Säälittääkö muita yksilapsiset perheet? :(

Joskus tulee mietittyä lapsia, jotka eivät syystä tai toisesta saa koskaan kokea sitä riemua kun on muita sisaruksia. Se tekee jotenkin surulliseksi Ymmärrän toki, että kaikki eivät saa toista lasta.

Kun omien lasten touhuja seuraa, niin voi sitä riemua Kyllä on pakko sanoa että sisarukset ovat rikkaus! En voisi kuvitella että meillä olisi vain yksi esim. tuo esikoinen. Mistä kaikesta hän olisi jäänyt paitsi jos ei pienempiä sisaruksia olisi syntynyt. Kyllä niin paljon ihania yhteisiä leikkejä ja tekemistä on riittänyt. On aina seuraa toisesta Ei tarvi olla yksin.

En voi sille mitään, mutta silloin kun oma äidin sydämeni onnessaan seuraa lasten juttuja ja touhuamista, samalla joskus hiipii suru niiden yksinäisten lasten puolesta joilla ei ole sisaruksia En todellakaan ymmärrä niin itsekkäitä vanhempia, jotka haluavat vain omaksi helppoudekseen päätyä yhteen lapseen ja eväävät lapseltaan ehkä elämän tärkeimmän ihmissuhteen, sisaren. Se jos mikä on täyttä itsekkyyttä. Mutta samalla nuo vanhemmat kyllä menettävät itsekin paljon, vaikka luulevat helpon elämän olevan parempi vaihtoehto.

Joten antakaa lapsillenne oma sisarus, älkää olko itsekkäitä! Siis, jos se vain on mahdollista.

Ja pahoitteluni niille, joille sitä sisarusta ei suoda, ymmärrän tuskan

 

Mua vähän harmittaa, kun veljeni ei tahdo kuin sen yhden. Vaimonsa tahtoisi vielä toisenkin, mutta eipä heille taida tulla... Heillä on tyttö sen luonteinen, että tekisi kyllä sisarus hyvää siinä jakamassa ja touhuamassa. Mutta toisaalta onpa hänellä kolme läheistä serkkua joiden kanssa saa usein olla niin ehkä se korvaa ne puuttuvat sisarukset.

 

Itse puntaroin tällä hetkellä kovasti tuota sisarusasiaa. Meillä on yksi lapsi, joka on reilut 5v. Toisaalta hän olisi varmaankin 7 ennen kuin saisi sisaruksen. Ikäero olisi jo niin suuri, ettei niistä paljon seuraa toisilleen olisi. Mä luulen, että meillä jää tuohon yhteen lapseen. Tosin ei se nyt ihan kirkossa ole kuulutettua.
Mä olisin aikaisemmin kovasti halunnutkin pojalle sisarusta. Mies vaan oli "ei ny vielä" ja plaaplaaplaa. Nyt sitten alkaa olla itsellä sellainen olo, että antaa olla sitten. En enää haaveile pikkukakkosesta.

 

Vai että ihan säälittää. No voi voi.

Toivon todella ette ikukaan ole itseäni tuon vuoksi säälinyt ettei minulla ollut sisaruksia, eikä sääli tytärtäni, jolla ei ole sisaruksia. Molempien meidän elämää rikastuttaa suuri rakkaus

Kuvitteletko ihan oikeasti että jokainen lapsi/nuori/ kaipaa siraruksia edes jossakin elämänsä vaiheessa.

 

Itse olen ainoa lapsi ja mun lapsi tulee olemaan myös ainoa. Mitä ihmeen säälimistä siinä on?

 

 

No ei todellakaan säälitä. Ei sisarus ole mikään onnen tae. Lapsi voi olla onnellinen ilman sisarusta tai sitten voi olla, että lapsella on sisarus ja he eivät tule yhtään toimeen keskenään. Ja "tärkein ihmissuhde"? Eiköhän se suhde vanhempiin ole kuitenkin tärkeämpi kuin suhde sisaruksiin. Ja "yksinäinen lapsi"? Ei lapsen tarvitse olla yksinäinen vaikka hän olisikin ainoa lapsi. Ainoalla lapsella voi olla vaikka enemmän kavereita ja läheisiä sukulaisia kun sisarusparilla, joka viettää kaiken ajan kaksistaan.

