Toimitus kysyy: Mitä mieltä olet Tammisaaren synnytysosaston lakkauttamisesta?

HUS valmistelee parhaillaan Tammisaaren synnytystoiminnan lakkauttamista. Johtajaylilääkäri Juha Tuominen haluaa tuoda asian päätettäväksi Husin hallitukseen viimeistään alkusyksystä (HS 9.5.2009). Tuomisen mukaan Tammisaaren synnytystoiminta ei ole "taloudellisesti kannattavaa". Mitä mieltä olet asiasta? Onko sinulla omakohtaisia kokemuksia Tammisaaresta?

 
ölömölö
Esikoinen syntyi Tammisaaressa, kaksi seuraava muualla. Tammisaaren synnäri on todella ihana pieni osasto, erittäin kodinomainen. Todella ammattitaitoista henkilökuntaa, ja kaikenlaiset eri luonnonmukaiset konstit käytössä kivunlievityksessä. En todellakaan ymmärrä sitä että synnäri aiotaan lakkauttaa, siinä samalla menee myös lastenosasto. Esim. Hangossa asuvat joutuvat sitten ajamaan yli 2 tuntia Helsinkiin, ja monesta muustakin paikasta 1,5 tuntia, siinä ajassa voi tapahtua mitä vain, niin synnyttävälle kuin sairaalle lapselle. Aika kallis hinta sille että tehdään säästöjä... Yksi kysymys on myös se, että Helsingissä ei voida taata että aina olisi ruotsia osaavaa henkilökuntaa paikalla, mikä Tammisaaressa on pakollista. Kuvitelkaa itse synnyttävänne tai selittävänne lapsenne sairaudesta ja tilasta jollakin muulla kuin äidinkielellänne...
Jos osasto(t) todellakin aioitaan lakkauttaa, niin uskon että siitä maksetaan kallis hinta komplikaationa matkalla, ja jopa kuolemantapauksina. Aika uskomatonta että ruuhkasuomessa pitäisi ajaa kolmatta tuntia synnyttämään tai hoitamaan lastaan...
 
Piti tulla vielä kommentoimaan, että Hangossa asuville synnyttäjille tuo Tammisaaren synnytysosaston lakkauttaminen aiheuttaa todella vakavia vaikeuksia, kun joutuvat lähtemään Helsinkiin yli 2 tunnin matkan päähän synnyttämään.

Varmasti aiheuttaa pelkotiloja etenkin ensisynnyttäjille puhumattakaan komplikaatioista, joita matkan varrella voi sattua.
 
hyvä vaan
kun järkeistetään synäreitä. Eiköhän husin alueen muut synnytyssairaalat riitä. Ajatelkaapa niitä synnyttäjiä jotka ivalosta menee synnyttämään rovaniemelle periaatteessa sama matka kuin helsinkiläiset kävis synnyttämässä oulussa. Joten kaks tuntia on lyhyt aika heihin verrattuna.

Kohtuuskaikessa. kyllä Hankolaiset voi helsinkiin tulla synnyttämään
 
vieras
Siinä menee sitten toiseksi viimeinen pehmeän ja inhimillisen synnyttämisen linnake Suomesta. Vammala lienee seuraavana säästölistalla.

Käytännössä näillä pienillä ja luonnonmukaisilla yksiköillä on merkitystä vain pienelle ihmisjoukolle, mutta niiden symbolinen merkitys on suuri, kun halutaan estää synnyttämisen medikalisoitumista.
 
Olen todella vihainen.

Nyt ollaankin porukalla miettimässä vaihtoehtoja, miten luonnonmukaisen ja pehmeän synnytyksen ammattitaidon voisi suomessa säilyttää. Näyttää siltä, että perustamme yhdistyksen jonka päätoiminta olisi ns birth center toiminta. Eli pk-seudulle avattaisiin synnytyspaikka, joka ei ole sairaala.

