Mulla on tylsää, kyselkää jotakin...

Saako lapsesi syödä karkkia tai muita herkkuja joka päivä jos haluaa? Ei ole mitään karkkipäivä-periaatetta? Jos lapsesi ei halua mennä kouluun niin aiot sitten ryhtyä kotiopettajaksi? Tai annat vaan olla opiskelematta? Jos vaikka 7-luokkalainen ilmoittaa lopettavansa koulun, ja sinä olet ihan ok asian suhteen, ja selität sosiaaliviranomaisille, että lapsi ei vain halua, ja että hänen ei ole pakko jos ei halua, niin aika äkkiä saat sanoa hei hei lapsellesi ja tervemenoa johonkin lastenkotiin tai sijaisperheeseen tai mihin ikinä jossa sitten viimeistään kohtaavat rajoja.

Lapsesi saattaa olla vielä 2v9kk ikäisenä kiltti ja kohtelias mutta et voi mielestäni pitää tapaasi kasvattaa oikeana ja toimivana, koska lapsesi on alle 3v....kestää vielä vähintään se 15 vuotta ennenkuin voit todeta kasvatusmetodisi onnistuneen (jota henk. koht. vahvasti epäilen). Mutta tsemppiä nyt kuitenkin, minä aion soveltaa lapsiini 'rajat ovat rakkautta'-metodia. Toivottavasti 15 vuoden päästä olet edelleen ahkera kaksplussalainen niin voidaan sitten vertailla metodejamme.

 

Oletko sinä ninaTT se, joka aina mainostaa älykkyyttään?

 

[QUOTE="Alissa";23466992]Oletko sinä ninaTT se, joka aina mainostaa älykkyyttään?[/QUOTE]

Sekoitat minut terapian tarpeessa (?) nimimerkkiin joka käyttää usein versiota "tt ei jaksa kirjautua" tmv.

 

[QUOTE="Alissa";23466992]Oletko sinä ninaTT se, joka aina mainostaa älykkyyttään?[/QUOTE]

juu on se. ja samalla muistaa mainita että käy toisilla palstoilla älykästä keskustelua kun täällä tykkää ärsyttää tyhmiä mammoja.

 

Hei ihmiset, aapee on parikymppinen! Älkää kinastelko lapsen kanssa. Ollaan me niitä aikuisia.

 

Saako lapsesi syödä karkkia tai muita herkkuja joka päivä jos haluaa? Ei ole mitään karkkipäivä-periaatetta? Jos lapsesi ei halua mennä kouluun niin aiot sitten ryhtyä kotiopettajaksi? Tai annat vaan olla opiskelematta? Jos vaikka 7-luokkalainen ilmoittaa lopettavansa koulun, ja sinä olet ihan ok asian suhteen, ja selität sosiaaliviranomaisille, että lapsi ei vain halua, ja että hänen ei ole pakko jos ei halua, niin aika äkkiä saat sanoa hei hei lapsellesi ja tervemenoa johonkin lastenkotiin tai sijaisperheeseen tai mihin ikinä jossa sitten viimeistään kohtaavat rajoja.

Lapsesi saattaa olla vielä 2v9kk ikäisenä kiltti ja kohtelias mutta et voi mielestäni pitää tapaasi kasvattaa oikeana ja toimivana, koska lapsesi on alle 3v....kestää vielä vähintään se 15 vuotta ennenkuin voit todeta kasvatusmetodisi onnistuneen (jota henk. koht. vahvasti epäilen). Mutta tsemppiä nyt kuitenkin, minä aion soveltaa lapsiini 'rajat ovat rakkautta'-metodia. Toivottavasti 15 vuoden päästä olet edelleen ahkera kaksplussalainen niin voidaan sitten vertailla metodejamme.

Kyllä saa. Se ei tarkoita, että minun olisi pakko niitä herkkuja hänelle ostaa. Sen hän voi tehdä omilla rahoillaan.

Jos lapsi ei halua mennä kouluun... No se nyt riippuu elämäntilanteesta. Kaikista mieluiten pitäisin lapset laitosten ulkopuolella muutenkin. Jos toteutan lastenhankintasuunnitelman ystäväni kanssa niin sitten niin taitaa käydäkin, että lapset oppivat kotona. Kotiopettajaksi en kuitenkaan ajatellut ryhtyä. Toisenlaisessa elämäntilanteessa keskustelisin lapsen kanssa selvittääkseni miksi hän ei halua kouluun. Minusta on lasten aliarvioimista esittää, että heidän halunsa ja tahtonsa olisivat niin yksinkertaisia kuin mitä palstalaiset esittävät. Jos minä kysyisin, että mitä tekisit, jos sinä haluaisit vielä yhden lapsen mutta puolisosi ei, niin et sinä tuon kysymyksen perusteella voi mitään täydellistä vastausta antaa. Ongelma on hieman monimutkaisempi.

