Henkisesti loppu 1v4kk ikäisen lapsen kanssa

lapsellasi on turvaton olo. sen vuoksi tekee kaikkensa saadaksesi huomiosi: sotkee, huutaa, pelleilee ruoan kanssa.
ota lapsi viereesi nukkumaan äläjä anna huutaa yksin. lapsi tarvitsee nyt syliä ja turvaa, ei anteeksipyytelyä.
lapsi syö sitten kun sillä on nälkä, älä tee ruokailusta valtataistelua. äläkä hauku lastasi. lapsi kllä sen ymmärtää, ja mikä pahinta uskoo sen. niinkuin itsekin tiedät, vika ei ole lapsessa vaan sinussa, sinun ahdistuksesi ja paha olosi vain tarttuu lapseen ja näkyy lapsen huonona käytöksenä. rauhoitu ja hae apua!

 

16kk vanha on juuri tuollainen - tai voi olla (ei kaikki ole). Mulla on mies, mutta silti on päiviä, kun savu alkaa nousta korvista jo aamusta alkaen.

Meilläkin...
- kolutaan kaapit
- tyhjennetään ne
- koko ajan liikkeessä
- roikutaan lahkeessa
- kokeillaan kaikkea
- syödään vähemmän kuin1v
- syljetään ruokaa ja itketään (usein nälkääkin, mutta silti ei syödä)
- jos vain äiti nukuttamassa, niin karjutaan ja huudetaan, vaaditaan seuraa (isän kanssa uni tulee heti)
- lyödään äitiä kun äiti sanoo ei tai estää
- hokee "mennä mennä kaakuun kaakuun" ja sitten painatetaan sinne karkuun

Vertaistuki - toisten äiti&lapsiparien seura (helpommin sanottu kuin tehty!) - pään tuulettaminen, vapaa-aika... Ne on ehkä ne tärkeimmät arjen avut. Sä olet yhtäkkiä jäänyt yksin, sekin on stressaavaa, tarvitsisit senkin puolesta aikaa vain itsellesi.

Jos saisit hengähtää säännöllisesti ja lapsi saisi seuraa kavereista, niin näkisit varmaan nämä ongelmat toisenlaisessa valossa. Ja lapsesikin.

Tsemppiä! Jos asuisit naapurissa, tarjoutuisin seuraksi tuon täystuhon kanssa.

 

Olen vakaasti sitä mieltä, että mitä enemmän itse väsyn ja mitä enemmän tahdon tuon taaperon pois jaloista, sitä huonommin meillä aina menee. Sillon kun en edes yritä touhuta omiani, vaan ajattelen että tästä hamaan tulevaisuuteen vain olen sen kanssa (vaikka totuus oliskin toinen), niin poika rauhottuum jotenkin se sen vaan aistii.

VAADI neuvolasta ja lääkäriltä apua HETI ennenkuin poltat itsesi aivan loppuun. Avun hakeminen sinun tilanteessa on urheutta, ja ennenkaikkea hyvää äitiyttä. Jokaisella on omat jaksamisen rajat, joita on syytä kunnioittaa olivat sitten muiden mielestä millaisia tahansa: huutaminen ja itkeminen on merkkejä äärimmäisestä väsymyksestä.

Pääset kyllä eteenpäin ja tukitoimien (joita tosin voi joskus joutua vaatimaan, joten älä ainakaan kaunistele kertomustasi kun haet apua) avulla saat oman arjen sellaisille kantimille, että jaksatte siinä lapsen kanssa eteenpäin. Ennen kuin uusi arki pääsee käyntiin kehotan ensimmäiseksi hakemaan ja vaatimaan sitä apua neuvolasta, toiseksi peruuttamaan turhat menot ja touhut ja viettää rauhallista(no, niin rauhallista kuin voi, yhdessä kuitenkin) aikaa lapsen kanssa jospa hän vaikka hiukan rauhoittuisi kun näkee että kielletystä touhusta siirrytään vain toiseen touhuun äidin kanssa (kieltäminen ei johda kiukkuun) ja kolmanneksi pyytämään kaikkia kynnelle kykeneviä auttamaan päivittäisten asioiden kanssa. Kavereilta voi pyytää vaikka viemään pojan kävelylle ja katsoa itse leffan...

Toivottavasti asiat kääntyy paremmiksi, paljon tsemppiä ja äippävoimaa!

