Muita erakkoluonteisia?

[wife]

Mä viihdyn kanssa aika hyvin yksiskseni, olen huomannut että iän myötä monet vanhat ystävyyssuhteet alkaa hiipua eri syistä. Varmaan elämän ruuhkavuodet yms. vaikuttaa jonkin verran, ja myös se että monille tulee vuosien myötä uusia tuttavuuksia ja vanhat jää vähän paitsioon. Mulla on muutama vanha lapsuus ja nuoruusajan ystävyyssuhde jotka on jatkuneet, mutta tosi harvakseen kyllä soitellaan ja vielä harvemmin nähdään, ikävä kyllä. Joskus mietin, haluaako ne enään pitää yhteyttä kun aina minä olen se aloitteen tekijä. Mutta kuulostavat kyllä aidosti iloisilta kun soitan/viestittelen. Ehkä sitten moni ei vaan viitsi tehdä sitä aloitetta tai odottaa että toinen tekisi sen, mutta miksi näin jos ollaan aidosti ystäviä ja halutaan pitää yhteyttä. Toinen on se että vannotetaan että pitää jatkossa olla useammin yhteydessä mutta mitään ei kuitenkaan asian hyväksi tapahdu.
Sitten on niitä harrastuksen kautta tulleita ystäviä, tai enempikin tuttuja kun ei muuten kun harrastusten muodossa tavata, mutta jaetaan samoja intressejä ja tunnetaan toistemme perheitä siinä samalla kun on tutustuttu.
Ns. päiväkahvituttuja, leffakaveria mulla ei tällä hetkellä kyllä ole. Lapsen kautta on yksi mamma jonka kanssa välillä kyläillään/käydään kaupungilla, mutta muuten olen kyllä kotona paljon ihan lapsen ja miehen seurassa.
Esim. jos illanistujaisia haluaisin joskus viettää en edes tiedä ketä sinne kutsuisin kun ei sellaisia kavereita tunnu enää olevan kun liian harvoin tavataan.

 

["Memmu"]

[QUOTE="sss";25038394]Erakko minäkin. Facebook on ihan kätevä... näkee mitä kenellekin kuuluu, koska tuskin muuten hirveästi kyselisin. Muutama vanha ystävä on ja heihin pidän yhteyttä kuin huvittaa ja he tekevät samoin. ystävyys säilyy vaikka olisi vuosia taukoa yhteydenpidossa.[/QUOTE]

Ööööö, mitä erakko tekee facebookissa? Silloinhan pitää olla kavereita.

 

[FB-addikt]

Mitä tekemistä ystävillä ja kylässäkäynnillä on toistensa kanssa? Minulla on ystäviä, hyviä ystäviä ja kavereita. Mutta minun luonani ei ole yli kymmeneen vuoteen käynyt ketään ja ystävien luona kylässä käyn n. 10 vuoden välein, huom. siis eri ystävien, ei kai sitä samoille kannata tuppautua niin usein.
Sen sijaan kyllä käymme risteilyllä, shoppailemassa, näyttelyissä, esityksissä muuten vaan vapaa-aikaa viettämässä silloin tällöin milloin tahansa. Ja töissä olevia ystäviäni näen tauoilla vaikka eri osastolla ovatkin töissä.

 

[nöppäri]

Ei mullakaan ole ystäviä kuin oikeastaan yksi, kavereita jokunen, tuttavia enempi.
Esimerkiksi jos on joku kilpailu tai vaikka semmoinen kiertokirje, en koskaan jatka sitä, jo pelkästään syystä ettei mulla ole niin montaa henkeä kelle sen voisin postata eteenpäin.
Itsekin tosin ärsyttää jos puolitutlta tulee näitä viestejä.

Ihan hyvin olen pärjännyt näillä vähilläkin, jospa laatu on sitten vaan niin hyvää

 

[ulkonainen]

On minullakin joitain erakkopiirteita, mutta opin edellisessa erossani etta ystavista pitaa pitaa kiinni, olin nimittain aika yksin eron jalkeen.