Kukaan ei omista sellaista kristallipalloa josta näkisi miten kasvatus toimii 15 vuoden päästä. Itse olen pitänyt periaatteenani, että vanhempi-lapsi suhde jatkuu läpi elämän, eikä sellaisia "metodeja" sovi käyttää joita en voisi käyttää 5, 10, 15 tai 20 vuodenkin päästä. Itse toivon, etten olisi kovinkaan ahkera plussalainen enää siinä vaiheessa Mutta suattaapi olla, että blogia pidän yhä.

 

[QUOTE="vieras";23467014]juu on se. ja samalla muistaa mainita että käy toisilla palstoilla älykästä keskustelua kun täällä tykkää ärsyttää tyhmiä mammoja.[/QUOTE]

Alissa taisi viitata "tt ei kirj"-nimimerkkiin.

 

Meinaatko, että 3-vuotias ostaa omilla rahoillaan sitten karkkia? Onko kolmivuotiaallasi paljonkin rahaa ja ymmärtääkö hän rahan arvon (kannattaa säästää rahaa eikä tuhlata yms)? No joo oli ehkä vähän saivartelua mutta kumminkin.

"Jos minä kysyisin, että mitä tekisit, jos sinä haluaisit vielä yhden lapsen mutta puolisosi ei, niin et sinä tuon kysymyksen perusteella voi mitään täydellistä vastausta antaa. Ongelma on hieman monimutkaisempi."

Tottakai asia olisi monimutkaisempi, se nyt sanoo järkikin. Aikuisten tarvitsee päätöksiä tehdessään ottaa huomioon niin monta eri asiaa, kuten esimerkiksi rahalliset asiat. Lapsella ei pitäisi kovin monia eri asioita olla huomioitavaan päätöksenteossaan kuin vaan esimerkiksi mukavuudenhalu ja "uhma". Tottakai jos lapsi haluaa lopettaa koulun niin siitä keskustellaan että onko kysymys vain laiskuudesta vai esimerkiksi kiusaamisesta, jolloin tietenkin toimitaan hieman eri tavoin. Jos kysymys on laiskuudesta, raahaisin lapsen vaikka itse joka päivä sinne kouluun. Jos kyse on kiusaamisesta, keskustelisin koulussa opettajan kanssa ja tietysti lapsenikin kanssa ja riippuen tapauksesta päätettäisiin miten toimittaisiin (jatkaako samassa koulussa vai vaihtaako koulua vai vaihtaako kiusaajat koulua, mutta lopettaminen ei tulisi kysymykseen).

Mehän elämme yhteiskunnassa jossa täysi-ikäiseksi tullaan 18-vuotiaana, joten silloin jokainen saa tehdä itse omat päätöksensä. Ala-ikäisenä päätökset kuuluisi tehdä äiti, isä, tai kuka ikinä huoltaja lapselle onkaan. Esimerkiksi koulusta lähetetty lupalappu "Maija Malliesimerkki saa lähteä luokkaretkelle 5.5.2012 allekurjoitus: huoltaja." Lapsi ei saa tehdä päätöstä itse, vaan tarvitsee huoltajan luvan. Tämä siis miten menee virallisesti Suomessa. Lapsi ei saa itse tilata netistä mitään, vaan tarvitsee huoltajan luvan. Lapsi ei saa ilman huoltajan lupaa perustaa pankkitiliä, ottaa pikavippiä, poistua maasta, ottaa puhelinliittymää jne. Lista on loputon.

 

Kyllä saa. Se ei tarkoita, että minun olisi pakko niitä herkkuja hänelle ostaa. Sen hän voi tehdä omilla rahoillaan.