Jos sitä ei saada avattua tarpeeksi ripeästi, niin mun seuraava lapsi syntyy sitten kotona.
 
mamma
Ei tuo niin pahalta kuulosta ku se, että Ivalosta Rovaniemelle ajetaan synnyttämään. Mutta kyllä kaksikin tuntia voi joskus olla liikaa. Eihän tässä nyt taloudellisuutta pitäis ajatella, jos ihmisten turvallisuus on vaarasssa.
 
nimetön
Alkuperäinen kirjoittaja Helmiina79:
Piti tulla vielä kommentoimaan, että Hangossa asuville synnyttäjille tuo Tammisaaren synnytysosaston lakkauttaminen aiheuttaa todella vakavia vaikeuksia, kun joutuvat lähtemään Helsinkiin yli 2 tunnin matkan päähän synnyttämään.

Varmasti aiheuttaa pelkotiloja etenkin ensisynnyttäjille puhumattakaan komplikaatioista, joita matkan varrella voi sattua.
Nyt ei saa unohtaa esim. utsjokelaisia, jotka matkustavat synnyttämään Rovaniemelle viitisen tuntia. Siinä on kaksi tuntia pieni aika!

Itse en ymmärrä ollenkaan miksi pieniä osastoja, esim. juurikin synnäreitä, pitää aina lakkauttaa. Näin ruokitaan sitä, että ihmiset asettuvat asumaan kaupunkeihin joissa ruuhkat kasvavat ynnä muuta "mukavaa". Ja sitten ihmetellään kun maaseudut hiljenevät!
 
halipula
Siis TAAS!!! EI EHDOTTOMASTI EI!!! Varsinkin Hankolaisille matkat muihin sairaaloihin on jo pitkät. Ja Tammisaaressa on saanut kertakaikkisen ihanaa palvelua. Itse olen synnyttänyt kaksi prinsessaani siellä. Ei paljon kiinnostanut vaihtoehtona lähtemään Helsinkiin. Aika jännä ettei kannata, kun ajattelee kuinkapaljon ulkomaalaisia käy Tammisaaressa synnyttämässä. Varsinkin Venäläisiä. Tammisareen on ollut kiinnostusta tulla kauempaakin synnyttämään, mutta kun ei rajat anna periksi, en ymmärrä miksei pääse jos joku oliis valmis maksamaankin siitä.

Jos kaikki palvelut aletaan ajamaan täältäpäin pois ei tässä ole kohta mitään muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa pois. Onkohan kukaan ajatellut tätä, että esim. Hanko muuttuu "lapsettomaksi" kaupungiksi, kun ihmiset muuttavat muihin kuntiin palveluiden perässä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nimetön:
Alkuperäinen kirjoittaja Helmiina79:
Piti tulla vielä kommentoimaan, että Hangossa asuville synnyttäjille tuo Tammisaaren synnytysosaston lakkauttaminen aiheuttaa todella vakavia vaikeuksia, kun joutuvat lähtemään Helsinkiin yli 2 tunnin matkan päähän synnyttämään.

Varmasti aiheuttaa pelkotiloja etenkin ensisynnyttäjille puhumattakaan komplikaatioista, joita matkan varrella voi sattua.
Nyt ei saa unohtaa esim. utsjokelaisia, jotka matkustavat synnyttämään Rovaniemelle viitisen tuntia. Siinä on kaksi tuntia pieni aika!

Itse en ymmärrä ollenkaan miksi pieniä osastoja, esim. juurikin synnäreitä, pitää aina lakkauttaa. Näin ruokitaan sitä, että ihmiset asettuvat asumaan kaupunkeihin joissa ruuhkat kasvavat ynnä muuta "mukavaa". Ja sitten ihmetellään kun maaseudut hiljenevät!
Olisikin viisi tuntia. Hyvällä säällä ja kesällä tuohon viiteen tuntiin ehkä päästäänkin, kaahaamalla. Mutta heti jos on talvi, huono keli, paljon poroja tms. niin matka voi venyä monta tuntia.

Vaikka Tammisaaren synnytysosasto ei kosketa minua itseäni mitenkään (täällä Utsjoella kun olen) niin en toivoisi sen lakkauttamista. Niin paljon olen lukenut hyvää palautetta siellä synnyttäneiltä.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
vieras
Olen syöksysynnyttäjä ja vastustan kaikkien synnytysosastoiden lakkauttamista. Onneksi itse asun 5 minuutin matkan päässä sairaalasta, sillä en uskaltaisi olla lasketun ajan tienoilla 2 tunnin ajomatkan päässä synnytyssairaalasta! Tammisaaresta ei ole kokemusta, mutta paikan imago on erittäin hyvä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ninaTT:
Olen todella vihainen.

