E621

  • Viestiketjun aloittaja voimaton
  • Ensimmäinen viesti
voimaton
Ikäviä oireita tuli lapsille, kun he alkoivat saada koulussa puolivalmisteita. Viime kesään asti he saivat kotiruokaa. E621 niminen arominvahvenne aiheuttaa oireet. Tytöllä koskee koulun jälkeen jatkuvasti mahaan ja väsyttää, pojalla on ihottumaa ja suolisto-oireita ja päänsärkyä. Kotona näitä oireita ei ole ja loma-aikoina ihottumatkin paranee. Kotona ei käytetä valmiiksi marinoituja lihoja eikä juuri valmisruokia eikä puolivalmisteita. Koulussa tehdään mahdollisimman halpaa ruokaa. (enimmäkseen puolivalmisteita)

Tietääkö suomalaiset millaisia mössöjä kaupat ovat pullollaan? Ja mitä nämä lisäaineet, erityisesti tämä glutamaatti aiheuttaa erityisesti (herkille) lapsille? E621 löytyy tosi monesta paikasta. On samanhintaista ottaa se marinoimaton liha, jos sitä ostaa. Hunajamarinoitu broileri on listan kärkipäässä...
 
ehdotus
Oletko miettinyt mahdollisuutta, että lapsia kiusataan tai ovat stressaantuneita koulun vuoksi. Oireet sopivat tähänkin mainiosti.

Sinänsä natriumglutamaatti on perseestä ja pahan makuista, mutta en vain jaksa uskoa että molemmilla herkistymä.
 
JiiVee
Ap on hyvä ja ottaa yhteyttä kuntansa päättäjiin näissä asioissa. Samalla voisit ottaa muihinkin kuntiin ja neuvoa miten (ja millä rahalla) se ruokailu järjestetään oikeaoppisesti.

Toki allergiat kannattaa myös selvitellä lääkärissä, jotta saa asianmukaisen todistuksen allergiasta. Sitten ei tarvitse syödä kamaluuksia. Oliko muuten lapset kotona hoidossa siihen asti että menivät kouluun?
 
korjaus
Alkuperäinen kirjoittaja hapsie:
tuosta en mitään tiedä, mutta EI muuten ole samanhintaista esim. marinoitu kana ja marinoimaton. Marinoitua saa 1,90 ja marinoimaton maksaa puolet enemmän.
Marinoitu maksaa ehkä 10-20% vähemmän, mutta marinadi painaa sen verran.
 
vieras
Ilmeisesti Ap jonkulainen hippi joka vastustaa ja epäilee kaikkea? Meillä lapset pienestä syöneet kyseistä "neitsytsuolaa" ja eivät koskaan ole valittaneet luettelemaasi oireita.
 
ap.
Olen miettinyt, mutta tämä aika selvästi jotain allergiaa tai yliherkkyyttä on. lapsi sanoo että suu on kipeä ja suun ympärillä on kipeä punainen ihottuma, joka päivän aikana usein helahtaa punaiseksi. Siihen auttaa esim Heinix melko nopeasti. Toisella lapsella on myös astma. Allergioillahan on perinnöllinen taipumus. Melko tavallista se on että samassa perheessä useammallakin lapsella on oireita. Voihan se olla muutakin allergiaa, mutta kun on ruokapäiväkirjaakin pidetty eikä selvää syytä ole vielä löytynyt. Kokeillaan nyt ainakin saataisko koulussa lisäaineetonta ruokaa ainakin tälle kipeistä ihottumista kärsivälle lapselle
 
JiiVee
Mutta oliko ne kotihoidossa tuohon asti?
Toivottavasti ootte lääkärin hoidossa, koska jos ette ole lisäaineetonta sapuskaa saattaa olla vaikea, ellei jopa mahdoton saada. Ja jos allergia todetaan, tarvitte edelleen ne todistukset. Tai sitte pistätä omat eväät mukaan. Ootko muuten varma ettei lapset syö salaa sulta mitään?
 
hmm
no, olipa ap:n lasten oireilut ihan mitä tahansa, niin mun migreenit, suolistovaivat ja muut epämääräiset säryt ainakin poistu jättämällä noi lisäainepaskat pois. että ihan mielelläni oon vaikka hippi, tai ihan mikä muu tahansa, kunhan oon terve :)
 
...
Täällä kyllä tokaluokkalainen sanoo ruoan olevan suurimmaksi osaksi hyvää, ja tottunut kotona ihan normi kotiruokaan...on kyllä enemmän salaatin syöjä ...suosittelisin ottamaan selvää allergian aiheuttajasta ettei tule pitkä aikaisia vaurioita ja saa pääsee lapsi rauhaan kipeältä ihottumalta, ei tosin ole helppoa saada selville=/
 
ap.
niin, mun piti mennä tuonne allergia-puolelle, mutta en muistanut nikkiä enää. Kylläpä varmaan jokin hippi olen (hehe)

