"niinpä"
Meitä on kuule monta jotka toimii ilman mitään oppaita vaistonsa varassa tekemättä asiasta sen isompaa numeroa tai hakematta sille mitään kasvatusfilosofista otsikkoa. Kiihkoilematta tai opettamatta muita tekemään myös niin. Mielestäni se, että oppii äitinä näkemään omien lastensa erilaisuuden ja tuntemaan sen mitä kukin heistä tarvitsee on nimenomaan sitä vaistovanhemmuutta. Yksi on tykännyt nukkua vieressä, toinen ei kyennyt edes nukahtamaan jos ei saanut olla ihan rauhassa omissa oloissaan. Toinen viihtyi kantoliinassa ja halusi olla lähellä koko ajan, kolmas rähisi ja potkiintui sylissä kun halusi päästä itse menemään ja kokemaan.. Ei tässä asiassa vaan voi olla yhtä ainoaa oikeaa tapaa toimia.Niin no, mä en ole oikein koskaan ajatellut että mulla on mitään kasvatusfilosofiaa
tätä on jotenkin vaikea selittää, olen toiminut vaistojeni mukaan lapsia kuuntelemalla, yhdelle toiminut tuo ja toiselle taas tuo, en ole tukeutunut mihinkään oppaisiin tai hienoihin kasvatusperiaatteisiin, olen vain tavallinen äiti joka on halunnut olla lapsilleen hyvä ja siten päässyt helpolla