Nyt ollaankin porukalla miettimässä vaihtoehtoja, miten luonnonmukaisen ja pehmeän synnytyksen ammattitaidon voisi suomessa säilyttää. Näyttää siltä, että perustamme yhdistyksen jonka päätoiminta olisi ns birth center toiminta. Eli pk-seudulle avattaisiin synnytyspaikka, joka ei ole sairaala.

Jos sitä ei saada avattua tarpeeksi ripeästi, niin mun seuraava lapsi syntyy sitten kotona.
Mahtava idea :flower:
 
Malin
Meitä on monta jotka kannattaa Tammisaaren synnärin säilyttämistä - ja tietenkin kaikkia muita pieniä yksiköitä myös! Tammisaari on ihana paikka, itse olen synnyttänyt kaksi lasta siellä. En menisi muualle kuin pakosta!
Nyt järjestetäänkin mielenosoitus Tammisaaren synnytysosaston ja lastenosaston (myös lakkautusuhan alla) puolesta. Ma 25.5. klo 17 tavataan Helsingissä eduskuntatalon edessä! Kaikki mukaan vaan! Lisää infoa löytyy sivuilta http://bb.uplink.fi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ninaTT:
Olen todella vihainen.

Nyt ollaankin porukalla miettimässä vaihtoehtoja, miten luonnonmukaisen ja pehmeän synnytyksen ammattitaidon voisi suomessa säilyttää. Näyttää siltä, että perustamme yhdistyksen jonka päätoiminta olisi ns birth center toiminta. Eli pk-seudulle avattaisiin synnytyspaikka, joka ei ole sairaala.

Jos sitä ei saada avattua tarpeeksi ripeästi, niin mun seuraava lapsi syntyy sitten kotona.
Toivottavasti toteutuu tuo birth center!! Ja sitä kyllä kaivattaisiin muuallakin Suomessa kuin pk-seudulla.
Jokaisella naisella pitäisi olla aidosti mahdollisuus päättää kuinka ja missä lapsensa synnyttää!
Ylipäätänsä tässä maassa on liian vähän synnytyssairaaloita, kaksi tuntiakin on jo pitkä aika istua autossa kun synnytys on käynnissä. Mutta kun se kaksi tuntia on lyhyt aika ajatellen juurikin pohjoisessa asuvia (asun itse Oulussa ja tarkoitan todella pohjoisessa asuvia).
 
Espoosta
On todella väärin, jos ainoa vaihtoehtoiseen kivunlievitykseen erikoistunut sairaala halutaan lakkauttaa. Suomessa mennään todella taaksepäin, jos vain suurissa yksiköissä on mahdollista enää synnyttää. Kaikessa ajatellaan vain kustannustehokkuutta... En halua synnyttää suuressa laitoksessa kytkettynä laitteisiin. Jos näin tapahtuu, kotisynnytykset varmasti lisääntyvät Suomessakin.
Ja kuka tätä päätöstä ajaa, miespuolinen lääkäri!!!
 
Itse en Tammisaaressa synnyttänyt mutta saimme viettää arvokasta saattohoitoa lastenosastolla viime vuoden joulukuussa. Rakas poikamme sai Tammisaaressa hyvää ja ammattitaitoista saattohoitoa.(Poikamme kuoli erittäin harvinaiseen SMA I lihashermosto sairauteen 7 kk iässä Saimme valita Jorvin tai Tammisaaren välillä ja valitsimme Tammisaaren juuri sen vuoksi koska Tammisaaren sairaala on pieni ja palvelu todella inhimillistä ja ihmisläheistä. Asumme Lohjalla joten meillä on yhtäpitkä matka Tammisaareen kun Jorviin. Lohjalla ei valitettavasti ole lastenosastoa joten tämä Tammisaaressa toimiva on erittäin tarpeellinen. Eli mikäli suljetaan synnytysosasto on suljetusuhan alla myös lastenosasto.

