Isättömät lapset kärsivät isänpäivänä aikuisten itsekkyydestä

Olen surullinen, kun ajattelen sunnuntaita kaikkien isättömien lasten puolesta.

Joko äiti on levitellyt haarojaan jokaiselle vastaantulijalle, tehnyt lapsen isäksi sopimattoman miehen kanssa, joka on sitten oletetusti jättänyt perheen tai jopa ottanut lapselle toisen äidin. Miettikääpä nyt oikeasti asiaa lapsen näkökulmasta! Aikuiset osaavat olla NIIN itsekkäitä ja vastuuttomia, julkeavat vielä viattomat lapset tuohon sotkea.

Ei ydinperhettä huvikseen sanota ydinperheeksi! Se on ainut ja oikea perhemalli lapsen kannalta, on se jo nähty millaista touhua nämä yh-, vuoroviikko- ja sateenkaaritouhut ovat! Kamalinta, että nämä "perheeksi" kutsutut sotkut ovat nykyään äärimmäisen yleisiä. Mistähän nuorten ongelmat siis mahtavat johtua?!

Ja ei tähän ei lueta leskiä tms mukaan, ennen kuin joku näsäviisas sen keksii. Nämä ovat lapsia, jotka aikuiset ovat itse tehneet omaa itsekkyyttään isättömiksi!

Saatan olla äärikonservatiivi, mutta todisteet puhuvat kyllä puolestaan, etteivät nämä kaikenmaailman "vaihtoehtoiset perhemallit" vain toimi!

 

En mä koe olevani mitenkään kauhean kärsinyt kun olen isätön ollu 12v. Meni ja kuoli kesken kaiken..
Tokihan se on hurjan surullista, mutta minkäs sille nyt enää voi?

 

Muuta ongelmaa minulla ei ollut kuin isänpäiväkorttien teko...

Oli isä sekä papat kuolleet...

 

No jospa se onkin se ihanainen isä joka on jakanut munaansa ympäri kylää? Sittenkö vaan kiltisti eletään ydinperheessä että lapset eivät kärsi isänpäivänä?

 

Melkein toivoisin miehesi jättävän sinut ja lapsesi, vaikka sitten kuoleman kautta. Mutta koska lapsesi ovat täysin viattomia sinun suppeaan, mustavalkoiseen ja itsekkääseen ajatusmaailmaasi, en tuota kuitenkaan toivo.

 

Kuten jo mainitsin, kuolemantapaukset ovat valitettavia ja niille ei kukaan mahda mitään. Perhe toki selviää isän kuolemasta parhaalla mahdollisella tavalla.

Tarkoitan tätä buumia, että lapsia lykätään kenen kanssa sattuu ja sitten tullaan tänne moukumaan tippa linssissä kun lapsi ihmettelee, miksei isi tule päiväkodin isänpäiväaamiaiselle. Ajan myötä sekin varmaan poistuu traditiona, koska isällisiä lapsia on jo niin vähän ja se syrjii näitä isättömäksi jätettyjä, maailmaan väkisin pukattuja reppanoita.

Kokisin itse äitinä kyllä epäonnistuneeni elämässä, jos lapsellani ei olisi osallistuvaa isää.

 

tässä nyt on taas sellainen mielipide mikä varmasti aiheuttaa kivan myrskyn vesilasissa...

itse en ihan lähtisi huutelemaan että mikä on ainut ja oikea perhemuoto, sillä mennään mikä toimii, siinä on ihan sama mitkä on biologisia ja mitkä perheenjäsenet ei ole, pääasia että perhe toimii noin periaatteessa ja jäsenillä on hyvä olla...

 

Ajatella!!! Ja sitten puolen vuoden päästä ne äidittömät lapset, niisk!!!

 

[QUOTE="mä";22437411]Melkein toivoisin miehesi jättävän sinut ja lapsesi, vaikka sitten kuoleman kautta. Mutta koska lapsesi ovat täysin viattomia sinun suppeaan, mustavalkoiseen ja itsekkääseen ajatusmaailmaasi, en tuota kuitenkaan toivo.[/QUOTE]

siellä joku tunnisti itsensä heti tuosta kuvauksesta, kun noin osui ja upposi. totuus sattuu mutta ap ei kuitenkaan toivonut teille sentään kuolemaa?

 

Itse asiassa taitaa olla tasan toisin päin.
Historiallisesti lyhytaikainen ja enemmän teollisuuden tarpeisiin kuin ihmistä kunnioittaen luotu ydinperhemalli osoittautui pitkälti toimimattomaksi.