Jos lapsi ei halua mennä kouluun... No se nyt riippuu elämäntilanteesta. Kaikista mieluiten pitäisin lapset laitosten ulkopuolella muutenkin. Jos toteutan lastenhankintasuunnitelman ystäväni kanssa niin sitten niin taitaa käydäkin, että lapset oppivat kotona. Kotiopettajaksi en kuitenkaan ajatellut ryhtyä. Toisenlaisessa elämäntilanteessa keskustelisin lapsen kanssa selvittääkseni miksi hän ei halua kouluun. Minusta on lasten aliarvioimista esittää, että heidän halunsa ja tahtonsa olisivat niin yksinkertaisia kuin mitä palstalaiset esittävät. Jos minä kysyisin, että mitä tekisit, jos sinä haluaisit vielä yhden lapsen mutta puolisosi ei, niin et sinä tuon kysymyksen perusteella voi mitään täydellistä vastausta antaa. Ongelma on hieman monimutkaisempi.

Kukaan ei omista sellaista kristallipalloa josta näkisi miten kasvatus toimii 15 vuoden päästä. Itse olen pitänyt periaatteenani, että vanhempi-lapsi suhde jatkuu läpi elämän, eikä sellaisia "metodeja" sovi käyttää joita en voisi käyttää 5, 10, 15 tai 20 vuodenkin päästä. Itse toivon, etten olisi kovinkaan ahkera plussalainen enää siinä vaiheessa Mutta suattaapi olla, että blogia pidän yhä.

Mitä tarkoitat tuolla, että palstalaisten mukaan lasten halut ja tahdot ovat yksinkertaisia? Itse ainakin painin samojen ongelmien kanssa joka päivä. Mikä niistä tekee sitten oikeasti monimutkaisemman?

Esim lapsi ei suostu syömään kuin lusikallisen, kiittää, nousee pöydästä. Syön itse, korjaan astiat pöydästä ja heitän lapsen syömättömän ruoan roskikseen. Minuutin kuluttua lapsi sanoo, että hänellä on nälkä. Tämä kuvio toistuu meillä joka päivä. Mikä isompi ongelma tässä voi olla taustalla? Minusta on yksinkertaisesti kyse siitä, että lapsi odottaa saavansa jotain parempaa, jos ei satu ruoasta sillä kertaa tykkäämään. Asiasta on keskusteltu satoja kertoja. Ennen kun lapsi nousee pöydästä, kerron, että tällä pitää jaksaa siihen saakka kun on seuraava ruoka-aika. Ja JOKAIKINEN päivä lapsi nostaa metelin, kun en anna hänelle leipää, banaania, suklaata, jogurttia tms. kahden minuutin kuluttua siitä, kun hän on itse ilmoittanut olevansa kylläinen.

Tällaisten esimerkkien takia minulla on lähtenyt usko tuohon ylistämääsi keskusteluun. Vaikka asioita selittäisi miten päin ja monesti, vaikka kysyisi hänen lempiruokiaan, vaikka kuuntelisi mitä hän tahtoo, hän ei syö. En nyt suostu uskomaan, että se ainoa ratkaisu tähän pulmaan on antaa lapselle välipaloja ja herkkuja.

 

Mitä tarkoitat tuolla, että palstalaisten mukaan lasten halut ja tahdot ovat yksinkertaisia? Itse ainakin painin samojen ongelmien kanssa joka päivä. Mikä niistä tekee sitten oikeasti monimutkaisemman?

Esim lapsi ei suostu syömään kuin lusikallisen, kiittää, nousee pöydästä. Syön itse, korjaan astiat pöydästä ja heitän lapsen syömättömän ruoan roskikseen. Minuutin kuluttua lapsi sanoo, että hänellä on nälkä. Tämä kuvio toistuu meillä joka päivä. Mikä isompi ongelma tässä voi olla taustalla? Minusta on yksinkertaisesti kyse siitä, että lapsi odottaa saavansa jotain parempaa, jos ei satu ruoasta sillä kertaa tykkäämään. Asiasta on keskusteltu satoja kertoja. Ennen kun lapsi nousee pöydästä, kerron, että tällä pitää jaksaa siihen saakka kun on seuraava ruoka-aika. Ja JOKAIKINEN päivä lapsi nostaa metelin, kun en anna hänelle leipää, banaania, suklaata, jogurttia tms. kahden minuutin kuluttua siitä, kun hän on itse ilmoittanut olevansa kylläinen.

Tällaisten esimerkkien takia minulla on lähtenyt usko tuohon ylistämääsi keskusteluun. Vaikka asioita selittäisi miten päin ja monesti, vaikka kysyisi hänen lempiruokiaan, vaikka kuuntelisi mitä hän tahtoo, hän ei syö. En nyt suostu uskomaan, että se ainoa ratkaisu tähän pulmaan on antaa lapselle välipaloja ja herkkuja.