 

Mä todellakin tiedostan ongelmani ja rakastan lastani enemmän kuin mitään, siksi mä haluanin apua ongelmaani. Yleensä reagoin rauhallisesti, olen lempeä ja aina saa lohdutusta kun on tarvis. Nyt vaan on ollut lievästi sanottuna vaikeaa (jostain toistaiseksi tuntemattomasta syystä).
Jos ihmiset tietäisivät taustat jne. olisi teidän ehkä helpompi ottaa kantaa asiaan, mutten mä pysty niitä täällä kertomaan. Soitan huomenna sinne neuvolaan ja alan vakavasti harkitsemaan josko lähtisin jatkamaan opiskelua..

Kiitos hirmuisesti tuestanne, en ole tiennytkään että koko kaksplussan väki kantaa mukanaan näinkin sympaattista porukkaa. Tulihan täällä muutama perus kaksplussan käyttäjäkin vastaan. Musta on hienoa, että täydellisiä ihmisiä on olemassa.

 

lapsellasi on turvaton olo. sen vuoksi tekee kaikkensa saadaksesi huomiosi: sotkee, huutaa, pelleilee ruoan kanssa.
ota lapsi viereesi nukkumaan äläjä anna huutaa yksin. lapsi tarvitsee nyt syliä ja turvaa, ei anteeksipyytelyä.
lapsi syö sitten kun sillä on nälkä, älä tee ruokailusta valtataistelua. äläkä hauku lastasi. lapsi kllä sen ymmärtää, ja mikä pahinta uskoo sen. niinkuin itsekin tiedät, vika ei ole lapsessa vaan sinussa, sinun ahdistuksesi ja paha olosi vain tarttuu lapseen ja näkyy lapsen huonona käytöksenä. rauhoitu ja hae apua!

Voi olla näin, muttei välttämättä. Joillakin lapsilla näkyy olevan tuossa vuoden iässä sellainen "uhmailukausi", joka kuulostaa aikalailla siltä miltä ap kertoi. Kannattaa lukea lasten kehityksestä vaikkapa mll, sivuilta mikä kuuluu ikään. Mä en ole juuri muunlaisia vuoden ikäisiä viimeaikoina nähnytkään, kuin tuollaisia kuinka ap omaansa kuvaili, ja muistaakseni omillakin lapsilla on ollut juuri siinä iässä sellainen vimma tutkia paikkoja ja kokeilla rajoja Väittäisin, ettei kyse ollut turvattomuuden tunteesta, vaan ihan normaalista kehityksestä..

 

Laitan heti rutiinit kuntoon ja otan neuvolaan yhteyttä.

Lähden nukuttamaan tuon ipanan nyt, makaan vaikka vieressä sen ajan että nukahtaa. Yleensä siis nukahtaa yksikseen omaan sänkyynsä ja siirrän pojan yöllä viereeni.

 

Kuulostaa kriisinomaiselta. Olet varmasti ihan ok äiti mutta yksin jääminen pienen vaativan lapsen kanssa on tuskallista ja vaikeaa. Sanoit myös jotain viime kommentissasi että on sattunut vähän kaikenlaista, uskon että sinulle on sattunut jotain todella haavoittavaa tms. ja koetat vaan selvitä. Suru ja pettymys puskee kuitenkin ulos etkä jaksa lastasi. Ehkä vähättelet tapahtumia ja koetat vaan selvitä. Ei kannata, kun uskallat hakea apua huomaat että paine hellittää ja saatte avun. Älä pilaa omaa ja lapsesi elämää vaan kerro ihan rehellisesti ja kaunistelematta esim. neuvolassa tai peräti perheneuvolassa mitä teille oikeasti kuuluu. Tässä maassa ei lapsiperheen tarvitse kärsiä asioista, joihin apua on saatavilla !

 

Peli ei ole vielä menetetty. On hyvä, että uskallat sanoa täällä ääneen, etten jaksa/selviä. Mutta kirjoituksesi perusteella, mielestäni, Sinä tarvitset pikaisesti muiden aikuisten apua, että jaksaisit lapsesi kanssa. Soita mahdollisimman pian neuvolaan tai terveyskeskukseen ja vaadi apua. Sinulla on varmasti ihana poika, joka nyt syystä tai toisesta elää hankalaa vaihetta. Pojalla on oikeus saada äidiltään hyvää hoitoa ja sulla oikeus nauttia lapsestasi.

