Millaisia pahoja ajatuksia teillä on.

  • Viestiketjun aloittaja Sienna_87
  • Ensimmäinen viesti
Sienna_87
Mä olen miettinyt, että onko muut tekopyhiä vai onko tosiaan näin. Tuli kaverin kanssa juttua humalaspäiten ja sitten sanoin jotain liittyen siihen, että eräälle meidän tuntemalla aika ärsyttävälle ihmiselle tapahtuis jotain kamalaa... No, kaverini oli melkeinpä järkyttynyt joten ohjasin keskustelun muualle. Jäin vain sitten miettimään.

Mä itse kuvittelen usein mua väärinkohdelleille ihmisille kaikenlaisia kauheksia. Mietin päässäni kun niitä kidutetaan todella raa'asti, usein olen itsekkin mukana. Usein siihen liittyy vielä semmosta, että niiden lapset raiskataan tuon ihmisen silmien edessä ja kaikkea tämmöstä...

Mun kaverille en ehtiny kertoo ihan noita kovimpia juttuja (toi ei vielä ollu mitään), mutta se oli olevinaan järkyttyny. Kuiteskin uskosin että melkein kaikilla on tommosia fantasioita. Miten on, onko teillä ja kehtaatteko myöntää.

ja siis en mäkään avoimesti myönnä enää mitään.

Nytkin voin sanoo, että on yksi nainen meidän duunista, joka ihan sanoinkuvaamattomasti raivostuttaa mua. Hyvin usein töissä mietin kaikkea todella karmivaa mitä sille tapahtuu. Ja nuo ajatukset saa mut paremmalle tuulelle. En tietty toteuttais niitä, mutta toisaalta mua ei haittais jos ne tapahtuis sille. Ja mieluusti kyllä olisin jotenkin todistamassa sitä... No se on vaan fantasiaa...
 
"Maire"
No kyllä mulla on jotain, mutta ei kyllä tuollaista. Tietyt osat tuossa kuullostaa kyllä siltä, että jos olet ihan tosissasi, niin huh huh... Kyllä mä jopa joskus oon miettinyt, että yksi ihminen olisi saanut kuolla, mutta emmä nyt lapsia, ainakaan tolla tavalla olis sotkenut mukaan mitenkään. Ja mitään mielihyvää niistä ajatuksista ei tullut. Tai ehkä ihan hetkellisesti, mut sitten tuli sitäkin pahempi olo.
 
"vieras"
Olen toivonut joskus kuolemaa joillekin ihmisille ja kuvitellut pahoinpiteleväni heitä, mutta vaan ohimenevästi ja en mitään tuollaista. Sinulla on selvästi vielä enemmän patoutunutta vihaa sisällä.
 
"Kääk"
Ei kyllä ole mitään tuollaista. Aika pelottavaa tuollainen... Oletko miettinyt, mistä tuollainen oikein kumpuaa? Varmaan "jotain" tuollaisen taustalla on, kun ei ihan "normaalilta" ärtymykseltä / suuttumukselta kuulosta minusta
 
"mä"
Ajatuksesi ovat aika voimakkaita eivätkä ole yleisiä ihmisten ajatuksia. Ehkä olisi syytä selvittää, miksi sinua kiehtoo noin julma väkivalta muita kohtaan, ihan siltäkin varalta että saisit pidettyä ajatukset vain ajatuksina.
 
  • Tykkää
Reactions: Halikatti
Sienna_87
Mun on kyllä sanottava, että yleensä mä ihan haluan että niille ihmisille käy just niin kuin ajattelen, mutta en mä semmosta tietenkään vois ees toteuttaa. Tarttis olla varmaan aika paljon rahaa että sais jotkut ihmiset tekemään noin ja toiseksi pitäis olla ihan satavarma ettei voi ite jäädä kiinni. Varmaan jonkun välittäjän kautta.

Oommä ajatellut, että ehkä mä oon sitten aika ainutlaatuinen, että pystyisin tommosiin tarvittaessa. Mun mielestä sen omalla tavallaan vahvuutta. Pystyy olemaan antamatta säälille valtaa.

Tietty en mä oikeesti halua jäädä kiinni ees tommosista ajatuksista, koska puheissa ja teoissa oon tosi mukava ja herttainen. Harva uskois musta mun ajatuksia. Mut eihän nää ajatukset kohdistu sellaisiin ihmisiin jokka on ok.

Sen mä kyllä arvasin, että tänne tullaan sanomaan just noin. Harva pystyy ees netissä anonyyminä olemaan rehellinen. Tai sit se vaan on niin, että yliherkät vastaa näihin.
 
"minttu"
Sienna kuule, sulle on nyt vastannu ihan normaalit terveet ihmiset ja ihan rehellisesti. Sun ajatusmaailmasi on sairas, siis oikeasti sairas. Käy ihan oman itsesi takia psykiatrilla.
 
