[QUOTE="ähäkutti";22720084]Mitäs sitten tehdään meille, jotka ovat lapsena saaneet olla tyttöjä ihan vapaasti ja silti olemme kiinnostuneet autoista enemmänkin kuin nukeista?
Olenko siis sairas ja luonnonvastainen? Vai olisiko mitenkään mahdollista myöntää, että niin naisissa kuin miehissäkin on luonnostaan erilaisia, ja vaikka keskimäärin tytöt olisivat kiinnostuneempia nukeista ja pojat autoista, kuuluu ihan luonnon normaaliin vaihteluun, että normaaleja lapsia (ja aikuisia) löytyy Gaussin käyrältä muualtakin kuin keskiarvosta ja siten on ihan normaalia, jos joku poika tykkääkin hoivata nukkeja tai tyttö on innostuneempi autoista?
Ihan kuten keskiarvona miehet ovat pidempiä kuin naiset, mutta ei se silti tarkoita, että pitkä nainen tai lyhyt mies olisi mitenkään sairas tai luonnonvastainen.[/QUOTE]
Minäkin sain kasvaa vapaasti enkä siltikään ollut mikään "hempeän tyttömäinen tyttö" käytökseltäni (vaikka letit oli päässäni aina ja olin pienikokoinen) enkä edes leikeiltäni. Jonkinverran leikin nukeilla mutta mieluummin leikin poikaporukassa vakoilemista, vuorenkunkkua ja milloin mitäkin. Äiti kertoo että alle kolmivuotiaana leikin mieluiten autolla, nukesta kiinnostuin vasta myöhemmin. Barbeilla en tykännyt leikkiä koskaan.
Toki myönnän että variaatiota on, olen itse siitä elävä todiste. Olen aina ollut hyvin fyysinen, kovaääninen ja riehakaskin lapsi. En edes oppinut koskaan istumaan tuolissa kuten tyttöjen pitää istua (edesmenneen mummoni mukaan) vaan nykyisinkin jalkani ovat tuolissa istuessani kaikkialla muualla paitsi sievästi lattialla nilkat yhdessä
Toki olen oppinut että kun kylään menen, en enää heitä sääriä selkänojalle vaan muistelen mitä mummo opetti. Kotona koivet ovatkin sitten miten milloinkin.
En koskaan ole pitänyt lapsista enkä oikeastaan kovin paljon pidä lapsista vieläkään, nykyisin kuitenkin koen YMMÄRTÄVÄNI lapsia. Olin varma että minusta ei ole äidiksi vielä matkalla synnytyssaliin, ajattelin että ukko saa hoitaa lapsen. En tosiaan tiennyt edes miten nykyvaipat laitetaan vauvalle kun en ikinä ollut vaippaa kellekään vauvalle laittanut. Imetykselle en ollut uhrannut ajatustakaan ennenkuin lapsi ekakertaa tuotiin tissille. Olin kuin puulla päähän lyöty kun näin vastasyntyneen ja yhtäkkiä tunsin oloni hyvin rauhalliseksi ja itsevarmaksi. Oli fiilis että nyt on asiat mallillaan ja juuri niin kuin niiden pitääkin olla. Olin heti kotonani uudessa äidinroolissani.
Itseni tuntien (sopeutumiskykyni ja sopeutumishaluni on lähinnä nollan luokkaa) kyseessä on pakko olla geenit ja hormonit, sillä muutoin olisin pakannut kimpsuni ja kampsuni, tilannut taksin ja häipynyt sairaalasta vähin äänin kohti uusia "seikkailuja" jättäen mieheni taiteilemaan vastasyntyneen kanssa. Hullu mies oikeastaan että hankki lapsen minun kanssani
Otti melkoisen riskin!
