Miksi mä en usko, että ADHD on olemassa?

Hmmn. Totta. Ite tiedän kyllä yhden, joka on nykyään lähes (niin, _lähes_) normaali, vaikka sillä on siis todettu adhd. Mutta senkin "rauhottuminen" vaati 10? vuotta lääkkeiden syömistä ja terapiaa jne. Toisaalta tän tyypin menneisyydessä on kyllä vähän vaikka mitä, lieneekö sitten vaikuttanut asiaan? Jokatapauksessa, vanhempien eron ja terapian sekä lääkkeiden jälkeen tää tyyppi on jopa suht normaali, ja jaksaa (halutessaan) keskittyä asioihin.

Mutta mitä tulee niihin sisaruksiin, niin ainakaan mun tietääkseni ton tyypin sisaruksista kellään ei ole todettu ahdh:ta, samoin mä tiedän muutaman sellasen keitä ei ole koskaan testattu, mutta en todellakaan ihmettelis jos niillä olis ahdh (vai onko normaalia ettei pysty esim. rippikoulussa keskittymään leikkeihin vaan sen sijaan ilveilee, tökkii muita, ei keskity, käy lattialle makoilemaan jne., tai tunneilla heittelee jatkuvasti kielloista huolimatta toisia kumeilla ja uhkailee muita. Olkoot sitten vaikka käytöshäiriö mutta tosiaankin liian vilkkaita ovat, mikä häiritsee muita). Sisarukset sitten taas saattavat olla ehkä vähän kapinallisia teinejä, mutta ei niillä nyt mitään adhd:ta ole.

Oikeanlaisella tuella ja terapialla + sillä _kasvatuksella_ adhd-lapsesta kasvaakin (yllätys yllätys) aikuinen, joka osaa kontrolloida omaa käytöstään. Ei kai se tule kellekään yllätyksenä, että siitä hulivilipojasta tai Vaahteramäen Eemelistä sukeutuukin isona ihan suht normaali ihminen?

 

En ennen uskonut, että näin tyhmiä ihmisiä on, mutta nyt mä uskon. Kiitos palstalaiset, että palautitte mun uskon tyhmyyteen.

En uskonut minäkään mutta nyt on pakko.

 

Voi toki olla että adhd:ta diagnosoidaan "liian helposti". Minä täytän oikein mallikkaasti adhd:n tunnusmerkistön, mutta tilaani on lähdetty tutkimaan eri suunnasta, eli juurikin huonon lapsuuden (..aiheuttamien traumojen..) pohjalta. Tällä hetkellä psykiatrian ammattilaiset ovat sitä mieltä että lapsuuden ja nuoruuden aikana kokemani asiat saattavat hyvinkin vaikuttaa tähän tilaani, ilman että mulla olisi adhd:ta. Kyselin tästä asiasta ihan erikseen koska nettitesteístä olen saanut huimia pisteitä ja lukenut adhd:sta tunnistaen itseni täysin.

Kaikki nyt on kuitenkin vielä kesken, toivon vain että käyttäytymiseeni ja tavaraa täynnä olevaan päähäni löytyisi edes joku ratkaisu joka helpottaisi..

Silti mä en lähde tuomitsemaan yhtäkään adhd-diagnoosin saanutta.

...Ja toisaalta, näen pojassani itseni. Näyttää päättömästi haahuilevalta ja sähläävältä, mutta kaikella tekemisellä on joku päämäärä ja poika ajattelee todella paljon enemmän kuin mitä ihmiset luulevat. Tekee paljon havaintoja ympäristöstä, välillä temmolla jossa minäkään en pysy mukana. Yrittää tehdä miljoonaa asiaa samaan aikaan ja loppujen lopuksi olen ihan sekaisin että "mistähän me nyt puhutaan?".

 

Adhd-ihmiset ovat antaneet tälle maailmalle aika paljon kuten esim. Einstein, Walt Disney, Thomas Edison, Jamie Oliver, Henry Winkler..

 

Mulla on ihan joku keskiaikainen mielipide siitä, että ei ole olemassa mitään sellaista neurologista häiriötilaa kuin ADHD. Mulle tulee aina sellainen hohhoijaa- ja joopajoo-olo, kun joku kertoo esim. lapsellaan todetun tämän. Mun mielestä, ihan oikeasti, ADHD-ihmisen piirteet on tyypillisiä itsekkäille ja huonostikasvatetuille lapsille. Esimerkiksi ylivilkkaus ja impulisiivisuus, ei jakseta istua paikoillaan, odottaa vuoroaan, puhutaan toisten päälle, ei pystytä keskittymään mihinkään jne.