Te erakot, onko teilla mies ja jatkaisitteko erakon elamaa jos eroaisitte/mies kuolisi? Tai kun ei ole enaa miesta ja lapsetkin asuvat omillaan?

Ihminen kuitenkin tarvitsee useimpia ihmisia elamaansa.

 

[Kaulin]

Esim. jos illanistujaisia haluaisin joskus viettää en edes tiedä ketä sinne kutsuisin kun ei sellaisia kavereita tunnu enää olevan kun liian harvoin tavataan.

Täysin sama juttu minulla. Joskus tulee hinku, että olisi kiva istua iltaa, syödä herkkuja ja pelata lautapelejä, mutta ainoat kutsuttavat olisivat omat sisarukseni. No ei niissä mitään vikaa ole, päinvastoin. Heitä varten ei tarvitse "kruusailla" mitään, joten helpolla pääsee.
Mutta silti joskus olisi kivaa jos olisi joku rento kamu, jonka voisi kutsua tuosta vain kylään tai iltalenkillä käydä ohimennen kaffilla. Mutta sellaisia ihmisiä taitaa olla vain saippuasarjoissa

 

[Kaulin]

Te erakot, onko teilla mies ja jatkaisitteko erakon elamaa jos eroaisitte/mies kuolisi? Tai kun ei ole enaa miesta ja lapsetkin asuvat omillaan?

Ihminen kuitenkin tarvitsee useimpia ihmisia elamaansa.

Hyvä kysymys. Mies on nimittäin samalla paras kaverini. On ihanaa mennä kotiin, kun voi työpäivän hulvattomia hetkiä jakaa oman siipan kanssa. Tai keskustella jostain hömppäaiheista joissa ei ole järjen hiventä, ilman että tarvitsee murehtia mitä toinen mahtaa ajatella.

Jos mies kuolisi tai lähtisi pois, jäisin todella yksin. Pelkään, että tarrautuisin sisaruksiini ja vanhempiini niin, että heiltä lähtisi järki.

 

[ulkonainen]

Hyvä kysymys. Mies on nimittäin samalla paras kaverini. On ihanaa mennä kotiin, kun voi työpäivän hulvattomia hetkiä jakaa oman siipan kanssa. Tai keskustella jostain hömppäaiheista joissa ei ole järjen hiventä, ilman että tarvitsee murehtia mitä toinen mahtaa ajatella.

Jos mies kuolisi tai lähtisi pois, jäisin todella yksin. Pelkään, että tarrautuisin sisaruksiini ja vanhempiini niin, että heiltä lähtisi järki.

Kuullostaa tutulta, ex mieheni oli paras ystavani ja niinkuin kerroin, eron jalkeen olin todella yksin. Oli pakko yrittaa tehda kaverisuhteista ystavasuhteita, onneksi ystavia sitten tulikin, olihan minulla paljon enemman aikaa kun en enaa tarrautunut mieheeni.

Tasta oppineena, ja haluaisin varoittaa kaikkia naisia, etta kannattaa yrittaa vahan panostaa siihen kodinulkopuoliseenkin elamaan. Ikina ei tieda milloin todella tarvitsee ystavaa.

 

[haddis]

[QUOTE="Memmu";25047846]Ööööö, mitä erakko tekee facebookissa? Silloinhan pitää olla kavereita.[/QUOTE]

Tuo on niin totta, tosi erakko ei mene faceen koska ei olisi siellä edes kavereita joten mitä järkeä? kai niitä ajan myötä tulisi mutta aika kauan voi mennä..

 

[Pullasuti]

Minä olen heittänyt toivoni jo KAAAAUAN aikaa sitten.

Vielä yläasteella ja ammattikoulussa minulla oli kavereita, ystäväkin. Mutta enää ei ole ollut...Itseasiassa pian yli kymmeneen vuoteen. Olen tottunut tähän yksinäisyyteen jo, Ainakaan ei tarvitse koko ajan pelätä, että kuka seuraavaksi palujastuu kaksinaamaiseksi paskanjauhajaksi tai keneen seuraavaksi saan pettyä.