Jorvista minulla ei valitettavasti ole positiivista sanottavaa !!! Sinne menisimme tulevaisuudessa ainoastaan pakosta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Nyt jos todella päättäjät ajattelisivat järkevästi Tammisaaren synnytysosaston säilyttäminen olisi enemmän kun järkevää koska venäläiset synnyttäjät tuovat tänne rahaa! Jos muistan oikein synnytys ulkomaalaiselle on yli 3 tuhatta euroa/synnyttäjä. Heidän terveydenhuoltojärjestelmä on todella retuperällä ja jos he ovat valmiit tulemaan Suomeen synnyttämään niin siitä pitäisi ottaa kaikki hyöty irti. Tästä hyötyy sairaalan lisäksi muutkin sidosryhmät.

Työpaikkoja säilyy ja talaudellinen kriisi on kohta vain muisto.

Tiedän mistä puhun. Esimerkiksi rikkaat ja hyvin toimeen tulevat slovakialaiset naiset käyvät synnyttämässä Itävallassa joka on rajanaapuri. Itävaltalaiset sairaalat ja klinikat toivottavat nämä synnyttäjät enemmän kun tervettulleeksi.








 
Harmittaa todella jos näin pääsee käymään. Molemmat lapsemme ovat syntyneet siellä ja vaikka synnytys ei kummassakaan tapauksessa osoittautunut oppikirjasynnytykseksi, niin kaikki hoitui aivan loistavalla ammattitaidolla! Tammisaaren synnytysosastolla on henkilökunnalla asenne juuri niin kohdallaan kun sen pitääkin olla - valitettavasti näin ei ole monessakaan paikassa asian laita. Tommy Hellstenkin mainitsee uusimmassa kirjassaan oman tyttärensä perheen saamasta kiitettävästä kohtelusta: Tammisaaren synnytysosaston väki on ammattilaisia paitsi omalla alallaan niin myös potilaiden kohtaamisessa! Miksi johtajaylilääkäri ei voisi perehtyä vaikka mieluummin siihen, että saataisiin Tammisaareen lisää maksavia synnyttäjiä ulkomailta ja rahoitettaisiin toiminnasta vielä nykyistäkin isompi osa sillä? Nythän Tammisaaressa käy paljon mm. venäläisiä saamassa huippuhyvää hoitoa. Kannattaa myös muistaa se, kuinka usein viime aikoina on ollut sulkuja kolmessa ruuhkaisimmassa pk-seuden synnytyssairaalassa eli Jorvissa, Naistenklinikalla ja Kätilöopistolla. Säälin myös hankolaisia synnyttäjiä... Jos meille vielä lapsia saadaan, niin en kyllä ainakaan minnekään "liukuhihnalaitossairaalaan" halua synnyttämään.
 
:( HANKOLAINEN
Harmittaa tosi paljon jos näin käy! Koska tammisaaren synntys sairaala on pieni eikä mikään "tehdas" siellä kätilöt ovat aivan ihania ja eivät juokse ympäriinsä, niinkuin isoissa sairaaloissa! Esikoisen synnytin 2006 Tammisaaressa ja voisin sanoa että ihastuin henkilökuntaan ja ottivat KAIKEN huomioon! Nyt toinen raskaus menossa ja 2,5vko kuluttua on laskettu aika, ja ONNEKSI kerkeen vielä synnytään tämän toisen vauvelin Tammisaaressa :)
2006 kun synnytin esikoisen niin yhtaikaan siellä oli venäläisiä, saksalaisia jotka olivat tulleet ihan varta vasten Tammisaareen synnyttämään...
TOIVON että nyt keksivät ratkaisun tähän koska minä en suostu enään synnyttään muualla, oli niin turvallinen olo siellä Tammisaaressa!
 
Elina
Esikoisemme syntyi Tammisaaressa ja muistot ovat aivan ihanat!!! Toinen syntyi kättärillä, ja vaikka synnytys itsessään sujuikin paremmin kuin ensimmäisellä kerralla, niin oheistoiminnot (perhehuone, ruoka, ilmapiiri yms.) eivät millään mittareilla vetäneet vertoja Tammisaarelle. Ja vaikka toisessa synnytyksessä olin ihan tolkuissani, niin silti koin, että ensimmäisessä synnytyksessä minun toiveita kuunneltiin paremmin. Tammisaaren lakkauttaminen olisi todella, todella surullista!
 

Yhteistyössä