Tuulialle myös täältä suuret onnittelut!!!!:flower::flower: Arvasin, että olit siellä. Koska mulla oli melkoisesti tikkejä, niin olin myös lähes kokoajan huoneessani. Hain vain ruokaa sinne ja kävin to-pe tytön kanssa hoitohuoneessa punnituksilla yms. pikaisesti.
Tässä muutamia hataria muistikuvia synnytyksestä:
Todellakin silloin to 40+0 aamulla neljän puoli viiden maissa jotain nestettä lorahti sängylle ja housuihin. Kohta alkoivat supistuksetkin, mitkä olivat sellaisia menkkakipumaisia, ei kovin ikäviä. 7 tunnin päästä ne loppuivat. Käytiin sairaalassa äippäpolilla näytillä kun pyysivät. Kätilö tai joku otti käyrää ja emättimestä vanupuikolla näytteen, että onko lapsivettä. Tulos oli negatiivinen. MUTTA myöhemmin kävikin ilmi, että näyte oli otettu väärin. Eli pitää työntää sormet ja ottaa kohdunkaula siihen ja ujuttaa se puikko sitten kohdunsuulle sormia pitkin. Tämä täti vaan työnsi sen puikon summanmutikassa sinne, eikä sormia ollenkaan. Näin ollen palasimme kotiin. Limatulppaa tuli sitten iltapäivällä ja vielä limoja pe-la myös. Supistuksia tuli öisin, edelleenkään ei kovin ikäviä, säännöllisiä ja epäsäännöllisiä. Huomasin, että nestettä lorahteli ruokalusikallisen ja kahden verran aina kun nousin ylös oltuani vasemmalla kyljellä. Koska se torstain täti oli alentuva ja vähättelevä ja kumosi melkein koko limatulpan olemassaolon ja kertoi kaiken olevan vain harjoittelua...niin en kehdannut lähteä uudelleen sairaalalle. Lopulta la-su -yöllä soitin taas sinne ja sanoivat, että voin ihan hyvin tulla. Sunnuntaina 40+3 klo 13 sitten mentiin. Käyrällä oli vähän supistelua ja kun kätilö työnsi sormet sisään ja otti sen testin oikein, tuli nestettä kun veti sormet pois. Ja tulos oli positiivinen. Hän oli hyvin ihmeissään siitä, miten edellinen näyte oli otettu. No sitten konsultoitiin lääkäriä ja näin ollen mut otettiin sisään sairaalaan, missä olin synnärin tarkkailuhuoneessa sen illan ja yön. Otettiin infektioseuranta, koska oli siis korkea lapsiveden meno, kalvoissa reikä ylhäällä, varmaankin vasemmalla puolella, koska valui sillä kyljellä ollessa. Verikokeet tulivat negoina takaisin, mutta lisäksi otettiin b-streptokokkinäyte kohdunsuulta, ja koska vastaukset sai vasta aamulla, ja laspivedenmeno on aina siihen riskitekijä, niin sain suoneen antibioottia 4h:n välein. Supistukset alkoivat pikkuhiljaa vakiintua. Pysyivät epäsäännöllisinä, mutta kovenivat hiukan. Sängyssä ja keinutuolissa oli huono olla, säkkituolissa hiukan parempi, mutta parasta oli seistä. Kauratyyny ei auttanut. Mutta sitten muistin synnytyslaulun, joka auttoi koko yön!!! Mulle oli muuten vaikeaa saada selkä pysymään rentona ja pienikin jännitys selässä teki supistuksesta aina paljon tuskaisemman. Yksinäistä oli, mies ei saanut sinne jäädä. Iltapäivällä saapuessani, paikat olivat täysin epäkypsät, kohdunsuu jossain kaukana ja vain ihan sormenpään tai varmaan kynnen verran auki. Aamulla kaula oli hävinnyt ja oli kahdelle sormelle auki ja kun lääkäri tuli puolen tunnin päästä, olin jo kolmelle sormelle auki. Selvisi, että streptokokki löytyi. Sain soittaa miehelle, että tulee sairaalaan, käymme kävelyllä ja menemme saliin. Salissa kymmeneltä