Omakohtaisia kokemuksia sektiossa tapahtuneista komplikaatioista ja ongelmista

Monissa keskustelussa puhutaan yleisesti sektion riskeistä, mutta harvemmin sattuu silmiin keskusteluja, joissa kerrottaisiin omakohtaisesti mitä todella on mennyt pieleen. Kerättäisiinkö tähän ketjuun omia kokemuksiamme komplikaatioista ja muista ongelmista, joihin olemme sektioissamme kohdanneet?

Alatiesynnytyksen puolestapuhujat ja muut kiihkoilijat voivat jättäytyä tämän keskustelun ulkopuolelle, koska tästä ei ole tarkoitus tehdä mitään kädenvääntöä eri synnytystapojen välille.

Lisäys: Toivoisin, että tässä keskustelussa juteltaisiin vain sektioissa toteutuneista komplikaatioista ja ongelmista. Hyviä kokemuksia onnistuneista sektioista löytyy (onneksi) todella monelta, mutta niistä voisimme keskustella muissa ketjuissa.

 

Juu, hyvä avaus! Tämä kiinnostaa minuakin!!!

Etenkin kiinnostaisi ns. pitkäaikaisvaikutukset, siis että sektiosta olisi jäänyt joku pysyvä haitta tai vamma. Onko kellään käynyt näin?

 

Suunniteltu sektio -06 perätilan takia. Muuten sujui kuten piti mutta puudutus ei onnistunut, 2 eri narkkaria,oli epiduraali ja spinaali,ei onnistunut, 45min rusikoivat mun selkää ja toistakymmentä neulanreikää-mustelma selän kokoinen. Syytä ei kerrottu/tiedetty. Leikkauspöydällä joku tiuski mulle että kuinka paljon sä oikeen painat? Punnitus oli kyllä tehty että tiesivät kyllä,se on jääny vaivaamaan. Olen reilusti ylipainoinen joten tän takia mua pelottaa mennä tätä toista tekemään.
Joku asento makkaripuuhissa sattuu vähän,kun ennen ei näin ollut.

 

hei!Olen nyt rv 34 ja vauva on tällä hetkellä poikittain masussa.Ollut välillä istuen,mutta nyt 29 vkolta köllötellyt poikittain.Kolmen viikon päästä äitipolilla synnytystapa-arvio ja olen nyt päättänyt,että synnytän sektiolla vauvan,jos ei "ymmärrä"kääntyä RT:hen ennen.

Ois kiva kuulla miten mennyt teillä spinaalipuudutuksen kanssanko esim.verenpaineet laskeneet tästä kovinkin alas,ym.Tai onko isä saanut olla salissa mukana.Kuinka pian vauvan saanut lähelleen ja onko imetys lähtenyt sujumaan.Kertokaa please kokemuksianne!


Eniten mä toivon tä'llä hetkellä vauvan kääntymistä vielä,koska olen hyvin motivoitunut kuitenkin synnyttämään alakautta.

T:Ensikertalainen ja vauhtivesseli

 

Täällä myös pt vauva ja olen rv 34, myös ensinmäinen oli pt:ssa ja tehtiin sektio! Mulla kyllä kaikki sujui hyvin ja isä sai olla salissa ja vauvan sai heti ompelemisen jälkeen viereen heräämössä ja imetys lähti sujumaan ihan normaalisti. Hyvin siis meni, mutta en olisi välttämättä uutta leikkausta halunnut, mutta nyt näyttää todennäköiseltä!

 

Mullakin meni sektiossa kaikki oikein mallikkaasti ja voisin mennä sektioon uudestaankin. Sain myös vauvan heräämöön melko pian ja sain pitää häntä sylissä myös salissa. Isä sai olla mukana ja haava on siisti. Imetys lähti käyntiin oikein hyvin. Ainut mikä oli, niin kun tikit sulivat, niin havassa oli ihan mieletön kirvely silloin. Musta tuntuu, että tää on vähän sellainen asia, että jos sektiota kauheasti pelkää, nii varmasti toipuminen, imetys ym. tuntuu hitaalta ja kaikki menee pieleen. Mutta jos on asennoitunut oikein ja sinut asian kanssa eikä tee asiasta itselleen mörköä, niin kaikki menee parhain päin. Synnytyksessä on mielestäni yhtä paljon riskejä, siihenkin voi kuolla, lapsi voi kuolla ja samaa anestesiaa käytetään myös synnytyksessä ja eppari voi olla kipeä kauan aikaa synnytyksen jälkeen..