Vaikea näin vähäisen tiedon perusteella sanoa, mutta minusta vaikuttaa siltä, että otat yhä liian aktiivisen roolin. Teillä on molemmilla ikäänkuin valmis ratkaisu eikä kumpikaan suostu joustamaan, yritätte vain painostaa toisianne luovuttamaan. Ei kovin rakentavaa. Oletko oikeasti ottanut asian esille sellaisena aikana, ettei kummallakaan ole niskakarvat jo valmiiksi pystyssä? Minkäikäinen lapsi on?

 

Meinaatko, että 3-vuotias ostaa omilla rahoillaan sitten karkkia? Onko kolmivuotiaallasi paljonkin rahaa ja ymmärtääkö hän rahan arvon (kannattaa säästää rahaa eikä tuhlata yms)? No joo oli ehkä vähän saivartelua mutta kumminkin.

"Jos minä kysyisin, että mitä tekisit, jos sinä haluaisit vielä yhden lapsen mutta puolisosi ei, niin et sinä tuon kysymyksen perusteella voi mitään täydellistä vastausta antaa. Ongelma on hieman monimutkaisempi."

Tottakai asia olisi monimutkaisempi, se nyt sanoo järkikin. Aikuisten tarvitsee päätöksiä tehdessään ottaa huomioon niin monta eri asiaa, kuten esimerkiksi rahalliset asiat. Lapsella ei pitäisi kovin monia eri asioita olla huomioitavaan päätöksenteossaan kuin vaan esimerkiksi mukavuudenhalu ja "uhma". Tottakai jos lapsi haluaa lopettaa koulun niin siitä keskustellaan että onko kysymys vain laiskuudesta vai esimerkiksi kiusaamisesta, jolloin tietenkin toimitaan hieman eri tavoin. Jos kysymys on laiskuudesta, raahaisin lapsen vaikka itse joka päivä sinne kouluun. Jos kyse on kiusaamisesta, keskustelisin koulussa opettajan kanssa ja tietysti lapsenikin kanssa ja riippuen tapauksesta päätettäisiin miten toimittaisiin (jatkaako samassa koulussa vai vaihtaako koulua vai vaihtaako kiusaajat koulua, mutta lopettaminen ei tulisi kysymykseen).

Mehän elämme yhteiskunnassa jossa täysi-ikäiseksi tullaan 18-vuotiaana, joten silloin jokainen saa tehdä itse omat päätöksensä. Ala-ikäisenä päätökset kuuluisi tehdä äiti, isä, tai kuka ikinä huoltaja lapselle onkaan. Esimerkiksi koulusta lähetetty lupalappu "Maija Malliesimerkki saa lähteä luokkaretkelle 5.5.2012 allekurjoitus: huoltaja." Lapsi ei saa tehdä päätöstä itse, vaan tarvitsee huoltajan luvan. Tämä siis miten menee virallisesti Suomessa. Lapsi ei saa itse tilata netistä mitään, vaan tarvitsee huoltajan luvan. Lapsi ei saa ilman huoltajan lupaa perustaa pankkitiliä, ottaa pikavippiä, poistua maasta, ottaa puhelinliittymää jne. Lista on loputon.

Tummennetusta kohdasta olen eri mieltä. Lapsetkin ovat empaattisia otuksia, heillä on pelkoja, odotuksia, ristiriitaisia haluja, lojaaliutta, ihmissuhteita... Uhma on defenssi joka iskee päälle kun lapsi tuntee olonsa turvattomaksi tai turhautuneeksi, kun hän ei saa sanotuksi mitä tarkoittaa tai kun häntä ei kuunnella. Se ei ole mikään lapselle tyypillinen ominaisuus, myös aikuiset uhmaavat samankaltaisissa tilanteissa.

Jos esimerkiksi kaksi lasta leikkii yhdessä. Yhtäkkiä lapseni ottaa toiselta lapselta lelun. Loukattu lapsi purskahtaa itkuun, omani lähtee juoksemaan lelun kanssa. Moni korjaisi tilanteen käskemällä lasta antamaan lelun takaisin tai ottamalla sen väkisin. Meillä useimmiten riittää se, että kerron toisen lapsen pahoittaneensa mielensä sen takia, että lelu otettiin hänen kädestään. Itseasiassa juuri tänään oli yksi tilanne lasten välillä: Omani otti serkkunsa käytössä olleen risun, ei suostunut antamaan sitä takaisin kun serkku "pyysi" (hieman rajusti ehkä x) eikä edes silloin, kun mainitsin, että se oli serkun käytössä. Sen sijaan kun kerroin, että serkku oli askartelemassa sillä, serkku oli liimaamassa sitä korttiinsa, anna se takaisin niin serkku näyttää. Ja kas, lapsi antoi sen heti takaisin kun ymmärsi, että se tosiaan oli serkun käytössä vaikka se lojui "vapaana" pöydällä: Serkku oli hakemassa liimaa askarteluunsa.