Minun paras ystäväni on oma äitini ja mieheni.

On aikoja, jolloin yksinäisyys sattuu. Se sattuu niin että sydänalasta ottaa. Silloin pahiten kun näkee ystävykset jotka oikeasti ovat kuin paita ja peppu. Halailevat, hulluttelevat, luottavat toisiinsa täysin ja kertovat toisillensa kaiken. Sellaista ystävää kaipaan. En mitään hyvän päivän morjens tuttua joka seuraavassa hetkessä haukkuu mut facebookissa tmv.

Tarvitsen omaa aikaa. Olen paljon yksin. Jos mies vie lapset ja minulla on valittavana, menenkö jonkun luo kahville vai olenko yksin kotona ei minun edes tarvitse miettiä vastausta.
Rakastan hiljaista kämppää jossa saan haahuilla YKSIN kulahtaneet verkkarit jalassa, siivoilla pikkuhiljaa, käydä koneella, tuijottaa telkkarista hömppää ja OLLA vaan.

Mulla on palujon sellaisia tuttuja, joilla tarvii KOKO ajan olla joku toinen ihminen siinä vieressä kyhjöttämässä. Itseäni ahdistaa moinen ihan suunnattomasti! Nautin omasta seurastani ja yksi isoimmista haaveistani olisi, että saisin olla viikon IHAN yksin. Nukkua ja mietiskellä omissa oloissani .
Sitten olisi taas kiva palata perheen pariin.

Mä rakastan miestäni ja lapsiani, mutta kaipaan todella välillä yksinoloa.

 

[Pullasuti]

Te erakot, onko teilla mies ja jatkaisitteko erakon elamaa jos eroaisitte/mies kuolisi? Tai kun ei ole enaa miesta ja lapsetkin asuvat omillaan?

Ihminen kuitenkin tarvitsee useimpia ihmisia elamaansa.

Kuten jo ylempänä mainitsinkin, mulla on mies. Maailman täydellisin ja paras.
Johtuen siitä, että minulla ei ystäviä tai kavereita ole, lasten "kylään" vieminen on miehen harteilla. Onneksi miehellä on monta kaveria, joilla suurimmalla osalla on lapsia. Näkevät omatkin lapseni siis muita lapsia .

Jos mies nyt kuolisi tai eroaisimme muuten, tiedän että mä vähintään sekoaisin.

Mutta tuo on todella typeästi sanottu, että niitä ystäviä vaan jostain haetaan. Ei jumalauta ole niin helppoa. Ei todella. Minulle on kehittynyt erittäin tarkka silmä jouduttuani todella monta kertaa pettymään kaverinani pitämään ihmiseen. En todellakaan tutustu uusiin ihmisiin helposti ja mulla on sellainen muuri ympärillä, ettei kukaan yritä edes tulla tutustumaan minuun....

 

[niin...]

On minullakin joitain erakkopiirteita, mutta opin edellisessa erossani etta ystavista pitaa pitaa kiinni, olin nimittain aika yksin eron jalkeen.

Te erakot, onko teilla mies ja jatkaisitteko erakon elamaa jos eroaisitte/mies kuolisi? Tai kun ei ole enaa miesta ja lapsetkin asuvat omillaan?

Ihminen kuitenkin tarvitsee useimpia ihmisia elamaansa.

Tätä mä olen miettinyt jonkun verran. Mä luulen että vaikka miestä ei olisi tai sitten kun lapset kasvaa, mä en kovinkaan paljon muutu. Mä siis vihaan niitä kahvipöytäkeskusteluja, missä syvällisesti analysoidaan kaikkea. Ne vie multa aivan järjettömästi voimia.

Mun aikaa sitten veisi mun oma yritys (yrittäjäjärjestöjen kautta myös toimintaa, tuttuja yms. aktiviteettia), erilaiset yhdistykset, työväenopiston yms. kurssit, monet harrastukset, joiden kautta myös tuttuja ja teen myös keikkaa eri työpaikoille, joissa näkee vähän liikaakin ihmisiä

 

[niiin..]