Meillä asustaa myös erittäin vaativa tapaus ja ajoittain olen ollut erittäin loppu lapsen kanssa, vaikka meillä on tukiverkostoa (mies, isovanhempia ja hoitotäti). Kun muutamia vuosia sitten esikoisen syntymän jälkeen sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen, soitin neuvolaan ja sanoin suoraan, että tuntuu että yksi päivä tapan ensin itseni, sitten ton lapsen ja sitten koiran. tässä järjestyksessä. Ongelmaan tartuttiin ja sain apua neuvolatädiltä, lääkäriltä ja perheneuvolan psykologilta. Hiljalleen paraneminen alkoi ja perhe-elämä helpottui ja meille tuli vielä toinenkin lapsi.

Arjen vinkkeinä tulee nopeasti mieleen ainakin juuri em. leikkipuistoreissut (saa itsekin seuraa ja lapselle tulee puhuttua nätisti kun paikalla on muita) ja sisällä erilaiset loruhalileikit sängyssä ovat meillä ainakin rauhoittaneet sekä äitiä että lasta.

 

Nukutin viereeni väsyneen rakkaan, nukahti lähestulkoon ilman huutoa. Kaulassa kiinni ja jalat ympärilläni..

 

Käyttekö lapsen kanssa ulkona leikkimässä, esim. hiekkalaatikolla? Meillä vajaa 1 v 3 kk on niin toimelias, että on pakko käydä joka päivä vähintään kerran ulkona, mielellään kaksi kertaa. Muuten menee sisällä meno ihan ranttaliksi. Itsekin saa vähän hengähtää kun istuu hiekkalaatikon reunalla.

Vähintään kerran?
Onko teistä normaalia olla lapsen kanssa koko päivä sisällä?

 

[QUOTE="Unikko";24066512]Kuulostaa kriisinomaiselta. Olet varmasti ihan ok äiti mutta yksin jääminen pienen vaativan lapsen kanssa on tuskallista ja vaikeaa. Sanoit myös jotain viime kommentissasi että on sattunut vähän kaikenlaista, uskon että sinulle on sattunut jotain todella haavoittavaa tms. ja koetat vaan selvitä. Suru ja pettymys puskee kuitenkin ulos etkä jaksa lastasi. Ehkä vähättelet tapahtumia ja koetat vaan selvitä. Ei kannata, kun uskallat hakea apua huomaat että paine hellittää ja saatte avun. Älä pilaa omaa ja lapsesi elämää vaan kerro ihan rehellisesti ja kaunistelematta esim. neuvolassa tai peräti perheneuvolassa mitä teille oikeasti kuuluu. Tässä maassa ei lapsiperheen tarvitse kärsiä asioista, joihin apua on saatavilla ![/QUOTE]

Jep, mä änkeän huomenna väkisin terveuskeskukseen ja pyydän (lue: vaadin) apua. Tähän asti olen vaan sinnitellyt ja toivonut jaksavani, kuten kirjoititkin. Tää alkaa oleen jo hätähuuto. Enkä todellakaan aio kaunistella asioita, vaikka itse tilanteessa varmasti mieleni tekisikin. Musta tuntuu, että tällaisia tilanteita on paljon enemmän, kuin mitä annetaan ymmärtää. Jonkinlainen tabu? Niistä ei vaan puhuta.. valitettavasti..

 

Ja tässä ollut puhetta tuon ulkoilun kanssa: päivittäin käydään kaupassa, parin kilometrin lenkki joko pyörällä tai kävellen poika rattaissa. 2-4 kertaa päivässä käymme puistossa hiekkalaatikolla, kiikkumassa jne. Poika rakastaa puistoilua, voi sitä riemun määrää ja itsellekin tulee hemmetin hyvä mieli. Muutenkin käydään toisinaan, yleensä iltaisin ennen pojan nukkumaan menoa parin kilometrin kävelyllä.. Mutta uskoisin, että nimenomaan noi selkeet rutiinit me tarvitaan. Silloin kun poika oli pienempi, ne rutiinit olivat todellakin iso apu.. eräistä syistä sitten jäivät.