Jos oletat, että lapsi ei kykene ottamaan muiden tarpeita tai haluja huomioon niin sitten hän ei tee sitä. Et anna edes mahdollisuutta ilmeisesti. Minä kasvatan lapseni ottamaan muutkin huomioon. Kerron hänelle miten hänen käytöksensä vaikuttaa ympäröiviin ihmisiin. Oletan, että hän on empaattinen pieni ihminen, ja haluaa myös minun parastani omansa lisäksi.

Mitä tulee tuohon rahajuttuun: Pointti ei ole siinä, että onko lapsella rahaa vai ei. Pointti on siinä, että me olemme kaksi erillistä ihmistä eikä toisen päätös automaattisesti kumoa toisen päätöstä. Kaksi erillistä ihmistä tekee kaksi erilaista päätöstä. Lapsi ei päätä minun rahankäytöstäni. Minä en päätä hänen syömisistään. Molemmilla on rajoituksia: Minulla ei ole rajattomasti rahaa, minulla on tietty määrä tuloja ja minun on itse osattava käyttää sitä määrää. Lapsella ei ole rajatonta määrää vaihtoehtoja mitä tulee esimerkiksi ruokaan, hän ei siis voi päättää syövänsä jotain, jota ei kotona kaapista löydy. Aivan kuten minäkään en voi käyttää sellaisia rahoja joita minulta ei löydy. Tämä perusajattelumalli tuntuu sinusta ilmeisesti hieman vieraalta? Olet sitä mieltä, että lapsi on vanhemman jatke/vanhempi lapsen?

 

Olen kyllä samaa mieltä, että "lapsetkin ovat empaattisia otuksia, heillä on pelkoja, odotuksia, ristiriitaisia haluja, lojaaliutta, ihmissuhteita..." Mutta mielestäni kuitenkaan lapsi ei ole kypsä tekemään omia päätöksiään kaikesta. Olen samaa mieltä siitä, että asioista kuuluu keskustella lapsen kanssa, ja jos niin saadaan sovittua pelisäännöistä, niin hyvä juttu. Mutta kuitenkin olen sitä mieltä, että lapselle tulee jossain vaiheessa se vaihe, jolloin "testaa rajojaan" ja jos niitä ei koskaan ole ollut, niin en uskalla ajatella mitä tapahtuu. Toki voi olla niinkin, että lapsesi on saanut mitä parhaimmat geenit ja hän on kiltti ja uhmaton koko ikänsä. Tiedän vaan muutaman varoittavan esimerkin tämäntyylisestä kasvatusmetodista mitä sinä käytät, mutta tietenkin ne ovat tapauskohtaisia, enkä voi enkä halua yleistää niitä sinuun.

En oikein ymmärtänyt kommenttiasi että "lapsi on vanhemman jatke/vanhempi lapsen?". Mitä ajat tällä takaa? Lapsi on yksilö ja vanhempi on yksilö, en minä sitä kiistä. Mutta olen sitä mieltä, että kasvatuksella ja rajojen asettamisella luodaan lapselle perusturva ja välittämisen tunne. Jos minun lapseni sanoisi 3-vuotiaana että "päätän nyt mennä yksin ulos leikkimään" niin sanoisin että et voi koska olet vielä liian nuori menemään yksin ulos. Ja varmasti tekisit sinäkin näin, vaikkakin metodi olisi varmaan enemmän lässytys-keskutelunomainen "tiesitkös kulta että ei 3-vuotias voi yksin vielä mennä ulos leikkimään" ja lapsesi siihen että "tottakai äiti ymmärrän ja täten päätänkin että en menekään ulos leikkimään yksin".

