Tyttäreni haluaa olla poika, asia huolettaa minua

5-vuotias tyttäreni on todella poikamainen. Hänellä on lyhyt tukka omasta toivomuksestaan, koska en jaksanut enää sitä huutoa ja itkua kun vaati hiustenleikkuuta, leikkii enimmäkseen poikien leluilla, jonkun verran tosin myös nukeilla, mutta enimmäkseen kaikilla autoilla ja ötököillä ym. Inhoaa vaaleanpunaista ja muita tyttövärejä, suosikkiväri on sininen. Ei suostu käyttämään mekkoa tai hametta edes sinisen värissä. Minulla on myös 7-vuotias poika ja 3-vuotias tyttö ja heillä ei tällaista ole, vaan poika pukeutuu ja leikkii kuin poika ja tuon 3-vuotiaan suosikkilelut ovat nuket, pukeutuu tosi tyttömäisesti ja tukan pitää olla pitkä.

Tyttäreni on niin poikamainen, että vieraat luulevat aina pojaksi ja tämä on kovasti tytön mieleen. Oma nimi sentään paljastaa, että tyttöhän se on. Onko muilla samanlaista? Kokemuksia kaipaisin. Onko kyseessä vain joku ohimenevä vaihe? Entä jos ei menekään ohi, huolettaa jo tyttären tulevaisuuskin. Miten asiaan pitäisi puuttua?

 

Mulla oli lapsena tuommoinen vaihe. En nytkään mikään super-naisellinne ole mutta kyllä mut naiseksi tunnistaa

 

Mun sisko oli aikoinaan poikamainen, lyhyttukkainen, leikki vain poikien kanssa. Nyt 26-vuotiaana se on pahin tuntemani prinsessa.

Mikä sua huolettaa?

 

Mun sisko oli aikoinaan poikamainen, lyhyttukkainen, leikki vain poikien kanssa. Nyt 26-vuotiaana se on pahin tuntemani prinsessa.

Mikä sua huolettaa?

Se kun tyttö ei ole "normaali", ihmisten suhtautuminen ja miten menee sitten koulussa jos vielä silloinkin tämä poikamaisuus. Kun nytkin välillä huomaa ihmisten ilmeistä sellaista hämmästystä kun paljastuu, että onkin tyttö.

 

Pakottamalla. Kun hän kasvaa hieman, niin pistät emäntäkouluun opettelemaan naisten juttuja. Eihän tuo tuollainen peli vetele. Kauheinta kuitenkin asiassa taitaa olla tuo, että ei edes pidä tyttöjen väreistä Kyllähän tuollaiset asiat pitäisi olla koodattuna jokaisen tytön geeneissä. Kolmas alleeli määrittää sen, että tyttö pitää vaaleanpunaisesta väristä. Siis normaali tyttö, jota sinun "tyttösi" ei nähtävästikään ole. Huolestuisin. Esirukoilen puolestanne.

 

minun siskoni oli samanlainen vielä 7-vuotiaana, murrosiässä kyllä naisellistui kovasti ja on ihan naisellinen nainen, tosin tulee edelleen toimeen hienosti miespuolisten kavereiden kanssa onko teillä jotain miesten juttuja (metsästys,kalastus tms) mitkä tyttöä kiinnostaisivat??

 

no siinä käy joko niin, että se on ohimenevä vaihe, tai sitten tyttö haluaa koko ikänsä olla poika, ja jos käy niin niin luultavasti haluaa sukupuolenvaihdoksen...mutta en silti olis huolissani sun lapseshan se on joka tapauksessa, oli millainen on

 

Olen myös entinen poikatyttö, pahimmillaan tuo vaihe oli 6-10 -vuotiaana. En edelleenkään ole erityisen naisellinen nainen, vaan aika tavallinen nainen ja perheenäiti. Kyse ei siis ole välttämättä mistään sen erikoisemmasta. Ja jos olisikin (tyttärestäsi kasvaisi transihminen), niin sinun kuuluu vain hyväksyä hänet ja rakastaa häntä sellaisena kuin hän on. Transseksuaalisuuteen et pystyisi mitenkään vaikuttamaan, voisit vain hyväksyä asian ja tukea lastasi.