 

Olen tavannut aikas monta "ainoaa lasta" elämäni aikana, ja jok'ikinen on ollut parhaassa tapauksessa vain tosi itsekeskeinen. Pahimmat tapaukset on olleet sellaisia, jotka eivät ole kestäneet kilpaulua ja häviämistä ollenkaan vaan ovat alkaneet ko. tilanteessa kiusaamaan muita.

Me kun ruvettiin miehen kanssa perheen perustamista suunnittelemaan niin mun ehto oli että lapsia tehdään joko nolla, tai sitten vähintään kaksi. Yhtä lasta en olisi ikinä suostunut tekemään (ellei siis olisi käynyt niin huonosti, että toista ei millään oltaisi saatu), yllä mainitusta syystä.

Ymmärrän, etteivät ainoat lapset tajua, mistä ovat jääneet paitsi. Mutta meille muille te olette oikea maanvaiva.

 

Onhan se nyt normaalia että on sisaruksia. Se on luonnollista. On aika luonnotonta kieltää lapseltaan niin luonnollinen asia kuin oma sisarus, jota ei korvaa mitkään kaverit tai serkut joita tapaa usein.

Sisaruksilla kun on iltaisin samat rutiinit, heistä on ihanaa nukkua samassa huoneessa. He voivat pohtia asioita keskenään. Olla toisen turvana, jos pelottaa.

Vai luuleeko joku vielä että on tarkoitettu että lapsia on vain yksi?

 

Olen tavannut aikas monta "ainoaa lasta" elämäni aikana, ja jok'ikinen on ollut parhaassa tapauksessa vain tosi itsekeskeinen. Pahimmat tapaukset on olleet sellaisia, jotka eivät ole kestäneet kilpaulua ja häviämistä ollenkaan vaan ovat alkaneet ko. tilanteessa kiusaamaan muita.



Ymmärrän, etteivät ainoat lapset tajua, mistä ovat jääneet paitsi. Mutta meille muille te olette oikea maanvaiva.

Mieheni on vanhempiensa ainoa lapsi ja en kyllä allekirjoita tekstiäsi ollenkaan.

 

jaa-a... Mä en ole ikinä kaivannut itselleni sisarusta. Ei sellaista osaa kaivata, mitä ei ole ikinä saanutkaan, sanon minä. Ja ihan yhteiskuntakelponen musta on tullu, ehkä hieman erakko luonne (nytkin nautin yksinäisyydestä ja hiljaisuudesta täysin siemauksin vaikka väsyttääkin).

Mutta kyllä olen todella tyytyväinen siihen, että meillä on kaksi lasta En olisi ikinä uskonut, että niistä on jo nyt seuraa toisilleen

 

Itse puntaroin tällä hetkellä kovasti tuota sisarusasiaa. Meillä on yksi lapsi, joka on reilut 5v. Toisaalta hän olisi varmaankin 7 ennen kuin saisi sisaruksen. Ikäero olisi jo niin suuri, ettei niistä paljon seuraa toisilleen olisi. Mä luulen, että meillä jää tuohon yhteen lapseen. Tosin ei se nyt ihan kirkossa ole kuulutettua.
Mä olisin aikaisemmin kovasti halunnutkin pojalle sisarusta. Mies vaan oli "ei ny vielä" ja plaaplaaplaa. Nyt sitten alkaa olla itsellä sellainen olo, että antaa olla sitten. En enää haaveile pikkukakkosesta.

Itse en kannata etta lapsia tehdaan vain esikoiselle sisaruksiksi ja minusta yksilapsisuus on hyva asia. Mutta taytyy tata kommentoida etta itse olin lahes 8v. kun veljeni syntyi ja meista oli paljonkin seuraa toisillemme, minakin jaksoin viela innostua legoista yms.

 

Minä olen ainut lapsi, enkä pätkääkään itsekeskeinen. Olen hyvä häviäjä.