 

Miksi minun olisi pitänyt kärsiä siitä, että isäni ja äitini rakastivat toisiaan toisen kuolemaan asti vaikka asuivatkin erillään koko ikänsä?
Enkä minä isätön ollut, enkä ole vieläkään isätön, vaikka hän on jo kuollutkin.
Eikä minulla niin kovin ongelmia ole ollut. Ehkä vähän turhan pikkuvanha pienenä, mutta se oli enemmän muiden ongelma.
Ydinperhe on teennäistä, liian usein riitelyä, negatiivistä ilmapiiriä jne. Ihmisten pitäisi ymmärtää että lapsen on kasvettava rakastavassa ympäristössä riippumatta siitä, miten se saavutetaan.

 

Itse asiassa taitaa olla tasan toisin päin.
Historiallisesti lyhytaikainen ja enemmän teollisuuden tarpeisiin kuin ihmistä kunnioittaen luotu ydinperhemalli osoittautui pitkälti toimimattomaksi.

jos tarkoitat sitä vanhaa mallia, jossa koko sukuasuu perhetilalla yhdessä, olet oikeassa. mutta eivät lapset silloinkaan isättömiksi jääneet. isättömyys on nykyajan ilmiö.

 

[QUOTE="jaaha";22437433]siellä joku tunnisti itsensä heti tuosta kuvauksesta, kun noin osui ja upposi. totuus sattuu mutta ap ei kuitenkaan toivonut teille sentään kuolemaa?[/QUOTE]

Kyllä tuo sattui. Lapseni isä halvaantui auto-onnettomuudessa eikä ole sen jälkeen halunnut tavata meitä, tuskinpa tulee koskaan haluamaankaan. Toivoo lapsen muistavan hänet sellaisenaan kuin oli. Onko sinun lukemisenymmärtämisessä jotain häikkää? Luit viestini loppuun asti, jossa sanoin etten toivo kuitenkaan kuolemaa perheeseen ja se tarkoitti sinulle, että toivon sitä?

 

jos tarkoitat sitä vanhaa mallia, jossa koko sukuasuu perhetilalla yhdessä, olet oikeassa. mutta eivät lapset silloinkaan isättömiksi jääneet. isättömyys on nykyajan ilmiö.

Minä näen tuon toisin päin. Ilmiselvästi isät ovat nykyään enemmän läsnä lastensa elämässä kuin oikeastaaan koskaan ennen historian aikana. 1950-luvulla ei tainnut kenenkään mieleen tulla ajatus siitä että sitä pitäisi surra ettei isä ole läsnä lapsen kerhon/koulun aamiaisella. Nyt poissaolo on poikkeus, eikä sääntö eli "isättömiä" on vähemmän kuin koskaan ennen.

Sodan jälkeen kokonainen ikäpolvi kasvoi totaalisen isättömänä.

 

Täytyypä käskeä omien lapsettomien kavereiden ostaa kristallipallo, ennenkuin lapsia ryhtyvät tekemään.

Ap, ajatusmaailmasi on tosi mustavalkoinen.

 

Mun lapsuudenperhe on ydinperhe muttei isä ole koskaan mitenkään tärkeä ollut. On tuntunut niin kuin olisi isätön.

 

[QUOTE="jaaha";22437433]siellä joku tunnisti itsensä heti tuosta kuvauksesta, kun noin osui ja upposi. totuus sattuu mutta ap ei kuitenkaan toivonut teille sentään kuolemaa?[/QUOTE]

Isättömät lapset kärsivät isänpäivänä ajattelemattomien aikuisten itsekyydestä, sellaisten kuin ap:n ja sinun.

Itse pidin teini-ikäisenä varhaisnuorten kerhoja, siis reilusti yli 20 vuotta sitten. Silloin avioerot olivat harvinaisia, isättömyys johtui useinmiten siis isän kuolemasta. Ja meille kerhonohjaajille opetettiin jo silloin sellainen asia, kuin hienovaraisuus, juuri esim. isänpäiväkortteja tehdessä.

Se puuttuu ihan täysin tuollaisen käytöksen takaa. Ja vaikka vanhemmat eroaisivatkin, ei se tarkoita yleensä sitä, ettei isä ole lapsen elämässä mukana.

Minulle avioero oli aikoinaan iso pettymys ja epäonnistuminenkin, mutta tänä päivänä, kun eroa voi hakea yksin ja se myös myönnetään automaattisesti, asialle ei mahda mitään. Jos kumppani haluaa erota, kun taivalta on 15 vuotta takana - ei sille asialle voi yhtään mitään.
Silti lapsen elämässä isä on mukana, isä tapaa lastaan 10 päivää kuussa.