 

niin ja ei siis mitään pitkäaikaishaittoja ole tullut..

 

Taidanpa ilmottautua mukaan...

Esikoisen kiireellinen sektio meni ihan hyvin. Hieman tunnottomuutta navan alla, mutta se kuulemma aika yleistä.

Pikkukakkosen suunnitellussa sektiossa puudutus (tai puudutusneula) on todennäköisesti osunut hermoon. Minulle laitettiin siis spinaalipuudutus ja epiduraalikipupumppu. Leikkaus muuten ok. Heräämössä jo havaittiin, että oikea jalka ei palaudu puudutuksesta. Käytännössä sairaalasta lähdettäessä en kyennyt kävelemään kunnolla portaita, koska oikeaa jalkaa en yksinkertaisesti pystynyt nostamaan 10 cm korkeammalle maasta. Jalan motoriikka palasi lähes ennalleen seuraavan parin kuukauden aikana (mitään fysioterapiaa yms. ei annettu/tarjottu).

Pysyvä haitta (nyt 1 v sektiosta) on, että oikeasta jalasta puuttuu aika isolta alueelta pintatunto, polvi kokonaan tunnoton ja kylmä- ja kuuma tunto puuttuu lähinnä heti tuosta polven alapuolelta. Ennen sairaalasta lähtöä minua kävivät tutkimassa neurologi, gynekologi ja anestesialääkärit ja kaikki kyllä sanoi, että tunto ja motoriikka palautuu ennalleen, mutta nyt on aika vaikea uskoa sitä. Totesivat myös, että on erittäin harvinaista, että näin käy. Lihas-hermotutkimus tehtiin, ja siinä todettiin, että hermotuksessa "poikkeavuutta". Normieloa haittaa sen verran, että polvillaan ei voi olla, koska toinen polvi ei tunne lattiaa, eli tuntuu todella oudolta, ja liikkuessa polvi kipeytyy aika helposti. Hoitovirheilmoituksen teen jahka ehdin yksityisellä neurologilla ensin käymään.

Kaikesta huolimatta pelkoa sektioon ei ole juurikaan jäänyt, vaikka hieman huolettaakin, että jos vielä lapsia tulee, niin miten sektio kolmannella kerralla sujuu.

 

Kolmas lapsi syntyi pelkosektiolla joulukuussa 07 rv 39+3.
Kaikki ei mennyt kuitenkaan odotusten mukaisesti.
Puudutus (spinaali) nousi liian ylös ja puudutti keuhkoja joten hengittäminen leikkauspöydällä oli tuskaista, luulin kuolevani vaikka sain happea koko ajan maskista.
Verenhukka oli myös runsasta. Tästä taas johtui voimakas pahoinvointi leikkauspöydällä.
Lääkäri kesrtoi myöhemmin että se johtui siitä että joutui siirtelemään suolistoani pois kohdun edestä :x |O .
Kun vihdoin vauva syntyi, olin niin puuduksissa, puolitajuttomana etten edes saanut itkettyä onnesta. Vauva vietiin isän kanssa pois salista.
Sen lisäksi jouduin makaamaan leikkauspöydällä vatsa auki kun kohtuni ei lähtenyt supistumaan, sain oksitosiinia, ja menetin verta 2l.
Loppujenlopuksi toivoin vahvojen kipulääkkeiden kanssa sairaalassa, kuin koko ajan pikku kännissä.
Kotona viikon verran kuumeillessa, ja hikoillessa, ihmettelin miksei olo ala paranemaan.
Käytyä tikkien poistossa seuraavana aamuna heräsin siihen kun haava vatsassa oli auennut itsestään. Pian miehen kotiin hälytettyä päästiin lähtemään sairaalaan jossa ultralaite antoi selvyyden siitä että vatsa ja haavanpohja oli tulehtunut ja täynnä mätää.
Lääkäri avasi haavan päivystyshuoneessa ilman mitään puudutusaineita ja puristi mädät pois, koko setti roiskui pitkin mun reisiä ja sääriä ja uskokaa tai ette sitä kamaa oli paljon. Tuskasta puhumattakaan.
Kuulinpa siinä sivukorvalla hoitajilta että hengenlähtö ei olisi ollut kaukana mikäli tulehdus olisi edennyt vielä yhtään enempää.
Seuraavat puoltoista viikkoa meni sairaalassa vakuumi imussa, jossa imettiin vatsasta eli haavanpohjasta saakka märkää alipaineella vahvojen antibioottien tippuessa suoneen. Olin 24/7 letkussa kiinni paitsi sen aikaa kun kävin vessassa. Oli mukava tunne kyykistyä pöntölle kun leikkaushaava ammotti auki.
Lopun kruunasi uusi nukutus leikkaussalissa kun haava saatiin ommeltua kiinni.
Olin niin pökkyrässä kolmeviikkoa vauvan syntymästä ettei mitään järkeä.
Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, haava on siisti, lapsi 1,7kk terve ja ihana. Muistot on hurjat mutta mikä ei tapa vahvistaa. =)