tilanne oli edelleen kolmelle sormelle auki eikä supistukset olleet säännöllisiä vaikkakin avasivat paikkoja, joten lääkäri puhkaisi kalvot myös alhaalta jouduttaakseen etenemistä - lapsivedenmenon takia. Mitkään nämä toimenpiteet eivät sattuneet yhtään, minäkin herkkälimakalvoinen huomasin, että mikään sisätutkimus ei sattunut, kun hormoonit jo jylläsivät. Kalvojen puhkaisuja olin pelännyt, ja supistuksista tulikin kipeämpiä. Selvisin vielä synnytyslaululla. Mulle tarjottiin ruokaa, mutta ei ollut oikein nälkä
. 4 cm oli seuraava etappi, ja silloin halusivat laittaa oksitosiinin. Harmitti...en ollut päässyt kokeilemaan mitään palloja ja altaita ja ammeita ja juttuja, koska mentiin suoraan saliin. Ja sitä oksitosiinia en olisi halunnut. Tiesin, että nyt se on menoa...samassa sain kiellon olla pystyssä, koska vauvan sydänäänet silloin huononivat. Olin siis sängyssä, selkää mahdoton saada pysymään kovalla rentona ja huomasin heti, että en tule pärjäämään niiden supistusten "päällä" vaan ne vievät minua. Maha oli täynnä ilmaa, joka tuntui räjäyttävän mahan, vauva möyri kuin viimeistä päivää ja sillä oli se sydänkäyräpiuha päässä ja se piuha pyöri vauvan mukana ja tuntui tosi ikävältä. Pyysin siis heti epiduraalin. Sitä odoteltiin 10 min. jonka aikana mut katetroitiin. Se helpotti jo aika paljon. Kätilö vielä muistutteli, että enkö halunnut kokeilla ilman epiduraalia...mä jo ajattelin, että voihan venäjä...Mä tärisin kuin horkassa, ja yritin selviytyä, pahinta oli se ilman tunne ja se pyörivä johto sekä se kova sänky ja supistukset, jotka tulivat nopeasti ja kovina enkä ehtinyt niiden tahtiin ollenkaan. Ilokaasua kokeilin muutaman henkosen. Ei ollut mun juttu koska en ole tuskaani oppinut koskaan humalalla turruttamaan muutenkaan, synnytyslaulu toimi ehkä ihan hiukan. No epiduraalin laiton ajan toivoin vaan, että supistus ei tulisi juuri silloin, ja hienosti saatiin se siihen väliin laitettua. Ja heti perään kokeiltiin kohdunsuu, joka oli 9cm auki ja 10 min päästä täysin auki. Sen 10 min. puuskutin ja "huusin" ei saa ponnistaa, ei saa ponnistaa... Koska siihen oli jo kova tarve ja oli kamalaa pidättää sitä ponnistusta. Mies piti kädestä kiinni ja mä ähkin. Sitten vaihtui hetkeksi kätilö, ja sitten tuli se ponnistuksen hoitanut töihin. Epiduraali ei ehtinyt vaikuttaa, tai no ehkä voi olla, että se lyhensi supistuksia? Mutta yhtä intensiivisiä ne olivat. Ja se 9-10 senttiä matka oli jo sitä, että maha supistui niin, että väkisinkin alkoi taipua kaksinkerroin kuin vatsalihaksia tehdessä. Sitten alkoi ihana ponnistusvaihe. Ei tarvinnut pidätellä, vaan antaa vaan mennä. Ensin lyhyitä ponnistuksia vaan, että saatiin pää oikeaan asentoon ja sitten kunnon ponnistuksia. Kroppa toimi hyvin ja työskentelin supistusten kanssa samaan tahtiin. Tosissaan piti ponnistaa, kätilö ja mies kannustivat vieressä. Niiden sydänäänien takia piti ponnistaa kyljeltä puoli-istuvasti - valitsin vasemman kyljen, en olisi osannut oikealta niin kuin kätilö ensin meinasi. Ja sieltä se alkoi tulla. Puudutteen antoi kätilö välilihalle. Ponnistin niin kovasti kuin pystyin, supistukset alkoivat lyhentyä ilmeisesti koska epiduraali kuitenkin oli