Tiedän tunteen, kun aikaa on niin, ettei tiedä, mihin sitä kuluttaisi .Taitaa olla mustis kun minä en ole pitkään aikaan ehtinyt palstailla ja on saanut hääriä kukkona tunkiolla. Nyt vain on sellainen tilanne että aikaa tosiaankin on!

Pikku vamma vain, buranaa huuleen ja duuniin
Kun ei viitsisi buranaa turhaan syödä. Duuniin ei kuulemma pääse.Alkuperäinen kirjoittaja Äkäinen Hra Majuri;25597630:Pikku vamma vain, buranaa huuleen ja duuniin
Jösses! Paljon mäkin olen työssä kaikenlaista nähnyt, mutta tuo on silti todella hätkähdyttävä. AUTS! Ja KÄÄK! :OLaitanpa tännekin tämän hetkisen tilanteen jalasta. Lääkärin mielestä näyttää hyvältä.
Juurikin näin. Lihaskalvot on avattu eikä tuota tietysti turvotuksen takia olisi saanutkaan tikattua.Tuollaiset traumat aiheuttaa voimakasta turvotusta ympäröivissä kudoksissa, mikä haavat suljettuina johtaisi ihon kiristymiseen, (iho)kuolioon ja paineen noustua verenkierto lakkaisi jalkaterässä.
Eipä juurikaan. Tänäänkin lääkäri sanoi että odotellaan rauhassa muutama päivä. Näkyvissä oleva jänne piti laittaa keittosuolageelin alle ettei kuivu.Timppa, joko turvotus on laskenut pahimmasta?