 

Porsse, onpa sinulla tosiaankin ollut mutkia matkassa, mutta onneksi ilmeisesti nyt olet kunnossa. Todella rankkoja olet kokenut :hug:
Sektiossa on enemmän riskejä kuin alatiesynnytyksessä, vaikka toki molemmissa voi mennä monia asia pieleen. Ja toisaalta molemmissa asiat yleensä päästyvät hyvin. Mutta on hyvä tiedostaa sektion riskit, eikä ajatella sitä jonain ihanana pakotienä, jolla välttäisi synnytyksen tuskat...

 

Montalcino kiitti. Omalla kohdalla oli vaan niin huvittavaa kun ensin perehdyt puoli vuotta ennen synnytystä sektion riskeihin ja käyt pelkopolilla kuuntelemassa vuoronperään sitä riskien julistusta ja sit loppujelopuksi päädytään sektioon niin sitten tapahtuu just niin kun varoitettiin. Ensin ajattelin jo että tämä oli joku salaliitto mua kohtaan, tahallaan tekivät.
Olin mä niin pettynyt, ja vihainen mutta minkäs teet, oma valinta vielä, ei voi syyttää ketään. Riskit tiedostaen siihen lähdin.
Ei noi alatiesynnytyksetkään mukavia ole, mutta ennemmin vaikea sellainen kun täysin mekaaninen sektio johon tosiaan voi suuremmalla riskillä kuolla.

Kyllä pikkusen kävi kateeksi äitejä jotka lähtivät toinen toisensa jälkeen synnäriltä kotiin omin jaloin, kun meikä makaa kipeenä kolmatta viikkoa samassa kalpeassa huoneessa. :kieh:

 

Mitä riskejä? Ei voi vain sanoa "sektiossa on enemmän riskejä" perustelematta sitä..Tätä ketjua lukee oikeasti sellaiset, jotka pähkäilee näiden asioiden kanssa. Joskus se sektio on vaan pakko tehdä, aika harvoin se varmaan on pakotie synnytkselle. MUn vastaanotolla oli kerran sellainen nainen, jolla oli alatiesynnytksen jälkeen iso repeämä, kohtutulehdus, rintatulehdus ja istuakkaan ei voinut, kun eppari oli tosiaan niin kipeä, että ihan yhtä isoja ja harmittavia juttuja alatiesynnytyksessä voi tosiaan sattua. Niistä vaan ei haluta puhua..Niin ja mun sisko taisi vuotaa omassa alatiesynnytyksessään enemmän kuin mä sektiossa..Edelleen haluan sanoa, että sektio on ihan yhtä vaihtoehto ja jos äiti ei ole motivoitunut synnyttämään, niin mun mielestä jopa parempi vaihtoehto.

 

Olen täysin samaa mieltä Porssen kanssa siitä, että kannattaa kuunnella lääkäreitä sektion riskeistä. Vaikka alatiesynnytyskin voi olla hankala, epparihaavat tulehtua ja tulla vaikka mitä komplikaatioita niin se on kuitenkin aina luonnollinen tapa synnyttää, johon naisen keho on 9kk valmistautunut. Sektiossa on omat riskinsä, toki joskus se on parempi taka lapselle syntyä. Hätäsektiot on asia erikseen, silloinhan on kyse lapsen hengestä. Itselläni ollut vaikea ensimmäinen synnytys, imukuppi, eppari, repeämiä jne. Paraneminen oli kuitenkin yllättävänkin nopeaa. Reilu viikon päästä synnytyksestä pystyi jo istumaan normaalisti jne. Naisen keho on uskomaton..

