auttaa tyttöään toteuttamaan niitä. Toisaalta tyttö (8-vuotias) kertoi, että hän tuntee olonsa itsevarmaksi vain, jos hänellä on kaikki meikit kasvoillaan (äitinsä ei mennyt minnekään ilman täysiä meikkejä). Minusta se oli surullista. 4-vuotias pikkusisko sai myös omat meikkinsä, jotta hän voi osallistua äidin ja isosiskon yhteisiin "tyttöjen juttuihin". Äitinsä vaan totesi, että hänestä on ihanaa, kun hänen tyttönsä ovat tyttömäisiä tyttöjä.

Noh, esimerkki lienee äärimmäinen tapaus (toivottavasti), enkä ole ollenkaan perehtynyt siihen, mitä lapsimallit tekevät Suomessa ja minkälaisia ilmiöitä siihen mahdollisesti liittyy. Olen samaa mieltä useiden kirjoittajien kanssa siitä, että oli lapsen harrastus mikä tahansa, tärkeintä olisi se, että lapsi itse tahtoo sitä harrastaa, eikä vaan toteuta vanhempiensa toteutumatta jääneitä haaveita. Toisaalta olen kyllä sitäkin mieltä, että yleensä ottaen mallina olemiseen liittyy asioita, joihin en haluaisi omaa tyttöäni kovin nuorena tutustuttaa (esim. ulkonäköpaineet).

 

Meille voi tulla mallikouluun. Kaksi itse itsensä kouluttanutta vetäjää pitää sitä.
Eivät ole katselleet televisiosta mallisarjoja, paitsi mainoskatkojen luoman illusoiden verran.
He stailaavat ja kuvavaat ja kannustavat. Iät 9v ja 7v.

Kaikkia ei kelpuuteta, tarjosin itseäni malliksi. Seurasi hiljaisuus ja sitten.. tää on vähän enemmän sllasilel oikeille naisille.

*TURSK* Meillä on aamuisin veskin peilin edessä vähän samanlaista... Kun tytön 14v kanssa yritämme yhtäaikaa mahtua laittamaan tukkaa ja meikkaamaan. Tytön mielestä meikäläiselle ei taida enää meikki auttaa

Meillä ikätovereilla on ollut samat leikit lapsuudessa - Hienoa rouvaa minäkin leikin parhaan ystävän kanssa :heart:

 

ETTEKSTE TOD TAJUA, ET RIEPUN LAPSEN TAIDOT,TOIVEET JA UNELMAT OVAT LAPSEN MYÖTÄSYNTYISTÄ TOIMINTAA - SIIS HÄNEN GENEIHINSÄ KIRJOITETTUA SUURTA SALAISUUTTA!!!

meidän muiden lasten taidot, toiveet ja unelmat ovat vanhempien tyrkkyisyyttä, kunnianhimoa, rahanahneutta ja huonoa itsetuntoa jossa lapsi on vain uhri ja sijaiskärsijä.

thats it!