annettu. Sitten tuli pää, ja kätilö sanoi kädenkin olevan siinä. Samassa tuli huoneeseen apuvoimia. Se käsi autettiin ulos ja katsellessani tyttäreni päätä opastettiin ponnistamaan ihan vaan vähän, että kroppa seuraa perässä. Pään kohdalla tunsin repeämisen, ihmettelin että se tuli häpyhuulien puolelle - mutta tosiaan se puudutehan oli siellä välilihalla. Repeämisen tunsi, se kirveli, muttei ollut mitenkään tuskallista. Maanantaina 40+4 klo 14:56 meille syntyi tyttö 3650g ja 51cm ja päänuppi 33cm. Mies katkaisi napanuoran ja vauvaa siinä laiteltiin. Paikalle tuli lääkäri samalla kuin vielä vähän oksitosiinia tarvittiin auttamaan istukka ulos. Napanuora oli 75 cm pitkä ja istukkakin meille esiteltiin, se painoi 600g. Lääkäri alkoi tutkia, sitten tuli jo erikoislääkärikin ja parin tikin jälkeen soitettiin leikkuriin, että siirrytään sinne. Onneksi niillä kesti 10 min. ja sain imettää vauvaa sen ajan. Piti mennä spinaalilla paikattavaksi, mutta niin vaan ympärillä oli 10 ihmistä eri raajoissa kiinni ja letkua ja johtoa kiinniteltiin ja kysyttiin onko mua aikaisemmin nukutettu. Sanoin, että ei - sitten tuli maski ja klo 19 heräsin. Pääsin osastolle ja vihdoin oman vauvani luo. Katetroituna, antibiootti- ja ravintoliostipassa olin vähän kädetön, mutta oma vauva haihdutti kivun ja säryn. Aamulla lääkäri tuli kertomaan paikanneensa damagea kaksi tuntia. Repesin koko emättimen mitalta sisältä välilihasta, onneksi peräaukon sulkijalihas säästyi. Lisäksi sisemmät häpyhuulet menivät ja toisesta ei kaikkea saatu pelastettua. Tätä ihmettä sitten kävi sairaalassaoloaikana kurkistelemassa tukku kätilöitä ja kolme lääkäriä. Kaikki kehuivat kovasti miten hienolta alakerta näyttää. Ja tiedättekö mitä - peilistä en ole uskaltanut kurkata, mutta käsituntumalla sanoisin, että hyvältä tosiaan varmaan näyttää, tuntuu symmetrisemmältä kuin aiemmin
, että... Turvotus on nyt laskenut ja tikit sulavat itsekseen. Kävelemään pystyy jo kuten ennenkin, mutta ei pitkiä matkoja, koska alkaa tulemaan painetta. Tikit alkoivat toissapäivänä vähän pistellä. Repeämistä pelkäsin, mutta jos näin pahasta repeämästä selviää näin helposti, niin turhaan pelkäsin. Syyksi sanottiin käsi, ja todennäiköisesti kudostyyppi sekä vauhdikas oksitosiinisynnytys sekä streptokokki, jos se on ollut mulla jo aiemmin. Saattaa aiheuttaa limakalvojen haurautta. Mulla kyllä ei ole ollut mitään tulehduksia tuolla.
VAUVA ON IHANA!!! En meinaa tajuta, että se on meidän oma mussukka. Imettäminen on lähtenyt
käyntiin ja untakin on vähän saatu.
Traumoja ei ole jäänyt mistään. Se ikävä tunne siellä supistellessa johtui siis siitä, että se vauvan käsi pyöri siellä lantiossa pään kanssa, lisäksi ilmasta. Suosittelen muuten sitä katetrointia jos ette saa pissattua hetkeen. Ei sitä pissantunnetta siinä synnyttäessä oikein enää tule, ja se pissa painaa ja blokkaa vauvan tietä. Paljon helpompi olla rakko tyhjänä.
Synnytysosastoaika oli ihanaa, siellä oli ihania avuliaita ja opastavia ihmisiä töissä ja sain kamalasti neuvoja ja vahvistusta. Mutta oli ihana päästä perjantaina kotiin.
Nyt olen äiti ihanalle tytölle, joka täyttää tänään viikon!!
Voikaa hyvin!
Marienna ja rakas 1vko