Ehkä juu jos on 15-vuotiaana saanut lapsen niin on voinut jäädä vielä jotain "kesken", oikeastihan nainen on biologisesti kypsä saamaan lapsia vasta 17-18 vuotiaana. Nykyään menkat alkavat aikaisemmin muun muassa muovien myrkkyjen (ftalaatit & BPA) ja lisääntyneen ylipainon takia. Aivot eivät kuitenkaan ole kehittyneet valmiiksi ennen sitä n 17-18 vuoden ikää. Sen jälkeen nuori nainen on biologisesti täysin valmis saamaan lapsia, ja useimmiten hänellä on kyllä valmiudet lapsia hoitaa.
Kulttuurimme kuitenkin ihannoi lapsuutta ja nuoruutta ja siksi nykyään koetaan, että ihminen on teini vielä kolmekymppiseksi asti. Se on sääli; naisilla on herkkyyskausi juuri siinä täysi-ikäisyyden kieppeillä. Se on loistava aika saada ensimmäinen lapsi. Ensimmäisen ja toisen välillä kannattaa olla vähintään 4-5 v ikäero jotta saa kokemusta lapsesta ennen kun ottaa siihen soppaan lisää hoidettavia. Jo kolmeakymppiä lähestyttäessä naisen hedelmällisyys on ruvennut laskemaan, ja yli 35-vuotiailla alkaa olla jo reilusti heikompi munasolujen laatu.
Jos puhutaan tilastollisista riskeistä, niin sekä alle 18-vuotiaiden että yli 40-vuotiaiden lapsilla havaitaan ongelmia; lapset tulisi tehdä jossakin siinä välissä. Ei alaikäisenä, mutta ei keski-ikäisenäkään. Vahinkojahan sattuu, ja se taitaa noista tilastoista näkyä aika hyvin; vahingossa alkunsa saaneella lapsella on usein ikätovereitaan huonompi ennuste mitä tulee terveyteen, sosio-ekonomiseen asemaan, koulutukseen ja kehitykseen. Alaikäisille ja yli nelikymppisille syntyy suhteessa paljon enemmän vahinkolapsia kuin siinä välissä äitiytyneille.
Minulla oli joku pointti. Ehkä se liittyi siihen, että suuri osa riskiryhmissä olevien lasten ongelmista on kokonaan tai osittain ehkäistävissä riittävällä tuella. Liian tuomitseva (tai säälivä) asenne tekee hallaa nuorelle äidille. Hänen pitää saada kokea olonsa sekä täysiarvoiseksi äidiksi että omanikäisekseen. Minä sain lapsen 19-vuotiaana, ja minusta on aivan normaalia, että nainen saa lapsen sen ikäisenä. En ole ikinä ajatellut, että minulta olisi mennyt jotain hukkaan. Perhe-elämä on aina ollut minulle tavoiteltava olotila. Voin silti pukeutua kuin nuori aikuinen, voin kuunnella nuorten musiikkia, ja lapsen ensimmäisten vuosien jälkeen olen voinut myös piipahtaa juhlimassa tyttöjen kanssa tai käydä leffassa tai stand-uppia katsomassa... Minulle oli siunaus "joutua" äidiksi, äitiys on avartanut maailmaani ja roolini elämässä on selkiytynyt. Olen löytänyt tasapainon työn, opintojen, perheen ja ystävien välille. Ennen tuli vietettyä kauheasti aikaa ystävien kanssa, vailla mitään päämäärää ja jatkuva epämääräinen levottomuus painoi. Nyt vietän sopivasti aikaa ystävieni kanssa, runsaasti aikaa perheeni parissa, ja työt & opinnot tuntuvat oikein mielekkäiltä perhe-elämän vastapainoksi. Toivottavasti myös alaikäisenä äidiksi tulleet saavat kokea tällaista tyytyväisyyttä ja mielenrauhaa poikkeavasta tilanteestaan huolimatta!