 

:attn: :attn: :attn:

Tämä ketju on tosiaan tarkoitettu VAIN SEKTION KOKENEILLE henkilöille ja tässä olisi tarkoitus keskustella VAIN TOTEUTUNEISTA komplikaatioista ja ongelmista.


Teoreettisista riskeistä löytyy tietoa netin joka kolkasta ja jos joku haluaa eritoten niistä
jutella, hän voi perustaa sitä varten oman ketjun.

Alatiesynnytyksen puolestapuhujat ja sen "luonnollisuuteen" vetoavat voivat myös siirtyä muihin keskusteluihin. Tämä keskustelu ei ole teille tarkoitettu.

Kiitos.

 

http://www.iltalehti.fi/terveys/200906299848921_tr.shtml

 

Minulla on takana kaikkiaan kolme synntytstä, joista ensimmäinen vaikea alatiesynnytys (joka johtui myöhemmin todetusta ahtaasta lantiosta), toinen suunniteltu sektio juuri tuon ahtaan lantion vuoksi ja kolmas erittäin hyvin mennyt alatiesynnytys.
Eli siis siitä sektiosta.
Raskauden loppupuolella mittailtiin ja mittailtiin mahtuuko vauva tulemaan ja viimein , kun yksi lääkäri oli passittamassa käynnistykseen, toinen lääkäri totesi, ettei mahdu, päädyttiin suunniteltuun sektioon, joka tehtiin rv 39+2. Olin paniikissa, pelkäsin todella paljon, joten sain pienen annoksen rauhoittavaa, joka ei sitten auttanut yhtään. Avausvaihe meni hyvin, vauva saatiin ulos, mutta vietiin lastenosastolle, koska ilmeni hengitysvaikeuksia heti syntmän jälkeen. Minulla hyppi pulssi miten sattui ja kohtu ei meinannut supistua, litran menetin verta.
Ensimmäinen yö leikkauksen jälkeen oli normaali horkka-yö, mutta seuraavana päivänä nousi kuume ja tulehdusarvot pilvissä. Löydettiin syy: sepsis eli jonkinasteinen verenmyrkytys, joita kuulemma (hoitajan mukaan) on noin yksi vuodessa heidän osastollaan. Tämä hidasti tietenkin toipumista, olin viikon sairaalassa ja kävin lääketiputuksessa pari kertaa vuorokaudessa. Haava parani hyvin ja vauvakin pääsi jo vierelleni synnytysvuodeosastolle parin vuorokauden jälkeen. Hengotysvaikeudet menivät ohi, tod.näköisesti oli vain sektiosta johtuvaa sopeutumattomuutta elämän alkutaipaleella! Itselleni jäi kamala sektiopelko eli pitkäaikaiset haitat olivat minulla henkisiä eivät niinkään fyysisiä!!
Kolmannessa raskaudessa oli taas uhka että joudun sektioon, mutta tinkasin käynnistykseen raskausvkolla 37+6. Lääkäri totesi, että jos kaikki menee niinkuin pitäisi, vauvan pitäisi mahtua tulemaan alakautta. Halusin kokeilla ja synntyskokemus oli tällä kertaa MAHTAVA!!! Oli aivan ihana saada synnyttää vielä alakautta, vaikka minulle sanottiin sektion jälkeen, että alatiesynnytykset voivat olla osaltani ohi, koska lantioni on niin ahdas. Olen kokenut kolme täysin erilaista synnytystä ja voin sanoa, että vaikka ensimmäinen alatiesynnytys olikin todella vaikea, imukupilla ilman supistuksia tuli vauva maailmaan henkitoreissaan (apgarpisteet 5-5-5), niin kyllä se leikkaus jätti pahimmat arvet, oli kolmas raskaus aika pelontäyteistä aikaa, kun mietin että joudun taas leikkauspöydälle. Tunne, että et voi itse mitenkään hallita tilannetta oli minulle liikaa leikkauksen aikana. Ei toipuminen ollut minulle se kompastinkivi, vaan se itse leikkaustilanne.Toiset kärsivät alatiesynnytyspelosta, minä taas sektiopelosta. Molemmissa riskinsä ja jokainen synnytyskerta on erilainen, mutta näin itse asian koin.