 

Ja tässä ollut puhetta tuon ulkoilun kanssa: päivittäin käydään kaupassa, parin kilometrin lenkki joko pyörällä tai kävellen poika rattaissa. 2-4 kertaa päivässä käymme puistossa hiekkalaatikolla, kiikkumassa jne. Poika rakastaa puistoilua, voi sitä riemun määrää ja itsellekin tulee hemmetin hyvä mieli. Muutenkin käydään toisinaan, yleensä iltaisin ennen pojan nukkumaan menoa parin kilometrin kävelyllä.. Mutta uskoisin, että nimenomaan noi selkeet rutiinit me tarvitaan. Silloin kun poika oli pienempi, ne rutiinit olivat todellakin iso apu.. eräistä syistä sitten jäivät.

Jotenkin vaistoan että sulle on tapahtunut jotain traumaattista ja yrität vaan jaksaa. Kaikki vaan sanoo tee niin ja näin, koeta selvitä. Mutta nyt A ja O on se, että käyt jossain kertomassa mikä on todellinen tilanne. Ja saat apua siihen jaksamiseen, koska pienen lapsen kanssa jaksaminen on jo ilman traagisia tapahtumiakin vaativa asia. Eihän sitä jaksa jos energia menee jonnekin muualle. Olisikohan neuvola paras ratkaisu, nykyäänhän taitaa neuvolat olla terv.keskuksen yhteydessä, näin ainakin täällä Oulussa...

 

Ei kukaan tahdo sanoa ettei pärjää, etenkin kun kyse on sisäisistä asioista eli kun ei ole näyttää jalkaa paketissa tms. fyysistä. On tosiaan hyvä muistaa, ettet ole näissä jutuissa yksin, jaksamisen kanssa painii varmasti jokainen äiti jossain kohtaa, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Tärkeintä on, että TEIDÄN arki saadaan sellaiseksi, ettei siinä hajoa teidän päät. Kunhan saat apua ja hiukan levättyä, niin arjesta voi oikeasti löytyä onni, sellanen omanäkönen peruselämä jossa on hyvä olla ja seuraavaa päivää odottaessa jaksaa aina mennä nukkumaan ja herätä. Sen löytymiseen voi mennä hetki, mutta se on olemassa teillekin, siksi sen avun hakeminen kannattaa, on välttämätöntä, että teidän elämä ois muutakin kun selviämistä.

 

Mä en missään nimessä laittais lasta hoitoon nyt.
Rutiinit on järkkynyt, turvallisuus kateissa. Isäkin kadonnut, ja että nyt sit vielä äitikin "jättäis".
Ei ei ei. Saanko udella miksi sä annat sen lapsen huutaa siellä pari tuntia? Mikset mennyt heti, kun huomasit, ettei nukahda, vaan itkee?
En tiedä mitä osaisin sanoa. Oletko ihan suoraan ja itse pyytänyt läheisiä ottamaan lasta välillä hoitoon? Kyllä ne muutamat tunnit päivälläkin merkkaa, vaikka nyt ajattele toisin.
Mulla on kohta 7 vuotias, joka ei ikinä esim ole nukkunut muualla, kun mun vieressä, mutta noin kerran kuussa on pari tuntia mummollaan, ja onhan se parempi vapaa, kuin ei lainkaan vapaata...

 

[QUOTE="Unikko";24066660]Jotenkin vaistoan että sulle on tapahtunut jotain traumaattista ja yrität vaan jaksaa. Kaikki vaan sanoo tee niin ja näin, koeta selvitä. Mutta nyt A ja O on se, että käyt jossain kertomassa mikä on todellinen tilanne. Ja saat apua siihen jaksamiseen, koska pienen lapsen kanssa jaksaminen on jo ilman traagisia tapahtumiakin vaativa asia. Eihän sitä jaksa jos energia menee jonnekin muualle. Olisikohan neuvola paras ratkaisu, nykyäänhän taitaa neuvolat olla terv.keskuksen yhteydessä, näin ainakin täällä Oulussa...[/QUOTE]

Jep, näinhän se täällä on. Siis noi neuvolat yleensä terveyskeskuksien yhteydessä.. Neuvolaan siis tarkoitinkin meneväni, vaikka terveyskeskuuksen komentissani mainitsin.

Tuli nyt jo ihan pelkästään pojan nukuttamisesta todella hyvä mieli, tällaisia oloja, mielialoja mä haluan lisää, rohkaisee hakemaan apua.. Ihana lapsi mulla on, vaikka meinaakin välillä olla "kauhukakara".. Äitinsä takia tietysti..
Mä jo kovasti odotan huomista, jotta pääsen jutteleen.. Muuttokin alkaa oleen käsillä, jonkinlainen "uusi alku" voisi olla paikallaan.. Vai mitä?
Kiitos teille, musta alkaa jo tuntumaan että kyllä tästä selvitään.