Ärsyttää sellaiset äidit, jotka sanovat, että heidän häsläävillä ja huutavilla lapsillaan on ADHD. Sanokaa mua tyhmäksi, mutta mun mielestä nämä äidit ovat vain epäonnistuneita kasvattajia. Olen lukenut työni takia aiheesta paljon ja mitä enemmän luen, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että keksittyä soopaa koko häiriö.

Voisiko joku "ADHD"-lapsen äiti takoa mun päähän järkeä tämän asian suhteen. Meillä päiväkodissa on asiakkaana kolme ADHD-lasta ja tarvitsisin ehkä ihan vinkkejä arkiseen kanssakäymiseen näiden lasten kanssa.

Minäkin tykkään tästä ja olen samaa mieltä. Mikälo lapsella on pienestä pitäen johdonmukainen kasvatus, kasvatus alkaa kehdossa, ei hän häiriinny. Kaikki lapset myös ovat erilaisia, toinen tarvitsee enemmän läheisyyttä ja hellyyttä, toinen samaa, mutta jämäkkäämpää otetta asioihin ja vielä enemmän johdonmukaisuutta, neuvoa, yhdessä oloa, opastusta.
Nykyään ei viitsitä moiseen paneutua. Tehdään lapsia peräperää ja mummoille hoitoon, tarhaan isoimmat. Mitähän se lapsen mieleen tuo, aina hoitoon, pois jaloista. omaa aikaa tarviavat myös vanhemmat, kun lapsia ei saada nukkumaan iltaisin,, että jäisi omaa aikaa. Ei sitä aamulla jää, kun nukutaan yhtä kauan, kun yön valvoneet lapset ja päivä alkaa taas.
Olen niin täynnä tätä soopaa ja se näkyy tarhassakin, koulussa ja nykyään jo töissäkin.

 

[QUOTE="huoh";24312948]Minäkin tykkään tästä ja olen samaa mieltä. Mikälo lapsella on pienestä pitäen johdonmukainen kasvatus, kasvatus alkaa kehdossa, ei hän häiriinny. Kaikki lapset myös ovat erilaisia, toinen tarvitsee enemmän läheisyyttä ja hellyyttä, toinen samaa, mutta jämäkkäämpää otetta asioihin ja vielä enemmän johdonmukaisuutta, neuvoa, yhdessä oloa, opastusta.
Nykyään ei viitsitä moiseen paneutua. Tehdään lapsia peräperää ja mummoille hoitoon, tarhaan isoimmat. Mitähän se lapsen mieleen tuo, aina hoitoon, pois jaloista. omaa aikaa tarviavat myös vanhemmat, kun lapsia ei saada nukkumaan iltaisin,, että jäisi omaa aikaa. Ei sitä aamulla jää, kun nukutaan yhtä kauan, kun yön valvoneet lapset ja päivä alkaa taas.
Olen niin täynnä tätä soopaa ja se näkyy tarhassakin, koulussa ja nykyään jo töissäkin.[/QUOTE]

Onko aspergeria tai autismia ylipäätään sitten olemassa, vai onko niissäkin kysymys vain vanhempien välinpitämättömyydestä?

Entä kehitysvammaa?

 

Kyllä ADHD-lapsi voi keskittyä tiukastikin, jos asia oikein kiinnostaa. Ei se sulje diagnoosia pois. Itse "lääkitsin" itseäni nuorena: tein läksyt mielimusani soidessa. Joillain ihmisillä suosikkimusa laukaisee suht samoja välittäjäaineita aivoissa kuin adhd-lääkkeet. Ilman musiikkia en voinut keskittyä.

Tuohan on tyypillistä, ainakin murkkuna. Päässä vilisee oma kehitys ja kaikki sekavaa. Kaikki normaalit lapseni ja itse kuuntelin musiikkia läksyjä tehdessä ja muutenkin, se rayhoitti ja auttoi keskittymään.

 

Onko aspergeria tai autismia ylipäätään sitten olemassa, vai onko niissäkin kysymys vain vanhempien välinpitämättömyydestä?

Entä kehitysvammaa?

Nuo ovat eriasioita. Et voi niihin paljon vaikuttaa, kuin eteenpäin tsemppaamalla, mutta lapsi on mikä on.
Onneksi sinulla on se yksi 'terve lapsi' näiden muiden ihanien lisäksi.

