Aattoillan perinteet vaarassa teinin takia.. mitä tekisitte?

  • Viestiketjun aloittaja Kompromissa
  • Ensimmäinen viesti
Teini mukaan. Jouluna ollaan perheen kanssa, varmasti kyläpaikassakin halutaan teiniä nähdä. Kotona ehtii möllöttää muun vuotta. Viis tai reilu viis tuntia ei todellakaan ole paha aika, pitää teinille opettaa myös että pitää osata olla ja käyttäytyä sosiaalisissa tilaisuuksissa mihin ei niin riemusta kiljuen lähde. Varsinkin jos luulet, että viihtyy kuitenkin hyvin.
 
"aapee"
Teini mukaan. Jouluna ollaan perheen kanssa, varmasti kyläpaikassakin halutaan teiniä nähdä. Kotona ehtii möllöttää muun vuotta. Viis tai reilu viis tuntia ei todellakaan ole paha aika, pitää teinille opettaa myös että pitää osata olla ja käyttäytyä sosiaalisissa tilaisuuksissa mihin ei niin riemusta kiljuen lähde. Varsinkin jos luulet, että viihtyy kuitenkin hyvin.
Mä luulen, tai tiedän että viihtyy kuitenkin napisematta niin kauan kun suklaata ja kinkkua riittää ja kukaan ei aja pois sohvannurkasta ;) sauno se ei kuitenkaan eikä tee mitään muutamaan mutta kyllä se silti tykkää, mä vaan tiedän.
 
Meillä ei edes keskusteltaisi, vaan saisi jäädä kotiin. Ja nyt meidän joulu itse asiassa vietetään teinin aloitteesta kotona oman perheen kesken, vaikka yleensä ollaan oltu suvun kanssa yhdessä jouluaattona. Katsotaan joululeffoja ja rentoudutaan =)
 
Viimeksi muokattu:
turha siitä on stressata, niinkuin joku muukin jo sanoi tässä ehtii mieli muuttua moneen kertaan..
mä en pakottais lapsia lähtemään mukaan minnekkään, esittäisin kyllä toiveen ja todennäköisesti mummi (ja muut sukulaiset ) saattais pistää kans tuollaiselle teinille viestiä et tulethan kanssa mukaan, mut jos teini aattonakin vielä sanoo ettei tahdo tulla niin saisi jäädä kotiin.ja tekisin jopa lapselle ruokaa tai muuta herkkuja siksi aikaa.
ei tuota meidänkään nyt 18v poikaa ole joulu kiinnostanut moneen vuoteen, mut tänään yllätti mut kysymyksellä: mitäs me aattona sit tänä vuonna tehdään..
 
"jojo"
Miksi teiniä pidetään itsekkäänä, jos hän tuo esiin oman toiveensa aaton vietosta? Miksei kuitenkaan äitiä, joka vaatii teiniä mukautumaan rutisematta siinä kuin muutkin, että äidin joulu olisi perinteinen?

En tarkoita tätä pahalla, mutta jännä, miten teinin kyseessäollen heti nähdään asiassa itsekkyyttä, joka pitää pikimmiten kitkeä pois.

"Teinin pitää sopeutua edes aattona" - tämä vaatii lähinnä enemmän tietoa, miten paljon kotona normaalisti joustetaan.
 
Antaisin jaada kotiin. Jouluperinteet muuttuu sen mukaan kun perhe muuttuu. Ja kiukkunen ja mokottava teini mukana ei ole herkkua kellekaan - latistaa kylla nopeasti parhaankin joulumielen. Anna olla yksin kotona. Ja voihan se viela muuttaa mieltaankin monenmonituista kertaa ennen kuin joulussa ollaan.

Ja ensi vuonna - tai sita seuraavana vuonna - voi olla jo ihan toisin. Aikuislapsi haluaakin taas osallistua perinteisiin. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Ultramariini
pha
[QUOTE="vieras";25226951]Ajattelemattomuus ja tökeryyskin on sellaisia mokia mitkä pitää saada tehdä itse jotta niistä voi joskus jotain oppia..[/QUOTE]

Vanhempi ei kanna vastuutaan kasvattajana, jos antaa teinin mokata ja kenties loukata läheisiään puuttumatta asiaan. Tilannetaju voi teinillä pettää, mutta aikuisen homma on silloin kokeneempana opastaa toimimaan oikein. Jos teini ei näe kuin oman napansa, niin laajemman perspektiivin tarjoaminen ei tee pahaa.
 
"jojo"
[QUOTE="aapee";25226999]Mä luulen, tai tiedän että viihtyy kuitenkin napisematta niin kauan kun suklaata ja kinkkua riittää ja kukaan ei aja pois sohvannurkasta ;) sauno se ei kuitenkaan eikä tee mitään muutamaan mutta kyllä se silti tykkää, mä vaan tiedän.[/QUOTE]

Mä luulen tämän luettuani, että ap pelkää lähinnä oman joulunsa menevän pilalle, kun hän itse istuisi juhlaväen joukossa, mutta surkuttelisi koko ajan, miten kurjaa "yksinäisellä kotiin jätetyllä reppanalla" mahtaakaan olla.