 

[QUOTE="essi";24066713]Mä en missään nimessä laittais lasta hoitoon nyt.
Rutiinit on järkkynyt, turvallisuus kateissa. Isäkin kadonnut, ja että nyt sit vielä äitikin "jättäis".
Ei ei ei. Saanko udella miksi sä annat sen lapsen huutaa siellä pari tuntia? Mikset mennyt heti, kun huomasit, ettei nukahda, vaan itkee?
En tiedä mitä osaisin sanoa. Oletko ihan suoraan ja itse pyytänyt läheisiä ottamaan lasta välillä hoitoon? Kyllä ne muutamat tunnit päivälläkin merkkaa, vaikka nyt ajattele toisin.
Mulla on kohta 7 vuotias, joka ei ikinä esim ole nukkunut muualla, kun mun vieressä, mutta noin kerran kuussa on pari tuntia mummollaan, ja onhan se parempi vapaa, kuin ei lainkaan vapaata...[/QUOTE]

Apua, annoin ihan väärän käsityksen. En mä antanut hänen huutaa siellä sängyssään sitä kahta tuntia yksin, vaan välillä otin syliin, laitoin takaisin ja tulin pois. Taas takaisin minuutin päästä jne. Siis kävin sohvalla istahtamassa ja saman tien kävin rauhoittelemassa ja tätä rumbaa sen vajaa parin tunnin ajan. Aina ennen nukahtanut ilman valitteluja, lopuksi sitten nukutin viereeni kun täällä joku ehdotteli, ja onnistuikin alle kymmenessä minuutissa.

 

Samassa tilanteessa lapseni kanssa olen ollut, sillä erolla etten tosin ole eronnut lasten isästä.

Ensiksi: Sinun on rauhoituttava ja alettava käyttäytymään niinku aikuisen vaik kuin kiukuttais.Ei voi toisinaan huutaa ja jaksaa komentaa, toisinaan olla ku ei huomasikaan.On oltava johdonmukainen.
Lapsi aistii sinun hätäsi, ja käyttäytyy siksi niin miten käyttäytyy.

Onko sinulle ehdotettu tukiperhettä?Vois olla yksi apu tuohon tilanteeseen.

 

Piti sanomani pari viestiä taakse päin, että kiitos teille kaikille näitä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, jotka ovat lukutaidottomia täydellisiä äitejä.

 

16kk vanha on juuri tuollainen - tai voi olla (ei kaikki ole). Mulla on mies, mutta silti on päiviä, kun savu alkaa nousta korvista jo aamusta alkaen.

Meilläkin...
- kolutaan kaapit
- tyhjennetään ne
- koko ajan liikkeessä
- roikutaan lahkeessa
- kokeillaan kaikkea
- syödään vähemmän kuin1v
- syljetään ruokaa ja itketään (usein nälkääkin, mutta silti ei syödä)
- jos vain äiti nukuttamassa, niin karjutaan ja huudetaan, vaaditaan seuraa (isän kanssa uni tulee heti)
- lyödään äitiä kun äiti sanoo ei tai estää
- hokee "mennä mennä kaakuun kaakuun" ja sitten painatetaan sinne karkuun

Vertaistuki - toisten äiti&lapsiparien seura (helpommin sanottu kuin tehty!) - pään tuulettaminen, vapaa-aika... Ne on ehkä ne tärkeimmät arjen avut. Sä olet yhtäkkiä jäänyt yksin, sekin on stressaavaa, tarvitsisit senkin puolesta aikaa vain itsellesi.

Jos saisit hengähtää säännöllisesti ja lapsi saisi seuraa kavereista, niin näkisit varmaan nämä ongelmat toisenlaisessa valossa. Ja lapsesikin.

Tsemppiä! Jos asuisit naapurissa, tarjoutuisin seuraksi tuon täystuhon kanssa.

1,5v voi tosiaan olla tuollainen, mut äiti (vanhemmat) ei voi käyttäytyä ap:n kuvailemalla tavalla.
On haettava apua.

 

[QUOTE="vieras";24066772]Samassa tilanteessa lapseni kanssa olen ollut, sillä erolla etten tosin ole eronnut lasten isästä.