 

[QUOTE="huoh";24313111]Nuo ovat eriasioita. Et voi niihin paljon vaikuttaa, kuin eteenpäin tsemppaamalla, mutta lapsi on mikä on.
Onneksi sinulla on se yksi 'terve lapsi' näiden muiden ihanien lisäksi.[/QUOTE]

Missä menee sen eriasian raja? On aikuisia aspergerihmisiä jotka eivät ole koskaan saaneet mitään diagnoosia vaan ovat vaan olleet jotenkin "outoja" ja hankalia ihmisten silmissä. Vähän sama juttu kuin adhd:n kanssa. Onko lievempi asperger myös keksitty diagnoosi mikä saataisiin hoidettua tavallisella kotikasvatuksella?

 

ei nyt liity aloitukseen, mutta miten aikuisen adhd diagnosoidaan..?
miten sen erottaa muista mielenterveyden ongelmista..?

 

Tuohan on tyypillistä, ainakin murkkuna. Päässä vilisee oma kehitys ja kaikki sekavaa. Kaikki normaalit lapseni ja itse kuuntelin musiikkia läksyjä tehdessä ja muutenkin, se rayhoitti ja auttoi keskittymään.

Kyse on siitä ettei voi keskittyä vaikka haluaisi. Ei voi itse säädellä mihin voi keskittyä, välitöntä mielihyvää tuottaviin asioihin voi yleensä keskittyä mutta adhd ei voi pakottaa itseään keskittymään vaikka tahtoisi.

 

ei nyt liity aloitukseen, mutta miten aikuisen adhd diagnosoidaan..?
miten sen erottaa muista mielenterveyden ongelmista..?

ADHD ei ole mielenterveyden ongelma. Miksi et mene etsimään vaikka googlella tietoa?

 

Kyllä ADHD-lapsi voi keskittyä tiukastikin, jos asia oikein kiinnostaa. Ei se sulje diagnoosia pois. Itse "lääkitsin" itseäni nuorena: tein läksyt mielimusani soidessa. Joillain ihmisillä suosikkimusa laukaisee suht samoja välittäjäaineita aivoissa kuin adhd-lääkkeet. Ilman musiikkia en voinut keskittyä.

Sama juttu mulla, edelleen mulla on hyvä olla meteliä (=musiikkia) taustalla jotta pystyn keskittyyn. Varsinkin autolla ajo. Jos tulee loistavaa musiikkia mitä kuunnella täysillä, en ehdi niin paljon raivota niille urpoille... Ja mä siis oon vilkas diagnosoitu.

 

Sitten siinä ei kai paljon auta. Turha sitä kai vinkua toisin, jos olet noin päättänyt. Onneksi se ei poista sitä todellisuutta, että AD/HD on oikea, aito ja tutkittu neurologinen tila.

Muistuttaisin, että AD/HD ei ole tyhmyyttä, ei huonokäytöksisyyttä, ei huonoa kasvatusta, ei laiskuutta ja välinpitämättömyyttä keskittymisen ja kuuntelun suhteen. Addeja on yhtä monta kuin ns. normaalejakin ihmisiä ja jokainen on oma persoonansa johon AD/HD tuo oman lisänsä.

Olen kauan epäillyt, että minulla olisi kyseinen... hmm... häiriö. Se aiheuttaa minulle edelleen, päivittäin valtavan paljon ongelmia ja vaikeuksia ja yhä elämäni olen saanut kuulla olevani vaikka mitä mitä olen tietysti hävennyt. Minulla on aina ollut valtavasti sopeutumisvaikeuksia, koska minä en istu siihen muottiin, johon muut tuntuvat sujahtavan helposti. On kuin joutuisin jatkuvasti pyytelemään anteeksi sitä mitä olen ilman mahdollisuutta todella olla se kuka todella olen.

 

Sitten siinä ei kai paljon auta. Turha sitä kai vinkua toisin, jos olet noin päättänyt. Onneksi se ei poista sitä todellisuutta, että AD/HD on oikea, aito ja tutkittu neurologinen tila.

Muistuttaisin, että AD/HD ei ole tyhmyyttä, ei huonokäytöksisyyttä, ei huonoa kasvatusta, ei laiskuutta ja välinpitämättömyyttä keskittymisen ja kuuntelun suhteen. Addeja on yhtä monta kuin ns. normaalejakin ihmisiä ja jokainen on oma persoonansa johon AD/HD tuo oman lisänsä.

Olen kauan epäillyt, että minulla olisi kyseinen... hmm... häiriö. Se aiheuttaa minulle edelleen, päivittäin valtavan paljon ongelmia ja vaikeuksia ja yhä elämäni olen saanut kuulla olevani vaikka mitä mitä olen tietysti hävennyt. Minulla on aina ollut valtavasti sopeutumisvaikeuksia, koska minä en istu siihen muottiin, johon muut tuntuvat sujahtavan helposti. On kuin joutuisin jatkuvasti pyytelemään anteeksi sitä mitä olen ilman mahdollisuutta todella olla se kuka todella olen.

