Tuo on monen arkea siellä. Ne Dubain kasvot, jotka näkyy matkailumainoksissa on vain osuus totuudesta. Nekin kotiapulaiset, joita kohdellaan hyvin, ansaitsevat yleensä korkeintaan 300-400 euroa ja saavat pitää yhden vapaapäivän. Yleensä parhainta kohtelua saa eurooppalaisessa tai länsimaisessa perheessä, toki tietysti näissäkin on eroja, mutta näin karkeasti yleistettynä. Silti moni eurooppalainenkin taantuu tuohon ajatusmaailmaan "hehän ovat vain köyhiä köyhästä maasta, joten saa maksattaa pienen summan". Useimmiten juttu on vielä niin, että moni tienaa moninkertaisesti enemmän kuin kotimaassaan Euroopassa ja silti kehtaa maksattaa pientä palkkaa. Puhumattakaan sitten paikallisista ihmisistä, jotka ovat kasvaneet tuohon ajatusmaailmaan ja useimmiten ajattelevat, etteivät kotiapulaiset paljoa mitään ansaitsekaan. Dubaissa oli mm. yksi amerikkalainen nainen (jos kiinnostaa niin Googleen Sharla Musabih), joka piti naisten ja lasten turvakotia (City of Hope). Tämä nainen joutui maanpakoon Yhdysvaltoihin, koska toi Dubaille kyseenalaista mainetta kun toi näitä epäkohtia myös länsimaiden nähtäväksi. Nyt on asunut jo jonkin aikaa kotimaassaan Yhdysvalloissa. Nämä on vaan juttuja, joita hallinto ei halua kenenkään nähdä.
Muutenkin kyseinen maa on niin rasistinen, että ihmetyttää miksei ole mitään boikotteja näkynyt. Jos miettii sitäkin miten montaa maata boikotoidaan syystä tai toisesta niin miksei tuotakin. Usein jo työilmoituksessa mainitaan ketä haetaan, kansalaisuus tai alue mainittuna. Palkkaus menee monissa töissä täysin kansalaisuuden mukaan, sama koulutus, sama työkokemus, britille maksetaan enemmän kuin sri lankalaiselle.
Minulla riittäisi vaikka miten paljon esimerkkejä kirjoitettavaksi. Dubain johtaja, jota ihannoidaan länsimaissa, on yksi pahimmista. Minulla on paikallinen ystävä ja hän on kertonut tuosta johtajasta paljon juttuja, ei edes uskalla puhua johtajasta omalla nimellä, kun pelkää niitä salaisia poliiseja, joita voi olla joka paikassa. Sheikki Mohammed ei todellakaan ole sellainen ihannoitu henkilö, mitä media myös länsimaissa tuputtaa. Dubaissahan on sensuuri ja ketään vallanpitäjää ei voi julkisesti edes arvostella.
Tuli vielä mieleen uusi Dubain torni Burj Khalifa ja muutkin rakennukset siellä. Ne kaikki on köyhien rakennustyöläisten tekemiä. Huonot palkat, huonot olot ja silti juuri kukaan ei välitä. Dubain hallitus ei välitä yhtään huonompien oloista, he purkivat mm. kokonaan yhden asuinalueen maantasalle, koska siellä asui köyhempää väkeä ja eivät halunneet näitä pilaamaan rikkaiden maisemia, siinä vieressä kun oli valtatien varrella viiden tähden hotelleja, joista näkymä tälle asuinalueelle ja rantakin oli siinä kävelymatkan päässä. Ihmiset olivat asuneet siellä jopa vuosikymmeniä, joukossa oli myös maan kansalaisia, jotka saivat pienen korvauksen puretusta asumuksestaan ja joutuivat sitten paljon kauemmas. Tämä purettu alue on vieläkin tyhjillään, koska heiltä loppui rahat rakentaa tilalle hienostoaluetta, saa nähdä milloin mahtaa valmistua. Siellä ajatusmaailma on juuri tuollainen, että köyhät pois silmistä.
Olisi vielä miljoona juttua lisää, mistään muusta siellä ei juuri välitetä kuin rahasta. Paikallisetkin on ajettu pois omilta alueiltaan ja nykyään heidän asuinalueensa sijaitsevat pääasiassa Dubain reuna-alueilla kaukana niiltä keskeisiltä alueilta, joissa aiemmin asuivat. Rahanahne johtaja tekee mitä haluaa.