"mä"
Mun on kyllä sanottava, että yleensä mä ihan haluan että niille ihmisille käy just niin kuin ajattelen, mutta en mä semmosta tietenkään vois ees toteuttaa. Tarttis olla varmaan aika paljon rahaa että sais jotkut ihmiset tekemään noin ja toiseksi pitäis olla ihan satavarma ettei voi ite jäädä kiinni. Varmaan jonkun välittäjän kautta.

Oommä ajatellut, että ehkä mä oon sitten aika ainutlaatuinen, että pystyisin tommosiin tarvittaessa. Mun mielestä sen omalla tavallaan vahvuutta. Pystyy olemaan antamatta säälille valtaa.

Tietty en mä oikeesti halua jäädä kiinni ees tommosista ajatuksista, koska puheissa ja teoissa oon tosi mukava ja herttainen. Harva uskois musta mun ajatuksia. Mut eihän nää ajatukset kohdistu sellaisiin ihmisiin jokka on ok.

Sen mä kyllä arvasin, että tänne tullaan sanomaan just noin. Harva pystyy ees netissä anonyyminä olemaan rehellinen. Tai sit se vaan on niin, että yliherkät vastaa näihin.
Tuokin viittaa persoonallisuushäiriöön, ettet kykene uskomaan muiden ajattelevan eri tavalla kuin itse ajattelet ja vähättelet ajatustesi vakavuutta. Sinun kannattaisi puhua ajatuksistasi ammatti-ihmiselle, hän pystyisi kanssasi selvittämään, mikä häiriö mahdollisesti on kyseessä. Mutta vain jos olet hänelle rehellinen. Et kuitenkaan ole ainoa laatuasi, onhan maassamme paljon psykopaatteja ja muita vakavista häiriöistä kärsiviä ihmisiä.
 
  • Tykkää
Reactions: Jehnny Tightlips
hypoteesi
Ei kylmyys ole vanhvuutta. (kylmyys tässä säälin (empatian) vastakohta) . Tuollainen katkeruus kertoo heikosti kehittyneestä minäkuvasta. Et kykene suojelemaan itseäsi muiden loukkauksia vastaan vaan ne osuvat syvälle ja ainoa keinosi käsitellä näitä tunteita ovat nuo väkivaltaiset ajatuksesi.
Onko sinun vaikea antaa anteeksi? Etkö ole itse saanut empatiaa osaksesi silloin kun olisit sitä tarvinut?
Onko sinua kaltoinkohdeltu lapsena?
Sanoit, että me muut ollaan eliherkkiä kun kauhistellaan tuollaisia ajatuksia. Sanoisin, että se olet sinä jonka sisin on niin herkkä ettet kestä loukkaavaa sanaa keneltäkään. Sisäinen vahvuutesi ei ole kehittynyt tasapainoiseksi.

On normaalia kuvitella hetkellisesti, että jollekin pahalle tai itseä pahasti loukanneelle kävisi huonosti. Me toivomme universumilta oikeutta. Mutta asioiden hautominen, tekojen teoreettinen ja yksityiskohtainen suunnittelu menevät liian pitkälle. Ne eivät kerro sisäisestä vahvuudesta vaan sisäisesti rikkoutuneisuudesta.

Oletko ollut tuollainen aina vai onko se kehityynyt jossakin myöhemmin?
Tunnetko koskaan samaa vihaa empaattisesti? Eli jos sinulle rakasta loukataan niin suunnitteletko tekijän teloituksen loukatun puolesta vai koskeeko tämä vain itseäsi?

Omat kauheat ajatukseni rajoittuvat anoppiin, jonka kuolemaa en itkisi. Ja tiedän että sisimpäni on sen verran epävakaa ettei tuo ajatus ole tavanomainen.
 
Sienna_87
No mul on ihan normaali lapsuus. Ja en oo tehnyt mitään erityisen pahaa kellekkään. Ja oon kyllä huomannut että moni on aatellut mustakin pahaa.

Ja toi että se pahanteko kohdistuis lapsiin, no mun mielestä kuolema on monelle aika helppo kestää. Paljon pahempi monelle kun joutuu näkee ku omat lapset kärsii tms. Että ei siinä se ihmeempää. Tosin yleensä noilla kusipäillä on ärsyttäviä mukeloita, joten ei sinällään...
 
"vieras"
Aloittaja tarvinnee apua itselleen. Ei ole ainutlaatuista olla tuhoisien- tai pakkoajatusten kanssa ja fiksu hakee apua itselleen.
Tuollaiset lapsienraiskausajatukset kertovat minusta siitä, että olet jonkun rajan tuolla puolen ja tarvitset hoitoa eheytyäksesi.
 
