Onko kukkaan koskaan miettiny, mitä sitte jos kuolee...

Kattelin sitä ihanaa sinistä hetkeä tännäänki ja mietin että jos en olis täällä en näkis sitä, muut näkis. Jos en olis tässä, oisko täällä kettään muitakkaan. Jos näen kuun, näkkeekö sen joku muuki samanlaisena? Tähet?

Aina olen sanonu etten pelkää kuolemaa, vaikka se mullaki on lähiviikkoina lähellä käyny, mut nyt mie huomasin että tavallaan pelkään. En näkis ihania auringonlaskuja ehkä ennää ikinä, en olis kitumassa tätä paskaa ennää ikinä, en tuntis, en vois vaikuttaa mihinkään. Hetkinä jolloin oon miettiny sitä että nyt kuolisin, oon seuraavana aamuna ajatellu auringonnousua kattoessa ajatellu etten tätäkkään olis kattomassa. Välttämättä.

Phöh. Mulla on taas turhan hyvät mössöt ko mietin kaikkea tämmöstä eikä kukkaan toki ymmärrä mittään :ashamed:

Mut mitä jos kuolee, eikä olekkaan ennää mittään? Lakkaa vain olemasta kaikki. Vaikken mikkään uskovainen ehkä ole mutta mien haluais että kuolemaan loppuis kaikki, haluaisin että sen jälkeen ois joku taivaallisen ihana paikka jossa ois hyvä. Onnenhetkiä koko iäisyys täynnä...
:ashamed:

 

No mä en usko, että kuoleman jälkeen olis enää mitään.
Valehtelen sitte lapsille enkeleistä ja taivaasta ja TUNNEN tuskaa. =/

 

Mä olen usein miettinyt ihan samalla tavalla, ja se onkin ehkä melkein ainoa asia joka on kantanut mua pahimpien aikojen yli. Jos kuolisin, en enää koskaan näkisi kuinka kaunis maailma ja varisnkin luonto voikaan olla. En myöskään enää koskaan saisi kokea elämän raadollisuutta, mutten niitä ihania onnen hetkiäkään.

 

Jaa onko sulla itsarifiilistelyjä taas kerran??

 

Mitään ei menetä vaikka uskoo siihen mihin haluaa jos se helpottaa.

 

olen miettinyt kuolemista ja kuolemaa, sen jälkeistä mahdollista tai mahdottomuutta paljonkin...

 

Pystyttekö käsittämään täysin sellaisen ettei olisi mitään, ei yhtään mitään. Minä en.

 

Mie olen nimenomaan pahojen aikojen läpi menny sillä että oon tienny kuinka minua kaduttais jos en kotona saiskaan kattoa järvelle ja ihailla aurinkoa, luonnon hetkiä. Eläimiä, lasten hetkiä, oon siitä pahimmastaki itsetuhosta yli päässy ajattelemalla kotia ja aaltojen ääntä.
Ymmärrän sen että elämä on täynnä tuskaa, mutta onnea myös. Ihminen vaan harvoin onnenhetkiä miettii verrannollisena siihen mitä paskaa on kokenu.
Ei niitä ossaa asetella vierekkäin.

Lapsille ainaki on suotavaa kertoa kuolemasta jotenki niin ettei se ois lopullista loppua. Muistan omasta lapsuuesta sen hädän ko sanottiin ettei mummo ole ennää missään...

 

Mitäs jos vaan hankkisit itselles jotain muuta mietittävää?

Mä en mieti tollasia. Tiedän sen sitten kun on sen aika

 

Jos kuolee niin lakkaa olemasta.

Ei sitä tartte ymmärtää ku ei semmoista olekaan.

 

Uskon, että kuolemassa kaikki lakkaa olemasta, todellakin Loppu. En näin haluaisi uskoa, mutta en vain pysty uskomaan kuoleman jälkeiseen elämään. Kuoleman kohtaaminen tulee olemaan kovin vaikeaa ja lohdutonta tällä ajattelutavalla. Jonain päivänä sekin lienee edessä, ellei tule lähdettyä kerta rysäyksellä.

 

Pystyttekö käsittämään täysin sellaisen ettei olisi mitään, ei yhtään mitään. Minä en.

Jotenki. Mut se ahistaa liikaa, en siis ees mieti sitä pahemmin. Mut se tyhjyys on hyvinki tuttua, se sama tyhjyys taitaa olla turhanki usein seurana

 

Vanha totuus sanoo, että elä kuin viimeistä päivää, koska tämä todellakin voi olla viimeinen päiväsi.

 

Et puhu yhtään hölmöjä. Ihan ymmärrettävää.
Minä en osaa miettiä noita kauniita hetkiä ja tähtiä vaikka niistä nautinkin. Kun mietin että jos kuolisin, niin vituttaisi ihan suunnattomasti noiden lasten kohtalo. Kun ei ole ketään, joka heistä sitten huolehtisi, jos me miehen kanssa vaikka kuolisimme onnettomuudessa.

Ja miten mies hoitaisi nuo lapset jos minä kuolisin. En tiedä tulisiko siitäkään mitään. Ei siitä olisi siihen yksin. Ehkä. Ei jaksaisi. Anoppi olisi heti nokkimassa sen kuiviin. Oli pettynyt kun tehtiin lapset. Oli kai kuvitellut että hänen pojat on hänen työvoimaa ja vanhuudenturvaa. Kysyi miksi, kun ilmoitimme esikoisen olevan tulossa.

 

Pystyttekö käsittämään täysin sellaisen ettei olisi mitään, ei yhtään mitään. Minä en.