 

Omakohtainen "pieni" ongelma sektioon liittyen, kohtu ei lähtenyt supistumaan, menetin litrottain verta ja lopulta kohtu jouduttiin poistamaan.

 

Oon tosi iloinen kun tästä aiheesta on tehty oma topic. Mulla ei oo vielä lapsia, mutta sektio on mulla edessä kun aikanaan tulen raskaaksi. Olen vammautunut lievästi synnytyksessä kun en tullut ulos ja hapenpuutteen takia sain lievän cp-vamman. Mun lantio on hieman epäsymmetrinen ja ahdas joten on hyvä tietää että mihin aikanaan varautua jos jotain tapahtuu

 

Suunniteltu sektio perätilan vuoksi seitsemän vuotta sitten.
Toimenpiteen aikana verenpaineeni laski hälyttävän alas. Oksetti ja olin pyörtyä. Muistan, että lastani näytettiin minulle, mutta yritin vain keskittyä "hengissä pysymiseen". Heräämössä yli kolme tuntia, koska verenpaineeni nousemista seurattiin tarkemmin. Eli lapseni näin ensimmäisen kerran yli kolme tuntia synnytyksestä.
Leikkaushaava repesi jo sairaalassa. Tosin äitiyskorttiini kirjoitettiin, että se oli parantunut täysin. Toipuminen sektiosta kesti yli kaksi kuukautta mm. juuri tämän auenneen haavan vuoksi.
Henkilökohtaisesti minulle jäi traumoja sektiosta. Olen jälkeenpäin saanut kokea myös alatiesynnytyksen, joka oli kuin unelma sektion jälkeen. Nyt viikkoja 39+1 eli pian uusi synnytys edessä!

 

Mulle tehtiin pelkosektio kesäkuussa 2008. Leikkaus meni ihan hyvin, joskin verenhukka oli aika suuri, yli 1500ml. Veriarvot laski tosi matalalle, hemoglobiini oli ihan jopa 70 välillä, ja olo aika heikko. Harkittiin myös verensiirtoa, mutta tuhdilla rautakuurilla hemoglobiinikin nousi kuitenkin hissukseen.

Viikko sektiosta jouduin uudestaan sairaalaan, kun haava alkoi vuotamaan mätään. Haavassa pohjaan asti yltyvä paha onkaloinen haavatulehdus. Haava aukaistiin, sitä putsattiin useita kertoja päivässä. Jouduin siis uudestaan sairaalaan viikoksi, ja tuhdit antibiootit meni eka suonensisäsisesti ja sitten vielä pari viiikkoa suun kautta. Haavaa kävi kotipalvelusta kotona sitten putsaamassa hoitaja muutaman kuukauden ajan. Eli paraneminen oli pitkä prosessi, ja haavasta piti pitää tosi hyvää huolta, jottei tulehdus uusi. Haava kyllä parani tosi siistin näköiseksi, eikä sit nyt enää vuoden jälkeen juuri huomaa.

Ja pakko sanoa, että vaikka itse sektion halusin, ja mua vaaroista paljon varoteltiinkin, ja kompliikaatioita kohtasin, en kadu synnytystapavalintaani yhtään.

 