Ymmärsit varmaan pointtini kuitenkin, vaikka kyse on yksilöistä jne niin (toivottavasti) kukaan ei anna lapsen kuitenkaan päättää ihan kaikesta itse. Koska jos em. esimerkissä lapsesi ei jostain syystä ymmärtäisikään ja haluaisi vaan ehdottomasti mennä yksin ulos, vaikka kuinka ehdottaisit kompromissia, niin sittenhän sinun metodisi mukaan lapsi saisi mennä yksin ulos, yksilö kun on ja valmis tekemään omat päätöksensä.

 

Olen kyllä samaa mieltä, että "lapsetkin ovat empaattisia otuksia, heillä on pelkoja, odotuksia, ristiriitaisia haluja, lojaaliutta, ihmissuhteita..." Mutta mielestäni kuitenkaan lapsi ei ole kypsä tekemään omia päätöksiään kaikesta. Olen samaa mieltä siitä, että asioista kuuluu keskustella lapsen kanssa, ja jos niin saadaan sovittua pelisäännöistä, niin hyvä juttu. Mutta kuitenkin olen sitä mieltä, että lapselle tulee jossain vaiheessa se vaihe, jolloin "testaa rajojaan" ja jos niitä ei koskaan ole ollut, niin en uskalla ajatella mitä tapahtuu. Toki voi olla niinkin, että lapsesi on saanut mitä parhaimmat geenit ja hän on kiltti ja uhmaton koko ikänsä. Tiedän vaan muutaman varoittavan esimerkin tämäntyylisestä kasvatusmetodista mitä sinä käytät, mutta tietenkin ne ovat tapauskohtaisia, enkä voi enkä halua yleistää niitä sinuun.

En oikein ymmärtänyt kommenttiasi että "lapsi on vanhemman jatke/vanhempi lapsen?". Mitä ajat tällä takaa? Lapsi on yksilö ja vanhempi on yksilö, en minä sitä kiistä. Mutta olen sitä mieltä, että kasvatuksella ja rajojen asettamisella luodaan lapselle perusturva ja välittämisen tunne. Jos minun lapseni sanoisi 3-vuotiaana että "päätän nyt mennä yksin ulos leikkimään" niin sanoisin että et voi koska olet vielä liian nuori menemään yksin ulos. Ja varmasti tekisit sinäkin näin, vaikkakin metodi olisi varmaan enemmän lässytys-keskutelunomainen "tiesitkös kulta että ei 3-vuotias voi yksin vielä mennä ulos leikkimään" ja lapsesi siihen että "tottakai äiti ymmärrän ja täten päätänkin että en menekään ulos leikkimään yksin".

Ymmärsit varmaan pointtini kuitenkin, vaikka kyse on yksilöistä jne niin (toivottavasti) kukaan ei anna lapsen kuitenkaan päättää ihan kaikesta itse. Koska jos em. esimerkissä lapsesi ei jostain syystä ymmärtäisikään ja haluaisi vaan ehdottomasti mennä yksin ulos, vaikka kuinka ehdottaisit kompromissia, niin sittenhän sinun metodisi mukaan lapsi saisi mennä yksin ulos, yksilö kun on ja valmis tekemään omat päätöksensä.

Kyllä hän on mennyt yksin ulos. Tai useamminkin jäänyt ulos, jos olemme tulleet jostakin kotiin. Kesäisin varsinkin, mutta myös nyt talvella. Hän on ulkona muutaman minuutin, hoitaa puuhansa loppuun ja tulee sitten sisälle. Minä en harrasta lässytystä ja pyrin sanomaan suoraan jos minulla on jotain asiaa.

 

Lisäys: Päästän myös kaikki kolme isompaa lasta ulos sitä mukaan kun ovat pukeneet silloin kun on hoitopäivä ja olemme menossa ulos. Eli omani 2v9kk, sitten 3,5v ja 5v lapset menevät oven toiselle puolelle ettei heille tule kuuma kun puen vielä 2-vuotiaan ja itseni.

 

Tässäkin asiassa tarvitsee tietenkin ottaa huomioon asuinpaikka, jos asuu metsänkeskellä omakotitalossa tai rauhallisessa rivitalossa niin varmaan voi päästää lapsia nuorempana ulos yksin leikkimään. Kerrostalossa asuessa en ainakaan noin nuorena päästäisi lapsia yksin pihalle: hissillä alas, ulko-ovesta ulos, tienylitys taloyhtiön leikkipaikkaan. Näin meillä, toisin teillä. Taitaa olla aika siirtyä unten maille, jatketaan huomenna!