Tiedän mistä puhut.
Eniten vituttaa se, että ne "osoittelevat" ihmiset ovat juuri niin vitun tyhmiä (kuten näistä kirjoituksista jo huomaamme), ettei heille mene jakeluun, vaikka kuinka vääntäisi.
Mutta vaikeaa se on, mennä esim uuteen työpaikkaan... Päätän aina, että nyt olen hiljaa, enkä niin avoimesti kerro kaikkia asioitani muille, en ota kantaa jokaiseen juttuun jonka sivukorvalla kuulen, en sano vastaan pomolle, en tee mitään mikä "normaaleja" ihmisä ärsyttää. Mutta jumalauta joka kerta löydän itseni samasta tilanteesta. JA EN TODELLAKAAN TEE EM. ASIOITA TAHALLANI, KYSE ON AIVOISTANI, JOTKA EIVÄT AINA TOTTELE, VAIKKA KUINKA HALUAISIN.
Pahinta on se työkuvioissa, ettei kukaan aiemmista pomoistani ole ymmärtänyt tilannettani...
Harmi, sillä olen todella ahkera, nopea, rehellinen, ystävällinen jne... Muut huomaavat kuitenkin ne ärsyttävät piirteet näköjään helpommin; äänekkyyden, asioihin puuttumisen (=mielipiteen sanominen kysymättä), joka paikkaan säntäilyn, kärsimättömyyden...

 

ADHD ei ole mielenterveyden ongelma. Miksi et mene etsimään vaikka googlella tietoa?

kun ne jutut on niin "sinne päin"... luulin että joku ois osannut kertoa...

 

kun ne jutut on niin "sinne päin"... luulin että joku ois osannut kertoa...

Oletko itse vähän sinnepäin?

 

kun ne jutut on niin "sinne päin"... luulin että joku ois osannut kertoa...

Soita prkl AD/HD-liittoon ja kysy sieltä neuvoa, jos et googlettamalla löydä. Liiton ehkä ehkä just ja just onnistut hakemaan..?!

 

kun ne jutut on niin "sinne päin"... luulin että joku ois osannut kertoa...

Lue ketju kunnolla, tuolla oli parissa viestissä selitetty kaikkea muuta kuin "sinne päin". Jos osaa lukea ja on luetun ymmärrys kohdillaan.

 

[QUOTE="Hoopo";24313343]Oletko itse vähän sinnepäin?[/QUOTE]

ehkä mä olen sitten vähän sinne päin

 

Tiedän mistä puhut.
Eniten vituttaa se, että ne "osoittelevat" ihmiset ovat juuri niin vitun tyhmiä (kuten näistä kirjoituksista jo huomaamme), ettei heille mene jakeluun, vaikka kuinka vääntäisi.
Mutta vaikeaa se on, mennä esim uuteen työpaikkaan... Päätän aina, että nyt olen hiljaa, enkä niin avoimesti kerro kaikkia asioitani muille, en ota kantaa jokaiseen juttuun jonka sivukorvalla kuulen, en sano vastaan pomolle, en tee mitään mikä "normaaleja" ihmisä ärsyttää. Mutta jumalauta joka kerta löydän itseni samasta tilanteesta. JA EN TODELLAKAAN TEE EM. ASIOITA TAHALLANI, KYSE ON AIVOISTANI, JOTKA EIVÄT AINA TOTTELE, VAIKKA KUINKA HALUAISIN.
Pahinta on se työkuvioissa, ettei kukaan aiemmista pomoistani ole ymmärtänyt tilannettani...
Harmi, sillä olen todella ahkera, nopea, rehellinen, ystävällinen jne... Muut huomaavat kuitenkin ne ärsyttävät piirteet näköjään helpommin; äänekkyyden, asioihin puuttumisen (=mielipiteen sanominen kysymättä), joka paikkaan säntäilyn, kärsimättömyyden...

Työ- ja opiskelukuviot ovat minullekin olleet äärimmäisen vaikeita. Kun palasin takaisin koulunpenkille vuosien jälkeen, muistin miksi minun on niin vaikea olla koulussa. Vielä yli kolmekymppisenäkin en vain pysy mukana tunneilla. Koska en pysty keskittymään. Olen levoton ja heilun koko ajan, ajatus alkaa sammua ja pään sisällä liikkuu jotain aivan muuta kuin se mitä asiaa käsitellään, joten lopputulos on ääretön kyvyttömyys kiinnostua. Sitten minua alkaa kyllästyttää ja väsyttää. Tarvitsen jatkuvasti jotain tekemistä jaksaakseni keskittyä.