No mietippä. Ku et ollu vielä syntynyt, ei ollut mitään. Siis sulla ei ollut mitään tietoisuutta. Sua ei ollut. Et tajunnut, että sua ei oo, koska sua ei ollut. Et tajunnut, että on maailma ja ihmiset, kun sua ei ollut (mitä hittoa mä selitän muuten...).

No kuitenki se menee noin. Kun ei ole tietoisuutta, ei voi olla kovin onneton. Ja ajatteleppa ikuisuus jossain diipadaapassa nauttimassa. Entäpä, jos ei jaksa nauttia? Sieltä ei pääse ikinä pois. Karmeaa.

 

Uskotteko te, että me ollaan yksin täällä? Miten selitätte kaikki ne jutut, kun taloissa tapahtuu outoja ilman, että siellä kukaan ihminen tekee mitään? Entä kielillä puhuminen?

 

Uskon, että pysyn henkenä tai muutun joksikin toiseksi. Mistä sen tietää,eihän mikään katoa. Kai minä pajunoksana sitten katselisin maailmaa, tai porsaana, tai ruohonkortena. tai henkenä.

 

[QUOTE="vieras";22913067]Kun ei ole tietoisuutta, ei voi olla kovin onneton.[/QUOTE]

Tuossa toisaalta piilee ajattelutavan lohduttava puoli: kun ei ole MITÄÄN, et myöskään ole murehtimassa siitä, mitä menetät. Murehtia ehdit ainoastaan ennen kuolemaa, sitten se loppuu.

 

Kuolemassa jätetään kroppa, onhan noita ruumiista irtautumistarinoita vaikka miten. Ruumis on tyhjä kuori ja itse olet irtautunut siitä. Meillä on tapahtunut "outoja" läheisen ihmisen kuoleman jälkeen ja olen aivan varma että se ihminen on täällä meillä. Eli kuoleman jälkeen voi jäädä tänne elämää katselemaan. Henkimaailma on todellista, ei sitä usko ennenkuin omalle kohdalle jotain "kummittelua" sattuu.

 

[QUOTE="vieras";22913067]No mietippä. Ku et ollu vielä syntynyt, ei ollut mitään. Siis sulla ei ollut mitään tietoisuutta. Sua ei ollut. Et tajunnut, että sua ei oo, koska sua ei ollut. Et tajunnut, että on maailma ja ihmiset, kun sua ei ollut (mitä hittoa mä selitän muuten...).

No kuitenki se menee noin. Kun ei ole tietoisuutta, ei voi olla kovin onneton. Ja ajatteleppa ikuisuus jossain diipadaapassa nauttimassa. Entäpä, jos ei jaksa nauttia? Sieltä ei pääse ikinä pois. Karmeaa.[/QUOTE]

minun on ennenkaikkea vaikea kuvitella sellaista tilaa, etten enää tuntisi mitään. En fyysisesti, en henkisesti. Sellaista tilaa, ettei yksikään aisteistani enää toimisi. Sitä lähinnä tarkoitin sillä, etten kykene tajuamaan tilaa ettei olisi mitään.

 

minun on ennenkaikkea vaikea kuvitella sellaista tilaa, etten enää tuntisi mitään. En fyysisesti, en henkisesti. Sellaista tilaa, ettei yksikään aisteistani enää toimisi. Sitä lähinnä tarkoitin sillä, etten kykene tajuamaan tilaa ettei olisi mitään.

No mä ajattelen asian niin, että kaikki vaan lakkaa olemasta... vaikea selittää, mutta siis niin, että ethän sä tiedä mitään ajasta ennen sun syntymääkään mitään, silloin et ajatellut, koska sua ei ollut. Eihän sua ole kuolemankaan jälkeen.

 

Uskon, että kuolemassa kaikki lakkaa olemasta, todellakin Loppu. En näin haluaisi uskoa, mutta en vain pysty uskomaan kuoleman jälkeiseen elämään. Kuoleman kohtaaminen tulee olemaan kovin vaikeaa ja lohdutonta tällä ajattelutavalla. Jonain päivänä sekin lienee edessä, ellei tule lähdettyä kerta rysäyksellä.

Uskon aivan samalla tavalla kuin sinä ja myös minusta on tuntuu, etten haluaisi näin ajatella. Olisi ihanaa ja lohdullista, jos tämä jatkuisi jossain muodossa jossakin ja näkisi jo kuolleet rakkaat. Vaikea uskoa silti. Ei ole mitään paratiisia, missä Jumala odottaa, se on aikuisten satu, ikävä kyllä.

 

kamalaa en halua ajatella tommosia kyl mä haluan uskoa et jotain vielä olisi.

 

Ei ole mitään paratiisia, missä Jumala odottaa, se on aikuisten satu, ikävä kyllä.

Tätähän sinä et tiedä.

 

No mä ajattelen asian niin, että kaikki vaan lakkaa olemasta... vaikea selittää, mutta siis niin, että ethän sä tiedä mitään ajasta ennen sun syntymääkään mitään, silloin et ajatellut, koska sua ei ollut. Eihän sua ole kuolemankaan jälkeen.

Niin, ei minulle ole lainkaan vaikea ajatella, että on ollut aika jolloin minua ei ole ollut,. Eikä sitäkään että tulee aika, jolloin minua ei ole. Mutta sen tietoisuuden sammumista en pysty kuvittelemaan. Tai ei kai sitä kykenekään kuvittelemaan, koska tietoisuuteni ei ole sammunut, Joskus tulee sellaisia hetkiä, että miettii, että tältäköhän tuntuu olla kuollut ja se ajatus täytyy vetää takaisin, sillä eihän se voi sitten tuntua miltään.