 

Lisäys: Päästän myös kaikki kolme isompaa lasta ulos sitä mukaan kun ovat pukeneet silloin kun on hoitopäivä ja olemme menossa ulos. Eli omani 2v9kk, sitten 3,5v ja 5v lapset menevät oven toiselle puolelle ettei heille tule kuuma kun puen vielä 2-vuotiaan ja itseni.

Tiedäthän että oikea pph ei todellakaan voi laskea hoitolapsiaan oven toiselle puolelle, pois näköyhteydestä? EI todellakaan edes oven toiselle puolelle.

 

Voisitko, Nina, kommentoida viimeisimpiin viesteihini?

 

Ruoka-ajat eivät ehkä ole tasan, mutta eivät taatusti paljoa heittele. Ajatteleppa lasta joka tulee hoitoon esim. seitsemäksi-hänellä on varmasti kiljuva nälkä jo klo 11 kun on touhunnut aamusta alkaen.

Minä en kuvittele että lapsi ei haluaisi totella. Älä koskaan enää yritä laittaa tänne omia ajatuksiasi minun ajatuksinani. Minä sanoin että suuressa lapsiryhmässä ei neuvotella esim. uloslähtemisen kanssa.

Vedetään pää punaisena huutava lapsi väkisin ulos.....mistähän tämänkin olet keksinyt? Tiedätkö ollenkaan kuinka päiväkodeissa uloslähteminen suoritetaan? Ei siellä pyydetä ulos, siellä jaetaan pukeutumisvuorot. Ja luottoaikuinen, tarkoitat omahoitajaa, ei ole ihan joka tilanteessa paikalla.

Varmasti neljän lapsen kanssa voi hienosti neuvotella ja päättää yhdessä. Sitä en kiellä. Mutta päiväkotiryhmässä lapsia on enemmän. Ja ei ole mikään uutinen että perhepäivähoitajan oma lapsi joutuu "kaikista kovimmille". Jutteleppa sellaisten pph:iden kanssa joilla on omia pieniä lapsia. Ei sinun tilanteesi ole mitenkään kummallinen tai erityisen hieno.

Karista ne ruusunpunat silmistäsi ja herää ihan aikuisten oikeasti todellisuuteen.

Jätitkö tahallasi kommentoimatta?

 

"Minä toivoisin että oma lapseni tottelee sen takia että haluaa tehdä oikein, luottaa ympärilläoleviin aikuisiin."

Mistähän se luottamus syntyy? Kenties siitä että lapsi voi rauhassa olla lapsi, ei tarvitse huolehtia mistään, ei tarvitse tehdä suuria päätöksiä, voi luottaa siihen että ympärilläolevat aikuiset huolehtivat ja pitävät huolta.

"Sen takia että haluaa tehdä oikein." Haluaa totella siksi koska se on oikein. Niinkö?

Mietippä.

Samat sanat tähän kuin edelliseen.

 

Vaikea näin vähäisen tiedon perusteella sanoa, mutta minusta vaikuttaa siltä, että otat yhä liian aktiivisen roolin. Teillä on molemmilla ikäänkuin valmis ratkaisu eikä kumpikaan suostu joustamaan, yritätte vain painostaa toisianne luovuttamaan. Ei kovin rakentavaa. Oletko oikeasti ottanut asian esille sellaisena aikana, ettei kummallakaan ole niskakarvat jo valmiiksi pystyssä? Minkäikäinen lapsi on?

Eli millä tavalla minun pitäisi joustaa? Olemme jutelleet tästä asiasta monet kerrat, myös ihan normaaleissa rauhallisissa tilanteissa ja lapsi sanoo ymmärtävänsä. Kun tulee ruoka-aika, tämä kuitenkin unohtuu, vaikka siitä hänelle mainitsee.

Lapsi on siis 3 vuotias. Keskustelu on kuitenkin siinä mielessä hankalaa, että lapsi on vasta hiljattain oppinut puhumaan ja vieläkin jotkut sanat ovat todella epäselviä, joten lapsi ei ole ehkä tottunut ilmaisemaan itseään ja tunteitaan sanoilla, vaan itkulla ja kiukuttelulla. Tähän vielä tekee oman "ongelmansa" isosisko, joka puhuu pikkuveljensä puolesta. Hän on tottunut kertomaan asioita veljensä puolesta, eikä ymmärrä/ muista, että kun pikkuveljeltä kysytään jotain, hänen pitäisi malttaa olla itse hiljaa. Tätäkin on isosiskon osalta harjoiteltu ja asiasta keskusteltu.