 

minun siskoni oli samanlainen vielä 7-vuotiaana, murrosiässä kyllä naisellistui kovasti ja on ihan naisellinen nainen, tosin tulee edelleen toimeen hienosti miespuolisten kavereiden kanssa onko teillä jotain miesten juttuja (metsästys,kalastus tms) mitkä tyttöä kiinnostaisivat??

Meillä mies ja poika tykkäävät jalkapallosta ja samoin tämä vanhempi tyttö. Nuorempi enkä minä ole kiinnostunut. Muutenkin tyttö kulkee hyvin paljon isoveljen kanssa, voisiko olla, että haluaa olla kuin hän? Kun on pienestä pitäen kuitenkin hänen kanssaan ollut ja oppinut leikkimään niitä poikien leikkejä. Tosin tuo nuorempikin tyttö pitää kovasti veljensä seurasta, mutta on kuitenkin täysin tyttömäinen

 

Mun sisko oli aikoinaan poikamainen, lyhyttukkainen, leikki vain poikien kanssa. Nyt 26-vuotiaana se on pahin tuntemani prinsessa.

Mikä sua huolettaa?

Se kun tyttö ei ole "normaali", ihmisten suhtautuminen ja miten menee sitten koulussa jos vielä silloinkin tämä poikamaisuus. Kun nytkin välillä huomaa ihmisten ilmeistä sellaista hämmästystä kun paljastuu, että onkin tyttö.

Lakkaa miettimästä muiden mielipiteitä, sitäpaitsi tyttö joka on ns. hyvä jätkä on yleensä koulunsa suosituimpia. Musta kuitenkin tuntuu että suurin ongelma olet sinä itse, eikä muut.

 

Siis voi ottaa päähän tyttöjen lelut ja poikien lelut...EI SELLAISIA OLEKKAAN vaan LASTEN LELUT!!!!!! Antaa jokaisen olla sellaine kuin haluaa mitä sitä muuttamaan. Oishan se kauheaa jos kaikki leikkisivät prinsessaa tai rosvoa ja poliisia.

 

itse olin pienenä poikamainen, luultiinkin välillä pojaksi. käytin sinisiä vaatteita ja lyhyehköt hiukset.

 

Tyttärestäsi saattaa tulla lesbo.

Tätini oli ihan samanlainen lapsesta asti, hyvin poikamainen.
Kuinka ollakkaan hän asuu nyt vanhoilla päivillään naisen kanssa ja on tullut kaapista ulos

 

Olen myös entinen poikatyttö, pahimmillaan tuo vaihe oli 6-10 -vuotiaana. En edelleenkään ole erityisen naisellinen nainen, vaan aika tavallinen nainen ja perheenäiti. Kyse ei siis ole välttämättä mistään sen erikoisemmasta. Ja jos olisikin (tyttärestäsi kasvaisi transihminen), niin sinun kuuluu vain hyväksyä hänet ja rakastaa häntä sellaisena kuin hän on. Transseksuaalisuuteen et pystyisi mitenkään vaikuttamaan, voisit vain hyväksyä asian ja tukea lastasi.

Oliko sinulla ongelmia asian vuoksi koulussa? Miten muut lapset ja opettajat suhtautuivat? Entäpä kaverien vanhemmat?

 

Älä murehdi asiaa. Mulla on eräs ystävä syntynyt tytöksi, kokenut olevansa poika pienestä pitäen, ja nykyään hän sitten on poika ihan fyysisestikin. Naimisissa mukavan tytön kanssa :heart: Että vaikka sun pelkosi kävisi toteen, niin hänellä on kaikki eväät saada ihana ja onnellinen elämä omana itsenään.

 

Kuule, kun mä olin pieni niin pph:lla oli mun lisäksi vain poikia. Leikittiin kaikki sotajutut sun muut. Inhosin yli kaiken pitsikauluksia ja muita hörhelöitä joita äiti pakotti juhlissa pitämään.Yhdessä vaiheessa ilmotin kuulemma että olen puoliksi poika, äiti sitten kysyi kumpi puoli musta on poikaa, niin en osannut vastata. Ihan kunnollinen tavallinen perheenäiti musta sittemmin tuli. Ei edes lesbo.