 

Minulla on sisko ja veli, mutta ikäero on sitä luokkaa että siinä vaiheessa kun minä olen alkanut muistamaan asioita (eihän kovinkaan moni muista alle 6-7 vuotiaana tapahtuneita asioita) , on sisarukset olleet jo maailmalla. En koe että olisin mitään menettänyt vaikka en koskaan ole saanut elää sisaruselämää, se missä tunnen olevan aukon, on suvun tavoissa olla pitämättä yhteyksiä toisiinsa.

 

Olen tavannut aikas monta "ainoaa lasta" elämäni aikana, ja jok'ikinen on ollut parhaassa tapauksessa vain tosi itsekeskeinen. Pahimmat tapaukset on olleet sellaisia, jotka eivät ole kestäneet kilpaulua ja häviämistä ollenkaan vaan ovat alkaneet ko. tilanteessa kiusaamaan muita.

Me kun ruvettiin miehen kanssa perheen perustamista suunnittelemaan niin mun ehto oli että lapsia tehdään joko nolla, tai sitten vähintään kaksi. Yhtä lasta en olisi ikinä suostunut tekemään (ellei siis olisi käynyt niin huonosti, että toista ei millään oltaisi saatu), yllä mainitusta syystä.

Ymmärrän, etteivät ainoat lapset tajua, mistä ovat jääneet paitsi. Mutta meille muille te olette oikea maanvaiva.

Tämä oli hyvin kirjoitettu. Eiväthän ainoat lapset tiedä mistä ovat jääneet paitsi. Eikä aivan tuulesta temmattua ole se, että perheen ainokaisista voi tulla aikamoisia tapauksia ja riesoja. Hehän ovat olleet aina se keskipiste. Ei ole tarvinnut käydä tervettä luonnollista kehitystä läpi, mitä sisarusten kanssa joutuu käymään. Mustasukkaisuudet, kateudet, jakaminen, kilpailu. Sekä ne hyvät asiat tietenkin.
Uskon että ainoista lapsista tosiaan voi tulla aikamoisia riesoja.

 

Olen tavannut aikas monta "ainoaa lasta" elämäni aikana, ja jok'ikinen on ollut parhaassa tapauksessa vain tosi itsekeskeinen. Pahimmat tapaukset on olleet sellaisia, jotka eivät ole kestäneet kilpaulua ja häviämistä ollenkaan vaan ovat alkaneet ko. tilanteessa kiusaamaan muita.

Me kun ruvettiin miehen kanssa perheen perustamista suunnittelemaan niin mun ehto oli että lapsia tehdään joko nolla, tai sitten vähintään kaksi. Yhtä lasta en olisi ikinä suostunut tekemään (ellei siis olisi käynyt niin huonosti, että toista ei millään oltaisi saatu), yllä mainitusta syystä.

Ymmärrän, etteivät ainoat lapset tajua, mistä ovat jääneet paitsi. Mutta meille muille te olette oikea maanvaiva.

Samantyylisiä kokemuksia. Huom. tällä en tarkoita, että ne olisivat jotenkin huonompia, mutta aika usein arvaa, kuka on pienenä ollut "ainoa lapsi".

 

Mulla on viisi sisarusta. Mä olen iltatähti. Olen nyt 24v ja sisarukseni ovat: 32v,33v,38v,39v ja 41v. Minä ja 32-vuotias siskoni ollaan nyt jonkun verran tekemisissä ja muiden sisarusteni kanssa en näe edes kuin joskus ja jouluna.

 

Menkää Kiinaan selittämään..Onko nekin kaikki säälittäviä ja itsekeskeisiä?

 

Ei yhtään. Olisin itsekin aina halunnut olla. Jo lapsena. Edelleen.

 

Itse en kannata etta lapsia tehdaan vain esikoiselle sisaruksiksi ja minusta yksilapsisuus on hyva asia. Mutta taytyy tata kommentoida etta itse olin lahes 8v. kun veljeni syntyi ja meista oli paljonkin seuraa toisillemme, minakin jaksoin viela innostua legoista yms.