Mulla vasta pari viikkoa kiireellisestä sektiosta eli ei vielä pitkän aikavälin tietoa. Mut leikattiin kasvotarjonnan ja spontaanin vedenmenon pitkittymisen jälkeen. Vedenmeno eikä Cytotec-käynnistyskään saanut aikaan riittävästi suppareita ja infektioriski jo kasvoi kun vesistä oli kulunut 2,5 vrk... Sektioon menon haitat olleet lähinnä henkisiä: puolen tunnin varoitusajalla sektioon valmistelu oli traumaattista ennen sairaalassa koskaan olemattomalle. Katetrien ja kanyylien tunkeminen sattui ja vielä enemmän pelotti siinä äkillisessä tilanteessa. Miestäkään ei saanut siihen vaiheeseen kädestä pitämään. Leikkaussalissa oli tosi kamalaa olla vieraan henkilölauman tökittävänä, nosteltavana jne. Etenkin oli hirveää kun pakottivat sikiöasennossa ison mahan ja vielä supistuksen kanssa olemaan selkäydinpuudutusta ja epiduraalikatetria laitettaessa. Käsikanyylit letkuineen myös kamalaa! Sit sentään jo miehen sai siihen ja tunto onneksi meni. Ite syntymä ja leikkausvaihe meni miehen läsnäolon ansiosta hyvin/ koin myös onnentunteita, sain koskea ja nähdä vauvaa jne. jo salissa. Ommellessa kiittelinkin euforisessa tilassa henkilökuntaa, kun olivat rauhoitelleet kumminkin hienosti koko ajan.

Muoks.
Heräämöön sain vauvan imetykseen ja mies kertoi kylvetyksestä ja vauvan mentyä jo osastolle hoitoon, mies jäi minun kanssa. Jouduin kumminkin oleen siellä 4 tuntia vielä, koska puudutus ei meinannut millään häipyä. Se johtikin siihen varsinaiseen komplikaatioon: seuraavana aamuna huomattiin että yön aikana puutuminen oli palannut. Kipupumpun kautta tulevasta epiduraaliaineesta se tapahtui yhä uudestaan ja uudestaan... Annosta rampattiin pienemmäksi ja pienemmäksi ja odotettiin aina välillä että joko sopisi mutta jalka puutui yhä uudelleen ja uudelleen. Minusta tuo oli komplikaatio ja se esti/vaikeutti vauvan hoitoa ensimmäisenä yönä ja seuraavana päivänä, mikä minusta olisi ollut vauvan imemisopettelun ym. kannalta tärkeää. Siis ei ollut tarkoitus mitenkään nyt suututtaa ketään "liian miedolla komplikaatiolla" mutta en tosiaan kerralla tätä tekstiä kerennyt kirjoittaa ja halusin vaan kertoa, että niiden puudutusaineiden kanssa voi todella mennä asioita vikaan... Kaikille ei siis epiduraali sovi, niinkuin joku toinenkin täällä kirjoitti jalan menneen alta jne. Ei tämä nyt varmaan jäänyt minun kohdallani pitkäaikaiseksi vaivaksi, mutta kun esikoislapsesta oli kyse niin kyllä sanoisin että pienikin sektioon liittyvä komplikaatio vaikuttaa isosti. Ainakaan minulle ei ollut pieni asia, että lapseni ensi päivät menivät minulta enemmän tai vähemmän ohi ja kotonakin vielä joutunut tätä sektiota sulatellessa olemaan huonommin läsnä kuin mitä ehkä muuten olisin voinut..

 

Ensimmäisen lapseni synnytys hoitui sektiolla ja oletan että tämä toinenkin masuasukki tulee sektiolla maailmaan. Tällä hetkellä siis olen motivoitunut sektiosynnytykseen en niinkään alatiesynnytykseen. Jotenkin tuo sektio on minulle parempi. Minulla ei mitään traumoja tm. sektiosta. Mutta trauma on lääkäreistä, ainakin eräästä joka pakotti vaihtamaan antibioottilääkkeet buranaan jotta voisin imettää, enhän minä siinä tyhmänä sitten tajunnut mitään joten tein työtä käskettyä, ei mennyt kauaakaan kun leikkaushaava tulehtui ja jouduin viikoksi sairaalaan makaamaan, ihanaa. Siellä sairaalassa johon jouduin, ihmettelivät suuresti että miksi ihmeessä minun oli käsketty vaihtamaan antibiootit buranaan, ei kuulemma saisi koskaan.
Olipa kovin luottavainen fiilis sen jälkeen.
Parin-kolmen antibiootti-burana-sairaalassa makaamisen-sekamelskan aikana maidonkin tulo tyrehtyi täysin enkä siis juuri ollenkaan ehtinyt imettämään lastani.