Tätä mä olen miettinyt jonkun verran. Mä luulen että vaikka miestä ei olisi tai sitten kun lapset kasvaa, mä en kovinkaan paljon muutu. Mä siis vihaan niitä kahvipöytäkeskusteluja, missä syvällisesti analysoidaan kaikkea. Ne vie multa aivan järjettömästi voimia.

Mun aikaa sitten veisi mun oma yritys (yrittäjäjärjestöjen kautta myös toimintaa, tuttuja yms. aktiviteettia), erilaiset yhdistykset, työväenopiston yms. kurssit, monet harrastukset, joiden kautta myös tuttuja ja teen myös keikkaa eri työpaikoille, joissa näkee vähän liikaakin ihmisiä

Mä olin siis se, joka ei kestä syvällisiä ihmissuhteita (loukkaantumisia, draamaa, riitoja tms), vaan mulla on enemmäkin tuttuja eri paikoista. Sopii mulle

 

[idunnor]

Mulla on yksi ystävä, 14v ollaan oltu ns. parhaita kavereita ja molemmat erakkoja Välillä menee vuosikin ettei nähdä, vaik samas kaupungis asutaan Eikä välttämättä soitella kuukausiin... Tää sopii meille, ei aina jakseta ketään, mut kun nähdään tai soitellaan, on kuin ei erossa oltais oltukaan.

Ahdistaa jos pitäis kauheesti olla ihmisten kans tekemisis. Ei se vaan sovi mulle... Johtuu kai siitäkin, et pelkään ihmisiä hivenen

 

[idunnor]

Jokseenkin ihanaa, kun on paljon tuttuja joiden kans voi lähteä keikoille, baariin. Muualla ei olla tekemisissä ollenkaan, paitsi facebookissa. Mut siis jotenkin ihanan riippumatonta, kun ei ole mitään velvollisuuksia.

 

[epipremnumm]

Pullasuti, sun kirjotus oli kun suoraan mun näppikseltä. Oon todella huono tutustumaan uusiin ihmisiin, oon tosi varautunut yleensä.. tähän on vaan niin tottunut jo. Ja nautin kyllä yksinäisyydestäkin, välillä vaan olis tosiaan mukava jos vaikka joku poikkeaisi kahville.

 

[tytsi-89]

Uskomatonta! Jotenkin hienoa lukea, että on enemmänkin kaltaisiani ihmisiä. Kivaa

Kieltämättä internetin ja tekstareiden myötä olen muuttunut edes jollain tasolla sosiaalisemmaksi, mutta aika erakkona pidän itseäni vieläkin

Ehkä nämä netin keskustelupalstatkin on jonkinlaisia henkireikiä. Täällä voi ottaa toisiin kontaktia ilman velvoitteita. Kamalaa! Mähän oon kuin yhden illan juttujen harrastaja, mutta ystäväasioissa

Mä olen löytänyt netin kautta ystäviä, tämän palstankin kautta. jotenkin niistä ystävyyssuhteista tulee helposti tavallistakin syvällisempiä, kun on ensin puhuttu laidasta laitaan kaikenlaisista asioista, ennen kuin on tavattu.

 

[Beep]

:wave: Kyl mä itseni erakoksi kategorisoisin, vaikka se on selvä, että ihmisiä kuitenkin tarvitsen. Muutama rakas ihminen silti riittää.

 

[Beep]

Mulla on yksi ystävä, 14v ollaan oltu ns. parhaita kavereita ja molemmat erakkoja Välillä menee vuosikin ettei nähdä, vaik samas kaupungis asutaan Eikä välttämättä soitella kuukausiin... Tää sopii meille, ei aina jakseta ketään, mut kun nähdään tai soitellaan, on kuin ei erossa oltais oltukaan.

No näitä teidän taukoja voi tosiaan jo luonnehtia pitkiksi. En kyllä itse ole yhtä pitkäjänteinen vaan kaipaan vähän aktiivisempaa pälpätysseuraa.