Ei täältä palstalta löytyä sellaisia joilla ois samantyyppisiä kokemuksia...
Osa varmaan vaan syyllistyy tahtomattaan jos tulee ostettua niitä valmisruokia ja marinoituja broilereita joka viikko jatkuvasti

Toki kaupunginpäättäjiäkin voisi valistaa, miten tärkeää lasten olisi saada puhdasta ja terveellistä ruokaa. Joillekin lapsille se voi olla ainoa lämmin ruoka koko päivänä...
 
hmm
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ilmeisesti Ap jonkulainen hippi joka vastustaa ja epäilee kaikkea? Meillä lapset pienestä syöneet kyseistä "neitsytsuolaa" ja eivät koskaan ole valittaneet luettelemaasi oireita.
ja se, ettei sun lapset herkistyny, merkitsee sitä, ettei kenenkään muut lapset voi niihin reagoida? kyllä oot fiksu.

ja just oli viikko takaperin taas joku uutinen, missä kerrottiin lasten saavan ihan yli rajotusten noita lisäaineita. niitä kun tulee joka tuutista.
 
vieras
Siis miten ap:n lapset voi olla niin nössöjä jos eivät siedä sitä kyseistä ainetta? Matkustelkaa vähän maailmalla(tallinna ja tukholma ei lasketa) ja maistelkaa perunamuusia voimakkaampia ruokiakin niin eiköhän lapsesi ala sitten tottua nykypäivän ruokiin.
 
JiiVee
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
niin, mun piti mennä tuonne allergia-puolelle, mutta en muistanut nikkiä enää. Kylläpä varmaan jokin hippi olen (hehe)

Ei täältä palstalta löytyä sellaisia joilla ois samantyyppisiä kokemuksia...
Osa varmaan vaan syyllistyy tahtomattaan jos tulee ostettua niitä valmisruokia ja marinoituja broilereita joka viikko jatkuvasti

Toki kaupunginpäättäjiäkin voisi valistaa, miten tärkeää lasten olisi saada puhdasta ja terveellistä ruokaa. Joillekin lapsille se voi olla ainoa lämmin ruoka koko päivänä...
Älä nyt jeesustele millään syyllistymisillä. Ite et ole edelleenkään vastannut siihen onko sun lapset tosiaan olleet kotihoidossa kouluikään asti, voisivatko he mahdollisesti syödä sulta salaa jotain jne. Koska jos he ovat olleet esim pk:ssa niin ovat aivan varmasti saaneet teollisuusruokaa jo pitkään. Ja uskon että jos vanhemmilla on asia niin huonosti ettei ole varaa kustantaa lapselleen lämmintä ateriaa, he ovat hyvin kiitollisia myös tästä mössöstä jota sinä haukut.

Tosiasia on myös se että luomu ym ruoka maksaa niin paljon ettei useimmilla kunnilla ole siihen millään varaa, hyvä jos tähän nykyiseen ruokaan on. Joku sanoi jo että allergian aiheuttajia on ihan hirveästi, ja useimpia tosi vaikea saada kiinni. Eli mars mars lääkärin pakeille jollette vielä ole olleet niin saavat lapset helpotusta.
 
joku
olisihan se kiva osta avain puhdasta ruokaa...on vaan oikeasti kalliimpaa...itse ttasapainoilen kasvisten , kalan j alihan kanssa...millon ostaa luomua tai edes kotimaista...ei ole näillä hinnoilla kaikille mahdollista...ja ikävämpää asiasta tekee se että sitten vielä syyllistetään...osa meistä on iloisia kun saavat edes lapset ruokaa ja monipuolista sellaista joka päivä...(ainakin kotona)
 
hmm
Alkuperäinen kirjoittaja ai:
hmm (vieras) kerro mitä pitäis syödä että ei saa lisäainepaskojen oireita!
no en mä mitään kummempia ohjeita pysty jakamaan. mahdollisuuksien mukaan ostan kaikkea luomuna tai mahdollisimman vähän käsiteltynä. esim semmonen juusto vielä menee, missä on yksi lisäaine, mutta ei mitään valmiita mössöjä, tai useampaa lisäainetta. väitetään, että noi E400 ja E600 ryhmät olis kaikista pahimpia.

tää on mullakin vasta suhteellisen aluillaan, täytyy tutkia lisää, mutta jokapäiväset säryt ainakin on loppuneet. se on vaan ikävää, kun noita lisäaineita tuntuu olevan ihan joka jutussa..
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
no, olipa ap:n lasten oireilut ihan mitä tahansa, niin mun migreenit, suolistovaivat ja muut epämääräiset säryt ainakin poistu jättämällä noi lisäainepaskat pois. että ihan mielelläni oon vaikka hippi, tai ihan mikä muu tahansa, kunhan oon terve :)
Täällä kohtalotoveri!
 

Yhteistyössä