Ensiksi: Sinun on rauhoituttava ja alettava käyttäytymään niinku aikuisen vaik kuin kiukuttais.Ei voi toisinaan huutaa ja jaksaa komentaa, toisinaan olla ku ei huomasikaan.On oltava johdonmukainen.
Lapsi aistii sinun hätäsi, ja käyttäytyy siksi niin miten käyttäytyy.

Onko sinulle ehdotettu tukiperhettä?Vois olla yksi apu tuohon tilanteeseen.[/QUOTE]

Ei ole ehdotettu, mutta jonkun aikaa olen itse miettinyt asiaa vakavasti. Täällä (kuulemani mukaan) on vaan todella vähän tukiperheitä.. Pitää ottaa neuvolassa asia esille.

 

Tosi hienoa, että olet lähdössä pyytämään apua, ja tiedostat itse että teillä on ongelma tämän asian kanssa. Käy ihmeessä juttelemassa neuvolassa, uskon että siitä on apua, ja etenkin jos saisitte perhetyöntekijän käymään teillä kotona. Rytmit olisi myös tärkeää saada kuntoon, ohjenuorana on hyvä käyttää "päiväkoti-rytmiä" (aamulla herätys 7-8, aamupala klo 8, ulkoilua 9-10.30, ruoka 11, päiväunet n.12-14, välipala 14, ulos 15-16, ruoka 16.30, iltapala 19.30, iltapesu+satu, ja nukkumaan 20.30) Edellämainittuja tietysti voi soveltaa teille sopivaksi. Nukuta pikkuinen viereen, ja anna nukkua siinä vaikka koko yö, jos hyvälle tuntuu. Aurinkoisia kesäpäiviä teille!

 

Meikäläisen vinkki tasapainoiseen ja iloiseen lapseen: Tarpeeksi mieluisaa tekemistä ja niin paljon ulkoilua, että ei tarvii,kuin tönästä illalla sänkyyn Se ulkoilu tekee väsyneelle ja kyllästyneelle äidillekin ihmeitä! Ja alkaa se ruoka maistua

 

Tosi hienoa, että olet lähdössä pyytämään apua, ja tiedostat itse että teillä on ongelma tämän asian kanssa. Käy ihmeessä juttelemassa neuvolassa, uskon että siitä on apua, ja etenkin jos saisitte perhetyöntekijän käymään teillä kotona. Rytmit olisi myös tärkeää saada kuntoon, ohjenuorana on hyvä käyttää "päiväkoti-rytmiä" (aamulla herätys 7-8, aamupala klo 8, ulkoilua 9-10.30, ruoka 11, päiväunet n.12-14, välipala 14, ulos 15-16, ruoka 16.30, iltapala 19.30, iltapesu+satu, ja nukkumaan 20.30) Edellämainittuja tietysti voi soveltaa teille sopivaksi. Nukuta pikkuinen viereen, ja anna nukkua siinä vaikka koko yö, jos hyvälle tuntuu. Aurinkoisia kesäpäiviä teille!

Kiitos kauniista sanoista! Tuo "päiväkoti-rytmi" oli todella hyvä idea, ei ole mielessä käynytkään.. Aurinkoista kesää myös sinulle!

 

[QUOTE="vieras";24066772]

Ensiksi: Sinun on rauhoituttava ja alettava käyttäytymään niinku aikuisen vaik kuin kiukuttais.Ei voi toisinaan huutaa ja jaksaa komentaa, toisinaan olla ku ei huomasikaan.On oltava johdonmukainen.
Lapsi aistii sinun hätäsi, ja käyttäytyy siksi niin miten käyttäytyy.
[/QUOTE]

Ap:lle lienee ihan selvää, ettei huutaminen ja reuhominen ole sopivaa käytöstä. Selväksi lienee käynyt sekin, että lapsi vastaa niinkuin sille huutaa. Ap:n tilanne EI ole kiinni mistään "ryhdistäytymisestä" tai itseään niskasta kiinniottamisesta. Kun ihminen väsyy äärimmilleen, tulee se yleensä pahanolon oireina ulos. Ykis huutaa, toinen päihtyy, kolmas lyö, neljäs ei puhu mitään ja vetää itsensä lopulta hirteen. Totta on, ettei lapsi saisi tällaista kokea, tehty on kuitenkin tehtyä, ja jos Ap pystyisi olemaan huutamatta hän varmasti sen tekisi. Ja apua on menossa hakemaan, koska se on mitä aikuinen tekee kun ei selviä.