Esikoisemme on 8-v. ja nuorin alle 2-v. Hyvinpä heilläkin leikit sujuu keskenään että ei se suuri ikäerokaan välttämättä mitään haittaa, päinvastoin, voi olla hyväkin.
Itselläni on suuret erot omiin sisaruksiini. Silti heistä on ollut paljon iloa elämässäni. Olisi ollut kamalaa olla ainoa lapsi!

 

Olen tavannut aikas monta "ainoaa lasta" elämäni aikana, ja jok'ikinen on ollut parhaassa tapauksessa vain tosi itsekeskeinen. Pahimmat tapaukset on olleet sellaisia, jotka eivät ole kestäneet kilpaulua ja häviämistä ollenkaan vaan ovat alkaneet ko. tilanteessa kiusaamaan muita.

Me kun ruvettiin miehen kanssa perheen perustamista suunnittelemaan niin mun ehto oli että lapsia tehdään joko nolla, tai sitten vähintään kaksi. Yhtä lasta en olisi ikinä suostunut tekemään (ellei siis olisi käynyt niin huonosti, että toista ei millään oltaisi saatu), yllä mainitusta syystä.

Ymmärrän, etteivät ainoat lapset tajua, mistä ovat jääneet paitsi. Mutta meille muille te olette oikea maanvaiva.

tää maanvaiva maanvaiva tyttärensä kanssa yhdessä kiittää sinua hymyillen


Vaikka itsellä ei olisi sisaruksia se ei tarkoita etteikö voisi hyvinkin läheltä seurata mitä elämä on sisarusten kesken.

Elämän eri asioita voi kyllä opetella vaikka ei sisaruksia olisikaan, ihan myöskin sen voi opettaa ja oppia ettei kukaan ole se maailmannapa eikä siksi kannata pyrkiä siihen asemaan. Myös erilaisuuden kunnioittamisen voi opettaa ja oppia ilman sisaruksien läsnäoloa, samoin toisten kunnioittamisen, vaikka ajattelisivatkin erilailla mitä itse ajattelee Häviämään en ole opetellut enkä siihen häviämiseen omaanikaan kannusta

 

[QUOTE="vieras";25363436]Menkää Kiinaan selittämään..Onko nekin kaikki säälittäviä ja itsekeskeisiä?[/QUOTE]

Kiinassa ihmiset ei voi asialle mitään ja tasan varmaan siellä ihmiset haluaisivat sisaruksia. Ja muistaakseni aika paljon ongelmia siitä on syntynytkin kun perheissä on vain yksi, hemmoteltu lapsi. Onhan noista ollut dokumentteja.

Ei nyt tää Kiina-kortti oikein tähän sovi

 

[QUOTE="vieras";25363436]Menkää Kiinaan selittämään..Onko nekin kaikki säälittäviä ja itsekeskeisiä?[/QUOTE]

Kyllä ne ilmeiseti tuppaa olemaan. Etkö ole koskaan kuullut "pikku keisareista"?

 

No ei mua säälitä, koska moni joka on itse yksilapsisesta perheestä haluaa vain yhden lapsen, mikäs siinä. Itse oon kuitenkin todella onnellinenn että näillä näkymin meidän esikoinen saa sisaruksen kesällä pitkän odotuksen jälkeen.

 

Olen tavannut aikas monta "ainoaa lasta" elämäni aikana, ja jok'ikinen on ollut parhaassa tapauksessa vain tosi itsekeskeinen. Pahimmat tapaukset on olleet sellaisia, jotka eivät ole kestäneet kilpaulua ja häviämistä ollenkaan vaan ovat alkaneet ko. tilanteessa kiusaamaan muita.

Me kun ruvettiin miehen kanssa perheen perustamista suunnittelemaan niin mun ehto oli että lapsia tehdään joko nolla, tai sitten vähintään kaksi. Yhtä lasta en olisi ikinä suostunut tekemään (ellei siis olisi käynyt niin huonosti, että toista ei millään oltaisi saatu), yllä mainitusta syystä.

Ymmärrän, etteivät ainoat lapset tajua, mistä ovat jääneet paitsi. Mutta meille muille te olette oikea maanvaiva.

just Muut kun ovat sanoneet, että oon liiankin muita huomioiva ja kiltti.