Kela käsittääkseni maksaa vain tietyille terapeuteille, jotka ovat olleet mukana kilpailutuksessa. Olet varmaan jostain saanut listan, keneltä kysellä. Sitkeästi vaan kyselet, löytyisikö jostain vapaata, lapsia jää välillä tauolle ja uusit soittokierroksen aika ajoin. Yleensä paikan saa se, joka sattuu olemaan sopivassa paikassa sopivaan aikaan. Etenkin jatkohakumuksen aikaan voi tulla taukoa, että löytyy jostain maksaja (meillä on kokemusta siitäkin), jolloin voi saada jalan oven väliin, sen jälkeen löytyy sumplimalla niitä aikojakin. Tiedän joidenkin hakeneen terapeuttia vuodenkin ja toisten saaneen heti. Itse käytin suhteita hyväksi ja saimme terapeutin aika äkkiä ilman suurempia soitteluita, kun listalta löytyi yksi tutun tuttu ja sitä kautta järjestyi, että saimme seuraavan vapautuvan paikan yhden lapsen jäätyä tauolle. Toisaalta tiedän tapauksia, jotka ovat päässeet heti. Eli se on paljon onnenkauppaa. Meillä on ollut sama yksityinen puheterapeutti niin kunnan kuin kelankin maksamana. Kelahan maksaa puheteraupeutin vain silloin, kun myöntää vähintään korotetun vammaistuen.