:hug: Kyllä se siitä, lapsi kasvaa ja se tekee kipeää molemmin puolin. :hug:
 
"heh"
Mammat vinkuu kuorossa (silmäilkääpä viime päivien otsikoita), etteivät halua mennä anoppilaan tms., kun se reissu pilaa koko joulun. Siihen vastataan, että jokaisella on oikeus viettää joulua niin kuin haluaa ja ettei tietenkään tarvitse lähteä. Mutta sama ei koske mammojen miehiä tai lapsia, vaan niitten on tehtävä just niin kuin perheenäiti päättää...:LOL: :LOL:
 
pha
[QUOTE="jojo";25227031]Miksi teiniä pidetään itsekkäänä, jos hän tuo esiin oman toiveensa aaton vietosta? Miksei kuitenkaan äitiä, joka vaatii teiniä mukautumaan rutisematta siinä kuin muutkin, että äidin joulu olisi perinteinen?[/QUOTE]

Tuskin sitä teiniä äidin maskotiksi mummolaan raahataan, vaan koko porukan vuoksi. Mä näen asiassa myös isovanhempien kunnioittamisen, jota nuori voi näpsästi osoittaa suomalla heille hetken seuraansa. Jos kerran aloittajan lapsi on jo 17-vuotias, niin luulisi jo sen verran epäitsekkyyttä löytyvän, ettei oma viihtyvyys aina olisi ykkösasia.
 
"Mirkku"
teini-ikäinen saa päättää itse jos haluaa kotona olla. Kuulostaa ihan joltain sekopäiseltä lahkolta, jos pakotettais mukaan sukulaisten luo sillon kun ei kiinnosta.
 
"Vieras"
Höpöhöpö kaikille, teinin itsepäätösoikeuksille. Joulu on juhla, joka vietetään perheen parissa, jos ei nappaa olkoon hyvä ja perustakoon oman taloutensa.
Jos asuu kotona, saa katon päänsä päälle, ruokaa pöytään jne. Voi sen eteen uhrautua istumaan sen jouluaaton ei niin mieluisassa kyläpaikassa.
Meillä toimittiin näin, ja todellakaan en ole katkera vanhemmilleni tai vihaa joulua, päinvastoin arvostan juhlaa ja yhteistä aikaa.

Oma talous- omat säännöt, sitä ennen turha itkeä!
Eikä se kuitenkaan jaksa kauaa kikutella, jos jaksaa ja pilaa äin muidenkin joulutunnelman on kasvatuksessa jo jotain muutakin vikaa. 17 vuotias on jo niin iso, että pitäisi ymmärtää nämä asiat!
 
"vieras"
Tuskin sitä teiniä äidin maskotiksi mummolaan raahataan, vaan koko porukan vuoksi. Mä näen asiassa myös isovanhempien kunnioittamisen, jota nuori voi näpsästi osoittaa suomalla heille hetken seuraansa. Jos kerran aloittajan lapsi on jo 17-vuotias, niin luulisi jo sen verran epäitsekkyyttä löytyvän, ettei oma viihtyvyys aina olisi ykkösasia.
Samaa mietin. Teini on JO 17-vuotias, luulisi hänen ajattelevan asiaa myös siltä kantilta, etteivät ne isovanhemmat ikuisesti elämässä pysy mukana, ja heillekin on mukava suoda sitä aikaansa joskus.
 
"Vieras"
[QUOTE="heh";25227083]Mammat vinkuu kuorossa (silmäilkääpä viime päivien otsikoita), etteivät halua mennä anoppilaan tms., kun se reissu pilaa koko joulun. Siihen vastataan, että jokaisella on oikeus viettää joulua niin kuin haluaa ja ettei tietenkään tarvitse lähteä. Mutta sama ei koske mammojen miehiä tai lapsia, vaan niitten on tehtävä just niin kuin perheenäiti päättää...:LOL: :LOL:[/QUOTE]

No mitäs siitäkin tulis jos lapsilta alettaisiin kaikilta kysymään mielipiteitä? Mieheltä toki, mutta kyllä ne lapset loppupeleissä kulkee perheen sääntöjen toivoiden mukaan, niin kauan kuin alaikäisiä/ kotona asuvat.
 
pha
[QUOTE="aapee";25227146]Okei okei, kyllä mä tajuan ... on se MULLE iso juttu ... :(
mutta mutta ...
[/QUOTE]

No sano sille, että se olisi sulle tärkeää, että koko perhe on yhdessä. Aika kylmäkiskoinen ja julma saa lapsi olla, jos silti sanoo, että juhli keskenäs, mä feisbuukkaan himassa.
 
Rollolainen
En tekis asiasta sen kummempaa numeroa, se mieli ehtii muuttua - ja kun kerran kyse on 17 vuotiaasta eikä esim 13 vuotiaasta niin kyllä antaisin itse päättää missä joulunsa haluaa viettää.
eli jos tahtois lähteä kaverileen niin antaisit mennä. Käy ninkuin hyvin monella teimnilä. mennään porukalla jonkun kotin, kun vanhemmat ovat poissa ja ryypätään. ja älä väitä ettei nuoret tee näin- sattumoiisn se on hyvinkin yleiostä, ku luoteaan että osa olla kiltisti. varsinkin jos sen yhden nuoren vanhmmat on lähteneet jonnekin kauemmas ja jättäneet nuorn kotiin kun ei huvittanut tulal amtakaan. ei kun porukalla bilettämään
 

Yhteistyössä