[QUOTE="Kolmas korppi";23676027]Ei huolta, ei tarvitse arvailla millaisia homojen lapsista tulee. Asiasta on nimittäin tehty semmosia jänniä juttuja kuin tieteellisiä tutkimuksia. Nykytutkimuksen valossa akateemisen maailman konsensus on, että se seikka, että vanhemmat ovat samaa sukupuolta, ei muuttujana vaikuta lapsen elämään negatiivisesti. Itse asiassa evidenssi tukee pikemminkin sitä, että samaa sukupuolta olevien vanhempien lapset saattavat jopa pärjätä keskivertoa paremmin, so. olla onnellisia ja tasapainoisia. Sekään ei tietenkään johdu suoraan siitä, että vanhemmat ovat samaa sukupuolta, vaan siitä, että todennäköisimmin hyviä vanhempia ovat henkilöt, jotka ovat suunnitelleet lapsenteon perusteellisesti, eivät pidä vanhemmuutta itsestäänselvyytenä ja panostavat siihen täysillä, sekä ovat sensitiivisiä erilaisuudelle ja sitä kautta lastensa tarpeille.
En oleta sinun ja kaltastesi vakuuttuvan tästä tai mistään muustakaan rationaalisesta, tieteellisestä argumentaatiosta, joka sotii sinun tuulesta temmattuja uskomuksiasi vastaan. Kirjoitin yllä olevan vain siltä varalta, että sen lukee joku, jota sateenkaariperheiden lasten psykologinen kehitys aidosti ja kiihkottomasti askarruttaa ja joka haluaa tietää, miten asiat todellisuudessa ovat.[/QUOTE]
hyvä, että nostit asian esille.
antoi vahvistusta itselleni, joka nyt 35-vuotiaana olen vihdoin tajunnut itseäni enemmän kuin koskaan ennen.
löysin rakkauden naisesta(itsekin siis nainen
)
ja yhdessä olo on luontevaa.
molemmilla lapsia liitoista miehen kanssa.
ja haaveissa vielä yhteinen, ehkä enemmänkin kuin se 1.
katsotaan.
lapset ovat molemmin puolin sopeutuneet uusiin puolisoihin hyvin.
minulla on 2 poikaa, 11v ja 9v.
ja avokilla on 3 lasta, 2 poikaa ja 1 tyttö, pojat 8v, ja tyttö 4v.
on tahdo oikein edes ymmärtää että mihin se minun taitoni kasvattaa voisi hävitä nyt kun seksuaalinen suuntaukseni on muuttunut???
olen toki ollut aina hiukan BI, mutta nyt ensimmäistä kertaa kuitenkin vasta seurustelen naisen kanssa.
tai siis asun yhdessä naisen kanssa.
en tiedä miten tämä todellakaan voisi olla suuri tekijä siihen.
rakkautta se vaan on, ei sen kauheampaa!