 

Siis anteeksi, miten asiaan pitää puuttua? Lapsi pitää hyväksyä sellaisena kuin on ja piste.
Ei se ole mikään virhe, joka tulisi oikaista tai käytös josta rangaista.

Voi olla ohimenevä vaihe tai oire transseksuaalisuudesta tai homoudesta. Yritätkö puristaa silti tyttäresi väkisin siihen ahtaaseen naisen muottiin, varaudu sitten siihen, että pakollisen koulun jälkeen hän lähtee ovet paukkuen, etkä koskaan enää näe häntä tai kuule hänestä mitään.

Ei helvetti, tän täytyy olla provo...

 

Tyttärestäsi saattaa tulla lesbo.

Tätini oli ihan samanlainen lapsesta asti, hyvin poikamainen.
Kuinka ollakkaan hän asuu nyt vanhoilla päivillään naisen kanssa ja on tullut kaapista ulos

mä en oo ainakaan lesbo... nykyään aika "tyttömäinen"

 

Olin lapsena samanlainen. Aina luultiin pojaksi, lyhyet hiukset, mekko pahin kirosana. Leikkeihin kuului tekniikka legot ja puissa kiipeily. Nyt reilu kolmekymppisenä hiukset on edelleen lyhyet ja "opettelen" vasta ostamaan hiukka naisellisempia vaatteita. Meikkejä ei käytössä vieläkään. En mä silti pidä itseäni mitenkään epänormaalina. Olen ihan keskiverto naimisissa oleva 2 lapsen töissäkäyvä äiti. Ainoa asia jolla voin pelotella että sunkin tyttärestäsi saattaa tulla insinööri... Tästäkin uhkakuvasta huolimatta ole onnellinen että sulla on lapsi joka uskaltaa olla oma itsensä.

 

Selvennystä siis, että rakastan tytärtä ihan yhtä paljon kuin muita lapsiani, mutta tottakai asia huolestuttaa kun hän ei käyttäydy kuin muut lapset. Elämä on erikoisille varmasti hyvin paljon vaikeampaa, toivon, että kyseessä on ohimenevä vaihe. Tämä alkoi kun tyttö oli noin 3-vuotias, mutta on mielestäni vain voimistunut koko ajan. Mieheni ei osaa olla asiasta huolissaan, puhuu kahdesta vanhimmasta lapsista pojat, jätkät -nimellä, vaikka olen kieltänyt. Saattaa esim. sanoa tulkaas jätkät kattomaan matsia iskän kanssa.

 

hei, ymmärrän, että asia mietityttää ja huolettaa. tytölläsi voi olla ohimenevä vaihe tai sitten lapsesi kokee itsensä pojaksi. et voi asialle mitään. anna lapsesi olla, rakasta häntä ja hyväksy hänet juuri sellaisena kuin hän on. älä tuputa hänelle tyttöjen leluja, vaatteita äläkä muutakaan mitä hän ei tahdo. anna leikata tukka lyhyeksi.

lapsen suurin suru on se, jos oma vanhempi ei pidä hänestä sellaisena kuin hän on. jokainen lapsi tahtoo miellyttää omia vanhempia, olla heille se rakkain ja tärkein. jokaisen lapsen oikeus on olla hyväksytty omine piirteineen ja kokonaisena persoonana on se sitten mitä vaan.

luultavasti kyseessä on ohimenevä vaihe, tiedän muutaman omalta asuinalueelta jolla tuollainen vaihe kesti monta vuotta, mutta sitten yhtäkkiä muuttuivat samanlaisiksi kuin muut tytöt. joskus kuitenkin jo pieni lapsi tajuaa syntyneensä väärään sukupuoleen ja voi kokea surua, tuskaa ja kiukkua siitä, että ulkoinen olemus ei täsmää sisäisen sukupuolen kanssa. tilanne on lapselle traaginen ja tuolloin hän tarvitsee kaiken hyväksynnän ja tuen ympäristöltään, jossa avainasemassa on tietenkin oma perhe. sanon tämän vain siksi, että tiedostat, että omilla tekemisilläsi tai tekemättä jättämisillä et voisi vaikuttaa siihen mitenkään sillä tapahtunut on jo tapahtunut jos on tapahtunut, synnynnäinen asia siis.

ole rauhallinen ja älä mieti asiaa liikaa. luultavasti menee ohi jossain vaiheessa. minunkin lempivärini oli lapsena sininen enkä pitänyt mekkoja jne.