En tiedä mikä tähän auttaisi. Asia ei liity pelkästään tuohon syömiseen vaan muutamiin muihinkin päivittäin toistuviin rutiineihin. Näissä tilanteissa olen katsonut parhaaksi ottaa juuri siksi sen aktiivisen roolin, koska olen ajatellut tämän perinteisen kasvatusopin tapaan, että lapsi näin koettelee rajojaan ja äidin todella pitää jämäkästi ottaa komento. Muut tavat eivät kertakaikkiaan onnistu, ainakaan minulla.

 

Eli millä tavalla minun pitäisi joustaa? Olemme jutelleet tästä asiasta monet kerrat, myös ihan normaaleissa rauhallisissa tilanteissa ja lapsi sanoo ymmärtävänsä. Kun tulee ruoka-aika, tämä kuitenkin unohtuu, vaikka siitä hänelle mainitsee.

Lapsi on siis 3 vuotias. Keskustelu on kuitenkin siinä mielessä hankalaa, että lapsi on vasta hiljattain oppinut puhumaan ja vieläkin jotkut sanat ovat todella epäselviä, joten lapsi ei ole ehkä tottunut ilmaisemaan itseään ja tunteitaan sanoilla, vaan itkulla ja kiukuttelulla. Tähän vielä tekee oman "ongelmansa" isosisko, joka puhuu pikkuveljensä puolesta. Hän on tottunut kertomaan asioita veljensä puolesta, eikä ymmärrä/ muista, että kun pikkuveljeltä kysytään jotain, hänen pitäisi malttaa olla itse hiljaa. Tätäkin on isosiskon osalta harjoiteltu ja asiasta keskusteltu.

En tiedä mikä tähän auttaisi. Asia ei liity pelkästään tuohon syömiseen vaan muutamiin muihinkin päivittäin toistuviin rutiineihin. Näissä tilanteissa olen katsonut parhaaksi ottaa juuri siksi sen aktiivisen roolin, koska olen ajatellut tämän perinteisen kasvatusopin tapaan, että lapsi näin koettelee rajojaan ja äidin todella pitää jämäkästi ottaa komento. Muut tavat eivät kertakaikkiaan onnistu, ainakaan minulla.

Mä luulen että sun ja ninan ristiriitaisissa kokemuksissa on kyse siitä, miten lapset on ihan vauvasta asti kasvatettu. Jos lapsi on aina aidosti luottanut siihen, että mitä aikuinen tekee ja sanoo on järkevää ja siihen kannattaa luottaa, niin kyllähän hän silloin neuvojakin kuuntelee, eikä ole mitään tarvetta uhmata aikuista. ei se ole mikään "luonnollinen", pakosti tuleva se uhmaikä suurilta osin (myös nykyään monien asiantuntijoiden mielestä, mutta myös maalaisjärjellä ajateltuna) uhmaaminen johtuu nimenomaan siitä, että aikuinen pakottaa lapsen tekemään jotain, mitä tämä ei ymmärrä hyväksi, tai katso itselleen tarpeelliseksi.

kyllä lapsi syö kun on nälkä.

 

Yritys voisi alkaa ens vuoden kesäkuussa, pojalle Daniel ja tytölle Amelie tai Lilith.

siis kenen kaa sä toista lasta yrittäisit?

 

[QUOTE="pph";23467629]Tiedäthän että oikea pph ei todellakaan voi laskea hoitolapsiaan oven toiselle puolelle, pois näköyhteydestä? EI todellakaan edes oven toiselle puolelle.[/QUOTE]

Ne on mun siskon lapsia ja olen kyllä siskon kanssa sopinut säännöistä

Muoks Hups, olit sä sen tainnut jo tajuta Juu, tiedän, että suurimmalle osalle pph:ista tämä ei ole mahdollista.

 

Ninaltako loppuivat paukut? Eikö lastenkasvatusoppaissa annetakkaan vastausta esittämiini asioihin? Vai ihanko muuten vain jätät kommentoimatta kahteen edelliseen viestiini? OK, valinta on sinun.

 

Ninaltako loppuivat paukut? Eikö lastenkasvatusoppaissa annetakkaan vastausta esittämiini asioihin? Vai ihanko muuten vain jätät kommentoimatta kahteen edelliseen viestiini? OK, valinta on sinun.

Hei, mulla on elämäkin. En mä ole olemassa vastatakseni sun viesteihin. Ok? Välillä pitää syödä, nukkua yms.