Tässä ovat Suomen oudoimmat lastennimet - katso lista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Vesta"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"Vesta"

Vieras
Suomalaiset nimeävät lapsiaan pilke silmäkulmassa.
IS selvitti Väestörekisterin nettipalvelun kautta millaisia etunimiä Suomesta löytyykään.

Aivan hirvittäviä nimiä!


Suomalaiset eivät kangistu turhiin kaavoihin ja sukurasitteisiin lapsia nimetessään. Sehän on selvä, että oma lapsi on Rakas (naisia alle 15, miehiä alle 15), Kulta (44-35) tai Ihana (86-15). Myös Safiiri, Rubiini ja Smaragdi lämmittävät jossain päin Suomea isien ja äitien sylejä.

Toisaalta useat lapset ovat varsin dominantteja jo syntyessään, entäpä sitten Kinga (79-15) tai Alfa (130-30)?

Inspiraation lapsen nimeämiseen voi saada ihan missä vaan, esimerkiksi matkalla. Paris-nimisiä suomalaisia on ollut maailmalla jo ennen maailmankuulua nimikaimaansa Paris Hiltonia: jo vuosina 1940-1959 Suomessa nimettiin alle kymmenen Parisia. Reilussa dassa vuodessa
Suomessa rekisteröitiin yhteensä 62 Paris-nimistä henkilöä, joista jopa 34 oli jopa miehiä. Myös Italian eksotiikka on vedonnut suomalaisiin:
Roma-nimiä on kaiken kaikkiaan jopa 50 Suomessa.

Tarzan on innostanut 1960-70 -luvun vanhempia: Suomesta löytyy kymmenisen viidakon sankarin nimikaimaa. Sarjakuvasankareista
ainakin Tintillä on 45 nimikaimaa. Myös näpäsäkät Pi (46-25), My (410-15) ja Ia (155-15) muistetaan varmasti.

Muna (65-15), Kaneli (108-50), Omena (41-20), Meirami (20-15), Manteli (41-15) ja Vanilja (64-15) löytyvät myös Suomen nimikartalta.

Tässä muita erikoisia Suomessa hyväksyttyjä ristimänimiä:

Kookos (alle 5)
Cosmo (15-46)
Eden (140-33)
Nanso (alle 10)
Nokia (alle 10)
Nöyrä (alle 10)
Hali (20-20)
Lada (kaikki naisia)
Puuma (alle 10)
Kalja (alle 10)
Sony (20-10)
Heppu (10-38)
Keiju (141-15)
Merikeiju (alle 10)
Cola (alle 10)

IS selvitti Väestörekisterikeskuksen nettipalvelusta maan erikoisimpia etunimiä. Tilastoja on kerätty vuodesta 1899 lähtien. Ohessa olevien nimien perässä olevat esiintymismäärät ovat viitteellisiä, sillä Väestörekisteri ei julkaise entiseen tapaan tarkkoja määriä yksityisyydensuojaan vedoten. Mukana on myös jo kuolleet.

Erikoiset lastennimet - T
 
"Myös näpäsäkät Pi (46-25), My (410-15) ja Ia (155-15) muistetaan varmasti."

Tunnen itse asiassa kaikkien noiden nimien kantajia, kaikki ruotsinkielisiä. Ne eivät heidän keskuudessaan ole mitenkään kummallisia enkä osaa itsekään niitä sellaisina pitää. Ihan norminimiä.
 
Mä jäin kyllä suu auki yhden lastenvaateblogistien pojan nimestä Aeion :O:O:O:O.

Hiukan vaikeammin lausuttavan olisi luullut keksivän...Vaikka Rtkpl, taikka Pruitsh
 
No, mutta esim. Muna taitaa olla varsin yleinen naisten(?) nimi Afrikan maissa, miksipä ei siis joku somaliäiti antaisi sitä nimeä lapselleen...? Tai venäjällä Kalja nimi voisi olla jonkun naisen nimi myös... siellä kun -a ja -ja päätteiset nimet ovat nimenomaan feminiinisiä, puhumattakaan siis nimestä Lada, joka lausuttaisi Laada.
 
Osa noista on mielestäni ihan mukavia,esim. My(joka varmaan lausutaan Myy) ja sitten tuo Keiju ja Kaneli :) Mutta että Muna ja Kalja?????:O ´Onnea Kalja 2v´tai Iloista Joulua pikku Munalle!!! Rakas Virtanen, Ihana Korhonen, Lada Mäkinen:laugh:
Tai sitten jos on kansainvälisempi sukunimi niin Muna Besserwisser tai Kulta Johnsson.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä