Moi vaan pitkästä aikaa. Ei ole oikein jaksanut palstauudistuksen jälkeen kirjoittaa, kun ei enää löydä viimeistä kirjoitustaan ja kirjautumisenkin kanssa oli ongelmia. : / Jätetään nyt sitten vanhimmat kokonaan kommentoimatta. Osa uudistuksista on kyllä ihan kivoja, kuten se, että ensimmäiseen lukemattomaan viestiin pystyy hyppäämään.
Kiitoksia
BM uudesta pinosta. :flower:
ON: En muista olenko jo kertonut, mutta rakenneultra oli melkein 4 viikkoa sitten ja kaikki oli hyvin. Tyttö pitäisi olla tulossa.
Istukka taisi sijaita kohdunpohjassa ja takaseinässä. Olisikohan tuo syynä siihen, että selällään maatessa maha pomppii oman sydämen sykkeen mukaan ja tuntee sen sykkeen välillä kädelläkin. Vatsa-asukilla, Tiitulla, on liikkeitten kanssa jo selvä unirytmi eli välillä ollaan paikoillaan ja sitten tiettyihin aikoihin alkaa vatsassa kunnon jumppailu.
Neuvolassakin kävin 22+2. Painoa oli tullut 540g/vko ja sf-mitta oli 23 cm. Tuo sf-mitta huiteli käyrien yläpuolella, mutta se on kuulemma normaalia tässä ekassa mittauksessa. Onhan tämä maha jo aikamoinen pallo.
Hengittämisen kanssa on ollut välillä vaikeuksia, en tiedä mistä johtuu. Hemoglobiini on kuitenkin vielä 119 ja en usko, että maha vielä painaisi keuhkoja.
Onko muilla ollut samanlaista hengityksen kanssa?
Sokerirasituskin olisi viikon päästä sukurasitteen takia. Se olisi kai pitänyt olla jo paljon aiemmin, mutta en muistanut tuota sukurasitetta alkutiedoissa mainita, vaan muistin/kuulin siitä vasta nyt myöhemmin. Ihan mielelläni siihen menen, vaikka siitä pelotellaankin. Kuinkahan se sitten on kamala, saa nähdä.
Onnea
kretalle pienen pojan johdosta, jos täällä vielä käyt. :flower:
Katjahei: Täällä oli myös haikea olo, kun LA oli elokuussa alussa. Kyllä se siitä pikkuhiljaa helpottaa, kun uusi raskaus etenee ja uskaltaa alkaa tosissaan iloitsemaan uudesta tulokkaasta. :hug:
manna-: Hyvin kuvaa sitä tunnetilaa tuo sana "haikea". En tuntenut niinkään kipua, vaan lähinnä mietin, että miten asiat olisivat voineet olla eri tavalla ja että kuinka hoitaisin jo pientä kotona väsymyksineen kaikkineen.
Onnea
Catalia,
Champion,
Cappuccino ja
Sanmar82 plussista ja tervetuloa tänne puolelle. :flower: Paljon tarrasukkia matkan varrelle teille kaikille. Kävin vähän kurkkimassakin teidän kuulumisia kuumeilupuolella ja ihana plussamyrsky siellä silloin jylläsi.
Championille onnittelut polttamattomuuden johdosta. Voimia sen jatkamiseen.
Kyselin jo tarjouksen
vauvavakuutuksesta Tapiolasta, mutta mies ei ole niin halukas sitä ottamaan. Onhan se yli 400 euroa (plus 100 euron omavastuu) suuri summa maksettavaksi, jos ei vauvan kanssa mitään ongelmia ole. Toinen vaihtoehto olisi ottaa se sitten 2 kuukauden iässä ja kolmas vaihtoehto olla ottamatta kokonaan. Jos jotain vaivoja ilmenee, niin olisihan se mukavaa, kun voisi suoraan mennä lastenlääkärille terveyskeskuksen yleislääkärin sijaan. Vaikeita päätöksiä. Onko teidän muiden puolisot olleet vakuutusta vastaan?
Tuittu- ja Tiitu 24+1