"monsteri"
Ei ole noin kauheita fantasioita mulla, että toivoisin lapsia raiskattavan. Joskus yläasteikäisenä toivoin kyllä, että eräs tyttö, joka kiusasi minua ja kavereitani, jättäisi tulematta kouluun. Toivoin, että olisi jotenkin kuolla kupsahtanut.
 
Anti-Evil
Minä uskon, että avaaja on psykopaatti ja tuohon ei ole mitään parannusta. Lukekaa ihmiset psykopatiasta. Yleinen näkemys on, että siihen ei ole mitään parannusta. Se, että kuvittelee toisin, on pääsyy siihen, että psykopaattteja paapotaan. Ja se porukka osaa kyllä käyttää hyväkseen hyväntahtoisia hölmöjä. Suurin osa psykopaateista ei ole sarjamurhaajia vaan elävät lainkuuliaisesti.
 
"niinu"
oon mielenterveysalalla ja viha ja ärtymys saattaa ohimenevästi synnyttää ajatuksia et "tekis mieli kuristaa anoppi" mutta se että niitä ajatuksia tulee jatkuvasti useisiin ihmisiin kohdistuen ja niitä jää pyörittelemään päässä niin vois saada mut tuntemaan et kaikki ei oo ihan hyvin. Ja kun menit tollaseen yksityiskohtaan et kuvittelet kostoa viattomien lasten kautta ja aika tommosta sairaanloista lastenraiskausjuttua niin sanon nyt vaan oman näkemykseni että yleensäkin pahan toivominen puolustuskyvyttömille on mun mielestä epätervettä. Muakin on joskus yläasteella koulukiusattu ja se synnytti joskus aikamoista vihaa mut kun ajattelen niitä asioita niin aikuisena osaisin kyllä käsitellä sitäkin ilman että tekis mieli kostaa mitenkään. Mitä nää henkilöt on tehny sulle että haluaisit kostaa raiskaamalla heidän lapset? Sanonu sulle et oot tyhmä?
 
  • Tykkää
Reactions: nuusa ja Halikatti
Saana_87
Kukaan ei oo sanonut mua tyhmäksi, koska sitä en tosiaan ole. Mutta lähinnä semmosia, että päässyt duunissa väärydellä mun eteen tai sitten yrittäneet iskeä mun miehen. Huom! Yrittäneet!

Lisäksi on vaan semmosia suoraan sanoen iljettäviä heikkoja ihmisiä, joita ilman maailma olis parempi paikka elää. Vituttaa semmonen sakki, jota porukka hyysää, vaikka ne on vaan rasite kaikin puolin.

Kukaan ei voi riistää multa mun ajatuksia ja sä niinu et oo mikään mulle sanomaan. Mun mielestä sunkaltaiset hyysää tota paskasakkia ja se on vaan huono asia. Mä olisin vaan iloinen esim. jos joku juoppohoitola poltettas. Säästöjä vaan tulis yhteiskunnalle. Tietty en sano näitä ääneen, mutta tässä voin sanoa. Ja vain ajatuksen tasolla.
 
hahhaaa
Aloittaja saanee nautintoa siitä, että hänen juttujaan kauhistellaan. Säälittävä raukka joka ei osaa puolustautua saati edetä työssään, jää aina muiden jalkoihin.

Eikö osaa edes vastat kysymyksiin joita hänelle esitetään. Tiestikö ettet ole kovinkana mielenkiintoinen jos vaan jauhat samaa paskaa? Kyllähän noita sairaita raukka parkoja riittää, suurin osa onneks tajunnee pitää ajatukset ominaan.
 
hahhaaa
Kukaan ei oo sanonut mua tyhmäksi, koska sitä en tosiaan ole. Mutta lähinnä semmosia, että päässyt duunissa väärydellä mun eteen tai sitten yrittäneet iskeä mun miehen. Huom! Yrittäneet!

Lisäksi on vaan semmosia suoraan sanoen iljettäviä heikkoja ihmisiä, joita ilman maailma olis parempi paikka elää. Vituttaa semmonen sakki, jota porukka hyysää, vaikka ne on vaan rasite kaikin puolin.

Kukaan ei voi riistää multa mun ajatuksia ja sä niinu et oo mikään mulle sanomaan. Mun mielestä sunkaltaiset hyysää tota paskasakkia ja se on vaan huono asia. Mä olisin vaan iloinen esim. jos joku juoppohoitola poltettas. Säästöjä vaan tulis yhteiskunnalle. Tietty en sano näitä ääneen, mutta tässä voin sanoa. Ja vain ajatuksen tasolla.
No mutta eikö olisi paljon rohkeempaa sanoo mielipiteensä ääneen ja vaikka polttaa se juoppohyysäämö? Mitksi ihmeessä roikut lapsiperheille suunnatulla palstalla? Luulis olevan ihan omat saitit tollasille pervoille.
 

Yhteistyössä