 

Kiitos! Yritän olla huolestumatta ja olla kiinnittämättä asiaan huomiota. Ehkä olen jopa provosoinut tyttöä? Kun meillä siis ollut joitakin aika isoja riitoja asian takia kun tapeltu tytön kanssa esim. vaatteista ja tuosta tukanleikkuusta. No nyt siis en kiinnitä asiaan mitään huomiota, yritän kestää myös ne vieraiden ihmettelyt jos niitä taas tulee.

 

Mä olin kans pienenä tuollainen, tykkäsin pitää samanlaisia vaatteita kuin pojat, lyhyt tukka, leikin autoilla jne. Mua kuulema usein luultiinkin pojaks. Muistan että joskus ilmeni jonkinlaista "peniskateuttakin" ja tungin housuuni hieman täytettyjä ilmapalloja "muniksi" Musta on ollu jotenkin aina hienoo osoittaa itseni yhtä kykeneväksi, vahvaksi tai ehkä jopa jollain tavoin paremmaksi kuin pojat/miehet. Olen kai hakenut sillä miesten ihailua. Idolini oli Peppi Pitkätossu, vahva ja itsenäinen pikku nainen

Must on tullut kuitenkin ihan normaali, pitkätukkainen ja femme heteronainen, vaikka tavoiltani en edelleenkään mikään kovin naisellinen ole,..esim. pidän mieluummin oluesta kuin makeista juomista, en useinkaan meikkaa, en ole kovin puhelias, kuulema harpon kävellessäni miesmäisesti ym. Olen kai naiseksi melko "nymfo", en tiedä sitten oisko se ollu jo sillon pienenä jotain vahvasti orastavaa kiinnostusta poikiin/miehiin.. jotenkin muistan että pojat kiehtoi sillein jännästi jo tosi nuoresta.

 

Lapsesi on 5v ja olet huolissasi poikamaisuudesta

Itse olin lapsena poikamainen. Äiti kertoo aina kuinka kaupassa valitsin sinisiä vaatteita, mitään punaista tai pinkkiä tai muuta tyttömäistä ei saanut olla.

Paras ystäväni oli yläkerrassa asuva poika, äitimme olivat kavereita, joten pienestä asti leikimme yhdessä.
Leikin pikkuautoilla ja intiaania ja rosvoa ja linnoituksella sotilailla ja leikimme myös kotileikkiä ja tyttöjen kanssa barbeilla.
Isin kalakaveri ja autonkorjauskaveri olin

Mutta sitten kasvoin ja alkoi kiinnostamaan naiselliset jutut.
Kasvoi korkokenkiä j mekkoja käyttävä nuorinainen ja nyt olen pienen tytön äiti joka on ihan prinsessamainen hello kittyineen ja muine juttuineen ja minä täysillä siinä mukana.

Anna tytön olla poikamainen, jos näin nyt voi sanoa ja anna kehittyä rauhassa

 

Mun POIKA on 2v asti halunnut jalkoihinsa mun korkkareita ja siihen aikaan mun t-paidat olivat hänen hameitaan ja käsilaukkukin piti aina olla. Isansa tätä kielsi aikansa, mutta mitä nyt 2v tajuaa siitä. Lapsi oli 3v kun erottiin ja nää naisleikit on jatkuneet aina. Nyt poika on 10v ja edelleen pukeutuu kotona korkkareihin ja mun vaatteisiin, lisäksi tekee mulle pieneksi menneistä vaatteista aivan uskomattomia asuja. Pojan kanssa en ole sen enempää asiasta puhunut, muuta kuin, että hän saa toteuttaa itseään kotonaan niin paljon kuin haluaa. Isälle ei saa koskaan sanoa! Se on sekä pojan, että mun mielipide, on homokammoinen.
Itse en ole vielä varma eikä varmasti poikakaan onko hän homo vai crossdresser. Minua asia ei enää vaivaa, olenhan nähnyt tän kehityksen jo vaippaperseestä asti. Toivon vaan, että olisi onnellinen.