Juuri tuo liikkuminen on ongelma koulukavereille. Heille minun levottomuuteni on häiriötekijä. Ongelma helpottui kuin sain ottaa kutimet mukaan (mikä on tietysti osalle luennoitsijoista ongelma enkä sitä silloin tee, mutta silloinpa minun keskittyminenkin alkaa katoilla). Ryhmätöissä menen jo aiheessa numero 3 kun muut käsittelee minusta loputtoman tuntuisesti asia numero ykköstä ja heittävät edelleen ilmaan "muttaa". Usein myös ajatukseni toimii niin nopeasti, että olen jo keskustelun alun käynyt päässäni ja alan selittämään asiaa puolesta välistä.

Puhun paljon, juoksen ja liikun paljon, jaksan keskittyä asioihin, jotka jaksaa kiinnostaa. Muuten onkin ihan pirun hankalaa. Ja nekin asiat jotka kiinnostaa, niin kiinnostaa vain tietyn ajan verran. Sitten täytyy tehdä jotain muuta.

Juuri työyhteisöön sujahtaminen on ongelma. Siellä kun hyvin harvoin ymmärretään. Mutta nyt minua sattui onnistamaan! Ensimmäistä kertaa löysin esimiehen, joka ymmärtääkin minua ja jota minä ymmärrään. On kuin peiliin katsoisi. Hänellä on ad/hd, kumma juttu

Olen myös ääreettömän nopea, teen asioita nopeasti, ajattelen nopeasti (ja hajanaisesti), olen nopea liikkeissäni. Minulla on jatkuvasti tuhat asiaa kesken ja hoidan työssäni monta asiaa samanaikaisesti.

Juuri se minun levottomuus ja tämä... noh, koska olen säheltäjä ja liian puhelias on oikeasti häiriötekijä työtovereilleni. yritän hillitä itseäni, hoen päässäni itselleni, että hiljempaa, hitaampaa, vähemmän on joskus enemmän... Sitten se jo armealiaasti unohtuukin. Mutta se hyvä puoli on, että olen ihan hemmetin tehokas!

 

Onko aspergeria tai autismia ylipäätään sitten olemassa, vai onko niissäkin kysymys vain vanhempien välinpitämättömyydestä?

Entä kehitysvammaa?

Ainakin as-lasten vanhemmat saavat usein kuulla muilta, että ovat kasvattaneet lapsensa väärin ja tehneet heistä sellaisia kuin he ovat. -> huonokäytöksisiä. Ikävä kyllä, tänäkin päivänä hyvin hyvin moni ajattelee ainakin hiljaa sisällään, että erilaiset lapset (esin juurikin as tai adhd tai muut neurologiset poikkeavuudet) ovat poikkeuksetta huonosti kasvatettuja ja vika on aina vanhemmissa. Ja kunnon kuri ja koivuniemenherra tekisi näistäkin yhteiskuntakelpoisia ja NORMAALEJA ihmisiä.

 

En ennen uskonut, että näin tyhmiä ihmisiä on, mutta nyt mä uskon. Kiitos palstalaiset, että palautitte mun uskon tyhmyyteen.

Ai? Usein olen lukenut sun teksteistä näitä: tyhmä, hullu ym ja et nytkään pettänyt odotuksiani olla epäkohtelias : ) Onneksi on asia, joka sulta aina onnistuu

 

Tätä asiaa ei saa sanoa ääneen, mutta olen myös tehnyt havainnon, että poikkeuksetta ADHD-lapset ovat joko yh-perheistä, uusioperheistä tai perheistä joissa vanhemmilla on mielenterveys- tai päihdeongelma, tai lapsia kasvatetaan fyysisesti kurittamalla. Yhdelläkään tuntemallani ADHD-lapsella ei ole ns. tavallista ydinperhettä, eli äiti, isä ja yhteiset lapset, ei mt- tai muita ongelmia.

 

Veikkaisin, että poikien kohdalla vääriä diagnooseja tehdään ihan helvetisti, minä olin meinaan lapsena todella vilkas, menevä jne. Minut olisi luultavasti pumpattu täyteen pillereitä, jos tälläisestä taudista olisi tiedetty jotain siihen aikaan.

Mutta minusta kasvoi ihan normaali, rauhallinen mies.