Alkuperäinen kirjoittaja köyhä kolmen lapsen äiti:
Monessa mielessä varmaan oli. Ainakaan silloin ei tarvinnu lapsia hankkiakseen olla ammattia, työpaikkaa, omakotitaloa, farmaria-autoa jne... Eikä kukaan ihmetellyt, miksi perheessä on enemmän kuin kaksi lasta. Eikä kotiäitiyttä ihmetelty.
Nykyääänhän sitä on miltei rikollinen, jos vaikka työttömät vanhemmat haluavat useamman lapsen. Ja jos lapsia on useampia täytyy sen johtua siitä ettei ole kuullut ehkäisystä.
Ei tarvinnut olla ammattia, koska talon emännäksi pääseminen oli se ammatti, sitä olit kellon ympäri vuodesta toiseen. Samoin työpaikasta kodin ulkopuolella ei tarvinnut haaveilla, vaikka olisi halunnutkin.
Omakotitaloja ei ollut, joko olit talollinen tai sitten jonkun mökin miina palkollisena.
Kukaan ei ihmetellyt jos perheessä oli enemmän kuin kaksi lasta, sitä kyllä ihmeteltiin jos ei ollut enempää, varsinainen häviäjä olit jos ei ollut ollenkaan. Niitä oli ja paljon.
Kotiäitiyttä ei ihmetelty koska sellaista käsitettä ei tunnettu. Kotona tekivät töitä kaikki, yhtä lailla varmaan pellolla käyvä isä oli sitten "koti-isä", jos se navetalla käyvä äiti oli "kotiäiti".
Ennen vanhaan ei työttöminen vanhempien ollut rikollista haluta lapsia, ne vaan tuppasivat kuolemaan nälkään tai joutumaan kerjuulle, kun työttömyyskorvauksia ei tunnettu.