Tosi kiva lukea jotain näinkin ns. poikkeaaa ja toimivaa. Mut sulta näitä hyviä aina odottaakin.

 

["eee"]

no mä en oo ees facebookissa päivät menis vaan koneella kuitenkin..: / En viihdy perhekerhoissa tai oikein muuallakaan ellei sit puistossa tai hoplopissa..
Viestejä laittelen kahdelle ystävälle lähes päivittäin mutta soiteltua ei oikein tule kuin omalle äidille

 

[Ultramariini]

Jos muu perheeni kuolisi äkillisesti jäisin kyllä tosi yksin, en tiedä olisiko minulla sellaista ihmistä, johon siinä surussa tukeutua.

 

[Piparnakkeli]

Täällä ilmoittautuu yksi erakko lisää
Toi on tuttua, olen todella huono pitämään yhteyksiä kavereihin. Parhaat ystävät ovatkin sieltä yläasteelta lähtöisin. Onneksi meillä on omat elämänvaiheemme menossa, jotkut ovat saaneet lapsia ja jotkut ovat juuri valmistuneet tai pian valmistumassa koulusta, joten kullakin pitää kiirettä. Ainakaan toistaiseksi kukaan ei ole suuttunut vaikka olen hiljaa parikin kuukautta ja hoksaan jossain vaiheessa olla hitusen sosiaalisempi. (osa meistä asuu ulkomailla tai toisella puolen Suomea, joten ei olisi senkään puolesta mahdollisuuksia tavata viikottain).

Mies on paras ystäväni ja kumma kyllä hyvin viihdytään toistemme seurassa

 

[vier]

Minusta se on kyllä ihan normaalia aikuisten ystäyyssuhteissa että nähdään 1-2krt/kk. Olisi omituista jos pitäisi jotenkin pakosta nähdä enemmän, ja sitten vedettäisiin johtopäätöksiä. Ja voini sanoa suoraan, että nyt en jaksa enkä ehdi. Tai vaikka olla vastaamatta puhelimeen.

En kuitenkaan osaa ajatella elämää aivan ilman ystäviä, ehkä siksi ettei minulla ole puolisoa eikä lapsia. Ystäväni ovat perheeni.

Oma ystäväpiirini on enimmäkseen tuttujani pitkältä ajalta, ja ehkä sieltä on sitten jalostunu pois semmoset ihmiset joista tulee enemmän stressiä kuin iloa. Uskon ja toivon että ystäväni ajattelevat minusta samoin.

 

[Ultramariini]

Minulla on pari ystävää, jota tapaan tosi, tosi harvoin. Mutta he ovat niitä, jotka pysyvät aina elämässäni, vaikkeivät aktiivisesti arjessa olekaan. Heitä, joilla on pysyvä paikka sydämessäni ja joiden kanssa juttu jatkuu siitä, mihin se on viimeksi tavatessa jäänyt. Se tapaamistiheys ei kerro ystävyydestä kaikkea.

Ja on minulla sellaisiakin ystäviä, virtuaaliystäviä ( mutta minulle todellisia, ja oikeita ihmisiä todistettavasti ovat) joita en ole vielä ehtinyt tavata.

 

[tytsi-89]

On minullakin joitain erakkopiirteita, mutta opin edellisessa erossani etta ystavista pitaa pitaa kiinni, olin nimittain aika yksin eron jalkeen.

Te erakot, onko teilla mies ja jatkaisitteko erakon elamaa jos eroaisitte/mies kuolisi? Tai kun ei ole enaa miesta ja lapsetkin asuvat omillaan?

Ihminen kuitenkin tarvitsee useimpia ihmisia elamaansa.

Tätä mäkin olen miettinyt. Mun on aika vaikea kuvitella, ettei mulla olisi ystäviä. Sukulaisiakin on tosin paljon ja tulee usein nähtyä, mutta ei se siltikään ole sama asia. Ystävät on itse valittuja.