Ydinperhe ei tosiaankaan ole ainoa ja autuaaksi tekevä asia, niin se vain on!

 

Voiko joku olla näin typerä vai tiivistyykö tyhmyys tänä aamuna tähän aloitukseen?

 

Itse olen eronnut ja minulla uusi mies mikä on ollut kahdelle lapselleni enemmän kuin isäkoskaan on pienessä mielessäänkään vonut olla. Olen onnellinenettä lapseni on saanut isän,siis oikean isän kuka heistä välittää ja heitä rakastaa. Meillä siis tuttavista esimerkiksi monikaan ei edes tiedä että mihenei ei ole lasteni biologinen isä. lapset käyvät oikealla biologisella isällään noin kaksi kertaa vuodessa vain ja ainoastaan sisksi että koskevat sen jotenkin hedän velvollisuudekseen. Itse en ole lapsia koskaan pakottanut menemään.

 

Kokisin itse äitinä kyllä epäonnistuneeni elämässä, jos lapsellani ei olisi osallistuvaa isää.

Entä sitten kun meidän perheessä (olen itse se isin uusi vaimo) lapsen äiti lähti vieraan miehen mukaan ja ero tuli. Sitten lopuksi kuitenkin vieraan miehen kanssa ei tullutkaan mitään ja äiti jopa halusi ex-miehensä takaisin. Kun ei saanut, niin alkoi kiristys: mies ei saa nähdä lasta, elareita pitää nostaa jne jne.
Ei se aina niin mene, että isä ei tahtoisi lapsensa kasvatukseen osallistua. Joskus äiti vaan käyttää äitiyttään väärin ja yrittää estää lasta näkemästä isää...

 

meillä ei vietetä isänpäivää, ihan normaalia perhepäivää

 

Itseasiassa tutkimusten mukaan mm. sateenkaariperheissä kasvaa yleisesti ottaen tasapainoisia ja onnellisia lapsia. Äidin ja isän muodostama ydinperhe sensijaan ei ole mikään tae lapsen hyvinvoinnista. Niin paljon väkivaltaa, alkoholia, mielenterveyttä ym. vakavaa ongelmaa kätkeytyy näiden perheiden sisään. Sateenkaariperheissä ja tietoisesti yksin lapsen hankkivilla, on lapsen saaminen usein pidempi prosessi ja jo ulkoistenkin paineiden vuoksi siihen ei lähdetä ihan kevein perustein ja huonoon tilanteeseen. Sen sijaan monessa ydinperheessä lapsia lykätään liukuhihnalla, vaikka perheessä on suuria taloudellisia ja henkisiä ongelmia.

Itselläni on onnellinen ydinperhe ja sellainen oli myös lapsuudenperheeni, mutta työni puolesta olen saanut ihan tarpeeksi nähdä kuinka ydinperhe ei suojaa perhettä vakavilta ongelmilta ja kuinka toisaalta vaikkapa yksinhuoltaja- ja sateenkaariperheissä voi olla todella tasapainoinen ja onnellinen ilmapiiri.

 

Hyvä ap, sinä olet niin loistava ihminen, että tiedät kaikki elämän karikot etukäteen, ja laajan tutkimuksesi perusteella voit sanoa, että suurin osa yksinhuoltajien lapsista, on todellakin täysin isättömiä, ja vain sen takia syntyneitä, kun äiti halus huvinvuoksi levitellä jalkojaan perjantai-iltana baarissa.
Ja ilman muuta siinäkin tapauksessa se äidin toiminta on pahempi, kuin se, että se mies ei "vahingon" satuttua kanna vastuutaan isänä.

 

Etkö ap ole yhtään huolissas ostospermalla tehdyistä lapsosista, jotka ei saa koskaan tietää oikeeta isäänsä.

 

Ydinperhe on hyvin nuori instituutio, ollut olemassa varmaan alle 100 vuotta. Ajatelkaapa, ennen vanhaan perhekuntiin kuuluivat niin isovanhemmat kuin naimattomat sedät ja tädit sekä joskus jopa pari piikaa ja renkiäkin. Puhumattakaan sinun, minun ja meidän lapsista (koska ihmisiä kuoli niin nuorena ja menivät uusiin naimisiin).

Eli niin lyhyen historian perustella on ihan mahdotonta tehdä mitään yleispäteviä teorioita siitä, että ydinperhemalli olisi se kaikkein toimivin. Se on paremminkin perheen kahta vanhempaa erittäin paljon kuormittava malli, kun ei ole lasten hoitovastuun jakajia.