 

Mulla vasta pari viikkoa kiireellisestä sektiosta eli ei vielä pitkän aikavälin tietoa. Mut leikattiin kasvotarjonnan ja spontaanin vedenmenon pitkittymisen jälkeen. Vedenmeno eikä Cytotec-käynnistyskään saanut aikaan riittävästi suppareita ja infektioriski jo kasvoi kun vesistä oli kulunut 2,5 vrk... Sektioon menon haitat olleet lähinnä henkisiä: puolen tunnin varoitusajalla sektioon valmistelu oli traumaattista ennen sairaalassa koskaan olemattomalle. Katetrien ja kanyylien tunkeminen sattui ja vielä enemmän pelotti siinä äkillisessä tilanteessa. Miestäkään ei saanut siihen vaiheeseen kädestä pitämään. Leikkaussalissa oli tosi kamalaa olla vieraan henkilölauman tökittävänä, nosteltavana jne. Etenkin oli hirveää kun pakottivat sikiöasennossa ison mahan ja vielä supistuksen kanssa olemaan selkäydinpuudutusta ja epiduraalikatetria laitettaessa. Käsikanyylit letkuineen myös kamalaa! Sit sentään jo miehen sai siihen ja tunto onneksi meni. Ite syntymä ja leikkausvaihe meni miehen läsnäolon ansiosta hyvin/ koin myös onnentunteita, sain koskea ja nähdä vauvaa jne. jo salissa. Ommellessa kiittelinkin euforisessa tilassa henkilökuntaa, kun olivat rauhoitelleet kumminkin hienosti koko ajan.

Heräämöön sain vauvan imetykseen ja mies kertoi kylvetyksestä ja vauvan mentyä jo osastolle hoitoon, mies jäi minun kanssa. Jouduin kumminkin oleen siellä 4 tuntia vielä, koska puudutus ei meinannut millään häipyä. Se (jatkuu)

Tämä kyllä kuuluu kategoriaan normaalisti mennyt ja hyvin onnistunut vaikkakin yllätyksenä tullut sektio...

 

Mulla vasta pari viikkoa kiireellisestä sektiosta eli ei vielä pitkän aikavälin tietoa. Mut leikattiin kasvotarjonnan ja spontaanin vedenmenon pitkittymisen jälkeen. Vedenmeno eikä Cytotec-käynnistyskään saanut aikaan riittävästi suppareita ja infektioriski jo kasvoi kun vesistä oli kulunut 2,5 vrk... Sektioon menon haitat olleet lähinnä henkisiä: puolen tunnin varoitusajalla sektioon valmistelu oli traumaattista ennen sairaalassa koskaan olemattomalle. Katetrien ja kanyylien tunkeminen sattui ja vielä enemmän pelotti siinä äkillisessä tilanteessa. Miestäkään ei saanut siihen vaiheeseen kädestä pitämään. Leikkaussalissa oli tosi kamalaa olla vieraan henkilölauman tökittävänä, nosteltavana jne. Etenkin oli hirveää kun pakottivat sikiöasennossa ison mahan ja vielä supistuksen kanssa olemaan selkäydinpuudutusta ja epiduraalikatetria laitettaessa. Käsikanyylit letkuineen myös kamalaa! Sit sentään jo miehen sai siihen ja tunto onneksi meni. Ite syntymä ja leikkausvaihe meni miehen läsnäolon ansiosta hyvin/ koin myös onnentunteita, sain koskea ja nähdä vauvaa jne. jo salissa. Ommellessa kiittelinkin euforisessa tilassa henkilökuntaa, kun olivat rauhoitelleet kumminkin hienosti koko ajan.

Heräämöön sain vauvan imetykseen ja mies kertoi kylvetyksestä ja vauvan mentyä jo osastolle hoitoon, mies jäi minun kanssa. Jouduin kumminkin oleen siellä 4 tuntia vielä, koska puudutus ei meinannut millään häipyä. Se (jatkuu)

Tämä kyllä kuuluu kategoriaan normaalisti mennyt ja hyvin onnistunut vaikkakin yllätyksenä tullut sektio...

Ks. muokattu viestini... Ja pahoitteluni jos tämä sinusta jotenkin vääränlainen kokemus tähän pinoon. :/

 

http://www.iltalehti.fi/terveys/200906299848921_tr.shtml

Tosiaan aika jännä uutinen ja parasta oli kun satuin just sektion jälkeen osastolla ton lehdestä lukemaan... ei naurattanut kyllä silloin